Profile
Blog
Photos
Videos
Lauantai 12.9, Sunnuntai 13.9, maanantai 14.9, tiistai 15.9
Täältä tullaan Chimborazo! Olimme buukanneet maailman mystisimmästä matkatoimistosta matkan- todella luotettavaa touhua.Emme koskaan saaneet selville edes toimiston nimeä, saati oppaiden. Paikalliset pikkutytöt olivat siellä töissä, mutta kun kumpiakaan heistä ei puhunut englantia, saimme tulkiksemme nuoren miehen, joka ilmeisesti oli asiakkaana tai sitten muuten vain hengaili toimistossa. Hän pyysi tunnin aikaa ja selvittelisi meille kaikki mahdollisuudet lähteä kohti vuorta. Hinta tuntui olevan taas sama ryhmämatkalle ja privaattioppaalle. Sen verran olimme tehneet hintavertailua, että tarjosimme hiukan reilua puolta pyydetystä summasta ja ilman suurempaa neuvottelua asia oli selvä. He tulisivat noutamaan meitä aamulla kello 8. Ainoa toiveemme oli, että mukaan tulisi englanninkielinen opas, jotta saisimme matkasta irti kaiken mahdollisen.
Parikymppinen neito oli siis meidän oppaamme, joka luki suoraan papereista faktoja lähiympäristöstä. Hengailjia-herran veli oli autonkuljettajamme ja tulkkimme, joka osoittautui työssään aivan loistavaksi. Ajelimme pikkukylien halki kohti 6310 metriä korkeaa Chimborazoa, jossa meidän tavoitteena olisi 4800 metrissä oleva starttiapikka ja pikkuinen, muutaman sadan metrin nousu 5000m olevaan perusleiriin. Näimme matkalla jotain hyvin omituista, vaikka uskoimme jo melkein kaiken nähneemme. Bussin katolle oli nostettu viisi lammasta matkustamaan. Emme saaneet selville mistä osasta kehoa eläimet olivat kiinni, mutta huiman näköistä touhua matkan teko oli. Tuntui olevan uusi näky myös oppaillemme, sillä heitäkin kovasti nauratti. Vähään aikaan emme olekaan olleet yli kolmessa kilometrissä, joten totutteluun meni hetki aikaa. Ja vielä toinen hetki ja kolmaskin ja rouvalla ei oikein sittenkään tuo happi kulkenut ja pyörrytti. Sisseinä kiipesimme kuitenkin perille, mutta menihän siihen aikaa. Lumiraja on tähän aikaan vuodesta aika korkealla, kun sadetta ei suuremmalti ole tullut ja ilmastonmuutos täälläkin saa lumen ja jään pakenemaan. Olisimme voineet jatkaa matkaa vielä ylöspäin, kohti jäätikköä, mutta kieltäydyimme kunniasta. Sinne matkaa olisi ollut vaivaiset 500m, mutta meiltä aikaa olisi kulunut todennäköisesti ainakin kolme tuntia. Yksi ammattikunta työskenteli vuorilla- jäänhakkaajat, jotka myivät tuotteitaan tosin enää yhteen ravintolaan kaupungissa. Oli aika huikeat maisevat ja kokemuksena ehdottomasti rahan arvoinen. Paluumatkalla poikkesimme vielä Cuano pikkukylässä, jossa kuulemma kudotaan maailman arvostetuinpia mattoja. Yksi on legendan mukaan päässyt jopa valkoiseen taloon lattialle.
Ecuadorissa, samoin kuin suuressa osassa Etelä-Ameriikkaa suomituntemus on kohtalaisen hyvä nuorison keskuudessa. Hevimuusikot ovat tehneet hyvää promootiota. En muista olenko maininnut, mutta Chilessä ainakin odotettiin suurella innolla tulevaa Tarza Tzurusen (eli siis Tarja Turusen) keikkaa ja harmiteltiin kun Rasmus jäi näkemättä. Rasmus onkin yleisin bändi, jonka paikallisilta musiikkikanavilta bongaa. Mutta ei varmaan mene viikkoakaan, etteikö kadulla jonkin suomalaisen yhtyeen fanipaita tulisi vastaan. Toinen asiansa hyvin hoitanut brändi on Finlandia vodka. Muualla maailmassa jalojuoma on jäänyt kilpailijoiden jalkoihin, mutta Ecuadorissa olemme useammassakin paikassa tärmänneet tuotteeseen. Näimme jopa televisiosta ohjelman, joka kertoi Suomen midnight summer festivaaleista, eikä jäänyt kenellekään epäselväksi mikä poroilla varustettu tuotemerkki oli toimittajien matkat maksanut.
Olemme hiukan saaneet selvyyttä julkisessa liikenteessä kulkevien matkustajien jatkuvaan poukkoiluun ja bussi-isäntien tarpeellisuuteen. Koska maanosassa varsinkin vanhemman väestön keskuudessa esiintyy lukutaidottomuutta, niin myös numerot ovat tuntematon käsite. Siksipä paikkalipussa oleva numero ei merkitse juuri mitään, vaan paikka otetaan sattumanvaraisesti ja siitä pidetään kiinni kynsin ja hampain. Silloin tällöin vaaditaan jopa erotuomaria paikkakiistan selvittelyyn. Hiukan kummallista on myös, että alimpiin ammatinharjoittajiin kuuluvat kengänkiiloittajat puhuvat melkein sujuvaa englantia, mutta virastotasolla ei kukaan.
Olemme taas matkalla etelään kohti Guyayguilea, maan suurinta kaupunkia. Kutsuttakoon kaupunkia jatkossa vain G:si, koska koko nimen kirjoittaminen tuotaa suunnatonta haastetta. Tavoitteenamme siirtyä rannikolle kohti Salinasin pikkukaupunkia viimeiseksi viikoksi. Jos kaikki sujuisi paremmin kuin hyvin ja saisimme lentomme vaihdetyksi G:sta lähteväksi, niin meidän ei tarvitsisi matkustaa enää pohjoiseen. Quitosta lähtevät lennot kun tekevät poikkeuksetta huotopysähdyksen G:ssa.
Matka sujui kovin hitaasti, sillä vuoristoteitä korjailtiin ja useaan otteeseen oli toinen kaistoista suljettu. Tämä oli lottovoitto kaikille ruokakaupustelijoille, joita riitti jokaisella pysähdyspaikalla. Ihmiselle (siis minulle), joka rakastaa retkiä ja eväiden tekemistä vuosi on ollut unelma-aikaa. Austaliassa ja Uudessa-Seelannissa matkustettaessa meillä oli aina kylmälaukku viilennystä tarvitseville tuotteille ja toinen eväskassi lämpimille. Ainoa harmi olivat tiukat bussikuskit, joiden vuorolla ei saanut syödä. Olen kehittänyt hyvinkin läheisiä suhteita pakasterasioiden ja muovipurkkien kanssa, joiden elämänkaari ei ole aivan meidän tahdissa kestänyt. Herra kritisoi muovilaatikoiden kanssa matkustamista, mutta eipä ole kertaakaan tarjotut eväät jääneet syömättä.
G:n linja-autoasema oli huima, noin 100 myyntitiskia, joista jokaisessa myytiin vain tiettyä yhtiötä tai kohdetta. Meni hetki ennenkuin löysin oikean tiskin ja meille myytiin liput 2 minuutin päästä lähtevään bussiin. Vaaditussa ajassa emme edes löytänneet tietä kolmanteen kerrokseen johtaville portaille joten kävelin takaisin tekemään reklamaatiota. Ei mitään hätää, Ecuadorin aikakäsite on yhtä joustava kuin perulainenkin ja ehdimme mukavasti kyytiin. Säätila oli +30 ja haaveilinkin muutaman tunnin päästä kelluvani uima-altaassa viilentymässä. Eipä tarvinnut altaaseen pulahtaa, sillä säätila Salinasissa on kymmenen astetta alhaisempi ja tuuli ujelsi ikävästi. Ei muuta kuin villatakit esiin kasseista.
Komeita rantoja ja hienoja asumuksia on kaupunki täynnä. Tähän aikaan vuodesta vierailijat tulevat ainoastaan viikonloppuisin kaupunkiin, joten hyvin rauhassa saa olla. Olemme todennäköisesti ainoat asiakkaat koko hostellissamme ja noin 50 turistin joukossa koko kaupungissa. Kukaan ei puhu englantia, joten haastavaa oli löytää matkatoimisto lentolippujen vaihtoa varten. Tulkiksemme lähti kadulta paikallinen turistiopas, jonka olimme sattumalta tavanneet jo edellisenä iltana. Lippujen vaihto edellyttäisi käyntiä lentokentällä, joten matkaamme todennäköisesti kuitenkin kohti Quitoa.
Lopuksi hiukan Dadaa satunnaisessa järjestyksessä. Vielä piti mainitsemani, että Galapagosilla näimme myös 5 pingviiniä ja hyvin kaukana uskentelevan valaan selän ja vesisuihkun. Nämä on tallennettuna ainoastaan meidän aivokameroilla, mutta pitipä kääntää veistä haavoissa, muistaessani. Emmekä ole vieläkään tavanneet yhtään suomalaista, vaikka tälläkin olisi kuulemma yksi sukellusopas jo kuudetta vuotta. Ja pelitilanne on huutopussin osalta 42-34, rouva johtaa, mutta olemme siirtyneet pelaamaan myös kolmen hengen versiota 1000 pisteeseen asti. Jazzyssa herra on hallitseva mestari ja syykin on selvinnyt, sillä vasurina hän tiukan paikan tullen ottaa "oikean- taikakäden" avukseen.
- comments