Passintarkastus ja suunnanmuutos

Tultiin (muistaakseni) Satun nimiseen rajapaikkaan, jossa täytettiin lippulappuset ja näytettiin viisumit jne. Oli kiva fiilis olla taas Thaimaassa. Mutta. Kun ruvettiin ettimään bussia Hat Yaihin, niin meille ilmotettiin, ettei sinne voi mennä. Ihmeteltiin, että hä... mitä ihmettä, miten niin ei voi mennä. Onks tää joku koijaus :) Sitten meille kerrottiin, että siellä on 3-5m vettä kaduilla. Eli viime päivien rankkasateet oli aiheuttanu tosi pahat tulvat. Ei sellasta vesimäärää osaa oikeen ees kuvitella. Tämähän luonnollisesti tarkoitti sitä, että suunnitelmat meni uusiksi. Ruvettiin sitten kyselemään, että no mihin sitä sitten voisi mennä. Etelä-Thaimaa oli kuulemma aika lailla veden vallassa, samoin pohjonen. Koh Phangan oli ilmeisesti aika pahoissa tulvissa, joten sinnekään ei ole menemistä. Kun kyseltiin Krabia, niin sanoivat, että on ihan kunnossa. Sinne siis!

Bussilla tulvien läpi

Jollain ylitäyteen ahdetulla tuktukilla mentiin sitten bussille, joka oli ihan sellanen länkkäribussi. Sisältä ehkä hieman vanhemman olonen ja erikoisen Thaimaalaisesti sisustettu. Bussimatkustusta oli luvassa noin viitisen tuntia, eli ei ihan hujauksessa oltaisi paikanpäällä. Eipä siinä muuta, mutta Stitchin kanssa ei kauhean pitkiä matkoja toivoisi, vaikka pakko sanoa, että on kyllä aivain loistava reissaaja, eli malttaa mielensä aikas hyvin. No, mutta viisi tuntia ei ole vielä kauhea.

Siinä kun katseli pitkin matkaa bussista ulos, oli näky aika erikoinen. Kyliä veden vallassa, ihmisiä ihmettelmässä. Joissain paikoissa lapset leikki vähemmän nousseilla vesialueilla ja toisissa ihmiset oli enemmän tai vähemmän jumissa ja joutui liikkumaan paikasta toiseen jollain kanooteilla tai mitä näitä nyt on. Tämä ei kuitenkaan ollut sitä pahinta aluetta, joten mitään todella dramaattista ei tarvinnut nähdä, mutta silti kovin erikoista. Joissain paikoissa oli muodostunu sellasia kosken tapasia aika kovia vesivirtoja, jotka näytti aika hurjilta, mutta pääosin paikallisillakin näytti olevan ihan hauskaa, vaikka mistä noista tietää. Varmasti niillä oli omaisuutta piloilla ja jopa läheisiä vaarassa. Kokemus oli kuitenkin aika erikoinen ja mieleenpainuva.

Tuttuun hotelliin, suunnitelmat auki...

Pitkän, mutta yllättävän nopeasti menneen bussireissun jälkeen saavuttiin viimein krabi Townin bussiasemalle. Sieltä otettiin sitten tuktuk sellaselle City Hotel Krabi-nimiselle hotellille, missä oltiin yövytty 2009 Thaimaan reissulla än ysiviis miehen suosittelun tuloksena. Se kun tiedettiin ihan hyväksi. Halpa hotelli siis, mutta ihan pätevä silti ja oli kiva tietää varmaksi mitä saa rahojensa vastineeksi. Hotelli sijaitsee myös ihan Krabi Townin "sydämessä", yömarketin ja kauppakeskuksen vieressä, joten on siinäkin mielessä hyvä.

Ei tosiaan oikein tiedetty mitä sitä tekis seuraavaksi. Kelit oli vieläkin ihan miten sattuu, ja todella kovia sateitakin tuli. Kaupungissa olikin varauduttu tulviin riisisäkeillä tai jollain vastaavilla vettä blokkaavilla asioilla. Niitä oli katujen reunoissa ja rakennusten edessä jne. Matias otti yhteyksiä kavereihinsa Phanganilla ja Lantalla. Aksel, Phanganilla asuva sukelluskouluttaja, ties heittää kuvia joista näki, ettei Aksel itekään pystyny ajoittain edes liikkumaan kotoonsa mihinkään. Juttujen perusteella tilanne siellä oli ehkä pahimpia. Joten sen saatto sitten unohtaa. Lantalla lymyilevät Rob, Matiaksen vanha sukelluskouluttaja, ja Dalton, yks toinen sukelluskouluttaja, ei taas osannu oikein sanoa, että mikä tilanne sillä oli, muuten kuin, ettei mitään pahempia tulvia ole juuri nyt. Sanoivat, että keli on ollu ihan tuskanen, mutta pahoja tulvia ei oo ollu ja aurinkokin oli kai niinä päivinä kuitenkin pilkistelly. Mietittiin myös sitä, että olis menty vaan suorilta Ao Nangiin, kun oltiin kerran siinä ihan lähellä. Ei siellä Lantallakaan kivaa ole jos sataa vaan koko ajan. Mutta toisaalta ei haluttu mennä kuitenkaan suoraan, vaan ennemmin pitää joku pieni "rantaloma" siinä välissä ja samalla tutustua Lantaan siinä mielessä, että mikäli sinne muutettaisiin Helmikuussa.

Loistava päätös!

Hetken Krabissaoleskelun, pekoninsyönnin, pienen shoppailun ja yhden permanentin jälkeen otettiin sitten minibussi Koh Lantalle. Ajateltiin, että vaikka nyt kelit ei sitten oliskaan ihan huiput, niin se on kuitenkin ihan meidän lempipaikkoja ja varmasti sen arvosta.

Muutama tunti minibussissa ja lossilla saarelle ja Saladanissa oltiin. Se on siis Lantan "pää"kylä, mistä löytyy joitain kauppoja, ravintoloita ja paljon sukellusliikkeitä. On siis hyvin pieni paikka siitä huolimatta. Koska me ajateltiin kokeilla jotain uutta resorttia, niin jäätiin ettimään sitä siihen Saladaniin. Kelit oli oikein ok, ei mitään probleemaa, eikä tietoakaan tulvista. Törmättiin siinä Saladanissa myös yhteen nuoreen Ruotsalaiseen pariskuntaan, jotka oli myös Watercoloursin kanssa sukeltamassa. Hassua miten sitä on ruvennu törmäilemään puolituttuihin ja tuttuihinkin ihmisiin ihan missä sattuu.

No uuden resortin etsiminen oli huono idea ja päädyttiin kuitenkin sinne samaan tuttuun paikkaan. En nyt kyllä muista oliko siinä joku koukku välissä, mutta joka tapauksessa, meidät kuljetettiin niinsanotulla "limusiini" tuktukilla, jossa oli istuimena sellanen nojatuoli :D. Meillä oli hulluna tavaraa, just ja just mahtu kyytiin. Kuskikin oli superystävällinen, vaikka mietityttikin, että haluaako se vaan rahaa. Mutta hauska tyyppi enivei.

Ihan kuin kotona

Tuntu vähän niin ku olis kotiin tullu. Ne oli vasta avannu paikan uudestaan low-seasonin jäljiltä, joten mitenkään liikaa ei vielä ollut muita ja saatiin sama huone kun joka kerta :). Hintakin oli loistava, vaikka en tosin muista mikä. Oli jotenkin kiva nähdä sitä samaa porukkaa taas ja hauskaa oli myös nähdä kun Stitchi leikki sen saman tytön kanssa, jonka kanssa se leikki sillon viimeks kun oltiin täällä. Sillon ne molemmat hädin tuskin konttas.

Mopo tietysti vuokrattiin ja ajeltiin ympäri superkivannäköstä Lantan saarta. Matias ajo, Heini kyydissä ja Stitchi oli siinä Heinin rintarepussa. Ajeltiin tietty superhiljaa koko ajan, eikä haluttu ajaa pimeellä tai sateella. Lantalla on vielä ikäviä reikiä tiessä. Siis sellasia ihan reikiä asfaltissa. Se on vähän hasardia, eteinkin sateella.

Matias kävi myös siellä sukelluskeskuksessa, jonka kanssa oli käyny ekat kurssinsa ja sukelluksensa ikinä. Tällä kertaa tosin hakemassa töitä. Iilmotettiin sinne, että Matias voi tehdä töitä ja on täällä nyt ainakin muutaman viikon. Ja niitähän sitten rupeskin tulemaan. Matias kävi sukeltamassa siis useampana aamuna. Hiton aikanen herätys ja joskus alkuillasta takasin. Tosin duuni oli erittäin kivaa. Älyttömän kirkkaat vedet ja huikeat sukelluskohteet. Yksi sukelluskohde, joka sisältää kaksi sukellusta paikkoihin nimeltään Hin Daeng ja Hin Mueng on Thaimaan parhaita sukelluskohteita. Näkyvyys oli siellä jotani 50+ metriä. Eli oikeastaan niin kauaksi näki, kuin vain oli nähtävää. Googlettamalla näkee kuinka huikeat kohteet on kyseessä.

Tuttuja ja juhlan aihetta

Meillä oli ollu puhetta sen Akselin kanssa ja myös yhen jenkkipariskunnan, Jenin ja Leen kanssa, että tulisivat tonne pyörimään samalla kun mekin ollaan siellä. Sen lisäksi meidän resortin naapuriresortissa on yhen Matiaksen tutun omistama sukelluskeskus, jossa juuri oli töissä se Dalton. Matias kävikin niidenkin kanssa sukeltamassa kertaalleen. Sitten tietysti oli vielä Rob, Matiaksen eka sukelluskouluttaja, ja muuta porukkaa sieltä samasta firmasta.

Kivointa oli tietty kun Jen ja Lee ja Akselkin saapu paikalle. Jen ja Lee tuli Vietnamista, missä ne oli ollu joogaopettajakurssilla, joten sukeltamisen lisäksi niillä oli myös Heinin kanssa yhteistä puuhaa. Heini sitten joogailikin niiden kanssa ja Jen yritti vähän Heiniä opettaakin, mutta Heini kun on niin superlahjakas ja täydellinen, niin osasi asiat jo täydellisesti ;)

Kavereiden kanssa käytiin sitten syöpöttelemässä ja istuskelemassa rantabaarissa ja sen sellasta. Matiakselle tuli vähän kipeyttä jossain välissä just niin, ettei päässy Jenin ja Leen ja Akselin ja Anandin kanssa tekemään tutkimussukellusreissua, jonka tarkotuksena oli löytää toisen maailmansodan aikanen taistelualus ja tehdä siitä sukelluskohde. Anand, joka siis omisti sen sukellusliikkeen, oli tutkinu asiaa ja saanu jotkut gps-koordinaatit sen löytämistä varten. Mutta.... eivätpä löytäneet. Yrittivät kuitenkin huijata Matiasta ja väittivät nähneensä Manta-rauskuja... hitto.

Sitten olikin jo mikälie täydenkuunjuhlimisen aika. Ne bileet oli aika hiton vaisut kun vertaa niihin vastaaviin mitä Phanganilla pidetään, mutta mitäs tuo haittaa. Ne on niin sekopääjuhlat siellä, että parempi näin. Näiden juhlien lisäksi oli sitten Loy Krathong Sai, eli "festival of lights" juhla, jolloin kaikki Thait lähettää vesille sellasia esim. banaaninlehdistä tehtyjä "kruunuja" tms. Niitä myytiin sillon joka paikassa ja kaikilla oli sellanen. Se on jotain vanhimpia perinteitä mitä Thaimaassa on. Me käytiin sitten katsomassa vanhassa kaupungissa, joka on toisella puolen saarta nimensä mukainen paikka, mitä kaikenlaista ohjelmaa siellä oli. Jotain Thai-tanssia ja tietysti marketti eli tori. Paljon hulinaa. Käytiin myös syömässä porukalla siinä nätillä rantakadulla yhdessä paikallisessa. Kiva kokemus, vaikka ei pahemmin otettu osaa itse juhlaan.

Ja sitten pikkuhiljaa uutta kotia kohti

Muutaman viikon jälkeen alko tulla se ajankohta vastaan, kun oli sitten pakko siirtyä Ao Nangiin. Meillä oli aika sekavat fiilikset siitä. Oltiin etitty Lantalta mahdollisia typaikkoja ja myös kotia Helmikuulle ja Anand tarjos Matiakselle heti videohommia jos vaan haluis tehä. Lantalla olis ehkä siis riittäny töitä ja se on meidän lempipaikkoja, joten mietittiin ihan oikeasti, että pitäiskö vaan skipata Raya divers. Mutta Matias oli sitä mieltä, ettei haluaisi itse palkata itseään mihinkään, jos tekis tollaset oharit. Siis pelin on oltava reilu. Toisaalta Heini oli myös yhteydessä sellaseen Ao Nangissa sijaitsevaan joogapaikkaan kun Marina Yoga ja siinä piili pieni mahdollisuus sille, että Heini vois vetää tanssitunteja siellä. Ja ehkä opetella joogaakin tietty.

Lantalla vietetty aika oli kuitenkin aivan järjettömän kivaa. Siitä jäi todella hyvä fiilis ja maku. Tuleva tuntu nyt vähän jännältä. Oltiin menossa paikkaan, jossa on oltava pidempi aika tykättiin tai ei. Ja 2009 kun käytiin niin ei todella tykätty. Mutta nyt oli kuitenkin eri fiilis siinä mielessä, että oltiin menossa sinne asumaan ja jotenkin tuntu kivalta mennä vielä vähän isompaan paikkaan kun Lanta. Ja toisaalta ei, mutta kuitenki :D

Pakattiin kamat, paineltiin satamaan ja otettiin lautta kohti Ao Nangia ja uutta elämää....