Reflektointia vol 2.

Niin, reflektointia, syvällistä pohdintaa matkustuksesta, elämästä, ihmisyydestä, ratkaisu maailmankaikkeuteen (=42) ja matematiikkaa (1+1=0, todistetusti). Kuten edellistäkin refkeltointia aloittaessa, taas tuntuu, ettei juuri mitään kirjoitettavaa ole. Ehkä se on osasyy sekavalle aloitukselle :)

Mennyt kevät Etelä-Amerikassa tuntuu taas kuin unelta. Jotenkin sitä ei vieläkään oikein usko todeksi, että tuollainen reissu tuli tehtyä. Minäkö muka oikeasti olin noissa kaikissa paikoissa, istuin yli 10 vuorokautta bussissa, ylitin Magalhaesin salmen, koin Patagonian legendaariset säävaihtelut, nukuin teltassa tähtien alla Tulimaassa ja vietin Wapun Machu Picchulla. Jos kuvia ei olisi, melkein nuo menisivät pitkän unen piikkiin. Mutta totta se oli, joka ainutlaatuinen hetki.

Tehtyä reissua ei oikein voi sanoin kuvata, ei 100 päivää voi tiivistää muutamaan sanaan. Se oli niin sanottuna, legendaarista aikaa, ja olen todella tyytyväinen, että sinne tuli lähdettyä. Ehkä näiden kaikkien mahtavien kokemusten ohelle yksi reissun (/koko kuluneen vuoden) tärkeimmistä anneista on se, että maailma tuntuu nyt jotenkin avoimelta. Ennen sitä vain unelmoi matkustavansa kaukaisiin ja eksoottisiin maihin, mutta nyt tuntuu, että sitä oikeasti uskaltaa lähteä, ja tämä fiilis on aikas hieno :)!

Mutta, vaikka reissu oli hieno, enkä ollenkaan kadu, että tuli lähdettyä, en myöskään kadu, että tuli tultua takaisin, vaikka vapaaehtoistöitä ei ehtinytkään kokeilla. Loppua kohden alkoi vain tuntua entistä enemmän siltä, että pitää palata. Jotenkin sitä matkustamiseen vain "turtui", sillä eivät uudet mahtavat paikat saaneet aikaan enää sellaisia ilon hihkaisuja, kuin aiemmin. Ehkä se tosin toimii hyvänä vinkkinä siitä, että nyt voisi palata :). Hyvä vinkki on myös tilin saldon läheneminen pelottavan lähelle nollaa.

Kulunut vuosi on todella ollut elämäni erikoisin, ensin puoli vuotta Australiassa, jonka jälkeen kolmeksi kuukaudeksi Etelä-Amerikkaan. Ei mikään ihan perus opiskeluvuosi :). Teki todella hyvää tehdä jotain ihan muuta, ensi syksyksi on nyt hankittu vankka opiskelumotivaatio. Mutta, sanotaanko vain, että nyt on ihanaa olla taas Suomessa, maailmassa, jonka tuntee. Saa olla tutussa ympäristössä, puhua suomea ja nauttia keväästä sekä kohta koittavasta kesästä!

Jotkut ehkä lähtevät maailmalle etsimään sitä omaa paikkaansa. Ehkä minäkin sitä vähän haeskelin, mutta sanonta "pitää mennä kauas, että näkee lähelle" osoittautui todeksi minun kohdallani. Minulle Suomi on se paikka, jossa tahdon olla ja elää. Ja mikäs näissä maisemissa ellellessä :).

Tämä blogi hiljenee nyt odotellessa matkakuumeen kasvua ja tilin täyttymistä, mutta nauttikaamme kaikki tästä mahtavasti Suomen suvesta!