Vaihdosta on kulunut nyt jo reilu kuukausi, joten on aika pohdiskella mennyttä syksyä. Mistä sitä aloittaisikaan... Ajattelin sisällyttää tähän syvällistä pohdintaa vaihdon luonteesta ja kaikesta kokemastani. Nyt vaan tuntuu, ettei sellaista oikein irtoa. Ei minulla ole syvällistä sanottavaa ja muutenkin vain vähän kirjoitettavaa. Kulunut syksy tuntuu nyt jo kuin unelta, ihanalta unelta, jonka tarkkoja yksityiskohtia ei heräämisen jälkeen tahdo muistaa.

Vaihto oli minulle mahtavaa kokemus, jota en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Tulee aina niin mukava fiilis, kun mennyttä syksyä muistelee. Eihän koko vaihto tietenkään ollut ruusuilla tanssimista, välillä hajotti ja ahdisti kovastikin, kun oli sinänsä yksin toisella puolen maapalloa. Kaikkeen sitä kuitenkin tottuu, kuten sanotaan, ja niin totuin minäkin. Totuin välillä yli ystävällisiinkin australilaisiin, jatkuvaan kuumuuteen, vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja vegemitestä opin jopa pitämään. Muita pitämisen arvoisia asioita olivat ihanat uudet ystävät, kaunis Brisbanen kaupunki, Australian monipuolinen luonto ja niin monet muut asiat siellä Oz:ssa.

Ennen uutta kokemusta, on vaikea arvioida, miten se tulee vaikuttamaan itseensä. En nytkään osaa tarkalleen sanoa, miten kokemus minua muutti, mutta sitä se kuitenkin teki (enkä puhu nyt vain jo menneestä ja takaisin kasvavasta takatukastani). Opin elämään vieraassa maassa ja kulttuurissa, jossa haastavinta oli välillä se, ettei omaa tilaa ole samalla tavalla kuin Suomessa. Opin, että vaikka on lämmintä, voi Aurinko mennä mailleen jo viideltä, mikä soti kovasti suomalaisuuttani vastaan. Ymmärsin, että ajatella voi toimivasti englanniksikin, ja että joskus oma suomenkielen puhuminen voi kuulostaa omaan korvaan todella oudolta. Sisäistin ja hyväksyin, että olen monin tavoin hyvin suomalainen. Rakastan vuodenaikoja, Suomen luontoa, jopa talven pimeyttä ja ihmisten ajoittaista epäystävällisyyttä. Ne ovat asioita, joiden kanssa olen kasvanut. Ne ovat osa minua, ja ilman niitä maailma ei vain tunnu oikealta.

Vaikka löysinkin sisäisen suomalaisuuteni, on silti välillä hyvä päästä muualle. Jos en olisi lähtenyt vaihtoon, en olisi näitäkään asioita ymmärtänyt. Kliseisesti sanottuna, joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle ja "In order to discover new lands, one must be willing to lose sight of the shore for a very long time". Minulle vaihto-opiskelu Australiassa opetti näkemään tutut asiat uudella tavalla ja arvostamaan kotimaan hyviä puolia uudella tavalla. Tätä en olisi saavuttanut, jos en olisi pakannut elämääni laatikoihin, ottanut matkalaukullista niitä mukaan ja lähtenyt Australiaan uusiin ympyröihin.

Vaikka paljon tulikin vaihdossa opittua, ei oppimiseni ole vielä lopussaan, eikä luultavasti ikinä olekaan, onhan elämä ikuista oppimista. Ennen kuin jatkan oppimista perinteisellä tavalla syksyllä Otaniemessä, on aika tutkia, mitä toinen eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitseva manner voi minulle opettaa. Ylihuomenna keskiviikkona tämä poika lähtee reiluksi neljäksi kuukaudeksi Etelä-Amerikkaan! Andit, inkat, Machu Pichu ja kaikki mitä manner pitääkään sisällään, täältä minä tulen!

Reflektoinnin reflektointina voin nyt todeta, että olihan sitä kirjoitettavaa sittenkin :). Kirjoittelu tulee myös jatkumaan tässä blogissa, vaikka muutankin nimen hiukan sopivammaksi reissun kohdetta ajatellen. Ehkä saan myös kirjoitettua jotain espanjaksi, sillä tällä hetkellä puhun sitä noin 10 sanaa. Tämän kerran lopetus-huuhahdus on lainattu google translatesta ja sen pitäisi merkitä "Ensi kertaan". Ehkä matkallani opin ainakin sen, pitääkö tuo paikkansa :).

La próxima vez!