Malenyn vesiputouspatikoinnin jälkeen tulin Maroochydoreen. Meni ihan urheiluksi taas, heti ensimmäisenä päivänä unohdin nimittäin puhelimen laturin autoon.. otin huikean hienon (lue: ruosteinen ja jarrut toimii heikonpuoleisesti) vaaleanpunaisen paholaisen hostellilta lainaan ja kävin hakemassa laturini takaisin. Polkemista tuli ehkä 25 kilometriä, eli ihan sopivasti. Nyt on taas niin paljon urheiltu muutaman päivän sisään että pitääpä varoa ylikuntoa oikein.

Oon täällä pohtinut kuinka Suomessa asuminen on ikuista rantakunnon tavoittelua. Oma vartalo koskaan miellytä. Vähän on ylimääräistä tuolla ja tuolla.. suurimman osan vuodesta ne ylimääräiset löllöt saa kuitenkin peitettyä vaatteilla ja jos laihdutus taas menee päin honkia, sitä tavoitetta voi aina siirtää (esim. kesäkuntoon 2020 tuntuu olevan yleinen tavoite). Itselleen on helppo selitellä kaikenlaista: Bikinikausi kestää Suomessa vain about kolme kuukautta. Ruskettunut läski näyttää paremmalta kuin valkoinen. Rantakunnossa ne valaatkin on.

Mutta annapa olla kun lähdet maahan, jossa aurinko paistaa ympäri vuoden ja bikinikausi onkin koko ajan :D Kyllä ahdistaa ihan joka päivä tuo oma olemus kun peiliin katsoo. Ruoka on mielessä koko ajan. Se on kallista. Se on hyvää. Mistä sitä saa ja mitä siinä on. Päivä menee seuraavaa ruokailua suunnitellessa ja hiilihydraatteja ja proteiineja tiiratessa. Sitten kun tietoisesti yrittää välttää sokeria niin totta kai sitä tekee koko ajan mieli, välillä ostaa jotain hyvää ja heti kun ensimmäisen haukun ottaa niin samalla kun mietit kuinka hyväääää! se on, kuvittelet syyllisenä kuinka se jää suoraan läskinä reisiin ja vyötärölle. Typerää, kyllä ruuasta pitää osata nauttia ja sitä pitää uskaltaa syödä. Ihan niin paha mun tilanne ei kuitenkaan ole kuin yhdellä tytöllä, joka ei nälissään voinut syödä edes omenaa koska yrittää laihduttaa. Kuulemma mahalaukku venyy niin paljon että tulee jatkossa aina syötyä liikaa, ja siksi pitää odottaa että on ihan älytön nälkä ennen kuin syö. Mä en kuitenkaan usko että salaattia tai hedelmiä syömällä voi lihoa vaikka kuinka paljon vetää o.O sama noin viittätoista kiloa minua pienempi naisihminen esitteli kuinka yököttävästi sen läskit pursuaa minishortsien lahkeista ja kuinka lihavat sen jalat on. Istuessa. Luulin että se on ihan normaalia jos nyt istuu ja jalat näyttää paksummilta kun on enemmän painoa tasoa vasten.

Käytännössä jokainen backpackertyttö valittaa sitä, kuinka vanhoja vaatteitaan ei enää saa päälle. Erityisen hankalaa omien muotojensa hyväksyminen tuntuu olevan noista kylmistä maista tuleville. Jokainen sanoo painon nousseen 7 kiloa. Aina 7. Minäkuva jotenkin kieroutuu täällä, olit minkä näköinen tai kokoinen vaan. Brisbanen hostellissa taas tuli kai hilluttua liikaa alusvaatteisillaan, kun yksi samassa huoneessa ollut ihan minikokoinen 150-senttinen korealaistyttö huokaili kuinka sen mielestä mun vartalo on ihan täydellinen: pitkät jalat, HOIKKA ja MUODOKAS ( :D :D ), ja kuulemma kasvotkin on tosi kauniit ja kaikki kohdillaan poskipäitä, silmiä ja huulia myöten. Itse oli mielestään liian lihava.

Lähinnä mikä mut sitä omaa kokoa ja näköä saa miettimään, on vaatteiden ostaminen. Paikallinen "Aussie Sheila" on muodoiltaan keskimäärin kalapuikon mallinen jäätävän isoilla tisseillä. Takapuolta ei yhtään. Ja mulla on omat epäilykseni tissien aitoudesta, koska ainakin kaupassa iso osa rintaliiveistä ja bikineistä on niitä "adds 2 sizes" -push upeja! Entistä enemmän ahistusta itelle kun toiset on laihoja ja rintavia :D on siihenkin ratkaisu. Täytyy vaan lopettaa syöminen ja voittaa Tiina Jylhältä silikonit kun sopivasti on kisa käynnissä.

Ei tosin tunnu sen helpompaa olevan backpackerpojillakaan: eilen kuuntelin katkeraa tilitystä siitä, kuinka paikallinen mies vain bodaa koko päivän että voi näyttää hyvältä rannalla. Siinä kuulemma muiden vatsalihaksia tiiratessa ja omia mahamakkaroita tökkiessä tulee mieleen, että olisiko sittenkin pitänyt jättää edellisen viikonlopun juominen väliin.. :D