Ei tullut (eikä tule!) maajussille morsianta. Täytynee lisätä tämä mun Ei kiitos -listaan heti siihen liian laihan ja narsistin välliin.

Viimeisen työviikon aikana ahdisti vielä enemmän kuin ikinä tuolla tilalla. Noin viikkoa ennen lähtöä olin emännän kanssa viemässä karjaa laitumelta toiselle. Matkaa ehkä 7 km, lehmiä noin 150, voitte arvata kuinka hienosti se sitten meni. Todella ahdistava kokemus ja paljon huutoa, aina tuntui menevän pieleen! Huudettiin siitä että teen jotain ilman että käsketään ja siitä että odotan niitä ohjeita. Huudettiin siitä että vien lehmiä liian rauhallisesti eteenpäin, ja siitä että kaksi ei enää jaksanut juosta vaan tuupertui maahan. Tuota hiton noita-akkaa ei kyllä tuu ikävä. Aina kun näin sitä tämän jälkeen tuli sellainen "oh s***, where can I hide" -olo.

Sanoin että jos mahdollista niin älkää pakottako mua enää ratsastamaan. Enkä joutunutkaan. Leikkelin sitten ruohoa taas, pesin autoja ja viimeisenä päivänä kitkin kaatosateessa rikkaruohoja (onkin ollut kipeä olo siitä asti, jotta kiitos). Mutta kyllä kaiken huippu oli se, että mun palkan määrä tippui siitä mitä oli sovittu. Noin kolme viikkoa täällä oltuani kysyin että josko saisin tältä ajalta palkan? Sain yhden 250 dollaria, eli viikon palkan. Siinä kun viimeisenä työpäivänä muistutin että vielä on neljältä viikolta saamatta niin äijä alkaa siinä muka puolihuolimatta laskea että 5 viikkoa kertaa 200 miinus se 250 jonka jo annoin, tekee 750 dollaria. Minä että mun palkkahan sovittiin olevan 250 $/viikko, eli tasan tonni se on kylläkin. Pomo melkein suuttui tässä kohtaa, sanoi että hänellä on ylhäällä että 200 viikolta vain maksetaan "koska sulla ei ollut kokemusta tullessa, ja ajattele sitä kokemusta ja sähkön hintaa ja teidän ruokia ja kaikkea", ja englanti ei ole mun äidinkieli joten oon varmasti ymmärtänyt väärin koska hän ei oo mitenkään kiero mies ja on röyhkeää edes ehdottaa että näin on.

Kerran uskalsin sanoa että en minä niin idiootti oo että nuo sekoitan, mutta jouduin toteamaan että en mä tälle asialle mitään saa joten otan sen 200 viikolta ja käyn TAW-sivustolla (jonka kautta löysin tuon) kertomassa alusta asti kuinka hommat toimii tuolla. Eipä taida sitä kautta saada jatkossa työntekijöitä.
Jotenkin olevinaan huomaa, että ennemminkin on työsuhdeasioissa kieroiltu. Otin ilmoituksesta print screenin ennen kuin se poistettiin, eikä siitä löydy oikein mitään. Ei mainintaa tilan tai omistajan nimestä, työtunneista (muuten kuin että 1 vapaapäivä viikossa- jota ei ollut) ja palkan osalta maininta että kokemuksen mukaan. Kyllähän toi silmiin pisti.jo hakiessa mutta olin tyhmä ja kuvittelin että TAW on niin iso sivusto, ettei sitä kautta ole kenelläkään varaa kusta reissaajia silmään. EIPÄ. Työsopimuksen ja verotietojen peräänkin kyselin alussa, mutta "on nyt niin kiire että katsotaan ne myöhemmin" ja kolmen viikon jälkeen tiesin etten ole jäämässä ja luovutin noiden suhteen.

Kun kuulin mun äkillisestä palkanalennuksesta, pidin hetken mietintätauon siitä mitä nyt on parasta tehdä. Totesin että tilanne vaatii viinaa, lähdin pitämään pidennettyä ruokatuntia ja kiskoin rommia puolitoista tuntia. Pennut huomasi kuinka paljon mua otti päähän ja tuli syliin ja nuolemaan naamaa (: mitään muuta ei tuolta jääkään ikävä.. illalla sain vihdoin palkan. Adrianilla oli vielä pokkaa esittää paperilappu jossa lukee mun nimi ja summa 200/week. Pettämätön todiste siitä että oon väärässä. Lisäksi kuulin uudelleen kuinka saan olla kiitollinen että mut on tuonne otettu, kuinka hieno kokemus tämä oli, kuinka paljon opin ja miten oon tavallaan hukannut heidän aikaa kun en ollut puolta vuotta. Lisäksi kuuntelin juttuja sähkön hinnaata ja ruuasta taas kerran ja Adrian laski että jos aloitin työt perjantaina ja lopetin keskiviikkona, jään yhden työpäivän auki!! Minä kiero suomalainen paska!! Siinä jo melkein itkin että mä olen kylläkin pitänyt vain kaksi vapaata viiden viikon aikana, joten hän jää mulle kylläkin kolme työpäivää velkaa eikä toisinpäin. Siis sen lisäksi että palkanalennuksen jälkeen olin tavallaan viikon ilmaiseksi töissä. Selitys kelpasi, sain rahat ja olin lähdössä menemään, kun Adrian erehtyy kysymään että you alright? Siinä vaiheessa vitutti niin paljon koko tilanteen epäreiluus, mun kykenemättömyys sanoa vastaan ja ahdistus siitä etten ikinä pääse pois koska bussi oli täynnä (mikä on siis about sama kuin että linja-auto Soinin ja Ähtärin välillä olisi täynnä: luulin viikon että se on joku sivuston bugi) että aloin itkeä. Sanoin että mikään ei oo täällä toiminut, kysymyksiä ei saa esittää, ihmiset huutaa mulle koko ajan ja tuntuu että tärkeintä kaikille on vaan löytää joka asiaan joku jota voi syyttää ja miten mua pidetään aivan idioottina (esim. vaimon esittely siitä miten ruohoa leikataan: "don't just stand there whem I'm showing you how to push the mow, follow me and watch!") ja että nyt en edes pääse tästä vitun tuppukylästä pois kun vaikka joku veisi mut kylään niin sieltä on vielä sata kilometriä kävelyä tai liftausta edessä. Tämän avautumisen jälkeen Adrian säikähti ja yritti rauhoitella että älä nyt itkemään ala, jos bussi on täynnä niin kyllä sut joku vie.. ja varmaan sen ja teidän tätä lukevien mielestä oli ylireagointia ja ei sitä nyt noin raskaasti pidä ottaa ja kokemuksen kannalta, mutta ihan oikeasti- minä olin tuolla ja kukaan teistä ei. Ei teillä ole hajuakaan miten ahdistavaa on olla jumissa paskasti kohdeltuna tämänkaltaisessa paikassa. Mun mielestä on ihme että jaksoin näinkin kauan ilman että hermot petti, mutta on se vaan ihmeellinen toi ihmisen stressinsietokyky. Ei siitä enempää.

Samana iltana puhelin meni rikki, eikä varapuhelimena ollut nokialainenkaan löytänyt kenttää. Ilmeisesti tämä aiheutti Suomessa jonkun yleisen hätätilan, ottaen huomioon mikä tilanne oli tuolla farmilla, ja aamulla kuulin Adrianilta että mun puhelut oli kääntynyt sen kännykkään :D ilmeisesti olin sössinyt vastaajan kanssa ja Adrian sattui olemaan aakkosisa ensimmäinen tms.. mutta mua tavoitelleet ihmiset oli siinä uskossa että mun umpikiero pomoni on varastanut mun puhelimeni ja pitää mua panttivankina. Kiitos huolenpidosta, ja aika tragikoominen sattuma sinänsä että puhelut kääntyi juuri Adrianille- mutta sovitaan jatkossa että jos mun puhelin ja Facebook on muutaman tunnin pimennossa niin sille VOI olla myös järkisyyt kuten ei signaalia :D

Torstaiaamuna nakkasin kaikki farmivaatteet roskiin (lukuunottamatta mun 150 dollarin ratsastuskenkiä) ja pääsin takaisin ihmisten ilmoille Spencerien esikoisen kyydissä. Aion olla maanantaihin asti Tamworthin YHA:ssa (joka on kaupungin ainoa hostelli ja mun mielestäni yksi miellyttävimmistä hostelleista joissa oon yöpynyt). Lorena, joka on siellä töissä, on ihan mielettömän kiva. Nyt aion vaan chillata ja rauhoittua hyvän kirjan kanssa ja käydä tutustumassa Tamworth Powerstation Museumiin. Maanantaina lähden Byron Bayhin, jossa tapaan Elinan ja Ollin (suomalainen pariskunta johon tutustuin Sydneyssä). Saa nähdä mitä keksitään.

Katso tähän päivitykseen liittyen myös kuvat Tamworthistä: http://blogs.kilroy.fi/mmari/albums/tamworth