Huuuuh, notta joo. Viimeiset viikot meni Melbournessa sellaisella vauhdilla, että pyyhkäisin samalta istumalta Uuteen-Seelantiin asti. On menossa ensimmäinen vapaapäivä kahteen viikkoon ja istun somasti Christchurchin lentokentällä. Kello alkaa pikkuhilja tulla kuusi aamulla ja tässä odottelen vielä ainakin tunnin - Neiti matkanjohtaja on näimmä ollut taas oikein kärppänä näiden halpalentojen kanssa. Edullisesti kun saa, niin keskellä yötäkin lentää mieluusti.

Toinen oikeen kunnialla järjestelty asia oli Uuden-Seelannin maahantuonti rajoitukset. Siinä lentokoneessa täytin maahantulokorttia ja dollarit paukkui miinukselle pankkitililtä. Maahan ei saa tuoda hedelmiä, pähkinöitä, mitään ruokatarvikkeita, likaisia lenkkareita (onneksi mulla oli vaan haisevat lenkkarit), yms. Lista oli pitkä. Samoin oli myös se lista ruokatarvikkeita, jotka olin itse pakannut rinkkaan: kookosjauhoa, hamppujauhoa, seesamin- ja chian siemeniä, kardemummaa, vaniljaa, falafelaineksia, kaurahiutaleita, kookosöljyä, riisiä ja ruokasodaa. Ja jos kysyt miksi, niin siksi, että jäi yli ja nappasin lähtiessä messiin.

Ne kysyi tullissa, jotta onko Miss Järvisellä ruokatarvikkeita? Sanoin, että hamppujauhoa löytyy joo. "Hemp powder" kääntyi sedän suussa "hamburgeriksi". Se naurahti ja sano, että tervetuloa Uuteen-Seelantiin! Rinkka koki kammottavan kaiken kertovan läpivalaisun samalla kun rukoilin, etten saa sakkoja. Tässä esimerkkinä: maahantuotu omena 400$, manuka hunaja 1000$ ja inkiväärijuuri 1000$. Tästä kuitenkin taas opittiin, että mahdun edelleen porsaanrei'istä. Eikun !
Opittiin siis: tsekkaa etukäteen, mitä mihinkin maahan saa tuoda :)

Uudessa-Seelannissa oli pirun kylmä, +5 astetta. Siihen kun lisättiin etelätuuli ja väsymys, päästiin yhdistelmään jota kukaan ei kaipaa. Silmät väsymyksestä kierossa kiipesin aamuseiskalta paikallisbussiin ja sitä kuljettanut pappa myi mulle lastenlipun. Kiitin kovasti ja sanoin, että oon kyllä 7 vuotta edellä. Patu ei uskonut ja mikäs siinä, olin kiitollinen puolen hinnan piletistä. Saavuin hostelliin klo 9, 25 tuntia valvoneena. Onneksi niillä oli telkkarihuone, jonka säkkituoliin sammuin toviksi.

Vielä takaisin Melbourneen, jotta pääsen kiteyttmään koko ajan kahteen sanaan: olipa mielenkiintoista! Koti jäi nyt taakse, samoin Veljet ja ranskalaiset räkänokat.
Lähtiessä kaksi saksalaista työkaveria ja toisen herraspuoleinen vahvistus tulivat saattamaan mua lentokenttäbussille. Ne oli ostaneet mulle matkaevääksi suklaata ja sain kolme pitkää halausta lentomatkan turvaksi. Koska en liiemmin välitä hyvästeistä, sovimme tapaavamme pian. Todennäköisesti kahden vuoden sisällä vaikka oktober-festeillä.