Profile
Blog
Photos
Videos
Sisareni jäi vielä Kambotsaan ja minä lähdin rinkan kanssa kohti Laosta. Heräsin kuudelta ja siitä sitten bussiin. En tietenkään syönyt aamupalaa, koska edellisellä bussimatkalla pysähdyttiin tunnin välein ja ajattelin tämän kerran olevan samanlainen. Bussihan oli iso paku, johon meitä ahtautui 12 länsimaalaista. Ilmaistointi toimi, kun avasi kaikki ikkunat. Tällä kertaa eka pysähdys oli kahdentoista pintaan, kun auton rengas räjähti ajaessa. Siinä sitten helteessä odotettiin tunti ja rengas tuli vaihdettua. Koska oltiin aikataulusta myöhässä kuski oli päättänyt kiriä. Hänen ajotekniikka oli seuraava: 120km tunnissa, Väistä! Minä ohitan nyt. Ja-te-muut-tiellä-olija-voitte-mennä-ihan-sama-minne. Suljin silmät ja kuuntelin musiikkia. Vaihdettiin autoa ja päästiin vihdoin, 10 tunnin jälkeen Laoksen rajalle.
Siellä osattiinkin sitten rahastaa. Virkailija oli erittäin tosissaan kaiken kanssa ja kaikesta toiminnasta sai lisämaksua. Meidän bussi oli perillä 16:05 ja jouduttiin kaikki maksamaan 5$ ekstraa, koska toimistoaikahan oli jo virallisesti päättynyt.. Ja koska mulla oli Suomen passi, maksoin lopulta viisumista 50$. Kaikki muut, Australialaiset, Saksalaiset, Hollantilaiset ja Ranskalaiset pääsi halvemmalla. Rajan ylitse piti kävellä ja kantaa kaikki tavarat mukanaan. Tuntui jotenkin hauskalle.
Sittenpä pääsin kolmanteen bussiin pelkkien paikallisten jätkien kanssa. 4 tunnin päästä astuin ulos, enkä edes tiennyt missä olin. Joku patu tuli mun luokse ja kysyi minne menen, vastasin ja se työnsi mut minimaaliseen tuk-tukiin ja painoi tallan pohjaan. Mun jalat ja kyynärpäät meni mustelmille, kun pomputti niin perkuleesti. Satoi vettä ja me kiidettiin kaupungin halki, opaskyltit kertoivat olinpaikan olevan Paksessa. Asia kunnossa. Mut vietiin bussiasemalle ja otin kunnon tappelumatsin tuk-tuk-jäbän kanssa. Rahasta me vaan riideltiin, kun en suostunut maksamaan sille 20 dollaria. Mutta teki hyvää päästää höyryjä. En ollut syönyt koko päivänä paitsi pari hedelmää, koska missään ei voinut pysähtyä! Vessaakaan ei ollut, kerran pääsi kyykkimään puskaan. Nyt istun yöbussissa kirjoittamassa tätä ja apupoika toi juuri 0.33 pullon spritea. Skåål vaan !
- comments
Leena Pyylampi Voi hyvät hyssyrät, johan on maanosa!