Profile
Blog
Photos
Videos
Kampotista matka jatkui Sihauknovilleen, jossa satoi aivan joka päivä. Sadetta uhmaten vuokrattiin uudestaan motot, pantattiin mun passi ja polkastiin menopelit käyntiin. Tunnin ajon jälkeen nautiskeltiin jo kookosvettä riippumatossa, meren aaltoja kuunnellen. Päivä meni oikeastaan ihan liian hyvin, joten illalla pistettiin motot parkkiin hostellin aitojen sisäpuolelle ja viihdytettiin itseämme allasbaarissa. Nukuttiin somasti kymmenen tuntia ja aamulla lähdettiin palauttamaan motot, joista toinen olikin yön aikana lähtenyt menemään. Noniin elikkäs saatana! Vuokraaja oli sen verran yhteistyöhaluinen, että ilmoitti pitävänsä mun passin niin kauan, kunnes maksuhommat olisi hoidossa. Ensin posotettiin kolmestaan skootterin päällä poliisiasemalle tekemään rikosilmoitus. Sitten Mari lähti nostamaan tonnin rahaa ja minä menin hakemaan leimoja (joita ei koskaan edes annettu) keskustan turistipoliisiasemalle. Oltiin niin hajalla ja raivona koko tilanteesta, että mätettiin aamupalaksi riisiä ja painuttiin hostellille pakkaamaan rinkat. Otettiin kymmenen tunnin bussi pohjoiseen, jonka piti siis saapua puolen yön aikaan Siem Reapiin.
Koska päivä oli jo alkanutkin niin huonosti, bussimatka kesti todellisuudessa 16 tuntia ja saavuttiin perille puoli viideltä aamulla. Tuk-tuk-kuski oli päättänyt rahastaa meiltä kaiken mahdollisen ja väitteli monologisesti maksupolitiikasta koko matkan bussilta hostellille. Me oltiin kuitenkin ylitetty koko reissun budjetti ostamalla se hiiskatin moto, joten sen vikinä ei saanut meitä yhtään joustamaan.
Nukuttiin kohtalaisesti ja päätettiin levätä kunnolla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan humputeltiin ympäriinsä ja kävin teetättämässä itselleni silkkimekon. Seuraavana päivänä meidän oli määrä lähteä katsastamaan maailman perintö kohde Angkor Wat kello 4:30, siis heti auringonnousun aikaan. Edeltävänä iltana mentiin nauttimaan paikallisesta Aspara-tanssiesityksestä ananaspirtelöä siemaillen. Oltiin juuri lähdössä kotiin, kun törmättiin meidän naapurihostellin Hollantilaisiin. Pöydässä oli mm. Kolme litraa vodkaa ja vähän miedompia vaihtoehtoja (miedot jäi juomatta.) Me bailattiin mm. kadulla, pöydässä, penkeillä ja tanssilattialla. Välillä oli niin rankat moovit kylkeen pisti ja piti hakee lievitystä. Lopputuloksen varmaan arvaattekin: Ei lähdetty temppelille!
Mentiin sinne sitä seuraavana päivänä.
- comments