Profile
Blog
Photos
Videos
Lauantaina köröteltiin hieman isommalla bangalla vajaan 7 tunnin matka komeiden saaristomaisemien läpi El Nidosta tänne Coronille.
Perillä majoituttiin leppoisaan ruotsalaisten pitämään guesthouseen, vajaa 10 euroa/yö. Seuraavana päivänä varailtiin retket seuraaville päiville ja illalla näköalapaikalle katselamaan kylää korkeuksista ja reenailemaan portaille!
Coron on tunnettu toisen maailmansodan aikaisista japanilaisten hylyistä, joita makaa alueella kymmenkunta. Itsekin halusin mennä sukeltamaan näiden laivojen sisälle ja tulikin tehtyä kaksi sukellusretki, jossa kaksi ensimmäistä sukellusta oli syyskuussa 1944 jenkkilaivaston upottamien rahtilaivojen sisälle. Näkyvyys oli hieman huono, mutta se lisäsi vain entisestään aavemaisuutta. Oli hieno kokemus sukeltaa laivojen sisällä n. 25 metrissä. Laivoja peittivät korallit ja muut kasvustot ja ne tarjosivat suojapaikkoja monille eri kalalajeille.
Päivän kolmas sukellus oli myös hieno kokemus. Se oli Barracuda-järvellä, jossa vesi oli todella kirkasta. Erikoiseksi tämän sukelluksen tekee jopa paljain silmin havaittava termokliini, sillä pinnalla on n. vajaa 30-asteista "kylmää" vettä, joka sekoittuu n. 15 metrissä 38-asteiseen veteen. Oli mielenkiintoista olla pää "kylmässä" ja alaruumis lämpimässä vedessä. Tiistaina oli retkipäivä lähisaarille ja kuuluisalle Kayangan-järvelle. Mukava päivä, joka sisälsi jälleen paljon snorklailua riutoilla ja hienossa laguunissa. Huomenaamulla alkaa matka jälleen varhain. Edessä on noin 9 tunnin venematka Mindoro-saarelle, jonka kautta suunnataan kohti Filippiinien ykkösturistikohdetta, Boracay-saarta. Tammikuu on myös suosituin kuukausi matkustajien keskuudessa täällä. Nähtäväksi jää, tuleeko yliannostus turismia siellä. Kuulemisiin!
- comments
Perttu Melko hienoja maisemia