Hari Raya Nyepi! Eli hyvää hindujen uutta vuotta täältä Ubudista, Balilta. Tänään ollaan vietettyä eilisen karnivaalipäivän jälkeistä Nyepia eli Hiljaisuuden päivää. Ihmiset (myös turistit) pysyttelevät sisällä asuinpaikoissaan. Tämän takia käytiin eilen hieman ruokaostoksilla, sillä kaikki paikat ovat tänään Balilla kiinni. Myöskin matkustaa ei saa, näinollen myös lentokenttä ja satamatkin ovat suljetut. Kaduilla liikkuu ainoastaan pecalang-miehet, jotka valvovat, ettei kaduilla pyöri ketään sinne kuulumattomia. Tekee todella hyvää tällainen päivä. Mielestäni voisi olla, vaikka kerran viikossa vastaava. Ei kuulu skootterien tai autojen äänet eikä paljon mitään muutakaan, satuinnaisia eläintenääniä lukuunottamatta.

Summataan kuitenkin hieman kulunutta kahta viikkoa täältä Balin ja Lombokin maisemista. Rajalta saatiin kuukauden viisumi, joka on tähän valtavaan, yli 17 000:n saaren, maahan todella vähän. Siksi ollaankin pari viikkoa liikuttu todella vauhdikkaasti ja nähty paljon eri paikkoja. Tylsää ei ole siis ollut!

Vielä lentokentälle päästyämme suunnitelmat olivat melko auki ensimmäisestä kohteesta. Balin Kuta ei kuitenkaan todellakaan kiinnostanut. Suunnattiinkin länsirannikolle Sanuriin, jonka piti olla hieman rauhallisempi versio Kutasta. Sanur ei kuitenkaan tarjonnut mitään sen kummempaa, pari yötä tuli levättyä ja totuttauduttua Indonesiaan.

Alla kuva Sanurin homestay-paikasta, jossa majoituttiin. Homestayt ovat yleinen majoitusmuoto täällä ja paikkoja on lukuisia. Se tapahtuu jonkun paikallisen perheen luona, joilla on ylimääräisiä huoneita vuokralla. Hinnat vaihtelevat n. 5 euron ja 20 euron välillä. Yleensä ollaan otettu jotain vajaan 10 euron huoneita. Halvin on ollut tähän mennessä n. 6 euroa. Hintaan sisältyy yleensä myös aamupala. Sanurilta jatkettiin aamulla matkaa slowboatilla n. 1,5h päähän Lembonganin saarelle. Täällä vuokrattiin heti päivällä skootteri ja ajeltiin koko saaren ympäri pikkuteitä pitkin upeita maisemia ihastellen. Täällä päin on sadekausi meneillään tähän aikaan vuodesta, mutta yleensä, jos sateita tulee, niin ne rajoittuvat onneksi ilta- tai yöaikaan, eivätkä näin ollen sotke yleensä liikaa päiväohjelmaa.Lembonganilla suurin paikallisten tulonlähde oli merilevä. Näitä leväkasoja näkyikin runsaasti ympäri saaren rantoja ja välillä sieraimiin tungeksi melko tunkkainen levänhaju.

Lembonganilla vierähti hengaillessa pari yötä, jonka jälkeen seuraava kohde olikin legendaariset Gili-saaret Lombokilla. Otettiin tähän asti ainoa turistikuljetus eli suhteellisen kallis pikavenekyyti (30 taalaa), mutta rahaa ja etenkin aikaa ja hermoja olisi palanut muutenkin tähän siirtymiseen, joten speedboat oli selkeästi paras vaihtoehto. Päätettiin ensimmäiseksi mennä reunimmaiselle Trawanganin-saarelle, josta liikkua sitten eteenpäin.

Ennakkotietojen mukaan Gili T on saarista ruuhkaisin ja turistisoitunein. Ja näin myös oli. Porukkaa oli aivan liikaa, vaikka on offseason. Kadulla tarjotaan jatkuvasti jotakin turhaa ja yleistä häsläystä muutenkin liikaa. Lisäksi saaren pari muslimimoskeijaa huutaa rukoushuutoja aivan liian useasti ja kovaa. Käytiin kävelemässä saaren ympäri ja pyörittiin rantakadulla, jossa vastaan tuli mm. mainio kissanpentu!

Gilien ainoa kuljetusmuoto, chimodo eli hevosvaunut. Yksi yö riitti Trawanganilla ja päätettiin lähteä kohti rauhallisempia mestoja eli suunnaksi viereinen Gili Meno. Vaikka saaret ovat todella lähellä toisiaan, niin yleisiä lauttoja menee vain kaksi päivässä. Ei oltu tulopäivänä katsottu aikatauluja, joten oltaisi jouduttu oottelemaan tuntitolkulla seuraava alusta. Siksipä päädyttiin ottamaan lautta mantereen kautta. Hieman edestakaista veneajelua, mutta ei tarvinnut ihan niin kauaa odotella kuitenkaan. Saarille menijät huomio! Tsekatkaa lauttojen aikataulut ajoissa! Gili Meno! Näistä kolmesta saaresta ehdoton suosikki. Aivan mahtavan rauhallinen ja leppoisa ja myös parhaimmat rannat löytyy täältä. Tosin, jos menojalka (heh) vipattaa, niin silloin ei Menolle, sillä kaikki sulkeutuu viimeistään 22 maissa. Menolla oli todella vähän turisteja, mutta silti vastaan tuli ehkä vajaat 10 suomalaista. Parin suomalaisjannun kanssa tuli myös hengailtua parina iltana korttia pelaten ja reissutarinoita vaihdellen. Löydettiin 150 000:n hintaan (n. 15 taalaa) mahtava bungalow, jossa vierähti 4 yötä. Majoituksetkin ovat n. kolme kertaa halvempia tälleen offseasonilla, sillä meidän mökkikin maksaa eli 400 000 IDR kesällä highseasonin aikaan. Saaren paras ruokamesta on Yaya's Warung, jossa maittavat ja edulliset pöperöt. Kyseessä pieni perheravinteli, jossa mummo kokkailee pikkumajassa yli 20 vuoden kokemuksella. Yaya'n vieressä löytyi myös paikallisten jannujen puntit joita tuli muutamana päivänä käytyä vatkailemassa. Hirmuisesti ei ollut valinnanvaraa painojen suhteen, mutta mielikuvituksella sai ihan kohtuullisen reenin aikaan tällä ulkoilmasalilla!

Muuten aika vierähti leppoisan hengailun merkeissä. Tuli tehtyä myös päiväretkiä viereiselle Gili Airille, jossa makoiltiin rannalla ja kierreltiin saaren ympäri. Air on ihan ok, mutta myös jengiä jonkun verran. Meno kuitenkin siis ehdottomasti oma suosikkini näistä saarista. Turtle Sanctuary, Gili Meno.

What rainy season?

Sadekauden yhteydessä on välillä aika hurjia ukkosia illalla tai yöllä. Menon kämpässämme oli myös ulkosuihku/wc, jossa oli mielenkiintoista suihkutella tai käydä vessassa sateenvarjon kanssa. Päivät olivat kuitenkin pääasiassa poutaisia ja aurinkoisia, onneksi!

Menolta jouduttiin kuitenkin jatkamaan lopulta matkaa. Bangsalin satamasta jatkettiin kylän keskustaan, josta tarkoituksena oli mennä julkisilla bemoilla Senggigiin. Näiden kulkupelien hintojen vääntämisessä on helppo menettää hermot, sillä kuskit koettavat lähes poikkeuksetta pyytää turisteilta moninkertaista hintaa. Nämä kuskit ja näihin kuljetuksiin liittyvät tyypit pilaavatkin helposti Balin ja Lombokin fiilistä. Muutamien kyytien jälkeen ja katsomalla, mitä paikalliset kyydeistä maksavat, on hintatasokin selvinnyt suhteellisen hyvin. Lähes kaikista kyydeistä ollaan maksettu 5000 IDR eli n. 40 senttiä. Pitemmistä matkoista sitten ehkä tuplahinta. Vaihtorahaa on aivan turha yrittää turistina saada, joten pientä seteliä on hyvä pitää taskuissa. Erästä matkaa koetin maksaa 50 000:n setelillä, mutta piti itse käydä ostamassa rambutaneja 10 000:lla, sillä kuski ei saanut rahaa rikki. Tällä matkalla muodostuikin reissusanonta: "V***tukseen auttaa rambutan!", joka on aivan ehdoton suosikkihedelmäni täällä! Taalalla lähtee iso nippu näitä punaisia, jumalaisia karvapalloja.

Ensimmäisessä bemossa oli myös kaksi suomalaisnaista, joiden kanssa vaihdeltiin reissukuulumiset ennen kuin meidän stoppimmi tuli. Kuski koetti vaatia samaa hintaa kuin muilta, mutta lykkäsin kouraan noin puolet ko. summasta, koska jäätiin noin puolessamatkaa pois kyydistä, eikä äijä jäänyt sen kummempia urputtamaan. Risteyksessä odoteteltiin seuraavaa bemoa Senggigiin ja muutaman naurettavan rahatusyrityksen jälkeen saatiin oikeakin kyyti.

Senggigin kylänraitti ei kuitenkaan ollut mikään ihmeellinen. Viivyttiin täälläkin vain yksi yö, sillä ranta ei ollut kummoinen ja kadulla kävely oli p*rseestä, sillä jatkuvasti oli jotakin transportaation, retken tai jonkun hemmetin helminauhakorun tarjoajaa huutelemassa. Filppareilla vastaavia meininkiä ei ollut nimeksikään, joten ehkä siksi tämä vastaava meininki tuntuu jokseenkin ärsyttävältä.

Senggigistä alkoi kolmen tunnin ja neljän bemokyydin ja yhden ystävällisen paikallisen kanssa Lombokin Kutalle. Reilulla parilla eurolla/hlö (25 000 IDR) suoritettiin koko matka. Viimeinen pikkuetappi taittui mukavan paikallisen ravintolanomistajan kyydillä. Hän jätti meidät sukulaistensa majoituspaikan pihaan, jossa oli vapaana edullinen huone. 70 000:n hintaan sisältyi all you can eat pannariaamupala, joita tulikin heiteltyä 4-5 kpl/aamu suklaakastikkeen kera. Kutalta löytyy itsessään jo hieno ranta, jossa on mainiota hiekkaa: pyöreitä palleroita, jotka mukavasti hieroo jalkapohjia, kun rannalla tepastelee.

Vielä mahtavampia rantoja löytyy kuitenkin lähistöltä, joissa vieraltiin skootterilla. Tanjung Aan ja Mawun Beachit ovat sitä parasta Lombokia! Turkoosia vettä, siistit rannat ja upea lokaatio muutenkin! Skootteriretkellä vierailtiin lisäksi perinteisessä sasak-kylässä ja ajeltiiin ympäri Lombokin pikkuteitä ihastelemassa hienoja maisemia ja paikallisia kalastajia, maanviljelijöitä ym. arkiaskereissaan. Lombokilla tavattiin myös bemossa olleet suomalaisnaiset, joiden kanssa istuttiin pari iltaa turinoiden. Kutalta lähtikin pitkä matka kohti takaisin Balia ja Ubudia, sillä piti varmistua, että päästään perille ennen uudenvuoden bileitä. Bemoiltiin muutamaan otteeseen tatti otsassa kohti Lembarin satamaa. Satamassa kuski oli suhteellisen kärttyinen, kun ei suostuttu maksamaan mielestämme sen vaativaa summaa, joka oli mielestämme liian korkea. Itse nämä tollot tekevät kuitenkin itselleen hallaa, sillä ketään ei voi uskoa, koska kaikki koettavat aina pyytää liikaa. Syyttäköön siis kollegoitaan, jos jäi liian vähälle rahalle mokoma! Hähä!

Satamassa otettiin "kusetus", joka ei meitä haitannutkaan kuitenkaan, sillä paikallinen kaveri löi vanhat liput käteen ja rahasti meiltä lähes saman hinnan kuin lippuluukulta olisi liput lauttaan maksaneet (36 000 IDR). Heillä oli varmaankin jonkunlainen sopimus henkilökunnan kanssa ja antoivat osan meidän rahoistaan lippujentarkastajaäijille. Näin ollen virallinen lippukassa jäi ilman meidän pennosia.

Noin 4 tunnin lauttamatka Lembarista Padangbaihin sujui melko kivuttomasti, sillä pääsi pötköttelemään tuoleilla leppoisasti musiikkia kuunnellen.

Satamassa taas kyydin kanssa säätämistä ja taistelemista kohti seuraavaa kylää, jossa hengähdettiin hetkeksi ja syötiin jälleen yhdet gorengit, tällä kertaa nasi goreng eli fried rice -setti. Useammin tulee kuitenkin syötyä mie goreng eli paistetut nuudelit. Nämä setit ovat yleensä lähestulkoon warungien isoimmat ja myös edullisimmat setit.

Lounastauon jälkeen oltiin valmiita jatkamaan matkaa. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa jo melkein kuusi sunnuntai-iltana. Bemoja eteenpäin ei enää mennyt, joten päädyttiin liftaamaan. Muutaman vesiperän tai naurettavan hintapyynnön jälkeen meidät nappasi kyytiin eräs paikallinen pariskunta, jotka olivat matkalla Denpasariin Nyepin viettoon. Äijä ajoi kiertoreittiä meidät Ubudiin asti! Lykättiin muutama kymmenentuhatta kouraan ja erottiin kiittelyiden jälkeen.

Lähestulkoon samalta kohdalta löydettiin myös mukava homestay, jossa puhdas huone! 120 000:n hintaan sisältyy loistava aamupala: munatoast, runsas hedelmälautanen ja sumpit. Ostettiin tähän kaveriksi vielä kaurapuuroa! Kyllä lähtee aamut käyntiin!

Päivällä vierailtiin apinametsässä (Monkey Forest) morottamassa hupaisia sukulaisiamme!

Eilen oli lisäksi myös karnevaalia, rumpuja, laulua ja muuta mekkalaa ja hinduhirviöitä eli ogoh-ogoh -hahmoja, joita paikallinen nuoriso kantoi ympäri Ubudin katuja. Mielenkiintoinen ja perinteikäs Balin hindujen uusivuosi tuli koettua melusta hiljaisuuteen! Seuraavaksi jatketaan Balille ja Seminaykin maisemiin, jossa majoitutaan ainakin yksi yö suomalaisen Anun talolla ja suunnataan tämän jälkeen porukalla kohti Medania ja tämän jälkeen kohti Sumatran viidakoita ja Lake Tobaa! Kunhan saadaan ensiki lennot sumplittua kuntoon, sillä typerä Air Asia muutti hieman aikatauluja ensimmäisen lennon kohdalla, joka aiheutti sen, ettei ehkä keretä toiselle lennolle. No asioilla on tapana järjestyä!