<!-- @page { size: 21cm 29.7cm; margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } -->

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.. meidän reissu tosiaan lyheny kahella viikolla, mut alotetaanpa alusta eka..eikä tää kirjotuskaan ihan heti irronnu,mut parempi myöhään kun ei sillonkaan..

Christchurchista meillä oli lähtö Samoalle lauantaina. perjantaina ulla nyrjaytti nilkkansa,mutta eipä me siitä sen enempiä sitten ajateltu, lepäilee sitten rannalla sen kuntoon. lauantai aamuna siis lentokentälle ja siellä tyontekijät oli vähän huolissaan kun oli aika vaivanloista kävellä ullalla,niin tuikkasivat sen sitten pyörätuoliin istumaan. sieltä sitten takahuoneitten kautta päästiin hissillä ylös odotusaulaan. lento aucklandiin ja siellä sit venailtiin jokunen tunti et lento apiaan lähtee. pyörätuolilla liikkuvat vietiin ekoina koneeseen,eli me siis. air new zealand oli aika buenosti järkänny noi jutut,päästiin ihan hyville paikoille aina,silleen et ulla sai jalan suoraks. ja oli hyvät telkkarit kaikilla vaikka oli vaan about 4 tunnin lento ja ihan uusia leffoja sai katella.

puol 1 aamulla sit lopulta laskeuduttiin apiaan. viileestä lentokoneesta kun astu pihalle,niin iski kuumuus taas kun seinä. kuuman kostea ilma ja se tuoksu! se tuuoksu oli ihan samanlainen kun ausseissa oli meidän työsaarella aikoinaan, siinä tuoksu monet eri kukat, ruoho, kostea ilma, aaah kun tuoksu hyvältä!! kaikkien matkustajien piti täyttää lappuset sikainfluenssan oireista tai siis ettei nimenomaan oo niitä oireita. Samoalaiset ottaa aika vakavasti ton sikainfluenssan,kun 1900-luvun alussa influenssa tuli Samoalle ja tappo aika suuren osan sen väestöstä. Eli varovaisuus ennen kaikkea..vähän aikaa meni järkkäillessä kaikkia lippusia ja lappusia. lopulta saatiin kaikki kuntoon ja minibussi lähti viemään meitä hotellille. tuntu et matka kesti ja kesti, mut vihdoin päästiin perille. kirjauduttiin sisälle ja mentiin suoraan nukkumaan,kello oli jo jotain 2.30am ja meillä herätys oli ennen 8. ei siinä kauheen hyvin nukuttanu,mut vähän kuitenki sai unta palloon. aamulla sit herättiin aamupalalle. ulla roudas ittensä istualtaan portaat alas. mentiinsit pihalle oottelee meidän kyytiä jonka oli tarkotus tulla kympiltä hakee meitä ja viiä meidät lautalle joka lähti kahteltatoista. 10.20 ei autoa vielä kuulu, mut respan nainen sanoo et ne on melkeenpä aina melkeen puol tuntia myöhässä,dont worry.. sit kello oli jo 11 ja ei vieläkään mitään..respa soitteli firmaan monesti ja eka ne ei löytäny meidän varausta,vaan niitten mukaan meidät oli tarkotus hakee seuraavanapäivänä eli sunnuntaina (meillä oli siis kaksi lauantaina,kun samoalle mennessä mennään päivämäärärajan yli,eli kun mentiin sinne saatiin ylimääränen päivä ja kun lähettiin pois menetettiin yks päivä..). oli se firma sitten laittanu auton tulemaan,mut silläki kesti ihan hullun kauan. lopulta se auto sitten tuli, mut kello oli jo melkeen 11.30. kuski näytti meille sitä listaa et ei oo meidän varausta siinä. minä otin listan kuskilta ja katoin sitä, isolla lukee listassa pulkkinen, eipä oo meidän varausta ei..meidän piti kuulema käydä niiten toimistolla äkkiä setvimässä niitä vouchereita,mut ne oliki ok ni ei tarvinnu mennä. päästiin sit satamaan paria minuuttia vajaa 12, kuski sano et juoskaa vaan laivaan,kerkeette vielä! no eipä ne ottanu meitä enää kyytiin,oli kuulema liian täynnä paatti. minä sit menin vähän avautumaan sille kuskille, et niitten vika että ei keretty tohon lauttaan,niin ne saa järkätä meidän kyydin siellä toisella saarella sinne meidän majapaikkaan. siellä piti nimittäin olla meitä odottamassa kyyti,mut kun ei keretty siihen lauttaa niin eihän ne koko päivää oota. kovasti se koitii kuski sanoa et ei hällä oo numeroa eikä mitään,että jospa otatte vaan taxin sinne. mut kun pysyin kovana,et kerran on jo siitä kyydistä maksettu niin ei tosiaankaan toista kertaa makseta eli tehän järkkäätte sen kyydin meille,niin kyllä se sitten vähän rupes uskomaan. ensin se koitti selitellä että sillä asuu serkkuja siellä saarella että ehkä joku niistä vois tulla viemään meidät..sit se sano et se menee toimistolle ja koittaa soittaa sinne paikkaan minne ollaan menossa. sanoin vaan että ihan sama kuka siellä on vastassa kunhan siellä joku on! eli sit vaan jäätiin oottamaan seuraavaa lauttaa ja rukoilemaan et savai'illa ois sit joku vastassa viemässä meitä tanu beachille.

kaks tuntia ooteltiin ihmisten tuijoteltavana sitä lauttaa,mut lopulta päästiin siihen. mahuttiin vaivalla lauttaan istumaan,kunhan yks tyontekijä kävi ensin käskemässä pari mummoa istumaan kun ne siellä rötkötti pitkin pituuttaan ja me ei mahuttu istumaan. vanhahan se lautta oli kun mikä,täynnä ihmisiä ja isoja autoja. välillä vähän hörppäs vettä kannelle,mut ei hätiä. pari tuntia kesti matka ja sit oltiin perillä. meidän yllätykseks siellä oli kolme miestä joilla oli kyltti Tanu beach fales!!! kivi tippu sydömeltä ja mentiin sit niitten luokse. yks taximies nappas ullan syliin ja kanto sen autolle,kun ei oikeen luonnistunu käveleminen. noin 40 minuuttia kesti ajomatka, kovasti koitti kuski nayttää matkalla laavapeltoja sun muita meille. lopulta pääsiin perille ja tanu beachilla oli vastassa nätti Java-tyttö joka toivotti meidät tervetulleiks ja saatiin juotavaks kookospähkinät,nam! Java sit eka kerto meille vähän siitä yrityksestä, eli se on perheyritys. sen Javan isovanhemmat omistaa sen, niillä on yhteensä 15 lasta, osa niistä lapsista on puolisoineen ja lapsineen töissä siinä yrityksessä. meidät vietiin sitten meidän falelle. se oli lähin fale ruokailutiloihin nähden,eli helpoin ullalle. nuoret pojat tuli ja kanto meidän rinkat faleen. eli fale on ihan vaan semmonen maailman yksinkertaisin hökötys, "kaisla"seinät mitkä saa nostettua ylös, patjat lattialla ja moskiittoverkot roikkuu katosta patjan päällä. muutapa siinä ei tarvittukaan,ovesta oli näköala suoraan merelle, pala taivasta! ullan ois pitäny päästä käväsemään lääkärissä mut Veae, toimi managerina paikalla eli oli vähän niinku pomo, yks omistajan pojista, sano et ei oo lääkärit enää paikalla kun kello on niin paljon. sit se ei ollu varma et oisko seuraavanakaan päivänä lääkäriä paikalla kun oli sunnuntai,mut se lupas viiä meidät aamulla sairaalaan kattomaan. yks Veaen siskoista asuu suomessa ja on naimisissa suomalaisen miehen samin kanssa ja niillä on 7-vuotias jyrki-poika.kovasti Veae aina meille koitii puhua suomea, heihei, tule tule, tule tänne, tule äidille, anna pusu, kiitos..aivan ihana ihminen, autto meitä niin monessa asiassa!!! illallinen meillä oli sitten seittemän aikaan, ruokakello soi ja kaikki asukkaan keräänty pöydän ympärille. jumalattoman isot annokset ruokaa tuotiin kaikille, ihan syntisen hyvää ruokaa! sitruunateetä ruoan kanssa. siinä sitten kun oli syöny sai joko jäädä siihen istuskelemaan muitten seuraks tai sitten lähtee falelle nukkumaan. Sunnuntaina sit lähettiin aamulla käymään sairaalalla. Tunnin verran jouduttiin oottelee ennen ku lääkäri tuli. Ei ollu maailman siistein sairaala. Eikä siellä minkäänlaista yksityisyyttä ollu, kaikki potilaat samoissa tiloissa ja kaikki käy välillä kurkkimassa joka suunnasta kun yhessä huoneessa istuu kaks palangia (valkoihosta). Lopulta se lekuri sitten tuli ja se pikkusen katteli sitä jalkaa ja sano et kolme vaihtoehtoa on, eli 1. ulla jää sairaalaan ja antibiootit laitetaan kanyylilla suoraan suoneen 2. ulla voi mennä takas meidän majapaikkaan ja ottaa lääkkeet tabletteina, sama vaikutus mut pikkusen hitaammin toimii kun suoraan suoneen tai sit 3. voi menna takas majapaikkaan ja kaydä kaks kertaa päivässä lähempänä olevassa sairaalassa ottamassa lääkkeet suoraan suoneen. No näistä vaihtoehoista tietenki ulla otti lääkkeet tabuina, kuka nyt haluaa Samoan lomaansa sairaalassa viettää?? saatiin tabut ja sit lähettiinki takas Tanu beachille.

Ulla sit lepäili falella loppu päivän ja minä käväsin rannanlla makoilemassa hetkisen aikaa. Tanu beachilla oli vieraana semmonen englantilaisnainen joka oli lääkäri,niin se aina kävi vilkuilemassa sitä jalkaa ja jakelemassa neuvoja. Mulla meinas jo hermot mennä ihan täysin sen naisen kanssa mut hyvää se vaan tarkotti, niin pakko oli vaan purra huulta. Amerikkalaismies Michael aina kanto Ullan aamupalalle ja illalliselle ja joka paikkaan. :) Maanantai meni sitten vaan makoillessa rannalla ja uidessa meressä. Se merivesi oli niin lämmintä että ei yhtään viilentyny olo vaikka kävi uimassa. Tiistaiaamuna sitten se lääkärinainen katto taas Ullan jalkaa ja totes ettei ne lääkkeet todellakaan toimi tarpeeks nopeeta vaan meidän on mentävä taas lääkäriin. Sinne mentiin sitten taas ja tällä kertaa Ulla sitten jäi sinne. Me muut mentiin takasin Tanu beachille. Vähän ajan päästä Vaea soitti mulle reapan puhelimeen,että pitää olla kohta valmiina kun mun pitää lähtee sen mukaan viemään Ullalle lakanoita ja ruokaa. Niin,siellä sairaalassa ei tosiaan ollu mitään! Ei lakanoita, ei tyynyjä, ei ruokaa, ei yhtään mitään. Potilaiden perheet toi niille kaiken tarpeellisen. Mentiin sit illalla Vaean kanssa sinne, toisen potilaan sukulaistyttö oli jääny ullan seuraks sinne kun ulla oli itkeny siellä niin paljon. Loppupeleissä Ulla joutu olemaan koko meidän loppu ajan siellä sairaalassa. Minä kävin joka päivä siellä jokusen tunnin oleilemassa, Vaea vei ja haki minut sieltä joka päivä, bless. Kovasti kaikki aina kyseli siellä meidän majapaikassa Ullan kuulumisia ja aina kun tuli uusia ihmisiä, niin ensimmäisenä ne jo oli kuullu et mulla on kaveri sairaalassa, eli aina uudestaan selittelin kaikille koko tarinan.

Torstai-iltana meille oli järkätty fia fia, eli semmonen esitys missä koko perhe esiinty. Siellä oli paljon tanssia ja meininkiä. Pakko sanoa että kyllä kalpenee suomalaisten miesten tanssitaidot noitten poikien rinnalla, oli se sen verran upean näköstä kun kaikki siellä tanssi, iästä riippumatta. Sit siihen fia fiaan kuulu tulitanssia kanssa, semmonen 15-vuotias Tivoli niminen poika pyöritteli niitä palavia keppejä niin hienosti,ettei mitään järkeä, upean näköstä!! sitten lopuksi kaikki vieraatki meni tanssimaan ja perheen pojat tanssitti kaikkia tyttöjä ja perheen tytöt kaikkia poikia. Ihan loistava ilta oli, ei voi muuta sanoa! Seuraavana aamuna taas menin sairaalalle ja siellä sit alettiin järkkäilemään meidän lentojen aikastamista,kun ullan oli pakko päästä hoitamaan sitä jalkaa suomeen. Hoitajat sitten soitteli kaikkiin lentoyhtiöihin ja joka paikkaan,mut lopulta ne lennot sit saatiin järkättyä niin että päästään lähtemaan samana päivänä jo takas suomeen päin kun lennetään pois Samoalta. Lauantaina meille sitten koitti lähdön hetki Savai'ilta takasin Upolun saarelle Apiaan. Oltiin siellä yks yö samassa hotellissa kun sillon ekaks. Saatiin vielä ihan hullun iso huone, varmaan jotain säälipisteitä ullan jalan takia. Seuraavana aamuna taas ooteltiin jonkin aikaa että meidän kyyti tulee hakemaan, tällä kertaa se ei ollu kun ehkä puolisen tuntia myöhässä.. lentokentällä sitten ooteltiin joku tovi ja sitten päästiinki lentokoneeseen. Pakko sanoa että air New Zealandilla oli aika mahtavaa palvelua. Kaikki toimi niin buenosti!

Samoa oli kyllä kokonaisuudessaan ihan upea paikka. Niin kaunista ja upeaa, vaikka vaikuttaakin tosi köyhältä maalta. Ihmiset on tosi ystävällisiä ja auttavaisia. Uteliaita ne on myös, kaikki tuijottaa ihan häpeilemättä palangeja. Muutenki meno on siellä niin erilaista, sunnuntaisin kaikki menee kirkkoon valkoset vaatteet päällä. Ja siellä on vielä kyläpäälliköt jotka päättää kaikista asioista. Poliisia ei saa turhilla asioilla häiritä, saattavat loukkaantua siitä. Kyläpäälliköt ratkasevat kaikki riidat ja ongelmat. Jos rikot sääntöä niin sulle yleensä annetaan kolme vaihtoehtoa. 1. maksa tuhat talaa ja saat anteeksi 2. osta kyläläisille lehmä (maksaa yleensä 1000 talaa) tai sitten 3. lähde pois kylästä. Riippuen siitä mitä oot tehny voit ehkä palata parin kuukauden päästä kylään jos tuot päällikölle kallista kangasta ja pyydät polvillaan anteeksi virhettä jonka oot tehny. Tuhat talaa voi joutua maksamaan jo pelkästään siitä, että juot sunnuntaina kaljan, pyhäpäivä kun se on. Mutta niin paljon kaikkea nähtävää ja koettavaa siellä on, että ehottomasti ois hienoa päästä sinne uudestaan. Ehkä vielä joku päivä. Saa nähä tuleeko se meidän majapaikan manageri Vaea käymään suomessa, kovasti se ainakin lupaili tulla, otti meidän mailit ja puhelinnumerot ylös että jos se tulee niin suomeen niin tulee sitten myös meitä moikkailemaan. :)

Aucklandissa ooteltiin ehkes semmonen 6-7 tuntia, ei päästy tekemään check iniä vasta kun semmosen 5 tunnin oottelun jälkeen, eli siihen asti minä työnsin toisella kädellä ullaa pyörätuolissa ja toisella kädellä meidän matkatavaroita. Kyllähän siitä muutama huvittunu ilme tuli muilta ihmisiltä siellä,mutta minkäs teet ku ei voi tavaroitakaan minnekään jättää.. itekki sitten oli jo pienen flunssan alun sieltä samoalta nappassu mukaan,et aika buranan voimin mentiin. Sitten lentokoneeseen ja nokka kohti Singaporea, semmonen 12 tunnin lento. Siellä sitten ooteltiin taas varmaan 7 tuntia, mutta se lentokenttä oli ihan maailman paras. Siellä oli ilmasta internettiä ja elokuvateatteria ja perhospuutarhaa ja vaikka mitä. Ulla roudattiin sillä pyörätuolilla semmoseen pyörätuoli-loungeen missä sai olla ja siellä oli ilmasta kahvia yms. sillä lentokentällä ois vaikka pitempäänki oleillu. Mut sieltä sitten lähti lento kohti Frankfurtia, eli taas semmonen 13 tuntia koneessa. Mulla olo vaan paheni, tuntu ettei buranatkaan enää auta, mut eipä auttanu ku mennä vaikka nenä oli niin tukossa ettei saanu ilmaa ja kurkkuki oli jo vähän turvonnu ja päähän sattu ku ois naulalla isketty. Lopulta päästiin Frankfurtiin, taas meidät vietiin semmoseen pyörätuoli loungeen,mut se meni sitten kiinni niin oli mentävä muualle sieltä. Koitettiin tulostaa meidän lippuja ryan airille,mut eipä toiminu tulostimet missään. Yö "nukuttiin" penkeillä odotustiloissa aamulla kun se pyörätuolilounge taas aukes kuuden aikaan niin mentiin sinne. Kyllä huomas et oltiin tultu eurooppaan kun palvelu oli aivan paskaa ja työntekijät hemmetin tylyjä. Meidän piti mennä bussille et päästää toiselle lentokentälle, ja niiden pyörätuoliloungen työntekijöiden kuulus saattaa sinne ja sitten viedä se pyörätuoli takas sinne minne se kuuluu. Nooh,siellähän ne työntekijät vaan totes, että eipä meillä nyt oo ketään kuka kerkeis sinuu sinne viemään, että mitäpä jos vaan kävelisit! Niin no,eipä tainnu onnistua. Sit ne tuli siihen tulokseen,et minä tuon sen tuolin takasin niille sinne ylös,kun ei ne kerkee ite ja ei sitä voi ulos jättää. Meillähän meni sitten aika täpärälle sen meidän bussin kanssa,niin enpä tosiaankaan lähteny sitä tuolia minnekään viemään, mitäs eivät ite tullu viemään.

Päästiin hahnin lentokentälle ja eihän meillä ollu vielä niin boarding passeja tulostettuna, ja jos ei saada tulostettua niin se on sitten 40e per boarding pass jos henkilökunta joutuu ne meidän puolesta tulostamaan..Sain onneks ne sit kuitenki lopulta tulostettua ja päästiiin sinne koneeseenki. Huomaa et ryanair on halpalentoyhtiö, oli kyllä niin tuskanen lentomatka ettei mitään järkeä! Meinas pää räjähtää kun oli niin paljon painetta ja hirvee humina ja räminä joka puolella. Lopulta luojan kiitos päästiin tampereelle missä ullan isä ja sisko jo ootteli. Heidän kyydillä sitten pääsin juna-asemalle, ulla kuskattiin suoraan sairaalaan. Junalla sitten vielä miljoona tuntia joensuuhun ja siellä oliki sitten isä ja h-p vastassa. Olo oli ihan maailman hirvein, mut urheesti selvisin loppuun asti. Pakko oli sit lopulta itekki taipua lääkäriin, kun alko tuntumaan että kurkku kohta on muurautunu umpeen, eli viimenenki hengen saatin loppuu. Siellä sitten käytiin läpi sikainfluenssat ja soiteltiin spesialisteille että onko Samoalla jotain tauteja mitä pitäs tietää yms. lopulta vietiin labraan ja sieltä sitten selvis että on bakteeritulehdus nielussa, eli 10 päivää antibiootteja ja lepoa. Ei oo varmaan ikinä ollu noin kauheeta tautia,mutta hengissä siitä selvittiin. Työt alko jo reilu viikko sitten, ei oo sielläkään mikään muuttunu, niinkun ei missään muuallakaan. Ens kuussa ois muutto Joensuuhun, omakotitalo kanervalassa kutsuu..jee! Muutenpa tässä sitten tais olla tältä erää viimenen sepustus tänne blogiin, seuraavaa reissua odotellessa sitten.. Miia kiittää ja kuittaa sekä vaikenee..mutta vain hetkeksi! :)