Noniin, paikka on viimein vaihtunut, nyt ollaan Mantassa, Ecuadorin rannikolla kuitenkin edelleen.

Viimeiset paivat Montanitassa meni aivan liian nopeasti, mutta jos kirjoittaisin kaikesta tapahtuneesta, siina menisi koko paiva. Hauskaa oli ja perjantai-iltana meilla oli isot jaahyvaisjuhlat, koska niin moni oli lahdossa lauantaina. Tehtiin pizzaa ja hienoja koktaileja ja puolen yon aikaan siirryttiin rannalle salsatecaan (tamakin aidattu hiekkakentta, missa pari nuotiota, katos ja baaritiski) tanssimaan. Aamulla herasin jo puoli kymmenelta, koska mun piti viela pakata ja halusin hyvastella kaikki kunnolla. Tunnelma oli koko aamun kuin hautajaisissa, koska niin moni oli lahdossa ja hyvasteja ei oo koskaan kiva sanoa. Tippa linssissa lahdin las Cabanasilta, nina ja erika onneksi oli saattamassa mua bussipysakille, niin niiden hyvastelemista pystyi vahan lykkaamaan.

Taalla ei busseilla pahemmin ole mitaan tarkkoja aikatauluja. Mulle sanottiin vaan, etta hyppaa vihreeseen bussiin, niita pitais menna pari tunnissa. No, vihrea bussi tuli viimein, mutta se ei ollutkaan menossa suoraan Mantaan, vaan mun piti vaihtaa autoa Jipijapassa. Bussilla matkustaminen on halpaa (maksoin melkein viiden tunnin matkustamisesta vain 4 dollaria), mutta aika raskasta. Bussit on ihan tupaten taynna, tiet (varsinkin valilla Jipijapa-Manta) huonossa kunnossa ja kuskit kaahaa kuin hullut. Mukavia ihmisia onneksi loytyy, joku aina halusi auttaa kantamaan rinkan bussiin tai nostamaan sen mun selkaan. Heratin kanssa aika paljon ihmetysta, olinhan ainut lansimaalainen ja viela tytto! Oon saanut paikallisille moneen kertaan selitella, miksi matkustan yksin.

Paasin kuitenkin hienosti Mantaan ja taalla oli perhe hotellilla vastassa. Oli outoa tulla nain hulppeaan hotelliin. Illalla katseltiin parvekkeelta, jonkun jenkkipariskunnan espanjan kielesia haita.

Sunnuntaina mentiin rannalle nimelta Piedra Larca, ihanan rauhallinen paikka, missa lahinna paikalliset kay viikonloppulomilla. Syotiin kivassa ravintolassa, uitiin ja otettiin aurinkoa. Jonkun Portoviejolaisen perheen lapset tuli tarjoamaan meille mangoa ja juttelemaan meidan kanssa. Ma en oo Montanitasta lahtemisen jalkeen tavannut yhtaan lansimaalaisia, joten ollaan aika nahtavyyksia taalla. Illalla kaytiin viela syomassa hyvassa ravintolassa meren rannalla.

Eilen oli janna paiva, koska lahdettiin tapaamaan meidan Plan-kummityttoa. Oltiin tilattu taksi viidelle, mutta se olikin vain vahan isompi henkiloauto, joten matka Portoviejoon, n 40min., sujui aika ahtaissa tunnelmissa. Planin toimistolla oli ensin joku sahlinki siita, keta me ollaan. Pian onneksi oikeat henkilot loytyivat ja meille esiteltiin Planin toimistoa, henkilokuntaa ja sen toimintaa Ecuadorissa. Meidan kummityttomme, Gema, asuu kylassa nimelta El Viento (=tuuli) ja meille kerrottiin myos sen yhteison taustoista. Lopulta paastiin lahtemaan kylan tyontekijan Juanin ja tulkin Alman kanssa. Matka kesti noin tunnin, tie oli muuten hyvassa kunnossa, mutta viimeiset viisitoista minuuttia mentiin kuoppaista pienta hiekkatieta.

Geman perheen talolla oli koko perhe odottamassa. Tervehdittiin ja mentiin sisalle taloon jakamaan tuliaisia. Taalla talot ovat usein rakennettu paalujen varaan ja talon alla asustelee perheen elaimet. Silla valin kun aiti Paola valmisti ateriaa, me vaihdoimme kuulumisia ja naytin valokuvia Suomesta, koska perheelle ei ollut oikeastaan mitaan tietoa edes siita, missa se sijaitsee. Lumikuvat herattivat ymmarrettavasti paljon ihmetysta.

Paola oli valmistanut meille kanakeittoa ja riisia kanan ja kastikkeen kanssa. Tama on kylassa kuulemma ateria, mika on varattu vain juhlatilaisuuksiin. Aika monta omista kanoista on varmaan pitanyt laittaa nurin sita varten. Oli aika janna syoda kanaa kuuden vuoden tauon jalkeen, varsinkin kun samalla kuuli kanojen potpotuksen talon alta. Ruoka oli kuitenkin tosi hyvaa ja sita oli paljon. Ruuan jalkeen meille esiteltiin taloa ja pihaa, missa eleli paljon kanoja, kukkoja ja kalkkunoita, nelja possua, kolme koiraa ja kissa. Lehmat olivat kuulemma jossain kauempana. Perheella oli myos pieni kauppa alakerrassa, missa myytiin mm. riisia ja suolaa. Juteltiin ja otettiin valokuvia pihalla aika pitkaan, kunnes oli pakko siirtya sisalle kuumuuden takia. Paola tekee tosi upeita tyynyliinoja kasityona ja halusi lahjoittaa meille muutaman muistoksi. Me laulettiin Veeran ja Saran kanssa jaahyvaisiksi yksi suomalainen laulu ja sitten olikin jo aika lahtea. Perheen isa Tacito, kyseli jo milloin tullaan uudestaan. Se ei varmaan selityksista huolimatta oikein ymmartanyt, miten kaukaa me ollaan.

Vierailun jalkeen kaytiin viela kylan koululla, missa oli kylan naisten vapaaehtoisten kokous menossa. Taallakin meille tarjottiin pikkupurtavaa. Outo juttu taalla on, etta ihan kaikilla on Nokian puhelimet. Jokaisella perheella, oli miten koyhia tahansa, on ainakin jonkunlainen nokia.

Paluumatkalla pysahdyttiin yhdessa myymalassa, missa ne teki koruja "vegetal ivorysta". Se hiotaan jonkun kasvin siemenesta, niin etta se nayttaa vahan norsuluulta. Ostettiin kauniita koruja muistoksi ja lahja myos meidan loistavalle oppaalle.

Illalla kaytiin lentokentalla ja aiti sai vihdoin hukassa olleen matkalaukkunsa viiden paivan odottelun jalkeen. Kaytiin taas syomassa rannalla, mista saa loistavaa ruokaa.

Nyt pitaa lahtea aurinkoon, viela pari paivaa Mantassa!

Ciao, Linda