Laos

1-6.3.2011

Vientiane

Laos on noin seitsemän miljoonan ihmisen asuttama maa, Vietnamin, Kiinan, Kampotsan ja Thaimaan ollessa sen rajanaapureita. Maa on yksi maailman köyhimmistä ja 80 prosenttia sen väestöstä asuu kaupunkien ulkopuolella pienissä kylissä, joita bussinkin ikkunasta näkyi pilvin pimein. Edellistä blogia jatkaen, saavuimme maan pääkaupunkiin Vientianeen keskellä yötä. Jaksoimme punnertaa itsemme sängyistä ylös vasta joskus aamupäivällä, ja silti väsymys painoi vielä päälle pitkän matkan jäljiltä. Tarkoitus oli kysäistä josko halvempaa huonetta olisi vapautunut, mutta ei sitten kuitenkaan viitsitty kun meidän huone oli niin kiva=) Lähdettiin tutkailemaan pääkaupunkia, jonka alueella asustelee noin 300 000 ihmistä. Kaupunki oli melkoisen kompakti ja oltiin vähän ihmeissämme miksi kaikkialla on niin puhdasta ja hienoa näin köyhässä maassa. Vähän erilainen paikka mitä odotettiin, oikein viihtyisä kaupunki Mekong- joen varrella. Kävellen pystyi helposti kiertämään keskustan alueen, muutaman temppelin ja kansallismuseon, sekä torialueen. Ruokapaikkoja ja hotelleja löytyi runsaasti ja kaikki palvelut olivat lähellä. Käytiin muutamassa turistitoimistossa kyselemässä lisäinfoa maan aktiviteeteista, mutta ei siitä tullut yhtään mitään kun joko he eivät osanneet englantia tai sitten he eivät vaan tienneet asiasta mitään. Paikallisiako ne turistitoimistot sitten vaan palvelee? Niin kai sitten. Päätimme ottaa sitten yhdestä toimistosta vaan bussilipun seuraavalle aamulle neljän tunnin päähän Vang Vieng:iin, hintaan 60 000 kip:piä henkilö eli joku 4 euroa.

Vang Vieng

Bussi kaljakellunnan mekkaan Vang Viengiin lähti torstaina kympiltä aamulla. Saavuimme perille hyvissä ajoin ennen kahta ja onnistuimme jollakin konstilla ottamaan huoneen varmaan yhdestä kaupungin kalleimmista majapaikoista. Menimme vähän halpaan siinä kun huonehinta oli 2,5 kertaa halvempi mitä Vientianessa, niin jäimme heti ensimmäiseen vaihtoehtoon kun eipä se siihen verrattuna ollut kovin kallis. Katuja kuljeskellessamme kyselimme muiden paikkojen hintoja, mitkä järjestään olivat kaikki halvempia kuin meidän ja jotka sisälsivät vielä aamupalan. Onneksi maksettiin vaan yksi yö niin on helppo sen jälkeen vaihtaa halvempaan.

Vang Vieng on joku 30 000 asukkaan kaupunki ja tunnelma oli letkeän rento ja rauhallinen. Vieressä virtaava Nam Song- joki ja komeat kaupunkia reunustavat melkein sahalaitaiset vuoret tekivät paikasta tosi kauniin. Katujen varsilta löytyi kymmenittäin majoituspaikkoja, ruokapaikkoja ja putiikkeja mistä löytyi lähinnä kaupungin suosituimpaan aktiviteettiin liittyvää roinaa. Vang Viengin suosituin aktiviteetti siis on kaljakellunta, missä vuokrataan päiväksi traktorin renkaan sisäkumi, hypätään renkaan kanssa jokeen kellumaan ja virran mukana sitten palataan takaisin kaupunkiin. Suurin huvi syntyy siitä kun matkan varrella on laitureita mihin voi välillä pysähtyä taltuttamaan janonsa paikallisen oluen BeerLaon tai jonkin muun virvokkeen äärellä. Muita aktiviteetteja saattoi etsiä kajakoinnin, cavingin tai pyöräilyn parista. Vähän ylimääräistä häiriötä kaupunkiin toi se, että täällä rakennettiin joka kadunkulmaan uusia hotelleja ja niiden parissa sitten nikkaroitiin tuntikausia. Muuten letkeää tunnelmaa ei pilannut mikään, ruokapaikoissakin oli tuolien sijasta patjat ja tyynyt joiden päällä istuskellen/maaten saattoi nauttia hyvän aterian, samalla kun katsoi telkasta vanhoja Frendien jaksoja. Laolaisille tyypillinen kiireettömyys näkyi myös kaikkialla, kun ravintoloissakin henkilökunta työskenteli pikkuhiljaa ja aloittivat muun muassa ruuan valmistuksen sitten kun viitsivät nousta sohvalta ylös, eivätkä suinkaan juosten rynnänneet palvelemaan asiakkaita. Mitäs sitä turhaan stressaa, pitäisi omaksua tuo piirre myös omaan eloonsa ja oloonsa, mutta joskus se vaan tuntuu niin kovin vaikealta. Tämä maa ei ole missään nimessä oikea paikka tuijottaa kelloa=)

Perjantaipäivän ohjelma oli selvä. Ensin etsittiin halvempi kämppä ja sitten puolen päivän jälkeen suunnattiin kohti renkaanvuokraustoimistoa. Tämä aika päivästä näytti olevan tubing-toimistolla melko kiireinen, kun kymmenet länkkärit olivat samaan aikaan vuokraamassa tuubausta varten renkaan päiväksi hintaan 6 dollaria henkilö. Laitettiin nimet paperiin ja saatiin vastineeksi käsi täyteen vedenkestäviä tussimerkintöjä renkaan numero mukaan lukien. Yhden tuktukin kyytiin lastattiin kymmenkunta ihmistä sisään ja katolle kaikkien renkaat odottamaan tulevaa koitosta. Tuktuk posotti muutaman kilometrin päähän tubingin starttauspaikalle ja jätti sitten innosta hihkuvat länkkärit kellumaan virtaa pitkin takaisin kaupunkiin. Joen pielusta oli täynnä kaikenmaailman spedevitkuttimia joiden parissa kului tuhottomasti aikaa ennenkuin kukaan edes pääsi veteen asti. Oli vesiliukumäkeä, "liukuvaijeria", muta-lentopalloa, ritsa-ammuntaa, musiikkia, beer-pongia jne. joista kukin sitten valkkasi oman huvinsa. Turo lensi supermiehen tyyliin liukuvaijeriradan päätteeksi jokeen, eikä kivuilta ja säryiltä vältytty kun alastulo ei välttämättä ollut ihan puhdas kymppi. Itse nauroin salaa laiturilla samalla kun taltioin koko touhun videolle, kun en itse halunnut (lue=uskaltanut) kokeilla samaa=)

Hauskaa riitti ja ihmisiä oli laitureilla pilvin pimein. Välillä olo oli kuin dinosauruksella kun suurin osa taisi olla hädin tuskin kakskymppisiä=) Itse kellunta jäi vähän toissijaiseksi kun oheistoiminta oli niin hulvatonta. Pikkuhiljaa lähdettiin renkainemme kellumaan virtaa pitkin ja välillä tartuimme köysiin joita laitureilla työskentelevät heittivät ihmisille hinatakseen heidät virvokkeille omiin baareihinsa. Kellunta oli ihan jees, mutta paikoitellen vesi oli niin matalaa että rengas juuttui pohjasta törröttäviin kivikoihin ja siitä piti sitten jollain konstilla saada itsensä irti että pääsee eteenpäin. Renkaan päältä ei oikeen tehnyt mieli pudottautua pois kun kivet oli niin teräviä, niin käsillä sitten vaan piti yrittää ottaa kivistä vauhtia ja toivoa että pääsee irti loukusta. Ihan hyvin se meni. Juujuu.

Viiden tunnin tuubailun jälkeen emme olleet vielä läheskään perillä kaupungissa, kun laitureilla oli kulunut hirveästi aikaa ihan huomaamatta. Aurinko alkoi laskemaan vuorten taa ja alkoi tulla melko kylmä pelkissä uikkareissa. Pimeällä kelluminen jorpakossa ei houkutellut yhtään, kun se nyt ei mitenkään kuulosta eikä myöskään ole turvallista. Polskuttelimme renkainemme toispuol jokkee, ja otimme tuktukin takaisin kaupunkiin muutamien muiden tyyppien ohella. Iso osa ihmisistä jäi vielä matkan varrelle bilettämään ja renkaita tuubaus-toimisto tuskin sai takaisin muutakuin itse keräämällä niitä joenpientareilta seuraavana päivänä. Me ehdittiin palauttaa omamme juurikin kello kuudelta, niin saatiin renkaista maksettu 7 dollarin panttikin vielä takaisin. Hauskaa oli kyllä ei muuta voi sanoa=) Alunperin meillä ei ollut edes mitään kovin suuria intressejä ryhtyä moiseen tohelointiin, mutta onneksi mentiin oli se kokemuksen arvoista. Menimme jatkamaan iltaa riippumattoihin johonkin kadunvarsikuppilaan ja hyvää musiikkia kuunnellessa loppuilta meni rennoissa merkeissä.

Sunnuntaiaamu päätti visiittimme Vang Viengissä kun otimme bussin kauemmas pohjoiseen, maan vanhaan pääkaupunkiin Luang Prabangiin. Lippu oli 11 dollarin luokkaa ja matkan kesto tuntematon.