Australia, roadtrippi jatkuuuuu vieläkin....

Townsville-Cardwell

17.11-25.11.2010

Airlie Beachiltä lähdimme ajamaan pohjoiseen kohti Townsville nimistä kaupunkia. Ennen seuraavaa määränpäätä ajoimme muutaman pikkupaikan ohi kuten Bowen ja Ayr. Bowenissa kävimme katsomassa kehuttua Horseshoe Bayn rantaa, joka ei ollut mitenkään erikoinen. Useat rannat alkavat näyttää samanlaisilta kun niitä on nähnyt tarpeeksi monta pienen ajan sisään. Myöskin kaikki hienot "postikorttimaisemat" on aina otettu niin, että aurinko paistaa, jotta vesi näyttää mahdollisimman kirkkaalta, linnut laulaa ja kaikki on hyvin=) Heti jos aurinko on pilvessä niin ranta voi olla täysin erinäköinen ja näyttää aivan tavikselta. Pääasia, että siellä voi uida kun helle on pahimmillaan. Se ei ole täysin päivänselvää sen on nyt huomannut..

Tarpeeksi pohjoiseen ajaessa alkaa huomata miten maasto sekä kasvisto muuttuu enemmän trooppiseksi. Sydneyn jälkeen oli pitkään englantilaista maalaismaisemaa, jonka jälkeen oli muutama miljoonakaupunki. Nyt on pitkälti vihreää sademetsää, vehreitä kukkuloita sekä trooppisia sateita. Näillä korkeuspiireillä ei voi myöskään kuvitella menevänsä satunnaiseen jokeen polskuttelemaan kuuman kesäpäivän kunniaksi ilman että muuttuisi saaliiksi. Meressä taas on meduusakausi marraskuusta toukokuuhun, joka taas rajoittaa siellä uintia ellei ranta ole valvottu ja varustettu meduusaverkoin.

Townsvilleen saavuttiin muutaman tunnin ajon jälkeen. Kaupunki on viimeinen iso kaupunki pohjoisen suunnalla. Kaupungissa on suuria ruokakauppoja, kuppiloita, elokuvateattereita ja mm. siisti ranta-alue nimeltä Strand. Strandin alueella on lentopallokentät, valvotut uimarannat sekä uimalaguuni. Ensimmäinen päivämme Townsvillessä vierähti Strandiin tutustuessa sekä samalla suunnittelimme mitä tulemme tekemään Townsvillessä ja sen ympäristössä. Illalla kävimme myös elokuvissa katsomassa uusimman Harry Potter elokuvan. Elokuvateatteri oli vanhanaikainen, jossa oli vanhat kankaiset penkit ja jokainen sai valita paikkansa mistä halusi, koska ei ollut numeroituja paikkoja. Tuli mieleen Porin vanha Kino Palatsi vai mikä sen nimi nyt olikaan.

Leffan jälkeen ajoimme yhdelle kaupungin puiston parkkipaikalle, jonka olimme aikaisemmin bonganneet kun silmäilimme mahdollisia nukkumapaikkoja. Puisto täytti kaikki "salanukkumapaikan kriteerit": syrjäinen, ei isoja teitä vieressä, ei ohikulkevaa trafiikkia eikä kyttääviä silmäpareja sadan metrin sisällä. Hieman ennen kuin pääsimme parkkiin alkoi sataa sen verran pahasti että emme huomanneet että suoraan edessämme aidan takana 50 metrin päässä olivat vessat ja picnic pöydät eikä suinkaan yksityinen aidattu tontti mitä luultiin. Oli mukava yllätys, kun aamulla herätessään huomasi ettei tarvinnutkaan ajaa minnekään, vaan pystyi hyödyntämään näitä puiston tiloja aamukahvia keitellessä.

Päätimme aamulla että lähdemme Magnetic Islandille, joka sijaitsi vain 20 minuutin lauttamatkan päässä Townsvillestä. Lauttoja saarelle meni tunnin välein, joten mitään sen enempää ei tarvinnut varata vaan ajoimme vaan lauttasatamaan, jonne jätimme auton maksulliseen parkkiin. Autoparkki oli 5$ per 24h ja mies joka oli vetovastuussa parkkipaikalla suositteli, että ostaisimme vain 24h kerrallaan ja soittaisimme jos tarvitsisimme lisäaikaa. Olimme kuitenkin varanneet majoituksen jo kahdeksi yöksi saarelta, joten maksoimme etukäteen neljän päivän parkkimaksut, koska tiesimme että tulemme viettämään aikaa saarella vähintään sen verran. Seuraavaksi oli suoritettava nopea pakkaus, koska puolen tunnin päästä lähti lautta ja siihen olisi hyvä keritä ettei tarvitse odottaa tuntia ennen kuin seuraava lähtee. Sovittiin, että molemmille selkäreput ja pelkästään tarvittavat tavarat mukaan: passit, kamera, v-kamera, lompsat, kiikarit=), puukko, vaihtokalsarit x 3, yhdet sukat, 3 paitaa, pyyhe, 3 purkkia tonnikalaa ja nuudelia ja tietty aurinkorasva. Mitään muuta ei tarvita.. Niin ja yksi pesupussi sis. allergialääkkeet jne. Reput oli hetkessä täynnä ja päädyimme ottamaan kolmannen laukun, tuollaisen Oceanpackin, joka on kuminen putkikassi (vedenpitävä).

Puoli tuntia osoittautui kovin lyhykäiseksi ja vasta 10.25 lähdimme etsimään lautan lippuluukkua, lautan lähtiessä 10.30=). Onnistuimme kuitenkin löytämään lippuluukun ajoissa ja saimme edestakaiset liput hintaan 29$. Lauttamatka oli yksi hurahdus ja 20 minuuttia myöhemmin kävelimme lautasta ulos. Ensireaktio Magnetic Islandista ja satamasta/Nelly Baystä: Pieni, siisti paikka, jossa tyyliin yksi kauppa + ravintola. Majoituksen olimme varanneet Arcadia Bay nimisestä paikasta, johon ajattelimme bussin sijasta mennä viisi kilsaa pitkää vaellusreittiä pitkin.

Reitti osoittautui fyysiseksi suoritteeksi. Kivinen metsäpolku keskellä sademetsää, joka oli alkuun pelkkää nousua sai meidät hikoilemaan kuin pienet possut. Osaksi siitä syystä, että meillä oli pelkistetyt varusteet, oli meillä myös naftisti juotavaa. Vajaa puolentoista litran vesipullo ja yksi trippi piti siis käyttää säännöstellen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan juomat oli juotu kolmannen kilometrin kohdalla. Oli ehkä ihan hyvä ettei aamulla käyty suihkussa, kun tämän vaelluksen jälkeen sinne oli mentävä! Oikeastaan pulahdimme suoraan hostellimme uima-altaaseen, kun sinne pääsimme.

Vaellusreitti kohosi siis ensin korkean kukkulan päälle, josta avautui näköala Horseshoe Baylle. Tämän jälkeen polku jatkoi alemmaksi toiseen solaan, jossa sijaitsi Arcadia Bay niminen kylä. Välissä oli vielä Lookout pointti nimeltä Sfinx, josta pystyi näkemään saaren läheltä kulkevien rahtilaivojen lisäksi aina Townsvilleen asti. Kaksituntinen reippailu päättyi siis Arcadia Bay nimiseen kylään, jossa kirjauduimme Magnum nimiseen hostelliin kahdeksi yöksi. Ensi vaikutelma Magnumista oli jotenkin mahtava, kun otti huomioon että siellä oli kaksi uima-allasta, pomppulinnan tapainen "pomppukupla", urheilubaari=) sekä keittiöt ja kaikki muut tarvittavat tilat.

Menimme kymmenen henkilön dormiin, jossa oli siis viisi kerrossänkyä ja yksi vessa/suihku. Huoneessa ei ollut kaksinen haju ekalla kerralla. Molemmille tuli mieleen heti kaali/kaalipata. Noh, siihen nyt sitten tottui aika nopeasti. Palkitsimme itsemme kävelystä menemällä altaaseen loikoilemaan. Vesi oli mukavan vilpoista, ei kuitenkaan liian kylmää kuten välillä joissakin paikoissa on. Pienten polskutteluiden jälkeen siirryimme toiseen huvituslaitteeseen, joka oli siis tämä "pomppukupla". Tuli hämärästi mieleen vanhat ajat, jolloin oltiin puuhamaassa, jossa oli samantyylisiä pomppukuplia ja vesihärveleitä. Pomppukupla oli ihan toimiva, mutta hiukan kesy eikä siinä pystynyt tekemään mitään ihme temppuja (ihan kun niitä osaisi=).

Tämän jälkeen kävimme hostellin edessä olevalla rannalla, joka oli nimeltä Geoffrey Bay. Tässä oli kuitenkin uiminen kielletty meduusojen vuoksi ja ranta oli muutenkin pitkälle matalaa ja täynnä kaikenlaisia tikkuja/oksia sekä korallikiviä, joka teki rannasta vaikeasti lähestyttävän. Geoffrey Baystä vähän matkan päässä oli Alma Bay, jossa oli uimareita ja snorklaajia, joilla muutamilla oli märkäpuvut päällä. Ranta ei ollut meduusaverkolla suojattu, joten tyydyimme loikoilemaan rannalla sekä läheisillä kallioilla, johon pystyi pienellä vaivalla kipuamaan.

Autossa nukkuminen ei aina takaa parhaita yöunia. Tästä johtuen hetken rannalla oltuamme suuntasimme kaalinhajuiseen huoneeseemme päiväunille. Ja kyllä maistui.. Torkkujen jälkeen menimme kokkaamaan ja saimme todeta kuinka hyvin osa matkaajista hoitaa omat tiskinsä sekä sen, että silloin tällöin hostelli voisi ehkä uusia kattiloita ja paistinpannuja?! On muuten pirun helppo keittää makarylliä kattilassa, jossa ei ole kahvaa. Ei edes minkäänlaista nysää mistä pitää kiinni=). Makaryllien valmistuttua voi koittaa onneansa ja kädellä ottaa varovasti kattilan yläreunasta kiinni ja mennä kaatamaan kiehuvaa ylimääräistä vettä pois..tai sitten ei. Lohdutukseksi kattiloiden ex-varret löytyy kyllä astioiden joukosta, mutta ilman kunnon MacGyver-taitoja tai hitsipilliä niitä ei saa mitenkään kiinnitetyksi kattiloihin. No ei hätää, makaryllien valmistumisen jälkeen odottelee siis vaan kunnes kattila ei ole enää kuuma, jolloin ruoka voi olla jo kylmää tai sitten vaihtoehto b): ottaa miltei puhtaan tiskirätin kietoo sen kädenympärille rullaksi ja kaataa kiehuvan veden pois varovasti, puristamalla kattilan yläreunasta lujaa, jolloin saa tarvittavan puristusvoiman ja homma toimii. Eli käytimme ratkaisua b).

Illalla meidän piti osallistua reppureissaajien yhteiseen tietovisaan, mutta myöhästyimme sen verran että jouduimme tyytymään seuraajien rooliin. Hostellissa ei ollut tietovisan jälkeen muuta iltaohjelmaa, joten painuimme pehkuihin seuraavan päivän koetuksia odotellen. Toisena päivänä kävelyreippailu sai jatkoa ja kävimme muun muassa Forts kävelyreitillä sekä Horseshoe Bayssä. Forts oli neljän kilometrin helppokulkuinen sorapolku, joka luikerteli sademetsän läpi kohoten ylös kukkulan päälle, jossa oli Toisen Maailmansodan aikaisia linnoituksen jäänteitä. Forts kävelyreitti meni myös koalien asuinalueiden läpi, joten onnistuimme bongaamaan yhden nukkuvan "pumpulipallon", joka lämmitti kultani mieltä ;). Linda innostui asiasta niin kovin, että kiipesi muiden turistien kanssa aivan koalan alapuolelle, josta he lähettivät vaarallisia kameransalaman välskeitä kohti tätä viatonta marsupiania, joka fiksusti esitti nukkuvaa, jotta pääsisi häiritsevistä turisteista eroon. Itse jäin polulle odottelemaan, josta sitten noin vartin päästä aloin haukotella ja ehdotella, että joko mahdollisesti olisi aika jatkaa matkaa=)).

Kehuttu Horseshoe Bayn ranta oli kanssa kovin tikkuinen ja sekamelskan oloinen, mutta siinä oli kylläkin tarvittavat meduusaverkot sekä Lifeguard, joten siinä polskutteli mielellään hetken aikaa. Jälkeenpäin huomasimme että ne rannan osat, joissa on uinti kielletty olivat säilyneet parempina ja juuri vähäisen käytön ansiosta näyttivät helmiltä. Horseshoe Bayssä oli yksi marketti, josta ostimme mahdollisimman halpoja ruokatarvikkeita, koska sattumoisin hinnat olivat pilvissä.

Kahden päivän jälkeen oli sellainen olo, että oli nähnyt koko saaren. Mietimme vielä olisiko tarvinnut kuitenkin jäädä vielä päiväksi, koska oltiin maksettu parkkipaikkakin neljäksi päiväksi. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että turhaan tänne jää kun ei täällä oikeastaan mitään hirveän erikoista ole ja pohjoisessa riittää kuitenkin lääniä vielä tutkittavaksi. Aamulla kävimme aamu-uinnilla altaalla, jonka jälkeen pakkasimme vähät kamat ja lähdimme bussilla kohti Nelly Bayn satamaa. Välillä on aina valittanut kun on ollut pelkkää paahtoleipää ja kahvia aamupalana, mutta sittemmin on huomannut että kaikissa hostelleissa ei tarjota välttämättä mitään aamupalaa. Magnum oli yksi niistä ja tästä syystä Townsvillen satamaan päästyämme hyökkäsimme oitis puoliksi syödyn sipsipussin kimppuun samalla kun ajoimme kohti Strandin pöytiä, jossa kaasukeittimelle tuli hommia. Kellohan tuli jo yksitoista ja niin oli aika kevyelle kenttälounaalle. Söimme Aldista ostetun valmisruuan, joka oli Satay riisipussi, johon lisäsimme tonnikalaa. Niille, jotka eivät tienneet Aldi on paikallinen Lidl, aivan sama järjestys kaikissa ruoissa hyllyillä, halpaa ja pitkälti valmisruokia ja muuta turhaa hiilarikamaa.

Kevyen lounaan jälkeen kävimme ruokakaupassa täydentämässä takaluukkua. Tämän jälkeen päätimme että jatkamme kohti pohjoista. Olisimme molemmat halunneet lähteä vähän lähemmäs Outbackiä Ravenswood nimiseen paikkaan, jonne olisi ollut 150km Townsvillestä lounaaseen. Ongelmana oli vain se, että trippimittari alkaa näyttämään pian 4000km emmekä ole vielä edes Cairnsissa. Vuokraehdoissa oli rajana tuo 4000km. Jostain pikkuprintistä olimme lukevinaan, että ylimääräiset kilometrit maksaisivat 0,25$ kilometriltä, joten Ravenswoodin reissusta olisi käytännössä tullut 60$ lisäkustannuksia yksistään. Itse olisin halunnut Ravenswoodin sen puolesta kun siellä oli kaksi 100 vuotta vanhaa hotellia, joissa on sanottu olevan yliluonnollisia kummituskokemuksia. Linda taas ei niistä välittänyt, mutta olisi halunnut nähdä punaista hiekkaa eli siis Outback maisemaa, jota emme tähän mennessä ole vielä kokeneet.

Townsvillestä köröttelimme seuraavaksi siis 70 kilometriä pohjoiseen Paluma nimiseen paikkaan, jossa on myös kansallispuisto. Kävimme katsastamassa ensin Little Creek nimisen joen, jossa oli kaksi vesiputousta sekä vanha silta. Paikka oli sen verran komea, että oli pakko käydä pulahtamassa puhtaassa ja raikkaassa vedessä. Linda tyytyi ottamaan kuvia tuulitakki päällä=). Paluman pikkukeskusta oli noin kilometrin korkeudella merenpinnasta, joten lämpötila laski 29 asteesta 21 asteeseen jyrkkää vuoritietä noustessa ylöspäin. Tie oli sen verran mutkikas sekä kapea että 40km/h rajoitus ei ollut turhaa. Välillä tiellä joutui ajamaan sivuun, jotta toinen pääsi ohitse. Vuoristotiet voivat välillä olla kovinkin turvattoman tuntuisia etenkin, kun tässäkään ei ollut lähes puolissakaan mutkissa minkäännäköisiä kaiteita. Sateinen sää teki tiestä vielä asteen haastavamman.

Paluman keskustasta lähti 1,5 kilometrin kävelyreitti näköälapaikalle. Päätimme käydä siellä koska se oli yksi lyhyimmistä kävelypoluista mitä Palumasta lähti. Polku oli helppokulkuista, mutta jokseenkin mutainen sateen jäljiltä. Näköalapaikka oli sinänsä pettymys kun sieltä ei nähnyt mihinkään kun oli sen verran sumua. Takastulo matkalla alkoi sitten sataa niinkin rajusti että autolle päästyämme heitimme märät päällysvaatteet sekunnissa takaluukkuun ja syöksyimme auton sisälle suojaan. Paluman reitit sai tältä erää riittää ja lähdimme samaa vuoristotietä laskettelemaan alaspäin kohti seuraavia paikkoja.

Paradise waterhole oli seuraava paikka, jossa kävimme. Kyseinen paikka oli Little Creekin alajuoksu, jossa oli kristallinkirkas vesi ja muutama syvä kallionkolo joenreunassa. Paikka oli mainio esimerkiksi picnicille tai vaikka koko päivän uimaretkelle. Täältä jatkoimme pohjoiseen ja seuraava paikka oli Ingham niminen paikka, jossa oli aika tankata toivottavasti kolmanneksi viimeinen bensatankki täyteen. Auto tulee palauttaa tankki täynnä, joten muutaman kerran tarvitsee vielä löpöä ostaa. Ingham sinänsä ei tarjonnut mitään. Ei edes grillipaikkaa, jota oikeastaan jo kaipasimme, koska oli nälkä sekä lisäksi kaupasta ostetut hampurilaispihvit kaipasivat lämmitystä, koska emme omaa muovipussia parempaa kylmälaukkua.

Seuraavaan kaupunkiin, Cardwelliin, oli reilu 50 kilometriä. Ajattelimme, että kun ei Inghamin keskustan puistoissa ole grilliä niin näiden kaupunkien välissä olevalla Rest Arealla on pakko olla grilli. Ja kun ei ollut. Yksi Rest Area oli, mutta ei grilliä., joten jatkoimme täten Cardwelliin asti vaikka alkoi olla pimeä sekä satoi sen verran rankasti, että tarvitsi pysätä välillä kun ei nähnyt mitään + pienet vesiliirot häiritsivät ajoa.

Cardwelliin päästyämme bongasimme grillipaikan, jossa oli pöydät sun muut tamineet, jotta saatiin omatekoiset hampurilaiset valmistettua. Omatekoiseen hampurilaiseen siis tulee: paahtoleivän palanen, sulatejuustoviipale, kurkun siivuja, (tomaattia jos on porvari) sekä valinnaisesti ketsuppia ja valkosipulisuolaa pihvin päälle. Toimii. Cardwellissä näimme majoituspaikan jossa luki, että 45$ majoitus. Pidimme sitä halvahkona ja näin ollen meinasimme käväistä kysymässä onko vapaata. No, toimisto oli kiinni ja ovessa luki että kello kuuden jälkeen voi tiedustella puhelimella kyseisestä numerosta mahdollisesta majoitusmahdollisuudesta. Ei jaksettu alkaa soittamaan, koska ensinnäkin puhelu olisi mennyt Suomen kautta ja toistaiseksi olisiko mikään tullut selväksi puhelukeskustelun aikana, koska ei ikinä tiedä millainen aussimurre siellä toisessä päässä puhuu. Tämä selvä, jatkoimme eteenpäin vilkuillen majoituspalveluiden kylttejä ja etenkin hintoja. Noin kilometrin mittaisen keskustan rantakadun ohi ajettuamme päädyimme rauhaiselle P-paikalle, jossa oli valmiiksi yksi Campervan sekä asuntoauto. Täällä oli myös vessat, joten nukkumapaikka oli selvä.

P-alueen vessaa ei oikeastaan voinut kutsua vessaksi. Se tuli selväksi siellä vietetyn 28 sekunnin jälkeen. Vessa näytti alkuun siistiltä eikä siellä ollut kuin yksi iso sammakko pytyn takana, joka ei ymmärtänyt alkuun siirtyä tuonnemmaksi. Noh, aattelin, että eikai se krokotiiliksi muutu ja antaa sen olla siinä sitten. Pytylle päästyä käänsin katseen kattoon, jossa oli nopeasti laskettuna noin 12 000 muurahaista. Samassa 25 hyttysen ilmajoukkue kävi lujasti kiinni molempiin käsiin ja jalkoihin. Se siitä hampaiden pesusta. Edes Suomessa järvellä ei olla tavattu noin aggressiivisia hyttysiä ties milloin. Nämä olivat jotain pieniä piruja, jotka eivät edes inisseet mikä olisi käynnistänyt itsesuojeluvaistoni.

Hoidin salamana hommat loppuun, hammasharjan kastelin hanan alla lennossa ja juoksin ulos harjaamaan hampaita. Kysyin Lindalta vessan betoniseinän läpi, että onko naisten vessassa kenties muita henkilöitä, että voiko sinne tulla suojaan. Linda vastasi: ei ole! Siinä vaiheessa kun siirryin sinne suojaan huomasin, että Linda oli pistänyt kolitsipaidan hupun päähän ja pomppi kahdella jalalla käsien huitoessa verenhimoisia hyttysiä pois kimpusta. Suojapaikka ei siis ollut täällä! Molemmat suuntasimme kohti autoa käsien huitoessa ympäri kehoa. Autoon pääsi estoyrityksistä huolimatta ainakin 10 hyttystä, joiden osan taival päättyi vuokra-auton kattoon. Tarvitsisi varmaankin puhdistaa se ennen auton palautusta (5.12). Loppuilta/yö satoi kokonaan ja kovasta sateesta huolimatta muutama pirulainen kyttäsi minua vielä kun hetkeä myöhemmin kävin bokserit jalassa hakemassa vesipulloa takaluukusta. Harvemmin sitä hyttysistä on haittaa kaatosateella. Yö meni oikeastaan muuten hyvin lukuunottamatta sitä, että paikallisien kukkojen kellot ovat eri ajassa. Ensimmäiset alkoivat viiden aikaa kiekumaan kun jotkut yhtyivät kuuden kieppeillä orkesteriin. Seitsemän jälkeen suuntasimme samalle grillipaikalle missä olimme piffit grillanneet niin keittämään aamukahvia ja syömään halppis weetabixejä mansikkahillolla, Yam!

Aamupalan jälkeen menimme huoltoaseman nettikahvilaan selvittelemään Cardwellin turismi tarjontaa sekä tekemään muita jatkosuunnitelmia. Päädyimme tämän jälkeen kuitenkin samaiseen 45$ ilmoituksen omaavaan majoituspaikkaan yhdeksi yöksi, jossa olimme edeltävänä iltana koputtelemassa. Totuus oli että se ei yllätys yllätys ollutkaan 45$ vaan 50$ ilmoituksesta huolimatta ;) Huone oli ihan ookoo, pienehkö ja vessat, keittiöt, pyykinpesutilat sun muut löytyivät tiloista oven ulkopuolelta. Heti huoneeseen päästyämme päätimme huoltaa likapyykit kuntoon. Tarvittavat dollarin kolikot hankittuamme saimme pyykit pestyä, mutta niiden kuivaaminen olikin sitten ihan oma urakkansa. Kuivureita oli vaan kaksi ja ne olivat majapaikan henkilökunnan kovassa käytössä kun kori kaupalla lakanoita oli sillä sekunnilla saatava kuivaksi. Meille jäi vaihtoehdoksi kuivattaa juuri pestyt riepumme ulkona pyykkinarulla. Olisi vaan ollut kiva jos joka kymmenes minuutti ei olis alkanut sataa niin pyykeillä ois edes ollut pienoinen mahdollisuus kuivua. Sateen jatkuessa ja jatkuessa keksimme kaivaa takaluukusta riippumattojen köydet ja kytkeä ne huoneemme edustalla olevan katoksen alle kattopuomeihin. Neljä narua myöhemmin pyykit heiluivat iloisesti tuulessa ja me pääsimme lepäämään.

Tunnin jälkeen oveen kävi koputus, ylläri pylläri, pyykit oli otettava alas kun vieressä on muitakin huoneita=) Siirsimme ne vielä kerran toisille pyykkinaruille talon taakse kun arska paistoi, mutta 10 min lisää, kaatosade ja juurikin tyhjentynyt kuivuri niin Linda keräsi pyykit syliinsä juosten ja heitti ne kuivuriin ennenkuin kukaan ehti varata sitä uudelleen. Ihme homma kun parista koneellisesta pyykkiä tulee niin kauhee urakka. Loppuilta oli onneksi aikaa rötvätä huoneessa ja katella laatusarjoja mm. Aussien versio haluatko miljonääriksi ohjelmasta sekä sanat ja numerot (suora käännös). Hyvää yötä.