Australia, Road trip continues..

Brisbane- Airlie Beach, Fraser Island

11-21.11.2010

Brisbanen suurkaupungissa vietimme aikaa kaupungin keskustan nähtävyyksiä kierrellen. Ensi töiksemme yritimme löytää parkkipaikan mahdollisimman läheltä keskustaa jottei tarvitsisi kävellä montaa kilometriä. Tyhjän parkkiruudun etsiminen tuntui mahdottomalta, mutta lopulta löysimme jonkun tyhjän tilan puiston varrelta, josta pulitimme 5 $ kahdelta tunnilta. Seuraavaksi tarkistimme Lonely Planetin Australia- oppaasta kaupunkitietoutta ja löysimme pienen kävelykartan, jota seuraamalla kiersimme kaupungin tunnetuimmat paikat. Lämpöä oli sellaiset 30 astetta, joten päiväreppuun pakattiin Aussikirjan lisäksi runsaasti vettä.

Brisbanen ruuhka ja ihmisvilinä ei houkutellut kahta autossa nukkuvaa "erakkoa" jäämään sen pidemmäksi aikaa kaupunkiin vaan nähtävyydet kierreltyämme suuntasimme takaisin valtatielle ja pohjoiseen. Glass House Mountains niminen paikka näkyi kartassa seuraavana. Ajelimme näköalapaikan juureen, josta trekkasimme 700m polkua ylös kukkulan päälle, josta avautui komeat maisemat. Pisimmät 700 metriä ikinä=) Polku nousi tuttuun tyyliin sen verran jyrkästi, että juomataukoja pidettiin yksi jos toinenkin. Kukkulalta erottui selvästi neljä läheistä vuorta. Suunnitelmana oli kiivetä joillekin noista vuorista, mutta eivät olleet ihan aloittelijoille suunnattuja. Kiipeämisen jälkeen menimme viereiseen taukopaikkaan grillaamaan ylihyviä jauhelihapihvejä paahtoleipien ja juuston kera, NAM!

Pimeän tuloon oli aikaa enää muutama tunti, joten valitsimme seuraavaksi vierailupaikaksi läheisen kaupungin nimeltä Caloundra. Rauhallinen pieni kaupunki, jossa oli rantakadun varrella muutama ravintola sekä kiva pikku uimaranta paneloidulla kävelypolulla. Parkeerasimme rannan läheisyyteen, jossa oli isohko parkkipaikka-alue vessoineen, suihkuineen sekä grilleineen. Valitsimme reunimmaisen ruudun, johon ei näkynyt tieltä hyvin sekä josta oli palanut lamppu viereisestä katuvalopylväästä. Näin yritimme varmistella ettemme jäisi kiinni autossa nukkumisesta ;). Yö meni tuttuun tapaan: Minä kaksinkerroin takapenkillä, Lindan nukkuessa etupenkillä penkki lähes vaakatasossa. Autossa nukkuminen on muuten ok, mutta yöllä väkisin heräilee jossain vaiheessa kun jalat vaativat, että ne suoristettaisiin=) Tämän jälkeen voi taas nukkua seuraavat neljä tuntia.. Niin, ja aina on pikku jännitys siitä että tuleeko tämä kuuluisa Ranger antamaan meille sakkoa saati häätämään meidät pois. Ei tullut onneksi tälläkään kertaa.

Aamulla herättiin aikaisin ennen seitsemää kun aurinko alkoi porottaa. Aamupesujen ja aamupalan jälkeen teimme kävelylenkin Kings Beachille, jossa jo aamuvirkuimmat surffarit kököttivät 50 metrin päässä rannassa aaltoja odotellessa. Kings Beachiltä kävelimme takaisin autolle ja sen viereiselle rannalle ottamaan aurinkoa. Parin tunnin auringonoton jälkeen rannan hengenpelastaja tuli kohteliaasti kyselemään kuulumisia ja tarjoamaan aurinkorasvaa sekä muistuttamaan että tulisi juoda paljon. Puolihämmentyneenä vastailimme tyyliin: Juu ollaan juotu paljon sekä aurinkorasvassa on kunnon kertoimet (juotavaa meillä oli mukana yksi Cola tölkki ja aurinkorasvakerroksenkin uusimisesta oli aikaa..=D) Mukavaa toimintaa silti tältä hengenpelastajalta, kun jaksaa muistuttaa ihmisiä ennen kuin on ihan kuiva korppu. Olisi tarvinnut vaan ottaa sitä 30 suojakertoimen aurinkorasvaa, jota rantavahti tarjosi niin ei olis ehkä naamat punoittaneet päivän loputtua ihan niin paljoa=) No worries.. Aloe vera voidetta naamaan ja eteenpäin.

Noosa Headsiin saavuttuamme kävimme lähimmässä info-toimistossa hakemassa muutamat kartat ja esitteet, joita selailtuamme teimme seuraavia siirtoja. Kävelimme Noosa Heads National Parkissa 7 kilometrin rantatrekin. Polku oli upea ja helppokulkuinen, josta pystyi oikeasti nauttimaan ja katselemaan maisemia. Tämän jälkeen lähdimme eteenpäin kohti Rainbow Beach nimistä paikkaa, joka kuuluu Great Sandy National Parkin alueeseen. Pähkäilimme miten pääsisimme sinne kun kartassa useat tiet, jotka johtivat sinne oli merkitty: "vain nelivetoisille". Lähdimme ajelemaan valtatietä pitkin kohti Gympie nimistä kaupunkia, josta kyseiseen paikkaan pääsi normaalilla henkilöautolla.

Pimeä yllätti meidät ennen kuin pääsimme tienhaaraan, josta tulisi kääntyä Rainbow Beachille. Matkaa tuosta oli vielä reilut 50 kilometriä, joten ajattelimme jäädä Gympieen yöksi, koska se oli paljon lähempänä. Lähdimme metsästämään halpaa motellia/hostellia. Näimme muutaman motellikyltin, mutta niiden hinnat eivät miellyttäneet meitä, joten suuntasimme lopulta kaupungin ulkopuolella olevalle Rest Arealle nukkumaan. Rest Areat ovat siis tyypillisiä P-paikkoja, jotka kuitenkin sisältävät vessat ja grillipaikat pöytineen. Kyseisellä alueella oli muitakin asuntoautoja, joten emme olleet ainoita autossa nukkujia.

Aamulla heräsimme auringon noustessa kuuden aikoihin ja pikaisen aamupalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa kohti Tin Can Bay nimistä kaupunkia. Kyseinen mesta sijaitsi vähän ennen Rainbow Beachia ja suurin nähtävyys olivat joka aamu kala-aterialle saapuvat villidelffiinit, joita sai halutessaan syöttää käsin. Kyseinen Indo-Pacific delffiinilaji oli kaiketi harvinaisemmasta päästä. Vuosien saatossa kyseinen delffiinilauma on oppinut uimaan paikalle joka aamu jotakuinkin samaan aikaan ja tapa on päässyt siirtymään jälkeläisillekin. Meillä ei ollut tarkkaa tietoa siitä missä ruokinta tapahtuu, mutta ajattelimme että ei voi olla kovin iso paikka ja että perillä olisi kuitenkin kylttejä ja ihmisiä. No sen enempää kylttejä ei näkynyt, mutta päätimme ajaa satamaan, koska vedessä ne usein ruokailee=) Aijaa=D Olimme aavistuksen aikataulusta perässä ja saavuimme vasta puoli kahdeksan aikoihin satamaan, mutta onneksemme touhu oli vasta alkamaisillaan. Rannassa seisoi erätädin näköinen nainen, joka kertoi kaikenlaista tietoa kyseisistä delffiineistä. Delffiinejä oli paikalla vain kaksi ja toinen niistä oli laumanjohtaja. Muutama minuutti siitä kun kyseinen erätäti oli sanonut sadannen kerran että delffiinejä EI SAA KOSKEA, niin innokkaimmat eläinrakkaat turistit ja muutama lapsi koskivat delfiinien laumajohtajaa, josta tämä hämmentyi. Delfiini alkoi pärskimään vettä ja uhittelemaan kun koki oman reviirinsä uhatuksi ja ui kauemmaksi omaan rauhaansa. Lopulta dolffi tuli kuitenkin takaisin, molemmat saivat omat kala-ateriansa ja poistuivat sitten syvemmille vesille. Itse tyydyimme seurailemaan vierestä kun ihmiset vuoron perään kävivät antamassa oman pikku fisunsa dolffeille. Kalan sai ostaa muutamalla dollarilla satamasta, mutta meille riitti se että saatiin nähdä villidolffit läheltä. Ulkonäkö ei ollut ihan niin siloinen kun jollain Särkänniemen delffiineillä, nämä olivat ihan täynnä arpia ja kolhuja, jotka "erätädin" mukaan ovat tulleet reviiriä puolustettaessa.

Rainbow Beachille päästyämme lähdimme kävelemään rannalle ja katselemaan hiekan ja kallioiden monen montaa eri sävyä. Jossain taisi lukea että saman rannan tuntumasta hiekasta ja kallioista löytyy joku 72 eri sävyä, mistä nimikin on tiettävästi peräisin. Itse ei ihan niin montaa värisävyä erotettu, tosin rantaviivakin oli tosi pitkä eikä kävelty siitä kuin murto-osa. Jos joku menee kyseiselle rannalle joskus, niin etsikää siellä olevaa kiveä missä lukee: Linda ja Turo oli täällä 13.11.2010.=D Pois lähtiessämme olisi pitänyt vilaista karttaa vähän tarkemmin, kun tyhmyyksissämme ajoimme takaisin Gympieen päästäksemme taas eteenpäin reitillämme. Jos olisi ottanut vähän paremmin selvää niin oltaisiin päästy toista reittiä puolet nopeammin seuraavaan määränpäähämme Hervey Bayhin.

Hervey Bay oli meidän tukikohta Fraser Islandin reissulle. Fraser Island on siis maailman suurin hiekkasaari ja on listattu maailmanperintöluetteloon. Saarelta löytyy kymmeniä kilometrejä rantaviivaa, sademetsää missä puut ja kasvit kasvavat suoraan hiekkapohjasta, makeanveden järviä ja hiekkadyynejä. Uiminen meressä on kielletty haiden parveillessa saaren ympärillä, mutta järvet ovat korvikkeena meressä uimiselle. Hervey Bayssa vierähti pari yötä, jonka aikana vertailimme eri firmojen tarjoamia hintoja sekä valmistauduimme tulevaan Camping-elämään. Netin kautta löysimme ylivoimaisesti halvimman firman, joka oli nimeltään Fraser Magic. Vuokrasimme oman nelivetoisen jeepin kolmeksi päiväksi hintaan 661 dollaria, sekä siihen kylkeen otimme vuokralle pelkän teltan hintaan 20 dollaria kolmelta päivältä. Hintaan sisältyi myös edestakaiset lauttamatkat (reilu 100 dollaria), telttailuluvat ja kansallispuistomaksut. Hinta olisi pudonnut alemmaksi per henkilö jos oltaisiin lähdetty isommalla porukalla, mutta mistäs sitä päivässä löytää matkakumppaneita kun on erakoitunut autoonsa=). Halusimme ehdottomasti viettää yömme Fraserilla telttaillen ja muut telttailukamppeet meillä oikeestaan oli jo mukana niin ei ollut järkeä vuokrata koko camping-pakettia. Selvisimme siis vähän halvemmalla, makuupussien, makuualustojen ja muiden varusteiden löytyessä rinkasta. Yksi asia meni ostoslistalle ja se oli kaasukeitin. Saatiin sellainen jollain kymmenellä eurolla ja lisäksi ostettiin jostakin ulkokirpparilta (Koala-Market) kahden dollarin käytetty kattila keitostarpeisiin.

Lähtö saarelle oli viidestoista marraskuuta maanantaina ja edellisenä päivänä vuokratoimistolla oli briiffi tulevaan reissuun liittyen. Tunnin briiffin aikana katsoimme videon saaren olosuhteista ja mitä vaaroja ja sääntöjä ajamiseen hiekkasaarella liittyy. Lopuksi kävimme läpi saaren kartan ja meille annettiin reittiehdotus kolmen päivän ajoa varten. Kun kaikki tarvittavat paperityöt oli tehty, meidät perehdytettiin vielä uuden nelivetomme vaihteisiin ja saimme pakata varusteet autoon ja ottaa sen mukaamme ettei aamulla tarvitse kiirehtiä auton vaihdon takia.

Vietimme yön tuttuun tapaan autossa, kun aamulla oli kuitenkin aikainen lähtö niin ei ollut järkeä varata mitään majoitusta yhdeksi yöksi. Alkuun oli totuttelemista autoon, vaihteisiin sekä siihen mistä ja miten sen nelivedon nyt siis sai päälle ennenkuin on jo jumissa. Briiffi ei mennyt siis ihan perille asti..=) Noooh..aamulla lähdimme puoli yhdeksän autolautalla kohti Fraser Islandia. Lautta vei puolisen tuntia ja hiekkaseikkailu sai alkaa. Nelivetovaihde meni kuin menikin heti päälle ja sitten oltiin jo menossa suurilla hiekkaurilla, joita ympäröi molemmin puolin sademetsä. Nopeusrajoitus saaren sisäosissa oli 30km/h ja rannalla 80km/h. Ajoreitti oli siis suunniteltava tarkkaan, sillä kaksi tuntia ennen ja jälkeen nousuveden rannalla ajaminen oli kiellettyä, lisäksi pimeällä ei saanut ajaa.

Ekana päivänä nousuvesi oli kello 15 reikäreikä mikä tarkoitti sitä että saimme ajaa rannalla kello yhteen asti, jonka jälkeen tarvitsi siirtyä sisämaahan ajamaan, josta taas sai palata rannalle takaisin kello 17 ja kello 18 tuli pimeä. Suuntasimme auton nokan kohti saaren itärantaa, mistä löytyi kaksi suosittua nhtävyyttä Eli Creek ja Maheno Wreck. Eli Creek virtasi rannan kautta mereen jostain sademetsän keskeltä ja ihmiset pulikoivat makean veden joessa nauttien päivästä. Viereinen Maheno- laivahylky oli mielenkiintoinen näky, kyseinen paatti on ilmeisesti alunperin ollut matkustajalaiva. Ekan maailmansodan aikaan se toimi sairaalalaivana ja lopulta vuonna 1935 kun laiva katsottiin käyttökelvottomaksi, sitä oltiin hinaamassa Melbournesta Japaniin. Tällöin laiva joutui voimakkaaseen sykloniin ja sen seurauksena lopulta huuhtoutui Fraser Islandin itäranalle muutamaa päivää myöhemmin. Ruostunut paatti tänä päivänä. Näiden jälkeen kello oli reilu kakstoista niin suuntasimme sisämaahan nousuvettä pakoon. Löysimme järven nimeltä Lake Allom mistä löytyi makenveden kilppareita. Kilpurit tulivat uteliaina rantaviivaan katselemaan mitä me touhusimme ja Turo uskalsi pulahtaa veteen hetkeksi vaikkakin manaili, että kyllä täälläkin krokotiilejä voi olla ja samalla tyytyi uimaan laiturin vieressä, josta kuulemma pääsisi alle sekunnissa ylös ja pinkoisi karkuun tarvittavat 50 metriä.

Lake Allomilta jatkoimme loputtoman pitkää maisemareittiä pitkin toiselle järvelle ja viiden jälkeen takaisin itärannalle. Maisemareitti oli kokonaisuudessaan vain jotakuinkin 36 kilsaa pitkä, mutta meillä meni aikaa siihen nelisen tuntia! On tuo autolla ajaminen ja kyydissä istuminen vaan melkoisen hidasta ja pomppuista puuhaa, vauhti on pienempi kuin etanalla ja jos valmiiksi olis jotain selkä/niskaongelmia ni oltaisiin oltu pulassa. Jos ei tarpeeksi hidastanut suurissa kuopissa/vaikeissa tiepätkissä, niin pystyi vaan seuraamaan peruutuspeilistä, miten takaluukun tavarat pomppi ylös alas tienpinnan mukaan. Vähän väliä joku jäi hiekkaan kiinni ja kun tiet on yhden auton mentäviä niin odotukselta ei pysty välttymään. Lisäksi meidän vaihteet oli alkuun hakusessa melkoisen usein eikä auto välillä hievahtanutkaan. Sisämaasta selvittyämme ehdimme juuri ja juuri pystyttää telttamme rannan viereen ennen pimeän tuloa. Linda oli ihan innoissaan kun edellisestä telttaretkestä oli aikaa joku viistoista vuotta=) Kokkailimme pimeän tultua kaasukeittimellämme sapuskaa ja nautiskelimme viiniä, pakko oli välillä vilkuilla olan yli dingojen varalta, mutta onneksi ei näkynyt yhtään. Ei tainnut nuudelinhaju olla tarpeeksi mieluinen dingojen hajuaistille=)

Seuraavan päivän aamuna hiekkaseikkailu sai jatkoa kun pistimme teltan pakettiin ja jatkoimme itärannikkoa ylöspäin Indian Headin lookout pointille ja sen takana sijaitseville Champagne Poolseille. Intiaanipää oli tulvillaan yhden päivän Fraserturisteja, kun bussilastilliset saapuivat paikalle toinen toisensa perään. Kukkulalta olisi voinut bongata delfiinejä, haita yms mutta jyrkänteen reunapaikat olivat niin suosittuja ettei sinne päässyt mitenkään. Jatkoimme autollamme tsekkaamaan shamppanja-altaat (ainoat haivapaat suolavesialueet koko saarella) ja lähdimme ajelemaan sen jälkeen itärannikkoa takaisin alaspäin kohti Lake Wabbya. Tää paikka oli tosi hieno, jättikokoinen hiekkadyynialue (sandblow) pienen ja syvän järven vieressä, missä vesi oli ihan kirkasta ja asutti isoja monnikaloja sekä pikkukilppareita. Oltiin sen verran myöhään liikkeellä et meidän lisäksi järvellä oli enää neljä muuta ihmistä. Juuri kun pääsimme melkein autollemme takaisin järvessä pulikoimisen jälkeen, vastaan käveli bussilastillinen ihmisiä. Satuttiinpas paikalle parhaimpaan mahdolliseen aikaan=)

Nousuvesi ajoi meidät taas sisämaahan ja Dilli Village nimisen leirintäalueen kohdalta aioimme sisämaahan siirtyä. Rantaviivassa Dillin lähellä näkyi eka dingo! Ajaminen rannalta ylös osoittautui hankalammaksi kuin osasimme odottaa, kun hiekka sisäänmeno kohdalla oli niin pehmeää ja syvää että kerta toisensa jälkeen juutuimme kiinni hiekkaan. Kaivoimme hiekkaa renkaiden takaa lapiolla jotta pääsimme peruuttamaan pois kuopasta, mutta jäimme kiinni heti uudelleen kun kokeilimme päästä hiekkamäkeä ylös eri kulmasta. Jäimme kiikkiin varmaan neljä tai viisi kertaa ja lopulta päätimme kokeilla työntää autoa eteenpäin. Siinä puhistessamme toinen dingo tuli seuraamaan puskan takaa mitä oikeen hääräsimme, Turo istui ratin takana jalka kaasulla ja Linda oli valmiina työntämään autoa eteenpäin. Auto lähti kuin lähtikin tällä konstilla eteenpäin ja kun Linda tajusi että autolle oli parikymmentä metriä matkaa ja dingo oli kymmenen metrin päässä pusikossa niin pieni paniikin poikanen pääsi iskemään hetkeksi. Onneksi dingoa ei enää näkynyt sen jälkeen ja auton ovi oli äkkiä saavutettu! Dingoja saarella oli noin 150 yksilöä ja oltiin onnekkaita että nähtiin jopa kaksi dingoa, mutta koska ihmiset on syöttäneet ja kiusanneet niitä niin niiden suhteen kehotettiin olemaan tosi varovaisia etteivät ne hyökkää.

Ajettiin Boomanjin järvelle yöksi, missä oli dingoaidatut alueet telttoja ja ruuanlaittotarpeita varten. Paikalta löytyi myös wc ja suihku ja pääsimme ennen nukkumaan menoa vielä järveen uimaan. Ihan kuin Suomen mök**** ä=) Meidän lisäksi leirintäalueella oli kolme tyyppiä jotka olivat patikoineet paikalle kilometrien päästä, sekä yksi toinen pariskunta autolla. Leirintäalueella oli myös yksi hullu variksen näköinen lintu, paitsi vaan tuplasti isomman kokoinen. Kokkaillessamme ruokaa, lintu kyttäsi puun oksalla ja odotti josko sillekin jäisi jotain ruuan tähteitä. Aitauksen keskellä oli yksi lavuaari mihin oli johdettu vesi. Käytiin kaatamassa tonnikalapurkeista vesi sinne ja heti kun kävelimme pois lintu lensi lavuaariin nokkimaan minimaaliset tonnikalahiutaleet. Kun ruokailumme oli valmis, suuntasimme jälleen lavuaarille tiskaamaan likaiset astiat. Varis olikin nokkelampi kuin luulimme, kun yhtäkkiä huomasimme että varis oli ruokatarpeidemme vieressä pöydän päällä ja samassa se lähti lentoon juustopakettimme nokassaan=D Oli kyllä niin naurun arvoinen paikka! Lintu melkein sai kiikutettua paketin aitauksen yli ulottumattomiimme, mutta paketti kai painoi sen verran paljon että viime hetkellä paketti putosi maahan, eikä se enää uskaltanut hakea sitä kun juoksin paikalle hakemaan omani takaisin=D Pelottava lintu!

Loppuilta vierähti otsalampun valossa pelaten paperilla laivanupotusta. Kiva pitkästä aikaa huomata että ajanvietettä voi oikeesti keksiä pimeässäkin ilman tietokonetta, kännykkää, telkkaria, cd-soitinta, pelikortteja, kirjoja, kutimia yms. Pari paperin palaa, kynä ja otsalamppu, that´s it. Otsalamppuja olisi tosin voinut olla kaksi kun valon suuntaaminen molempiin papereihin ilman että kumpikaan näkee toisen laivoja oli vähäsen hankalaa=) Meidän mukana oli kyllä kaksi otsalamppua ja yksi tavallinen taskulamppu, mutta kaksi lampuista ei mennyt päälle enää kun niitä olisi tarvittu. En tiiä mikä niihin tuli kun ennen nelivedon pomputusta valot paloi kaikissa kolmessa lampussa hienosti.

Aamun tullessa meillä oli vielä viiteen asti aikaa ennen kuin meidän piti olla Kingfisherin sataman autolautassa palataksemme takaisin Hervey Bayhin. Olimme jättäneet viimeiselle päivälle tarkoituksella enää yhden paikan mihin halusimme mennä, jotta ehtisimme nauttia päivästä kunnolla ilman hoppua. Paikka oli Lake McKenzie, kaunis kirkkaansininen järvi kauniin valkoisen hiekan vierellä. Pääsimme paikalle ennen suurempia ihmislaumoja ja ehdimme valkkaamaan rannalta hyvän paikan. Polskuttelimme järvessä ja makasimme auringossa ja hätistelimme paarmoja kimpustamme mikä oli muuten iso miinus koko Frasier Islandilla. Ilkeitä ja sitkeitä pikku pirulaisia! Parissa tunnissa järvellä tuli tosi kuuma ja päätimme lähteä ajamaan jo lauttasatamaa kohti vaikka meillä oli vielä muutama tunti aikaa. Kävimme kysäisemässä jos olisimme päässeet vähän aikaisempaan lauttaan, mutta sen ollessa täynnä kulutimme loppuajan kävellen sataman laiturilla ja sen viereisellä metsäpolulla mikä johti näköalapaikalle. Paluulautan saapuessa perille Hervey Bayhin tankkasimme auton täyteen ja palautimme takaisin omistajalleen. Vähän murehdimme mitä mieltä firman pääjehu olisi auton ovien naarmuista joita lukuisat puunoksat tekivät ajellessamme kapeita teitä pitkin. Onneksi hän vaan totesi että auto on samassa kunnossa kuin ennenkin ja purettuamme kamat takaisin pikkuiseen henkilöautoomme pääsimme lähtemään. Eipä tuollasilta naarmuilta silti mitenkään pysty välttymään jos sisämaassa ajaa niin olishan se ollut tyhmää jos siitä olisi jotain korvausta vaadittu.

Ajoimme saman illan aikana vielä eteenpäin, vietimme yön P-paikalla valtatien varrella ja heti aamusta jatkoimme Rockhamptoniin. Kävimme Rockhamptonin Botanical Gardenissa ja sen vieressä olevassa ilmaisessa eläintarhassa. Eläintarhasta löytyi taas koaloita mitkä olivat kerrankin hereillä. Seurasimme hetken niiden päivää ja huomasimme että nämä puiden asukit olivatkin melkoisen kömpelön oloisia nallekarhuja=) Yksi näytti melkein putoavan puusta kun se yritti hypätä toiselle oksalle=) Awwwwwwwww..=) Kun poistuimme kasvien luota huomasimme että meidän auton takaovi oli löystynyt ja heilui epänormaalisti. Olimme vuokranneet auton Budgetilta jolla oli firma myös täällä, joten kävimme varmuuden vuoksi näyttämässä ovea siellä. Auton tsekannut nainen sanoi, että voimme jatkaa matkaa jos emme käytä ovea enää ja pidämme sen lukossa, koska oven huoltoon menisi monta päivää aikaa. Suostuimme tähän kunnemme takaovea tarvitse ja jatkoimme sitten saman illan aikana vielä muutaman sadan kilsan päähän Mackayn kaupunkiin yöksi.

Yllätykseksemme kaupunkiin johtavalla tiellä oli motellien armeija. Joka toinen rakennus varmaan oli jonkinsortin majapaikka. Ihmetystä herätti kuitenkin se ettei yhdessäkään niissä ollut vapaata huonetta, ei kaupungin ulkopuolella eikä sisäpuolella. Tähän asti yleensä jostain on aina huone löytynyt jos ollaan sellainen haluttu. Myöhemmin selvisi että kaupungissa on paljon jotain (en muista enää mitä) tyypejä, mitkä valtaavat huoneet että kannattaa varata omansa hyvissä ajoin etukäteen. Ei muutakuin jälleen yö autossa. Tällä kertaa kuitenkin pari tuntia koisittuamme vartija tuli taskulampun kanssa huutelemaan ikkunan taakse ettette voi olla täällä yötä. Voi pee, ekat sakot? Kömmittiin ylös penkeiltä ja Linda huusi ikkunan läpi että onko ideoita mihin mennä kun jokainen motelli on täynnä? Vartija sanoi sitten että voitte ajaa vaikka tuonne alas rannan viereen ja juuri kun Turo oli nousemassa ulos ovesta kuskin paikalle niin vartija sanoi: Koska tää on näin kuppanen yö niin voitte te ihan hyvin nyt sitten tähänkin jäädä kunhan hän vaan tietää että te ootte tässä=) jeeeeeeees, ei sakkoja=) No ei muuta kun pää takasin "tyynyyn". Tunnin päästä vartija tuli uudelleen: Hey Mate! Varmistin asian pomoltani ette te voikaan jäädä tähän, anteeksi nyt häiriöstä. Sit hän käski meidän kokeilla jotain karavaaniparkkia, antoi meille osoitteen navigaattoriin ja totesi vielä paikan oikeaksi. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään paikkaa puoli kahdelta yöllä. Oltiinhan samana päivänä ajettu jo noin 700 kilsaa, oli pilkkopimeää, vettä satoi kaatamalla vieraassa kaupungissa ja herättiin kesken yöunien niin mitäs sitä jos muutaman kilsan ajelee vielä lisää jonnekin hevon kuuseen. Tosi turvallista. Paikan nimen piti olla "Tavern" ja sellaiselle gepsin avulla löydettiinkin, ainut vaan että paikka ei ollut karavaanialue vaan pubi=D Hyvin tiesi vartija asiansa. Ajettiin sitten pubin taakse parkkiin ja ummistimme silmämme loppuyöksi, ajelu sai luvan riittää. Ei sovi silti valittaa, kun pahimmassa tapauksessa sakot olis voineet olla melkoiset.

Mackayllä ei ollut mitään erityistä meille tarjottavaa, joten taasen sai matka jatkua aamulla. Suuntana oli Airlie Beach. Varattiin majoitus Bush Village Backpackers nimisestä paikasta pariksi yöksi. Huone oli vähän kuin minimökki ulkopuolelta, sisällä oli kaksi makuuhuonetta, sekä pieni keittiö, wc- ja suihkutilat. Jaoimme mökin toisen vähän vanhemman pariskunnan kanssa, jonka rouvalla oli jättimäiset hauikset! Oleelliset asiat ensimmäisenä esiin=D Täällä päin Australiaa on vissiin sadekausi, vettä tulee taivaan täydeltä ja tiet tulvii. Meinattiin ajaa läheisille Cedar Creekin vesiputouksille mitkä sadekaudella pitäisi olla hienot, mutta ajotien tilalla oli virtaava joki, joten putoukset oli pakko unohtaa. Airlie Beach muutoin on pieni kaupunki, mutta vilkas koska täältä tehdään purjehdureissuja läheisille Whitsundays- saarille. Alunperin suunnittelimme viettävämme Whitsundays saarilla pari yötä, mutta sää jatkoi suunnitelmiemme sotkemista ja teimme päätöksen mennä vain yhdeksi päiväksi järjestetylle koko päivän potskireissulle jos sää sallii. Lopulta jouduimme valitettavasti unohtamaan koko jutun, kun sade ei ottanut hellittääkseen ja netin säätiedotuksen mukaan koko loppuviikkokin näytti samalta. Harmi, Whitsundays olisi varmaan ollut hieno paikka mut ehkä ens kerralla sitten=) Checkauduttiin ulos majapaikasta ja tänään 21.11 on taas aika miettiä mihin sitä ajaisi tällä kertaa..onneks on McDonaldsin netti ni voi päivittää blogia välillä=)