Australia, ajomatkan vika osa

Tully-Cairns

26.11-10.12.2010

Bruce Highwaytä ajellessa yhä pohjoiseen tuli seuraavaksi vastaan Tully niminen kaupunki. Rutiininomaisesti menimme ensiksi ennen keskustaa sijaitsevaan kaupungin infopisteeseen, josta saimme kaupungin kartan sekä hostellien tarkat osoitteet. Karttoja ja esitteitä pläräillessä ajoimme vahingossa Tullyn keskustan ohi, mistä ei koitunut kylläkään muuta haittaa kuin U-käännös sekä noin kilometrin hukkaanajo, koska keskusta oli ihan minikokoinen =).

Jokaisessa kaupungissa sekä pienissä kyläpahasissa on aina ollut infopisteet, joista saa kaikki tarvittavat esitteet, kartat, majoituksen ja jopa reissuja varattua ennen kuin saapuu edes itse kaupunkiin. Joissakin näissä on jopa internetyhteys sekä ilmaista kahvia saatavilla! Olemme hyödyntäneet näitä palveluita useasti sellaisissa tilanteissa joissa ei ole ollut varmaa tietoa siitä mitä kaupunki yleensäkin tarjoaa turisteille. Tällä erää valitsimme saamistamme esitteistä Greenway Caravan Park nimisen majoituspaikan ja menimme katsastamaan minkälaista/-hintaista majoitusta sieltä mahdollisesti saisi. Halvin oli 20 $/yö/hlö ja se oli vanha asuntovaununpahanen, jossa kuitenkin oli sähköt, liedet, jääkaappi, sekä oma pikku veranta (=kankainen katos ruohon/asfaltin yllä). Vaunun kunto oli vähintäänkin ala-arvoinen, koska se oli seissyt siinä varmaan ainakin sellaiset 30 vuotta, mutta tunnelma vaunussa oli voittamaton! Tuli mieleen jenkkileffat, joissa ihmiset/perheet asuvat asuntovaunuissa juuri samanmoisissa puistoissa. Puistossa oli myös muita majoitusvaihtoehtoja kuten dormeja sekä mökkejä mutta halusimme mennä halvimman mukaan. Vaunun puukaapistot, sänky ja "sohva" olivat hyvin kulahtaneet vuosien varrella eikä suurinta osaa ikkunoistakaan saanut kiinni muutakuin ilmastointiteipin avulla. Tulipahan sillekin mukana kulkeneelle teippirullalle vihdoin töitä.

Syy miksi ylipäätään jäätiin Tullyyn oli se, että siellä järjestetään White Water Rafting reissuja, joissa siis lasketaan koskea isolla kumiveneellä. Valinnan mukaan yhdessä veneessä voi olla varmaan jotain kahdesta- kymmeneen matkustajaan? Tully-joki on yksi Pohjois-Australian tunnetuimmista ellei jopa tunnetuin paikka laskea koskea. Kaikkea pitää kokeilla, joten majoituksen varaamisen yhteydessä varasimme seuraavalle päivälle kokopäivän koskenlaskureissun, joka maksoi noin 185$/hlö sisältäen välineet, oppaan, vakuutuksen, kuljetukset sekä ruuan ja juoman. Caravan Parkin naismyyjä kertoi meille, että nyt on satanut paljon joten aika on mitä otollisin tuollaiselle reissulle. Hän mainitsi myös, että uimataidon on syytä olla kohdallaan, sillä meno ei ole mitään lasten leikkiä jne. =) Lopuksi sanoi kuitenkin ettei halua pelotella mutta reissusta tulee tähän aikaan vuodesta aikamoisen vauhdikas ja raju ja meillä tulee olemaan tosi hieno seikkailu edessä. Myhäilimme vaan että näinpä, sinne mennään..

Tullyssä sataa koko ajan, eniten koko Australiassa. Olimme siellä vuorokauden ja ehkä yhteensä kahden tunnin ajan ei satanut. Virallisen tiedon mukaan 4500mm sataa vettä vuodessa! Kaupunki kisaa parin muun sateisen kaupungin kanssa joka vuosi siitä kuka saavuttaa suurimman sademäärän. Se joka voittaa saa kultaisen saapas palkinnon. En tiiä onko se nyt oikeesti KULTAINEN, ehkä kuitenkin keltainen=), mut palkintosaapas mikä palkintosaapas. Vettä oli maassa nytkin niin paljon, että se häiritsi hiukkasen kulkemista meidän leirintäalueella kun vettä ja mutaa lensi takapuoleen asti joka askeleella. Nurmikollakaan ei paljoo auttanut seisoskella jos ei halunnut upota siihen nilkkoihin asti. Jos tykkää sateesta kannattaa muuttaa Tullyyn=) muuten ehkä ei..kaupunki on kylläkin hyvä paikka jos reissun ohella haluaa tehdä jotain duunia kun työläisiä näytti olevan joka puolella.

Yö vaunussa meni omassa makuupussissa ja aamulla aloimme valmistautua suureen seikkailuumme. Kyydin kohti koskenlaskua piti saapua 8.25am, joten vartin yli kahdeksan olimme palauttamassa asuntovaunumme munalukon avaimia takaisin respaan. Toimistosta löytyi kaksi kouluikäistä tyttöä, joista toinen tokaisi: "Oletteko te menossa sinne koskenlaskuun?Koskenlaskureissu on peruuntunut, kun on satanut niin paljon että joelle vievät tiet tulvii." HÖ! HÖ! Ja HÖ! Vaihtoehdot oli sitten siirtää reissu seuraavalle päivälle ilman mitään merkkejä siitä että tulva olisi koskaan ees hellittämässä, tai sitten ottaa rahapantti takaisin ja unohtaa koko juttu. Jos olis vähänkään ollut varmuutta siitä että tiet ei enää seuraavana päivänä tulvisi niin oltais varmaan jääty vielä sitä ihmettä odottamaan, mut jos vettä tulee taukoomatta taivaan täydeltä ni todennäköisyys moiseen on melko minimaalinen. Harmistus oli pakko siis niellä ja lähteä jatkamaan matkaa eteenpäin. Okei ei koskenlasku oo kummallekaan koskaan ollut mikään ykkösjuttu minne on pakko päästä, muttakun siihen oli vuorokauden verran henkisesti valmistautunut ja asennoitunut että sinne mennään ni kyl on pakko myöntää että vähän harmitti.

Ajeltiin sitten Mission Beachille mikä ei ollut pitkästä rantaviivastaan huolimatta mitenkään ihmeempi paikka. Koska oli vasta aamu, juostiin aamuhölkkä rannalla ja mentiin siitä sitten johonkin läheiseen hostelliin loppupäiväksi ja yhdeksi yöksi. Yhtään kahden metrin pituista kasuaarilintua ei nähty joista Mission Beach on kuuluisa. Taisivat kaikki piileskellä jossain metsän keskellä. Seuraavana päivänä ajeltiin sitten Innisfailin läpi vielä mietiskellen jos jotain kivoja paikkoja löytyisi vielä ennen Cairnsin kaupunkia, mutta useat vesiputoukset ja mettäpolut räpiköityämme lävitse, oli kiintiö kaiken sellaisen suhteen tällä erää täynnä. Ajettiin lopulta sitten saman päivän aikana perille asti sinne Cairnsiin, viikkoa ennen aiottua aikataulua.

Cairns ja Great Barrier Reef 28.11-10.12.2010

Cairns on joku 122 000:n ihmisen asuttama kaupunki Pohjois- Queenslandissa ja se oli meidän roadtripin maaliviiva. Kuten jo tuossa mainittiinkin niin saavuttiin paikalle noin viikon verran aiottua aiemmin, eli koko ajomatkaan välillä Sydney- Cairns kului vain 25 päivää. Autossa nukkuminen sai luvan loppua tähän hetkeen ja varattiin hostellimajoitus neljäksi yöksi ehkä noin kymmenen minuutin kävelymatkan päästä keskustasta. Globetrotters International oli paikan nimi ja meitä odotti perillä oma huone. Paikka oli kiva, rauhallinen mutta silti lähellä kaikkia palveluita, yhteiset keittiö- ja pesutilat olivat riittävät ja pihalta löytyi pikkuinen uima-allas. Tätä kyllä tarvittiinkin, sillä täällä on ihan hävyttömän kuuma ja ilmastointi huoneessa on päällä vaan iltakuudesta aamuysiin. Huoneessa ei voi mitenkään huilata näiden aikojen ulkopuolella ilman lämpöhalvausta, joten on ihan kiva päästä auringosta välillä pulahtamaan puoliksi varjossa olevaan altaaseen. Ekat päivät kuluivat mukavasti oikeestaan tekemättä juurikaan mitään erityistä. Kaupungilla pyöriminen, aleshoppailu ja pihalla loikoilu on olleet ainoat "työt"=) Cairnsissa ei oikeestaan oo uimarantaa kun krokotiilit on vallanneet kaikki lätäköt. Uimista varten on siksi rakennettu meren rannalle laguuni, missä kaikki saavat ilmaiseksi polskutella.

Se mikä meidän hostellissa ja käsittääksemme monissa muissakin tämän kaupungin hostelleissa on loistavaa, on se et täältä saa joka illalle ruokalipukkeen Woodshed nimiseen ruokapaikkaan keskustassa. Lipukkeella saa oman valinnan mukaan joko ilmaisen tai muutaman dollarin maksavan annoksen. Ilmaisia annosvaihtoehtoja on neljä; kolme spagettiannosta eri kastikkeilla ja sitten chili con carne. Maksullisia annoksia on ruokalistallinen, kaikkea kanaruuista nachoihin ja pihveistä kalaan. Näistä annoksista halvin on 5$ ja kallein 8$. Ekalla kerralla kun sinne mentiin, vedettiin tietenkin ilmaiset sapuskat. Aterian jälkeen oli selvää että tää paikka ei ole oikea paikka säästää sitä 3-5 euroa rahaa, koska ilmaisannoksessa ei ollut mitään kehuttavaa. Seuraavalla kerralla tilattiin kala- ja pihviannokset yhteishintaan 15 dollaria. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää ja annokset isoja. Uskomatonta että kunnon pihvin voi saada viidellä eurolla! Tultiin tästä sitten lopulta siihen tulokseen että ilmaisiin sapuskoihin ei taktisista syistä oo panostettu yhtään jotta ihmiset maksaisivat ruuistansa, kyse ei ainakaan voinut olla siitä etteivät kokit osaisi tehdä kunnon ruokaa=) Niin tai näin niin meidän näkövinkkelistä viisi euroa ravintola-ateriasta on sama kuin ilmainen. Sinne mennään varmasti vielä useana iltana uudelleen! Yhden merkillisen asian huomasimme kun kävelimme "kotikatuamme" pitkin takasin hostelliin: Täällä hirveet lepakkolaumat lentelee keskellä kirkasta päivää? Okei ehkä ollaan tyhmiä mut oikeesti luultiin et kaikki lepakot liikkuu vaan pimeellä=D

Vuokra-auto oli määrä palauttaa vasta 5. joulukuuta. Autolle ei ole kuitenkaan ollut enää mitään käyttöä, joten kävimme kysymässä Budgetin toimistolla josko siitä saisi jotain hyvitystä jos palauttaa auton muutamaa päivää aiemmin. Virkailija sanoi että varsinaista hyvitystä ei saa, mutta he veloittavat vain niiltä päiviltä kuin auto meillä on, joten käytännössä säästämme muutaman kympin jos palautamme aiemmin. Taktikoimme asian sitten niin että päätimme palauttaa auton vuokrapäivänä numero 28, jotta saamamme alennetut vakuutushinnat pitkän vuokrausajan vuoksi eivät nouse. Olipas taas selkeesti esitetty, mutta 28 päivää oli siis tuo raja.

Tuon asian selvitettyämme lähdimme varaamaan itsellemme sukellusreissua Suurelle Valliriutalle. Olimme etukäteen pläränneet muutamia sukellusesitteitä ja hintojen, firman kokemuksen ja ammattimaisuuden perusteella lopulta valitsimme firman minkä kanssa halusimme reissun tehdä. Päätimme jatkaa omaa sukelluskoulutustamme käymällä Advanced Open Water kurssin. Kurssiin kuuluu yleensä viisi sukellusta, mutta iso osa valliriutalle tehtävistä kohtuuhintaisista reissuista kestää kolme päivää. Näin ollen valitsimme kurssin joka maksoi noin 400 euroa ja hintaan kuului 10 sukellusta eri riutoilla, kolme päivää ja kaksi yötä katamaraanilla omassa hytissä, kaikki ruuat, varusteet, ohjaaja yms. Varasimme reissun joulukuun toiselle päivälle, jotta edellisenä päivänä ehditään hankkiutua eroon siitä meidän autosta.

Ennen auton palautusta käytiin imuroimassa kuukauden hiekat ja liat lattioilta pois, jotta sen kehtaa palauttaa. Sovitusti keskiviikkoaamuna ajeltiin vuokra-toimistolle ja luovutettiin auto avaimineen myyjälle. Myyjä alkoi sitten laskeskelemaan taskulaskimella kustannuksia ajamistamme ylimääräisistä 237:stä kilometristä, koska tietokone ei antanut lukemia suoraan. Siinä vaiheessa kun myyjä sanoi hinnaksi 167 dollaria, huomautettiin että hetkinen mistäs luvuista tuollaisen laskit kun ekstrakilsoista pitäisi tulla vain joku 64 dollaria. Myyjä sitten siihen että katos vaan ja yritti epätoivoisena laskea summaa uudelleen. Lopulta hän sanoi että meidän kannattaa tulla uudelleen toimistolle puoli neljän jälkeen päivällä niin hän saa siihen mennessä tehtyä meille palautuksesta kuitin kun jotenkin vuorokausi ei ollut heidän järjestelmissään vielä vaihtunut tai jotain. Hän sanoi että siten selviätte halvemmalla, joten suostuimme siihen eikä autoa tietenkään enää tarvinnut takaisin ottaa. Kävelimme hostellin altaalle kuluttamaan aikaa ja samalla varasimme paikasta kolme lisäyötä sukellusreissun jälkeiselle ajalle. Myöhemmin samana päivänä auto saatiin vihdoin virallisesti palautettua ja kuitit hankittua, eikä lisäkustannuksiaan koitunut kuin 57 dollaria ekstrakilsoista niinkuin pitikin. Kuitti oli vähän epäselvä, mutta summa oli suunnilleen se mikä pitikin.

Sukellusreissu, Great Barrier Reef

2-5.12.2010

Autokyyti sukelluspaatille saapui hakemaan meitä hostellilta torstaiaamuna kello 7.45. Jätimme rinkat hostellille säilytykseen ja otimme mukaan vain pienet repulliset oleellisimpia tavaroita. Kävimme nopeasti täyttämässä pakolliset paperit Cairns Dive Centre:n toimistolla ja puoltatuntia myöhemmin astelimme sisään firman pienempään veneeseen, jonka nimi oli Sunkist. Vene posotti hyvää vauhtia kohti valliriutalla parkissa olevaa katamaraania, mutta matka kesti silti pari tuntia. Perille päästyämme siirryimme M.V Kangaroo Exploreriin jossa juuri saapuneelle porukalle (eli meille) pidettiin "tervetuliaispuhe", selvitettiin turvakäytännöt ja esiteltiin laivan tilat. Kolmen päivän aikana ohjelmassa oli 10 sukellusta, joista viisi kuului Advanced Open Water kurssiin ja loput olivat sitten vaan huvisukelluksia. Meillä oli tunnin verran aikaa asettautua hyttiimme ja heti lounaan jälkeen yhden aikoihin päivällä oli aika hypätä ekan kerran valliriutan syvyyksiin.

Eka sukellus oli alueella nimeltä Green Zone. Saimme mukaamme oppaan ilmaiseksi, koska olimme vasta tulleet ja neljän hengen porukassa sitten käväisimme 16,5 metrissä. Toka kello 16 sukellus oli myös huvisukellus, mutta eri riutalla. Riutta oli nimeltään Milln Reef ja teimme sukelluksen saman ranskalaisen Philip nimisen oppaan kanssa kuin edellisenkin sukelluksen. Tämä sukellus oli antoisa, koska näimme 50 minuutin aikana muun muassa kilppareita, sting ray:tä, haikaloja (white tip shark), tosi hienoja koralleja, jättisimpukoita mitkä napsahtivat kiinni kun niitä kosketti, sekä jättikokosia kaloja nimeltä Hump Headed Maori Wrasse. Ekan päivän viimeinen sukellus oli yösukellus ja siitä aloitimme Advanced kurssin. Kurssiohjaajamme Dan piti muun henkilökunnan kanssa illan pimetessä briiffin yösukellukseen liittyvistä seikoista, taskulampun käytöstä, turvallisuusseikoista sekä tietty siitä mitä kaikkea vedessä voi pimeällä nähdä (nukkuvia kilppareita yms.) Kello seitsemältä kun maailma pimeni, oli aika hypätä kurssiohjaajan, Turon, sekä kolmen muun kurssia käyvän sällin kanssa veteen. Fiilis oli aika jännä, ihan kuin olis ollut jossain avaruudessa, mitään muuta ei nähnyt muutakuin sen minne taskulampun valokiila osoitti. Yösukelluksella oli lupa mennä maksimissaan kymmeneen metriin korkeintaan puoleksi tunniksi, joten yösukelluksen saldoksi jäi yksi bongattu haikala. Tästä selvittyämme Dan piti laivan ruokalassa vielä pikabriiffin syväsukellukseen liittyen, koska se odotti meitä heti seuraavan aamun sarastaessa kello kuusi reikäreikä.

Puoli kuudelta aamulla hyttimme ovelta kuului koputus ja sanat: "Goooood Morning, thiiiis is your first wake up call, tiiiiiime to go diving!" Ei muuta kun ylös, uikkarit päälle ja laivan kannelle briiffiä varten. Edelleen riutta oli Milln Reef. Porukkaa oli niin paljon, että kurssiohjaajamme oli sukellettava kaksi syväsukellusta putkeen. Eka porukka hyppäsi veteen kuudelta ja me puolta tuntia myöhemmin. Sukelluksen syvyys oli noin 25 metriä ja ohjaaja näytti pari temppua veden alla: mukana oli tomaatti, sekä kananmuna. Tomaatilla oli tarkoitus näyttää että punainen väri häviää syvällä vedessä, mutta keinovalolla eli taskulampulla väri näyttää taas punaiselta, vaikka ollaankin 30 metrissä. Rikottua kananmunaa ja sen keltuaista oli tarkoitus kokeilla kierrättää kädestä käteen, mutta kalat olivat niin nälkäisiä että "eväät" olivat hetkessä jonkun fisun kidassa=D Näiden jälkeen ohjaaja testasi numerotaulukon avulla tuliko meille kenellekään typpinarkoosia (=kännistä ja iloista oloa koska olimme niin syvällä). Testissä piti koskettaa taulukossa sekaisin olevia numeroita alkaen ykkösestä ja päättyen kuuteentoista ja aina jokaisen numeron jälkeen koskettaa omaa nenää. Jos typpinarkoosi olisi painanut päälle niin tämä olis ollut miltei mahdotonta (ja hulvattoman näköistä), mutta koko ryhmä taisi suoriutua siitä puhtain paperein. Puolen tunnin jälkeen palasimme pintaan ja aamupalapöytään.

Laivalla oli oma kokki, joka oli juurikin sen näköinen mitä etukäteen olisi voinut laivakokista ajatellakin: Pyöreähkö, kalju ja täynnä lävistyksiä ja todennäköisesti tatuointejakin=) Bravuuri oli pasta ja sitä eri muodoissaan syötiin sitten se kolme päivää=) Aamupalalla oli kylläkin pannaria, kananmunaa, muroja yms. Aamupalan jälkeen heti kello kahdeksan oli seuraava sukellus, ja se oli eka sukellus mille mentiin Turon kanssa kaksin. Pysyteltiin turvallisesti matalissa vesissä noin kahdessatoista metrissä. Kaikki meni hyvin ja oli niin hienoa mennä kahdestaan kun sai mennä ihan rauhassa eikä kukaan ollut potkimassa ja tönimässä niinkuin yleensä silloin kun porukkaa on yhdessä paljon.

Yhdeltätoista oli päivän kolmas sukellus ja se kuului taas kurssiin. Ohjelmassa oli navigointia riutalla nimeltä The Pinnicle. Kun navigointiharjoitus oli tehty, jatkoimme sukellussession loppuun yhden laivan harjoittelijan Maxin kanssa. Kiertelimme ympäri riuttaa ja 40 minuutin jälkeen lähdimme ylös kello kahdentoista pastalounaalle.

Seuraavaa kello neljän sukellussessiota varten saimme valokuvausopastusta laivan kuvaajalta nimeltä Daniel. Hän antoi käyttöömme kameran, sekä hyvät ohjeet kunnon kuvien ottamista varten. Viiteen kurssisukellukseen kuului siis pakollisena jo tehdyt yösukellus, syväsukellus ja navigointisukellus. Loput kaksi sukellusta sai valita kolmesta vaihtoehdosta, jotka olivat valokuvaus, jonkunnäköinen riutta/koralliopastus ja sitten venesukellus missä pienestä veneestä poistuttiin kuten armeijan sukeltajat ja sit kiivettiin takasin ilman varusteita. Jossain maissa/paikoissa näitä vapaavalintaisia vaihtoehtoja on paljon enemmän mukaan lukien hylkysukellus, mutta täällä oli tyydyttävä siihen mitä sai. Ohjaajamme käytännössä sanoi ettemme tule oppimaan riutta/koralliopastuksessa mitään uutta, joten otimme sitten kuvauksen sekä sen laivasukelluksen.

Kamerasta piti maksaa 35 dollaria ylimääräistä, joten otimme Turon kanssa vain yhden kameran puoliksi niinkuin kaikki muutkin kurssilaiset. Kameran sai mukaan kolmelle eri sukellukselle ja edellä mainitulla kello neljän sukelluksella kokeilimme kameraa ekan kerran riutalla nimeltä Briggs Reef/360 Coral Garden. Kuvaaminen oli tosi hankalaa, kun kohdassa jossa olimme oli maksimissaan joku viisi metriä syvää, sekä koko pohja täynnä korallia ettei minnekään voinut pysähtyä kunnollisen kuvan ottoa varten. Muutama parin metrin hiekka-alue löytyi, joten käytettiin niitä hyväksi ja saimme otettua muutaman kohtuullisen kuvan. Sukelluksen lopussa löysimme syvemmän kohdan, jossa kuvaaminen oli vähäsen helpompaa. Päivässä oli lupa tehdä vain neljä sukellusta, joten tämä oli tältä päivältä meidän viimeinen ja yösukellus sai jäädä väliin.

Viimeisenä aamuna herätys oli taas samaan aikaan puoli kuudelta samoine aamutervehdyksineen/ koputuksineen ja kuudelta olimme Turon kanssa jo vedessä kameran kanssa. Käväisimme jossain 28:ssa metrissä, jotta saataisiin kunnon sukellusprofiili loppupäivää ajatellen ja kun aloimme nousemaan pikkuhiljaa ylöspäin aloimme treenaamaan taas valokuvaamista. Kello kahdeksan sukellus oli kurssisukellukseen kuuluva venesukellus: Lähdimme kuuden oppilaan ja kahden ohjaajan porukassa "kumiveneellä" kauemmas katamaraanilta. Olimme edelleen Briggs Reefillä, mutta eri puolella ja kyseistä aluetta kutsuttiin Fishbowliksi. Teimme veneestä "navyseal" poistumisen selällemme, mikä oli melkosen hauskaa=) ja sitten lähdettiin sukeltamaan. Sukellus oli hyvä, nähtiin muutamia hassunnäkösiä elukoita: yksi Moray Eel, Nemo kaloja ja syvyyksistä bongattiin Bull Ray (blogikuvassa). Nähtiin Turon kanssa Bull Ray ensimmäisinä porukasta kun olimme ehkä jossain kymmenessä metrissä. Lähdimme sitä kohti kamera ojossa, lopulta muukin ryhmä huomasi saman ja lopulta kahdenkymmenenkahdeksan metrin kohdalla saavutimme kyseisen uimarin=) Melkoisen hienoo, se oli tosi iso ja toinen meidän ohjaaja Ethan sanoi sukelluksen jälkeen että hän on tehnyt täällä joku 800 sukellusta eikä oo koskaan nähnyt sellasta.

Australian laki sanoo, että pintaan on tultava kun tankissa on vielä 200:stasadasta bar yksiköstä 50 bar- yksikköä jäljellä. Hapen ollessa näillä rajoilla painuimme pintaan muutamaa minuuttia ennen muuta ryhmää ja teimme boatdive harjoituksen loppuun: Uimme katamaraanin sijasta pikkuveneelle, otimme varusteet vedessä pois, ojensimme ne veneeseen ja kiipesimme itse perässä. Kun harjoitus oli tehty hyppäsimme taas takaisin veteen, puimme varusteet niskaan pienessä aallokossa ja polskuttelimme takaisin katamaraanille.

Tälle viimeiselle päivälle oli ohjelmassa enää yksi sukellus, kello yhdentoista huvisukellus riutalla nimeltä East Timor. Lähdimme Turon kanssa taas kaksin katselemaan mitä löydettäisiin, mutta mitään kovin mullistavaa ei näkynyt. Sukeltelimme yhden korallimuodostelman ympäri ja sitten takaisin lounaalle veneeseen. Puoli kolmen aikaan sama vene jolla valliriutalle ekana päivänä saavuimme, tuli noutamaan meidät katamaraanilta takaisin kohti satamaa ja Cairnsia. Perille päästyämme poikkesimme vielä toimistolla hakemaan uudet sukelluskorttimme jotka oli tehty valmiiksi meidän ollessa reissussa. Sää Cairnsissa oli jälleen kerran ihan järkyttävän kuuma ja viimeisen kolmen päivän sukellusrumban jälkeen oltiin molemmat rättiväsyneitä. Ilta ja seuraava päivä kului jonkunnäkösessä unikoomassa ja yrittäen selvitä helteestä hengissä.

Perjantaina kymmenes joulukuuta on tarkoitus lentää Darwiniin, eikä meillä näillä näkymin oo täällä ohjelmassa täksi viikoksi enää mitään ihmeellistä. Kulutetaan aikaa hostellissamme ja yritetään tehdä suunnitelmia tulevia kohteita varten.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!