INTIA


Kalkutta, 5-7.4.2011


Kuala Lumpurista jatkoimme viimeiseen kohdemaahamme Intiaan. Reilun kolmen tunnin lentomatkan jälkeen laskeuduimme Intian toiseksi suurimpaan kaupunkiin, 15:sta miljoonan asukkaan Kolkataan. Ennakkoajatukset Kolkatasta särkyivät kutakuinkin jo siinä vaiheessa kun pääsimme lentokoneesta terminaalin sisätiloihin. Paikka oli rakennettu varmaankin 1840 ja se oli edelleen samaisessa kunnossa. =) Se siitä modernista suurkaupungista. Olimme lukeneet sekä varmistaneet ulkoministeriön sivuilta, että olisimme suomalaisina etuoikeutettuja saamaan viisumin lentokentältä maahan saapuessamme. Tällä hetkellä muistaakseni vain kahdeksan erikseen nimettyä maata voi saada visa on arrivalin, tosin nämäkin vain tietyiltä suurimmilta kentiltä ja vain kuukaudeksi.

Kävellessämme terminaalissa eteenpäin, pieni jännitys oli silti kuitenkin yllä, koska ei sitä ikinä tiedä jos hommat ei ota toimiakseen niin voisimme mahdollisesti Tom Hanksin tavoin jäädä terminaaliin "jumiin". Pienen ja alkeellisen kentän käytäviä luikerreltuamme löysimme passien leimausluukulle, jossa ei ollut jälkeäkään Visa On Arrival kyltistä. Menimme muiden tapaan sitten passien tarkastuspisteelle jonottamaan, josta meidät ohjattiin lopulta viereiselle penkille täyttämään viisuminhakemuslappua. Operaatio eteni etanan vauhtia ja papereita kuljeteltiin edestakaisin ihmiseltä toiselle kolmen vartin verran, jonka jälkeen onnistuimme lopulta saamaan leimat ja viisumit passeihimme noin 40:tä euroa vastaan. Viisumia varten säästämämme dollaritkaan eivät kelvanneet maksuvälineeksi, vaan joku tyyppi talutti meidät rahanvaihtoluukulle hakemaan maan omaa valuuttaa. Huomasi kyllä että asia oli sen verran tuore, että viisuminhakemuskylttiä saati -koppia ei oltu vielä ehditty rakentamaan ensimmäisen kahden kokeiluvuoden aikana..=)) Muutenkaan kukaan ei ihan tuntunut olevan kartalla viisumiprosessista, vaikkei sen hankinta silti ollut lähelläkään internetistä lukemiamme visa on arrival- kauhukertomuksia.

Ilta kuuden aikoihin pääsimme lopulta asemalta lähtemään ja tässä vaiheessa oli kaikki niin sanotut pre-paid taksit hävinneet kaupungin syövereihin. Jouduimme ottamaan lennosta taksin sopuhintaan 3,5€. Liikenne Kolkatassa on aivan mahdoton. Kuskimme meinasi ajaa kolmen ihmisen yli noin 45 minuutin matkan aikana. Kaistat olivat liian ylikuormitettuja ja niillä viipotti kaikennäköistä menijää kävelytaksista aina pyhään eläimeen eli lehmään. Vietnamissa pystyi tien ylittämään suuresta vilinästä huolimatta, koska kuskit joustivat ja osasivat ajaa, kun taas täällä on asia päinvastoin. Kukaan ei jousta, eikä osaa ajaa, ja se jättää kyllä jalankulkijan aika pitkälti oman ketteryytensä ja onnensa varaan. Hirveä kaaos! Vastaamme tuli myös useampi vähän erikoisempi riksa-kuski: Mies veti pyörillä kulkevaa vaunua perässään, ei suinkaan pyörällä, vaan kävellen tai juosten!=)

Taksikuski ajoi pyytämällemme kadulle nimeltä Sudder street ja jätti meidät sitten pois kyydistä. Ashreen guesthouse niminen hostelli sijaitsi pienellä sivukujalla, jonka edustalla näimmekin kaverini Janin sekä hänen tyttöystävänsä Susannan. Kyseinen pariskunta oli niin ikään omalla Intian reissullaan, ja he olivat päätyneet samaan kaupunkiin ja samaan hotelliin muutamia päiviä sitten. He olivat todenneet kyseisen majapaikan hyväksi, joten olimme pyytäneet heitä varaamaan meille huoneen valmiiksi. Kelpo huoneen lämpimällä vedellä ja kaapelitelevisiolla sai hintaan ~10€/yö. Laukut lensivät nopeasti nurkkaan, jonka jälkeen lähdimme syömään etukäteen testattuun ravintolaan ja vaihtamaan matkakuulumisia suomen kielellä!

Kolkatan meitä kiinnostaneet nähtävyydet pystyi laskemaan yhden käden sormilla: Victoria Memorial monument, Äiti Teresan koti, New Marketin kojut sekä paikallinen hulivilinä! Kaupungin jo etukäteen kiertäneet "matkaoppaamme" Jani ja Susanna kuljettivat meitä ensimmäisenä päivänä kaupungin sokkeloissa, sekä neuvoivat tien Victoria Memorialille sekä Äiti Teresan talolle.

Victoria Memorial ihastutti turisteja massiivisella olemuksellaan. Mahtava valkoinen "linnake" pällisteli ylväästi suuren hoidetun pihapuutarhan keskellä. Alueella parveili useita hevosvankkureita, joiden kuskit yrittivät tarjota kiertoajeluita paikalla oleville turisteille. Jätimme vankkuriajot kuitenkin väliin, koska päätimme jatkaa seuraavaksi Äiti Teresan kotitalolle. Useiden minuuttien ja mutkien jälkeen saavuimme paikanpäälle. Talo oli kerrostaloyhteisö, jossa vilisi nunnia päiväpuuhissaan pesemässä mm. pyykkiä. Talossa valokuvaaminen oli kielletty kaikissa muissa huoneissa paitsi siinä jossa Äiti Teresan hauta-arkku sijaitsi. Tässä kyseisessä huoneessa oli täys remontti päällä, josta johtuen arkkukin oli suojattuna muovipeitteen alla. Pääsimme myös vilkaisemaan pientä ja vaatimatonta huonetta, jossa Äiti Teresa työskenteli ja asusti vuosikaudet ennen kuolemaansa. Lyhykäisen visiitin jälkeen suuntasimme takaisin hotellille. Samana päivänä hankimme vielä junaliput seuraavan päivän illalle Kalkutasta New Jalpaiguriin, josta jatkaisimme aina Darjeeling nimiseen vuoristokaupunkiin asti.

Kolmantena päivänä kävimme nauttimassa aamupalat kantapaikassamme, jonka jälkeen oli taas aika pakata kimpsut ja kampsut ja kirjautua ulos hotellista. Sovimme kuitenkin hotellihenkilökunnan kanssa, että jättäisimme laukkumme aulaan päivän ajaksi, jotta meidän olisi helpompi liikkua kaupungilla. Otimme neljästään taksin noin puolen tunnin matkan päähän, jossa sijaitsi iso ostoskeskus nimeltään South City Mall. Taksi Intiassa on muuten puoli-ilmainen ja kyseinen reissu maksoi yhteensä 3,5€. Niin, ilmastoidussa ostoskeskuksessa oli helppo viettää päivää, koska siellä oli monien kauppojen lisäksi ilmaiset käymälät, ravintolat joista sai ruokaa kätevästi sekä jopa elokuvateatteri. Ostoskeskuksesta löysimme minulle kahdet Leviksen farkut yhteishintaan 80€ sekä Lindalle Reebokin uudet juoksulenkkarit. Illan hämärtyessä suuntasimme takaisin hotellille, josta jatkoimme taksilla juna-asemalle. Jani ja Susanna olivat niin ikään myös lähtemässä Darjeelingiin, mutta heidän junansa oli määrän lähteä kaksi tuntia meidän junan jälkeen.

Junamatkat menevät yleensä kohtalaisen hyvin tai paskasti. Minulla meni paskasti. Alun sekoilun jälkeen löysimme toisella yrityksellä oikean laiturin ja nousimme junaan oikeaan aikaan. Oli muuten sellaiset 10 000 ihmistä samaan aikaan samalla juna-asemalla, joka toki oli suurin missä olen ikinä vieraillut. Missään vaiheessa emme oikeastaan olleet 100% varmoja siitä, että olimmeko oikeassa junassa. =) Junissa ei yleensä lue mitään englanniksi, junan numeroa ei välttämättä näy valotaulussa, eikä välttämättä yksikään intialainen keneltä kysyt niin osaa englantia. Konduktöörikin kunnioittaa matkustajia vierailullaan vasta tunnin tai pari sen jälkeen kun juna on jo lähtenyt. Meillä oli varattuna makuupunkat "tuuletinluokassa". Sänkyjemme yläpuolella katossa oli pienet kotitaloustuulettimet, jotka takasivat sopivan lämpötilan matkalle. Ovettomasta junahytistämme löytyi kuusi punkkaa, kolme aina päällekkäin molemmilla seinillä ja sitten vielä kaksi päällekkäistä punkkaa käytävän vastakkaiselta puolelta. Meille oli siunaantunut alimmaiset punkat, niin saimme kätevästi sullottua rinkat säilöön petiemme alle.

Junan lähdettyä, punkkamme ohitse vilisti monenlaista kaupustelijaa ja ihmettelijää. Junan henkilökunta kauppasi meille päivälliseksi kanariisi-annoksia, joita tilasimme yhden. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin kello 23 päivällinen vihdoin saapui. =) Olisi tehnyt mieli mennä nukkumaan, mutta kun meni tilaamaan päivällistä niin ei sitten ollut varmaa tietoa koska se saapuisi. Kylmähköä riisiä ja 2 pientä kanapalaa curry-kastikkeessa, mahtoiko kannattaa odotus. Tunti ruokailun jälkeen alkoi yksi muistettavimmista junamatkoista ikinä. Ruoka tai jokin alkoi kuplimaan sisällä aiheuttaen mukavan 6 tunnin mittaisen tyhjennysreaktion. Aamulla vihdoin kun saavuimme asemalle pystyin toteamaan, että olin varmaan nukkunut tunnin verran ja olo ei ollut todellakaan kaksinen. Yöllinen "kuivuminen" johti lopulta siihen, että saimme hädin tuskin laukut ulos junasta ja saimme minut aseteltua penkille lepäämään. Kunnollani olisi pystynyt kävelemään siis vajaat 50 metriä ilman laukkuja, jonka jälkeen olisin todennäköisesti kuupsahtanut ja kovaa. Linda lähti tässä vaiheessa metsästämään sokerilimua, jotta saataisiin edes joitain nesteitä kroppaani. Huono-oloisena pepsin juominenkin tuntui vastenmieliseltä, mutta lopulta tunnin imeskelyn jälkeen huimat puoli litraa saatiin juotua.

Meidän oli pakko jäädä junan viereen odottamaan Jania ja Susannaa, koska emme olisi mitenkään selvinneet laukkujemme kanssa kävelysiltaa ylös sekä sitä pitkin aina 300:aa metriä eteenpäin, jossa seuraavat kuljetusmuodot sijaitsivat. Lindakaan ei sentään sellainen voimamies ole, että pystyisi yksinään kantamaan kerralla kahta rinkkaa, urheilukassia ja päiväreppuja ja vielä taluttaa samalla meikää eteenpäin. Meidän "pelastavat enkelit" saapuivat tunnin odottelun jälkeen, kun heidän junansa saapui laiturille 45 minuuttia myöhässä. He auttoivat meitä saamaan meidän laukut eteenpäin aina jeeppiin asti, jolla oli tarkoitus suunnata Darjeelingiin. Aluksi kaikki sujui hyvin ja valitsemamme jeeppi sisälsi jo muita turisteja ja oli näin ollen jo lähtökuopissa. Hetken päästä kuitenkin yksi jos toinenkin lähti jeepistä pois, jonka jälkeen jeepissä oli meidän lisäksi enää kaksi muuta. Hinta näin ollen eläytyi sen mukaan ja jos olisimme heti halunneet lähteä, kuten halusimme, olisimme joutuneet maksamaan tyhjät neljä paikkaa. Kyse oli jostain puolesta eurosta henkilöä kohden, joka oli muutamalle amerikkalaisturistille liikaa, ja hekin päättivät lähteä toiseen autoon. =) Lopulta maksoimme neljästään 4,8€ henkilöä kohden, koska halusimme tosissaan saada auton liikkeelle ja päästä matkaan, perille ja nukkumaan! =) Edessä oli kuitenkin 3,5 tunnin ajelu, joten hinta ei ollut meidän mielestä kovin ylihinnoiteltu.



Darjeeling 8-11.4.2011


Darjeelingissä olimme lopulta puolen päivän jälkeen. Kuskimme ajoi rallia koko matkan ja tästä sekä mutkaisesta tiestä johtuen meinasi tulla huono olo muutamaan otteeseen. Maisemat olivat kyllä matkan väärtejä. Tiheään jyrkänteeseen rakennettuja taloja, joista miltei jokaisesta avautui upeat vuorimaisemat teeviljelmineen. Ilma oli samanaikaisesti hengästyttävää, raikasta sekä kylmää. Päivällä lämpötila kohosi aina 26 asteeseen, jolloin tarkeni shortseilla. Illalla lämpötila laski reilut 12 astetta ja oli aika vetää pipo päähän, haha.

Muutamia majapaikkoja vertaillessa päädyimme lopulta Guesthouseen (8€), jossa meillä oli kolme erillistä pientä huonetta ja kaksi suihkua. Huoneemme oli majatalon alakerrassa ja välillä tuntui, että sisällä oli kylmempi kuin ulkona! Eli ei lämpöpatteria, tuplaikkunoita saati lämminvesipusseja jalkojen lämmikkeeksi. Yöt kuluivat visusti kolmen peiton alla ja öiset vessareissut oli minimoitava. =) Uskomatonta miten voi tuntua kämppä kylmältä vaikka ulkona ei mene edes pakkasen puolelle.

Kämppään päästyämme menin oitis nukkumaan kun taas muut lähtivät kylälle kuljeksimaan. Illalla lopulta pääsin ylös ja lähdimme joukolla syömään paikalliseen ravintolaan. Koitimme tarkoituksella etsiä ravintolaa, jossa olisi joko ovet ja ikkunat kiinni tai jopa sähkölämmitin. Löysimme hetken kävelyn jälkeen yhden hieman kalliimman oloisen ravintolan, jossa oli sisällä sähkölämmitin, joten valinta oli tehty. Ruokalistalta löytyi kaikenlaista ruokaa aina länsimaalaisesta spaghetista intialaiseen sekä nepalilaiseen ruokaan.

Darjeelingin "kylmyys" osasi taas yllättää vaikka oli se nyt pitänyt jotenkin arvata, että 2100:n metrin korkeudessa voi olla viileää. Suunnitelmat menivät kokonaan uusiksi, koska tuossa säässä mm. koskenlasku ja etenkin koskessa uinti voi olla jäätävää. =) Muutenkin sairastelu vei suurimmat mehut sekä tekemisen halut, josta johtuen myös toinen paikallinen harrastus kuten trekkaaminen sai tässä välissä jäädä tekemättä. Seuraavana päivänä keskityimme alueen tutkiskeluun ja Jani haki itselleen mm. nepalilaisen "aidon" puhvelin turkin päälleen, koska myöskään heillä ei ollut ilmastoon sopivia vaatteita. Darjeelingistä oli helppo löytää kaikennäköisiä villasukkia, pipoja, hanskoja sekä talvitakkeja, joita oli tarjolla lähes jokaisessa kojussa sekä myymälässä.

Shoppailun jälkeen menimme guesthousemme vastapäätä sijaitsevaan matkatoimistoon selvittelemään mahdollisuuksiamme. Päädyimme varaamaan autokuljetuksen seuraavalle aamulle läheiselle Tiger Hillille, josta avautuu hulppeat maisemat auringonnousun aikoihin sään salliessa. =) Samalla kertaa varasimme myös seuraavat junalippumme, jotka veisivät meidät takaisin lämpöön ja tällä kertaa lännen suuntaan, jossa odotti pyhä kaupunki Varanasi.

Kello 04.55 valuin lopulta kolmen peiton syövereistä kohti rinkkaa ja kerrospukeutumista. Selvää oli siis että mitään hirveän lämmintä sieltä ei löytynyt, joten oli tyydyttävä siihen mitä on. Kolitsihousut, sukat+lämpösukat, haskat+pipo, tuulitakki, yksi pitkähihanen teepaita ja siihen päälle 3 normia teepaitaa. =) Näillä kerrastoilla oli ekaa kertaa sellainen olo että pärjäisi samalla kun odottelimme kyytiä guethousen ulkopuolella. Reilun puolen tunnin ajelun jälkeen olimme perillä Tiger Hillillä yhdessä 200 muun turistin kanssa. Tapahtuma oli siis supersuosittu ja näin ollen mm. kalleimmat aitiopaikat näköalapaikalta oli loppuunmyyty siinä vaiheessa kun ennätimme lipunmyyntitiskille. Tyydyimme ostamaan toiseksi parhaimmat aitiopaikat hintaan 0,5€/hlö.

Huipulla tuuli ja oli onni että otimme sisätilapaikat, koska auringonnousua sai vielä kotvasen odotella. Sää oli pilvinen ja pilasi mielestäni näkymiä sen verran rajusti ettei tilaisuus hätkähdyttänyt alkuunkaan. Muutamat innokkaimmat eturivin turistit yrittivät kuvata nousevaa aurinkoa, mutta melko laihoin tuloksin. Tytöt ärsyyntyivät ihmisten tunkeiluun ja päättivät lähteä ulos näköalapaikalle. Jonkun ajan odottelun jälkeen kärsivällisyys palkittiin, sillä näimme ilman kirkastuessa lohkon Himalajan vuoristosta! Tosi upean näköistä vaikkei sitä 250:nen kilometrin pituista Himalajan horisonttia päästykään näkemään. Everest tai ei, lumihuiput lämmittivät mieltä. Paluumatkalla vuoristo alkoi näkymään vielä paremmin ja käytiin majapaikkamme lähistöllä sijaitsevalla näköalapaikalla tiirailemassa Khangchendzongaa, joka on Intian korkein vuorenhuippu ja jossain luki että se on myös maailman kolmanneksi korkein vuori.

Myöhemmin aamupäivällä lähdimme yksityisjeepillä ajamaan vuorenmutkia alaspäin takaisin New Jalpaigurin juna-asemalle. Ilma lämpeni "silmissä" sitä mukaa kun päästiin vuorella alemmaksi ja kolmisen tuntia myöhemmin olimme juna-aseman odotustiloissa. Darjeeling oli hieno ja käymisen arvoinen kaupunki, upeat maisemat kun pilvet suvaitsivat väistää ja täältä löytyi myös koko reissun paras aamupalapaikka: Hashbrownia, tummaa paahtoleipää, kananmunaa, kunnon juustoa ja mielettömän hyvää kaakaota! Sonam`s Kitchen rules!=) Junamme kohti Varanasin kaupunkia lähti illansuussa ja matka kesti aamuun saakka.