INTIA


Varanasi 12-16.4.2011


Varanasin miljoonakaupunki Ganges- joen varrella, on yksi Intian pyhimmistä kaupungeista. Gangesin äärellä suoritetaan mitä yksityisimpiä elämään ja kuolemaan liittyviä rituaaleja sekä ihan tavallisia arkiaskareita. Ihmiset saapuvat joen varrelle muun muassa peseytymään, rukoilemaan, pesemään pyykkiä, pelaamaan krikettiä, kylvettämään puhveleitaan sekä polttohautaamaan omaisiaan. Kaikki tämä tapahtuu julkisesti, kaikkien paikalla olevien ihmisten silmien alla.

Saavuimme kaupungin juna-asemalle tiistai-aamuna ja pienen etsiskelyn jälkeen löysimme majoituspaikan Sai Kripa Guesthouse nimisestä paikasta. Paikan omistaja oli Lontoossa silkkikauppaa pitävä intialainen ja hän muun henkilökunnan ohessa piti huolen kaikista tarpeistamme. Välillä tuntui vähän liioitellulta, ettei edes automaatille saati nettikahvilaan voinut lähteä ilman että sai pyytämättä saattajan mukaansa=) Toisaalta mikäs siinä, helppoa kun heinän teko kun itse ei tarvitse miettiä mitään, kai ne ihmiset jotain provikkaa siitä sitten saivat kun veivät tiettyihin paikkoihin. Guesthousen huone oli pieni, mutta yläkerran kattoterassilta oli hienot näköalat.

Hotellistamme sai kätevästi varattua tourin, johon sisältyi kaksi venereissua Ganges-joelle, sekä parin tunnin autoajelu kapungin temppeleille ja muslimi-alueelle. Hinta kelpasi meille ilman tinkaamistakin, kun koko setti maksoi viisi euroa henkilö, eikä tarvinnut itse mennä venekuskien puheille joen pieleen. Saimme itse päättää minä päivänä minkäkin osan tuosta tourista tekisimme ja saapumispäivänämme lähdimme katsomaan auringonlaskua veneen kyytiin. Venekuskimme oli yksi hotellin työntekijöistä ja hän johdatti meidät puuveneelleen joskus viiden jälkeen ehtoopäivällä. Joen varrelta löytyi noin 80 eri nimistä Ghat:ia. Ghat on siis pitkä portaikko, joka laskeutuu alas pyhään jokeen ja sitä pitkin ihmiset pääsevät veteen askareilleen ja pyyhkimään syntinsä pois. Jokaisella Ghat:illa on oma nimensä ja ainakin suurin osa niistä on kaiketi nimetty Jumalien mukaan, joita tästä maasta löytyy niinkin paljon kuin kahdeksan tuhatta! Menimme veneen kyytiin Harishchandra nimiseltä Ghatilta, joka on yksi muutamista joen varrella sijaitsevista polttoghateista. Siellä näimme iloisesti palavan nuotion ja veden äärellä odotti kaksi paketoitua ruumista odottamassa polttohautaustaan. Oppaamme kertoi, että ihmisen kuoltua ruumis pitää polttaa kolmen tunnin kuluttua. Se liittyi jotenkin johonkin sielun ja henkimaailman asioihin. Oppaamme kertoi myös että on olemassa viisi eri ryhmää, joille polttohautausta ei suoriteta: alle viisivuotiaat lapset joiden sielu on vielä puhdas, pyhät miehet, ja sitten oli ihmiset joilla oli käärmeenpurema, tai joitain muita tiettyjä tauteja.

Venemies souti eteenpäin ja matkan varrella pääsimme aitiopaikalta seuraamaan ihmisten rukoilua ja kastautumista jokeen. Aika sykäyttävä ajatus, että Ganges on yksi maailman likaisimmista vesistöistä ja silti ihmiset peseytyvät siellä ja käyttävät jokivettä ties mihin. Opaskirjassa luki, että vedessä joka on turvallinen kylpemiseen pitäisi olla jotain tiettyä bakteeria alle 500 jotakin yksikköä per litra. Tässä kohtaa jokea kyseinen bakteerikanta on 1,5 miljoonaa kertaa suurempi! Yök. Päästyämme Dasaswamedh nimiselle Ghatille, pääsimme seuraamaan jokailtaista joenpalvontaseremoniaa, joka sisälsi kaikenlaisia elemettejä kukista tuleen. Emme kauheasti ymmärtäneet mitä kaikkea siellä höpistiin kun kaikki tapahtui paikallisella kielellä, mutta oli kyllä mielenkiintoista seurata kun viisi nuorta miestä teki jotain koreografiaa musiikin ja rukousten tahdissa. Laskimme ohjelmaa seuratessamme lootuksenkukkakynttilät veteen parantamaan omaa karmaamme ja illan pimennyttyä lähdimme soutamaan takaisin. Polttoghatilla olleet alkumatkan aikana näkemämme ruumiit oli seremonian aikana poltettu ja nuotio oli nyt sammunut.

Seuraavan aamupäivän ohjelmistossa oli parin tunnin temppelikierros. Yksi hotellimme työntekijöistä ajoi pakullaan ensimmäiseksi paikkaan nimeltä Monkey Temple. Paikka on virallisesti jonkin muun niminen, mutta siellä hengailevien apinoiden vuoksi lempinimi on melko osuva. Temppelissä oli melkoiset turvatoimet, eikä sisälle saanut viedä oikeastaan mitään. Nämä turvatoimet tulivat vuoden 2005(?) jälkeen kun muslimit tekivät hindutemppeliin pommi-iskun jossa lukuisat ihmiset kuolivat. Paikka ei sinällään ollut meidän silmissä mitenkään erityinen. Tämän jälkeen kävimme temppelissä, jossa oli kuvattuna kaikki maan 8000 jumalaa. Tämäkään ei sykähdyttänyt, kun sisäosa oli täynnä erikokoisia nukkeja, jotka mukamas olivat kaikkien maan jumalten näköisiä. Varmaan olivatkin, mutta paha sanoa kun itse tietää ulkonäöltä tasan yhden ja sekin on norsu=) Kolmas temppeli nimeltä "Red Temple" oli ihan hieno paikka, kun se oli kauttaaltaan kirkkaan punainen. Temppelialueella näimme kun jonkun pikkutytön pää ajeltiin kokonaan kaljuksi ja autokuski selitti myöhemmin sen parantavan henkilön karmaa. Ilmeisesti tätä pään ajelua harrastetaan pääosin Etelä-Intiassa. Kierroksen loputtua kävimme vielä kaupungin muslimialueella, missä tehdään paljon muun muassa käsitöitä. Alueen puodit ja työpajat olivat melkein kaikki kiinni siihen aikaan päivästä kun kävimme, joten ei kostuttu tästä retkestä juuri mitään. Loppupäivä käveltiin joen varrella ja Ghat:ien takana luikertelevilla kaduilla, joissa autot eivät saaneet ajaa. Ruokapaikkoja, silkkikauppoja, koruja ja jotain muuta sälää sieltä löytyi.

Torstai-aamu alkoi aikaisin, kun herätyskello soitti 05.30. Aamun ohjelmistossa oli veneretkistä toinen, auringonnousu Ganges- joella. Aurinko oli jo puolivälissä nousuaan kun pääsimme pelipaikalle. Punainen pallo taivaanrannassa näytti kauniilta niinkuin aina ja sen muuttuessa hetki hetkeltä keltaisemmaksi veneemme lipui jokea pitkin eteenpäin. Väriloisto oli kaunis intialaisten kylpiessä vedessä mitä kauneimmat sarit ja korut päällään ja tällä reissulla näimme polttohautauksenkin kunnolla.

Sairastelu tuli kuvioihin taas jo muutamia päiviä sitten, mutta Turon tauti oli lopulta sen verran mysteeri, että se vaati visiitin lääkärillä. Paikka oli yksityinen Heritage Hospital niminen sairaala ja hoidon laatu oli melko hyvä. Kusetuksen meininki tässä paikassa oli silti aika läpinäkyvää, kun siellä kuulemma otetaan ulkomainen turisti suoraan vuodeosastolle vähintään yhdeksi yöksi ja määrätään hervoton kasa lääkkeitä ennenkuin on tehty edes mitään tutkimuksia. Sitten kun vakuutusyhtiöltä on saatu tarpeeksi rahaa, turisti päästetään matkoihinsa. En uskonut tuota huhua ollenkaan, mutta näin se vaan tässäkin tapauksessa meni! Sinne ei siis kyllä parane mennä jos haluaa vaan jotain verikokeita ja pikavisiitin, mistäs senkin olisi tiennyt. Keuhkoputkentulehdus vaati muutaman päivän antibiootit, mutta onneksi yksi yö sairaalassa riitti.

Varanasi on monien mukaan paikka, josta joko tykkää tosi paljon tai sitten sitä vihaa. Meille paikka oli mieluisa ja ainakin itse tykkäsin tosi paljon. Kaikkialla sai kävelläkin melko rauhassa vaikkei tietty uteliailta katseilta tässä maassa välty missään. Joen bakteerikannan perusteella olisi kuvitellut että kaupunki on muutenkin melko saastainen, muttei se kyllä ollut. Tämä kaupunki oli aitoa Intiaa! Matkustimme seuraavaan kohdekaupunkiimme Agraan perjantaina yöjunalla ja junapaikat olivat jo tutuksi tulleessa sleeper-vaunussa.



Agra 16-17.4.2011


Saavuimme Agran kaupunkiin aikaisin lauantai-aamulla. Mihinkään hotelliin ei oikein siihen aikaan vielä päässyt sisään, joten jouduimme odottelemaan kolmisen tuntia että huoneita vapautuu. Valitsimme tukikohdaksemme Taj Guesthousen, joka oli ihan kivenheiton päässä kaupungin suurimmasta nähtävyydestä, Taj Mahalista. Saatuamme huoneet, loppupäivä kului nopeasti kun univelkaa maksettiin päiväunin ja tutustuen vain lähikatuihin. Kaupunki oli melko ärsyttävä Taj Mahalin ympäristössä, kun koko ajan joku oli kaupustelemassa jotakin. Hirvittävä kilpailu! Varmaan joka ravintolakin mainosti kattoterassiaan parhaalla näköalalla Taj Mahalille, mutta todellisuudessa suurimman osan näköalat blokkasi joku toinen rakennus tai puun latvat.

Huhtikuun 17:toista päivä herätyskello pärisi taas aikaisin, kun halusimme nähdä Taj Mahalin auringon noustessa. Puoli kuudelta lähdimme kävelemään kohti rakennusta, jonka on sanottu olevan yksi maailman kauneimmista. Itäportille käveli parissa minuutissa, tosin kukaan ei ollut kertonut että pääsyliput pitää hakea yli kilometrin matkan päästä. Portin ovien auetessa 05.50 olimme vielä lippujenhaku-reissulla, muuta kuuden kieppeillä oltiin takaisin portin pielessä. Lipun hinta oli ulkomaalaiselle 750 rupiaa (n. 10 €) ja intialaiselle 20 rupiaa (n. 0,20€) ja sillä pääsi sisään vain kerran, ei suinkaan koko päivää jos olisi halunnut tulla myöhemmin samana päivänä uudelleen. Sai siihen hintaan sentään puolen litran vesipullon ja kengänsuojukset kaupan päälle=)

Taj Mahal seisoi ylväänä keskellä hyvin hoidettua viheraluetta ja edustalla oli pieniä vesialtaita. Valkoinen marmori ei ollut enää yhtä valkoista kuin rakennusvuonna 1600-luvulla, mutta silti erittäin kaunis rakennus. Nykyään moottoriajoneuvotkaan eivät enää pääse muutamaa sataa metriä lähemmäs rakennusta, sillä niistä tulevat saasteet ovat olleet suuri syy rakennuksen värjäytymiseen. Historian kertauksena siis keisari nimeltä Shah Jahan rakennutti Taj Mahalin toisen vaimonsa Mumtaz Mahalin muistoksi, joka menehtyi synnyttäessään parin 16:ttatoista lasta. Rakennustyöt aloitettiin heti kuolinvuonna 1631 ja koko rakennelma valmistui vasta yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1653. Taj Mahalia oli rakentamassa yli 20 000 ihmistä intiasta ja Keski-Aasiasta ja nykyään paikalla käy joka vuosi älytön määrä turisteja. Ihan syystä, sillä todella kaunis paikka. Auringonnousu ainakaan tähän aikaan vuodesta ei meidän mielestä vaikuttanut rakennukseen mitenkään, kun se nousi ihan väärästä suunnasta. Tosin mitä enemmän auringonvalo alkoi maalaamaan rakennuksen seiniä, sitä kauniimmaksi se muuttui. Pääsimme tutkailemaan paikkaa myös sisäpuolelta, josta löytyi sekä keisarin että hänen vaimonsa haudat. Opaskirjassa kylläkin luki että nämä ovat näytöshautoja ja oikeat haudat ovat piilossa rakennuksen alaosassa. Taj Mahal sisälsi yllättävän vähän yksityiskohtia, seinät olivat suurilta osin pelkkää tasaista valkoista marmoria ja vain jossain kohdissa oli jotain pieniä kuviokaiverruksia ja maalauksia. Toisaalta yksinkertainen ja pelkistetty ulkomuoto on monasti paras ratkaisu. Käveltiin alueella pari tuntia ja lähdettyämme oltiin tyytyväisiä että maksettiin lippu sisälle asti, vaikka rakennuksen jostain kaukaa näkee kokonaisuudessaan ilmaiseksikin.

Taj Mahalin jälkeen aikomuksena oli mennä pyörimään kaupungin bazaareille. Otimme tätä tarkoitusta varten tuktukin vain todetaksemme että melkein kaikki paikat olivat sunnuntain kunniaksi kiinni. Näimme silti matkan varrella ohiajaessamme muutamia muita kaupungin nähtävyyksiä, esimerkiksi Agra Fortin, niin eipä sen väliä. Hotelliamme reunustavilta kaduilta löytyi jonkin verran avonaisia pikkuputiikkeja, mutta nekin oli nopeasti kierretty. Päivä mateli eteenpäin ja teimme pikavisiitin myös yhteen ostoskeskukseen, mikä sekin oli puoliksi tyhjä. Vähän ennen viittä lähdimme tuktukilla Yamuna-joen toiselle puolelle, mistä piti olla hienot näkymät Taj Mahalille, ilman portteja, ihmisröykkiöitä ja pääsylippuja. Tämäkin osoittautui pieneksi pettymykseksi, kun alue oli reunustettu piikkilanka-aidoin, eikä ihan joen varteen päässyt enää ottamaan edes valokuvia. Siinä mielessä paikka kyllä oli hyvä, jos ei halua maksaa pääsylippua sisälle "rakkauden monumentille", mutta kuitenkin haluaa nähdä rakennuksen kokonaan ilman näköesteitä.

Hankimme Agrasta jo seuraavalle päivälle juna-liput kaupunkiin nimeltä Ajmer, sillä kaupunki ei aggressiivisten kaupustelijoiden takia ollut mitenkään erityisen viihtyisä. Taj Guesthousen alkuun niin ystävällinen työntekijäkin osoittautui myöhemmin melkoiseksi urpoksi, joten senkään takia emme jaksaneet olla enää pidempään. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä herätys oli kello 04 reikäreikä ja suuntana oli Agra Fortin juna-asema. Juna ampaisi liikkeelle viiden jälkeen aamulla ja seitsemän tuntia myöhemmin olimme saavuttaneet päätepysäkin.



Pushkar 18-22.4.2011


Ajmerin juna-asema oli puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungista nimeltä Pushkar. Kyseinen hindu- kaupunki oli meidän lopullinen määränpäämme ja saimme neljän hengen paku-kyydin sinne reilulla eurolla henkilö. Maisemat olivat rajusti muuttuneet aiemmasta, sillä kaupunki sijaitsi Intian länsi-rannikolla Rajasthanin aavikkoisella alueella. Viidentoistatuhannen ihmisen pikkukaupunki oli levittäytyneenä pienen järven ympärillä, minkä rantaviivasta löytyi Varanasin tavoin myös ghat:eja. Kaupunki oli siitä erikoinen, että siellä käy jos jonkinmoista pyhiinvaeltajaa ja koko kaupungista ei saa minkäänsorttista lihaa, kananmunaa, eikä alkoholia. Intia muutenkin on kyllä kasvisruokapainotteinen, mutta muualla käytäntö ei ole mitenkään niin tarkkaa. Paljon kaupungissa oli turisteja ja varmaan sen takia myös melko paljon jonkunsortin huijareita.

Majoittauduimme Navratan Palace nimiseen hotelliin hintaan 500 rupiaa (n. 7,5€)/yö. Hinta oli melko edullinen kun paikka oli siisti, huone sisälsi kaapeli-tv:n ja hyvin hoidetulla sisäpihalla oli kunnon uima-allas! Pihalta löytyi myös kilpikonnia ja vastasyntyneitä kissanpentuja!=) Hotellissa oli omat kerrokset ulkomaisille ja intialaisille turisteille ja näin ikään myös omat allas-vuorot. Allas tulikin todella tarpeeseen, sillä täälläpäin Intiaa hellelukemat ovat nyt neljässäkymmenessä asteessa eikä helpotusta ole luvassa vielä pitkiin aikoihin. Vietimme joka päivä muutaman tunnin altaalla rentoutuen ja ottaen aurinkoa, mutta iho tuntui olevan tulessa heti kun auringolle paljasti valkoisen kuontalonsa. Huh huh! Ihanaa kyllä rentoutua silti pitkästä aikaa kunnolla, en valita!

Kaupungissa oli muutama Brahma-temppeli ja Turo ja Jani päättivät käydä katsastamassa maisemat yhden sellaisen luota, joka sijaitsi korkeahkon kukkulan päällä. Ylhäältä näki koko kaupungin ja matkakin vei kuulemma vaan tunnin verran edestakaisin. Meille tytöille ei tullut mieleenkään lähteä kiipeämään kukkulaa ylös näillä helteillä, vaan käytettiin se aika tehokkaasti tutkien kaupungin basaarikatuja. Järvi oli kaupungin keskipiste ja sen ympärillä oli paljon majoituspaikkoja, paljon pikkuputiikkeja, jonkun verran ruokapaikkoja, sekä lehmiä ja apinoita. Ghat:eja reunustavat rakennukset ja temppelit olivat kaikki ihan vaalean sinisiä. Kaupungissa kului helposti se neljä päivää minkä täällä vietimme ja pidempäänkin olisi voinut vielä olla, vaikkei täällä mitään kovin kummoisia nähtävyyksiä temppeleitä lukuunottamatta sinällään ole. Mukava turisti-ystävällinen pikkupaikka, aurinko ja uima-allas, eipä sitä muuta tarvitse=). Varattiin junaliput perjantaipäivälle vielä kuumemmille seuduille Jaisalmerin kaupunkiin. Paikka sijaitsee Intian ja Pakistanin rajaseuduilla ja mielenkiinnolla odotamme miten sinne suunnittelemamme aavikkoseikkailun käy=)

Vähiin käy päivät ja puolentoista viikon päästä meidän pitäisi löytää itsemme taas koto-Suomesta. Apua=)