Kampotsa 17-31.3.2011

Osa 2

Sihanoukville

Sihanoukville sijaitsee reilun neljän tunnin päässä pääkaupunki Phnom Penhistä. Etelä-rannikon kaupunki on tunnettu pitkistä hiekkarannoista, läheisistä paratiisisaarista, hyvästä kalaruoasta sekä yöelämästä. Me valitsimme Sihanoukvillen, koska oli aika päästä mereen uimaan lähes viiden viikon tauon jälkeen.

Bussimme lähestyessä keskustan päätepysäkkiä, innoikkaimpien mopotaksi-kuljettajien suunpieliltä pystyi huomaamaan valuvan kuolan. Kilpailu on kovaa, koska kuskeja oli enemmän kuin asiakkaita. Opaskirjamme mukaan kyyti rannikon majoitukseen mopon takahäksällä maksaisi 1-1,5$/hlö. Neuvottelujen jälkeen otimme katollisen Tuktuk-taksin joka oli yhteensä 3$. Kuskimme lupasi kuljettaa meitä kunnes löytäisimme mieleisen majoituksen. Ekat kaksi olivat hieman kalliita, jonka jälkeen kysyimme kuskilta, josko hän tietäisi jotain halvempaa majoitusta meille. Kuski lähti oitis kolmanteen kohteeseen, josta saimme huoneen hintaan 6 yhdysvaltain dollaria per yö. G.S.T Guesthousesta ottamamme huone oli pieni, yksinkertainen ja omalla haisevalla viemärillä varustettu =). Haju oli sen verran ärsyttävä, että jouduimme vaihtamaan viereiseen huoneeseen heti seuraavana aamuna.

Ensimmäinen kokonainen päivä uudessa kaupungissa vierähti rannalla nimeltä Serendipity beach, joka on toinen pää 4 km pitkästä Occheuteal nimisestä rannasta. Alue on kaupungin suosituin ranta ja sieltä löytyi suurin osa turisteista ja reppareista. Rantaviiva oli tuupattu täyteen ravintoloja, niiden rantatuoleja, sekä monenlaisia palveluiden tarjoajia. Täytyy kyllä sanoa, että emme ole missään nähneet yhtä paljon kerjäläisiä, kauppiaita sekä hierojia, jotka puoliväkisin yrittävät saada asiakkaita. Miltei 7 kuukauden sukattomuudesta johtuen päätin ottaa jälleen kantapäiden rassauksen, koska jalkani kantapäät olivat sen tarpeessa. Battambangista ostettu dollarin "ihmerasva" ei ollut käytöstä huolimatta tuonut luvattua "ihmettä" eli vauvanpyllyn pehmeitä kantapäitä. Linda sen sijaan sai mani -ja pedikyyrin samanaikaisesti. Nämä kaksi hoitoa maksoivat meiltä yhteensä noin 5€.

Päivä oli kohtalaisen pilvinen, mutta siitä huolimatta onnistuimme saamaan iholle kaivattua väriä. Itse olin jättänyt rasvauksen hieman vähemmälle ja tulin kärsimään kyseisestä tempauksesta seuraavat kaksi päivää =). Rannan hulina oli sen verran ärsyttävää, että viihdyimme siellä vain muutaman tunnin, jonka jälkeen menimme maistamaan vierasmajamme ravintolan antimia. Kattava ruokalista, halvat hinnat sekä reilut annokset! Iso patonki omeletin kera maksoi yhden dollarin, kun taas pihvin pottumuusilla ja salaatilla sai neljällä dollarilla (vajaa 3 euroa). Vertauksena: sadan metrin päässä olevassa rantaravintolassa sai tonnikalasalaatista pulittaa 4,5$!

Illalla rantakadulla lenkkeillessämme törmäsimme muutamiin länsimaalaisiin baarityöntekijöihin, jotka yrittivät tarjouksillaan houkutella meitä illanviettoon. Matkustus sekä univelka vei kuitenkin voiton ja suuntasimme 15 neliön majaamme lepäilemään. Kolmantena päivänä menimme tutustumaan Sihanoukvillen keskustaan, jonne oli vajaan 20 minuutin kävelymatka. Matkallamme meitä vastaan tuli kolme ikäistämme kanssamatkustajaa, joista viimeinen sai tällin vastaantulevan auton sivupeilistä vain sekunteja sen jälkeen kun olimme ohittaneet heidät! Paikallinen "rallikuski" oli tullut mutkaan kovaa ja nämä pojat sekä mekin aluksi olimme kävelleet autotien reunassa, koska pyörätie oli parkkeerattu täyteen mopoja sekä Tuktukkeja tukkeeksi! Olimme kuitenkin vaihtaneet ahtaalle pyörätielle, koska tien reunassa kävely ei ollut tuntunut jotenkaan hyvältä! (Hämähäkkimiehen vaisto pelaa!=) Tömäyksen kuultuamme luulimme alkuun, että auton rengas oli pamahtanut. Sen jälkeen katselin pysähtyneen auton renkaita, jonka jälkeen huomasimme roikkuvan peilin. Kuski nousi autosta, tuli katsomaan meidän puolen peiliä, ja sen jälkeen vasta meni katsomaan miten pojalle oli käynyt! =) Reilukerho. Oitis paikalla oli kymmenisen auttajaa sekä ihmettelijää, joten tyydyimme kurkkimaan taustalta tapahtumaa. Poika oli pystyssä, hänen kädessä oli pieni viiltohaava sekä kylki punoitti ärhäkästi. Tuli heti sellainen olo, että kun nyt ei vaan itselleen mitään sattuisi tälläisessä "luumumaassa", koska lukeman ja kuuleman mukaan aika pitkälle tarvitsisi suunnistaa, jotta saisi osaavaa hoitoa ja matkaan kertyisi luultavasti lukuisia tunteja maitse. Toivotaan ettei onnettomuudessa olleelle pojalle tullut mitään sisäisiä vuotoja, jotka voisivat koitua kohtaloksi!

Kauhunäytelmän jälkeen jatkoimme kävelyä keskustaa kohti varauksellisin askelin. Keskustassa menimme kahdelle eri torille, joissa ensimmäisessä myytiin kaikenlaisia kuppeja, lusikoita ja paitoja, kun taas toinen oli pullollaan vihanneksia, kaloja sekä muuta tuoretavaraa. Torilla ei ollut muita valkoihoisia ja tunsimme itsemme jälleen sirkuspelleiksi, joille nauretaan vaikkakaan emme olleet vielä esittäneet yhtään temppua.=).

Seuraavina päivinä suuntasimme noin kilometrin päässä sijaitsevalle hiljaisemmalle rannan osalle, jonka olin aikaisemmin löytänyt juoksulenkin aikana. Tässä kohtaa rantaa ei ollut ravintoloja saati rantatuoleja, jotka houkuttelisivat muita turisteja, myyjiä tai kerjääjiä. Ainoa mikä rannan läheisyydessä liikkui oli ravut, me sekä rannan takana ruoholla laiduntavat lehmät =). Kaupungista olisi löytynyt myös muita hiljaisempia rantoja, mutta ne oli jonkun matkan päässä niin ei viitsitty lähteä niille. Halutessaan Sihanoukvillestä pääsee retkille läheisille saarille, yön yli kestäville sukellusreissuille, sekä villieläinten (lähinnä lintujen) bongausreissulle. Nämä asiat eivät kuitenkaan koskettaneet meitä tällä erää vaan halusimme olla paikallaan ja ladata akkuja tulevia koitoksia varten.

Phnom Penh

Bussi kurvasi maan pääkaupungin bussipysäkille maanantaina (28.3) puolen päivän aikoihin. Lähdimme tuktukin kyydillä etsimään majoituspaikkaa ja asettauduimme LongLin nimiseen guesthouseen todettuamme muutamat muut paikat liian hintaviksi. Tässä paikassa jouduimme pulittamaan omasta, vessallisesta huoneesta 10 dollaria yöltä, mutta sisälsi se sentään lämpimän veden, kaapeli telkun ja wi-fin. Ihan meidän mentävä paikka, joka oli lähellä monia nähtävyyksiä, ravintoloita ja joenpiennarta. Phnom Penhissä asuu joku 1,3 miljoonaa ihmistä ja liikenne on jokseenkin kaoottinen, kun autokaistoilla ajetaan kaikkia kaistoja pitkin molempiin suuntiin, siitä kohdasta mistä parhaiten sillä hetkellä näyttää pääsevän. Länsimaiseen makuun se on vähän turhan hankalaa, kun ei tajua teitä ylittäessä katsoa molempiin suuntiin sataa kertaa kun on tottunut siihen "vasen, oikea, vasen, yli" -systeemiin.

Vietimme kaupungissa kolme päivää ja aika riitti hyvin nähdäksemme kaikki haluamamme kohteet. Joenvarrelta löytyi kuninkaallisen palatsin ja kansallismuseon lisäksi tosi paljon ravintoloita, kaupustelijoita, tuktuk- ja mopokuskeja, sekä joitain kauppoja. Vähän pidemmältä löytyi central market ja russian market, joista jälkimmäisen tarjonnan kävimme katsastamassa. Tosi iso halli, mistä löytyi kasoittain vaatteita, tekstiilejä, hopeakoruja, tuoretavaraa, puuesineitä ja kaikenmaailman sälää.

Asiasta viidenteen nyt just kun kirjoitan tätä blogia meidän guesthousen parvekkeella (klo 17.20 pm paikallista aikaa), täällä alkoi täys sota viereisellä kadulla. Eka kuului kauhea rysähdys ja ihan kuin jotain ammunnan ääniä ja sitten ihmiset alkoi huutamaan ja juoksemaan tuonne 50 metrin päähän. Kurkkasin parvekkeen laidan yli ja pienen ajan päästä ohi ajoi paskaksi murjottu auto, joka raahasi mopoa allaan. Ihmiset juoksivat auton perään ja pienen ajan kuluttua samainen auto peruutti täysillä takaisin, törmäsi toiseen mopoilijaan ja raahasi myös häntä mopoineen edellään. Kadulla seisovat pojat alkoivat hakkaamaan autoa tuusan nuuskaksi ja heittämään muun muassa kivenmurikoita ikkunan läpi. Kuski ajoi karkuun, ja pian poliisikomppania saapui selvittämään tilannetta. Mopopojalle ei käynyt mitenkään erityisen pahasti, jalkaansa näytti klinkkaavan. Täällä on edelleen kauhea hulina päällä ja asiaa ollaan selvittämässä ihan tuossa kulman takana ja ambulanssikin saapui vihdoin pillit päällä paikalle. En näe enää mitä tapahtuu, ehkä ihan hyvä, on vähän pelottavaa kyllä. Sitäkään en tiedä mistä asia sai alkunsa kun tää meidän parveke on pienessä syvennyksessä yhden seinän takana. En myöskään tajua miten nuo kaikki ihmiset uskaltaa seisoa tuolla kadunvarrella. Eka kerta tässä maassa kun ollaan nähty mitään uhkaavaa, muuten on kaikki mennyt rauhallisesti ja ollaan saatu kulkea rauhassa. Yhtään vakavaa onnettomuuttakaan ei olla taidettu nähdä koko reissun aikana, pari läheltä piti- tilannetta vaan ja tietty tuo Sihanoukvillen törmäys. Se ei sentään ollut tahallinen teko! Ei tee mieli lähteä tänään enää ulos.

Jep. Takaisin muihin päivän uutisiin=) Reilun kymmenen kilometrin päästä keskustasta löytyi paikka nimeltä Killing Fiels (Choeung Ek). Kyse on vanhasta peltoalueesta, jossa kolmisenkymmentä vuotta sitten Khmer Rouge teloitti raa`asti 20 000 kampotsalaista, joiden mukana oli myos ulkomaalaisia; naisia, lapsia, vanhuksia, virkamiehiä, sivistyneitä ja kaikki ketkä tekivät kyseiselle poppoolle vastarintaa. 1975-1979 välisenä aikana, maassa teloitettiin yli kolme miljoonaa ihmistä ja Killing Fields oli siis vain yksi paikka missä näitä ihmisiä murhattiin ja heitettiin kylmäverisesti joukkohautoihin, myös elävinä. Kävimme tutustumassa kyseisessä paikassa ja nykyään alue on kauniihko ja rauhallinen viheralue, jonka keskeltä löytyy uhrien muistoksi rakennettu muistomerkki. Muistomerkin sisältä löytyy korkea, monikerroksinen lasikaapisto, johon on sijoitettu lajiteltuina paikalta löydettyjen uhrien pääkalloja, luita ja vaatteita. Muistomerkin ympärillä olevalta alueelta löytyy useampi vanha joukkohauta, joista yhdestä on kaivettu ylös jopa 450:n ihmisen ruumiit. Näiden lisäksi paikalta löytyi kylttejä mistä pystyimme lukemaan mitä hirmutekoja kussakin kohdassa on suoritettu. Erityisesti mieleen jäi puu, jota vasten Khmer Rouge hakkasi hengiltä lukuisia lapsia. Alueen koluttuamme katsoimme vielä parinkymmenen minuutin videon alueen historiasta ja sitten lähdimme tuktukilla takaisin keskustaa kohti. Täytyy kyllä nostaa hattua, että noinkin tuoreen kauhuhistorian jälkeen, maa on oikeasti viehättävä ja suurin osa ihmisistä äärettömän ystävällisiä ja kohteliaita.

Killing Fieldsiin tutustumisen lisäksi käytimme aikamme tehokkaasti kaduilla kierrellen ja itseämme kuosittaen. Kävimme molemmat hiustenleikkuussa, mikä oli super-halpaa: 2 dollaria henkilö! Noilla hinnoilla tulisi varmaan Suomessakin käytyä parturissa vähän useammin kuin kerran tai kaksi vuodessa=) Turo kokeili tunnin kokovartalohierontaa (5$), mallia Khmer. Aika rajun näköistä touhua sanon minä! Turo makasi patjan päällä sekshikkääshä sinisessä silkkipyjamassa ja hieroja runnoi poloista sormin, nyrkein, kyynärpäin, polvin ja jalkapohjin. Auts, auts ja auts! Itse myhäilin mielessäni että onneksi en itse ollut hierontatuulella, en olisi ikipäivänä selvinnyt siitä itkemättä=) Kaupungista sai myös kohtuu hyvää sapuskaa, löysimme Sinai Restaurant nimisen rafkan yhdeltä kadulta. Paikka oli edullinen ja ruoka hyvää niin otimme sen kantapaikaksemme. Kaupungista löytyi myös tosi monesta paikallisesta ravintolasta kokonaisena grillattua nautaa, mitä kylläkin eka luulimme porsaaksi kun ne oli suht pieniä. Porsasta olisi tehnyt mieli maistaa, mutta nauta ei niinkään houkutellut niin jätimme tämän herkun maistamatta.

Keskiviikko-ilta päättää visiittimme Kampotsan ihmeellisessä valtakunnassa. Huomenaamuna puoli kuuden aikaan meidän pitäisi olla lähtövalmiina kohti lentokenttää. Seuraava ja samalla toiseksi viimeinen etappimme on Malesian Kuala Lumpur.