Profile
Blog
Photos
Videos
Terveisiä Argentiinasta!
Mendozassa ollaan ja joudutaankin lököttelemään täällä pidemmän aikaa. Paikallisen opastoimiston kanssa väännetty kättä josko päästäisiin aikaisemmin reissun päälle kun koko retkikunta kerrankin saapuneet samaan paikkaan ja vielä etuajassa :) Huomenna kuullaan ja nähdään kuin käy!
Nyt, juuri tällä hetkellä, lökötellään uima-altaalla ja leikitään fotosessiota. Muru, luvassa hauskoja kuvia, kuhan saadaan lisättyä ne jonnekin muualle kun Mandalan sivuille ;)
Fiilikset olleet tosi hyvät porukan suhteen, joten yhtä köyttä tullaan vetämään ja "parin vaihtoa" teltoissakin todennäköisesti tullaan tekemään... niistä sitten myöhemmin.
Lennot oli taas työtä ja valvottua tuli yli 24h joten kun Buenos Airesiin päästiin oli olo kuin juopuneella merimiehellä kuivalla maalla. Pää keinui eri tahtiin kuin kroppa. Pakko oli vielä käydä haukkaamassa jotain kone pöperöiden jäljiltä, vaikkakin varoiteltiin kovasti yksin kävelyä kaduilla. Harvinaisen vaarallista puuhaa ilmeisesti.. emme kyllä nähneet/kokeneet eritystä ja ruokaakin löytyi. Lyhyiden unien jälkeen taas kamojen kanssa taksiin, joka haki jo 4:30 vaikka lento lähti 7:25, joten uni simmussa kahvittelemaan. Lyhyt lento ja kuumaakin kuumempi ilma vastassa. Ihanan lämmintä sen Suomen lumettoman kylmän kostean sateen jäljiltä.
Eilen sitten saavuttiin hotellille ja ulkona käytiin illalla syömässä kun yksi jäsenistä saapui. Parillaa 4 hengelle. Näytti ja tuksui hyvältä, läskiä oli enemmän kuin olisi luvallista ja talonviinikin osoittautui nimeeltä "turistico vino" punkuksi. Aiheutti pöydässämme suurta hupia!
Yöuni maittoi paremmin kuin hyvin ja aamulla pienen päänsäryn kanssa oli hyvä mennä syömään. Selkeää nestevajausta oli ilmassa kun tuoremehu, kahvi ja tee tekivät kauppansa. Ihanat tuorehedelmät ja paahtoleivät sekä hyvä seura, mikä parempi aamun aloitus voisi olla. Liisakin oli saapunut yön aikana, joten päästiin ihailemaan kauniita pingviini kuvia hänen Patagonian reissultaan. Joten koko poppoo kasassa, tänään allas oleilua ja jäätelökiska kierrosta!
Tiistaina viimeistään tien päälle ja kohti vuoren juurta. Eli tämän reissun tarkoitus olisi kiivetä Mt Aconcagualle, 6962m, ja selviytyä siitä hengissä.. odotukset on selkeät, kunhan selviää painavan repun kanssa :)
Terveisiä kotiin :)
Palataan astialle taas!
- comments