Rantaloma takana!

Aurinkoiset terveiset lampimista maista. Uskokaa tai alkaa kaverit, mutta meilla on rusketusraidat. Ollaan oltu Vietnamissa nyt miltei kaksi viikkoa, joista toinen viikko on vierahtanyt Etela-Vietnamissa, Mui Ne:ssa. On ollut mukavaa pysahtya hetkeksi paikoilleen ja olla lomalla reissaamisesta. Se on aika vasyttavaa, kun koko ajan on edessa uusi kaupunki, uusi kartta, uudet nahtavyydet, uudet ruokapaikat ja uudet ihmiset. Tama viikko on ollut kunnon turistiloma, mutta nyt on akut ladattu ja istumalihakset rentoutettu.

Saavuttiin Vietnamin paakaupunkiin, Hanoihin, 7. paiva joulukuuta. Takana oli noin 20 tuntia istumista eri kulkuvalineissa. Rajanylitys Kiinasta Vietnamiin sujui suhteellisen jouhevasti, mutta Vietnamin puolella meinasi kayda kalpaten, kun jouduttiinkin ostamaan rajalta autokyyti bussiasemalle eika meilla ollut Vietnamin dongeja juuri matkassa. Aluksi nousimme tyytyvaisina muiden turistien perassa autoon ja ajateltiin, etta tamahan kavi helposti. Sitten tuli lipuntarkastaja ja kaikki alkoi heilutella kaulassa roikkuvia bussipassejaan, paitsi me. Hetken oli dongit, yuanit ja eurot sekasin, ku mietittiin, etta milla me tama matka maksetaan. Onneksi lompakosta kuitenkin loytyi tarpeeksi kaypaa valuuttaa, koska muuten olisi voinut tulla pitka kavelymatka.

Vietettiin pari yota Hanoissa ja siita ei ole kauheesti muuta kerrottavaa kuin Star Movie, Star World ja HBO. Yovyttiin kylla parhaassa hotellissa, missa tahan asti ollaan oltu. Erityisen hyvaa siita teki taulutelevisio taivaskanavineen. Parin paivan ajan ei muuta tehty kuin katsottu eri leffoja ja sarjoja. Kaytiin me myos hakemassa Katsun uusi passi Suomen suurlahetystosta, koska vanhaan ei saanut anottua enaa Uuden-Seelannin viisumia. Hanoi oli meidan mielesta kaoottinen mesta maustettuna hiton kovilla toottaysaanilla ja pakokaasulla. Haluttiin lahtea sielta nopeasti pois ja ostettiin open bus ticketit kohti etelaa. Open bus ticketit on helppo tapa matkustaa pitkin Vietnamia. Kaydaan aina paivaa aikasemmin varaamassa bussikyyti sinne kaupunkiin, mihin haluamme menna ja sitten eikun noustaan bussiin. Lipun hinnan saimme tingittya (!) 25 euroon/tyyppi. On taalla parin kuukauden aikana siis jotain opittu.

Hanoista otettiin yobussi Hoi Anniin, koska aateltiin, etta siella voisi olla jo lampimampaa. Perille paastyamme taivas oli pilvien peitossa ja iho meni kananlihalle, joten otimme toisen yobussin heti peraan. Seuraava etappi oli Nha Trang, joka on kuuluisa hyvasta yoelamasta ja upeista rannoista. Siella oltiin jo vahan karsivallisempia ja odotettiin kaksi yota auringon nayttaytymista, mutta ei se meille paljon sateitaan jaellut. Paatettiin siis taas istahtaa bussiin.

Vaikka open bus ticketit on teoriassa katevat, niin kaytannossa reissaaminen ainakin meidan matkatoimiston busseilla on ollut aika tuskaista. Lahes kaikkien bussien vessojen ovissa on lukenut teksti "Toilet is broken" (koskaan ei ole tullut mieleen korjauttaa niita) ja silti kuljettajat ovat porottaneet kuusikin tuntia putkeen ilman pysahdyksia. Lantionpohjanlihakset on ollut kovilla. Ei olisi heikkopissaisten hommaa taa. Aikataulut elaa myos ihan omaa elamaansa. Merkittyihin lahto- ja saapumisaikoihin voi aina lisata helposti pari tuntia. Ensimmainen pissahata kerkeaa tulla siis jo ennen bussin lahtemista. Ja se vauhti, se on hi-das. Tuntivauhti 250 km matkalla oli noin 35 km/h.

Mui Nessa aurinko tuli vihdoin iholle. joten se oli paikka, johon oli hyva jaada. Viikko vierahti aurinkoa ottaessa ja biljardia pelatessa. Meista kehkeytyy varmasti sellaisia biljardihaita taman reissun aikana, etta kohta ei pallot enaa kauaa poydalla vapise, toisin kuin nyt. Saaliksi kavi niita, jotka meidan jalkeen joutui venailemaan omaa pelivuoroaan.

Yhtena paivana jaksettiin olla aktiivisia ja otettiin Jeep-kyyti hiekkadyyneille yhden englantilaisnaisen kanssa. Dyyneja oli punaisia ja valkoisia, isoja ja pienia. Ne muistuttivat meita Mongoliasta ja mini-Gobista. Paikallinen bisnes oli myyda dyyneilla liukureita, joilla pystyi laskemaan alas hiekkarinteita. Yloskipuaminen oli se hauskempi ja hikisempi homma. Jaksettiin tehda se jopa kaksi kertaa. Hiekka shortseissa painoi liikaa.

Tutustuttiin viikon aikana myos yhteen newyorkilaiseen kirjoittajaan, jonka tyo oli matkustella ja tehda hotelliarvosteluja. Oltiin muutamana paivana vierailemassa sen hulppeassa huoneistohotellissa ja hyodynnettiin hotellin uima-allasta, Jeffin jenkkisankya ja taulu-tv:ta. Meidan oma pikku bungalow hyrratuulettilla jai kylla kakkoseksi. Kaytiin yksi ilta syomassa sea foodia, joka oli myos Mui Neen the thing to do. Ollaan kylla oltu hieman pettyneita tahan vietnamilaiseen ruokaan, koska mita ikina me tilataankaan, niin se ei oikein maistu miltaan. Kiinassa taisi olla liian hyvaa ruokaa, koska taalla illallinen on aina vahan pettymys.

Tanaan tultiin Ho Chi Minh Cityyn, joka on vahan samanlainen kaupunki kuin Hanoi. Emme tieda, onko viikon loma tehnyt ihmeita, mutta meidan mielesta tama vaikuttaa ihan kivalta paikalta. Tarkoituksena on kuitenkin huomenna kantaa rinkat bussiin ja korotella kohti Kambodzhaa. Siella se bussikyyti varmaan vasta hupaa onkin!

Parasta: Aurinko armas

Pahinta: Tarykalvot hajottavat tootit!