Edellinen maratonjunamatkamme alkaa olla pelkka harmaa muisto kovaa vauhtia dementoituvassa reistaajan paakopassa. Mutta ilolla saan ilmoittaa etta jatkoa seuraa. Tanaan hyokkaamme Venajan ja Mongolian rajakylaan Nauskiin. Epajohdonmukaisuuden jaloa kaytantoa yllapitaakseni kerronkin alkuun hieman siita. Tulevasta.

Eli joukkiollemmehan annettiin tilaisuus ostaa ylihintaiset kakkosluokan liput Irkutskista Mongolian Ulan Batoriin. Mutta tamahan kuulosti meista aivan liian helpolta ja tylsisyttavan tavalliselta, kenties jopa porvarilliselta vaihtoehdolta. Niinpa tarrauduimme oljenkorteen, jonka mukaisesti matkailemme tana yona kolmannessa luokassa hilpealla nimella paiskattuun Nauskiin. Nauski on sinansa hyva paikka vaihtaa valtio Venajasta Mongoliaksi, mutta meille taysin vaihtoehdoton paikka tahan toimeen. Meilla kun ei ole lippuja Ulan Batoriin, eika niita platskiluokkaan (ei muuten mihinkaan muuhunkaan) enaa Nauskista myyda. Nainpa otamme osoitteen Karthaan, jonka pitaisi sijaita jossain kymmenen kilometrin etaisyydella. Sielta olisi sitten mahdollista sukkuloida itsensa Mongolian aroille teita pitkin. Mitaan kylaa saati kaupunkia ei rajaseudulla tiettavasti ole, joten olemme sitten mongolialaisen vieraanvaraisuuden varassa. Mutta suullisen perimatiedon mukaan tassa ei tule olemaan ongelmaa. Ongelmia mita todennakoisimmin tulee sen sijaan Mongolian aavikoilla ja aroilla etenemisessa. Busseja ei juuri liiku, postiauto kulkee toisinaan ja teita Ulan Batoriin ei ole edes karttaan merkitty. Lahinna siis siksi ettei teita ole juuri olemassa muutenkaan. Jurttakylaan jos itsemme jakinmaidolla hoystetylle iltateelle loydamme, niin siinapas sita olisi sitten kyllin vahaksi aikaa. Reissaaja on Mongoliassa Jumala, kuten kokenut Mongolian koluaja Sakari Palsi sen aikoinaan niin osuvasti sanoiksi veisteli. Kuulemma pitaa paikkansa edelleen, joten sen varaan rakentelemme tulevaisuutemme.

Ja sitten loogisesti takautuen takaisin Moskova-Irkutsk junaan. Tervetuloa matkaan! Ja tarinahan alkoi siita kun Saatana Saapui Moskovaan. Taman hienon intertekstuaalisen vertauksen jalkeen totean, etta me sen sijaan saavuimme Moskovan Jaroslavski asemalle hyvasteltyamme Igorin, tuon oivan isantamme, ja jatettyamme hanen hoiviin konvehtirasian. Tarinan mystinen rasia oli siis tarkoitettu Igorin naapurin Babushkalle ja hanen perheelleen, joihin kovasti kiinnyimme ja jotka meita avuliaina ihmisina suuresti auttoivat. Tarina ei sen sijaan kerro jaiko rasia lopulta Igorille vai loysiko se kotinsa huone nro 67:n toiselle puolen. Tarina sen sijaan kertoo sen, kuinka matkaajamme etenivat Irkutskin iloiseen huolimattomuuteen. Taalla Venaja alkaa olla sita itseaan - eika siina todellakaan ole mitaan pahaa.

Kolmas luokkamme junassa osoittautui kaavailujen mukaan juuri oikeaksi eli pirtaan sopivaksi matkustustavaksi. Aamuisin porukka aloitti vakaan matkan humaltumista kohti oluttolkkien (joita muuten loytyy 1 litran kokoisina myos - sen sijaan 0,33 kokoa ei taalla tunneta - tama kaikille pienten tilaajille siis tiedoksi) ja olutpullojen (joita loytyy puolesta litrasta ainakin kolmeen litraan asti) sihahdusten soinnillisessa harmoniassa. Kun juna sattui pysahtymaan etsiytyivat ihmiset nauttimaan raittiista ulkoilmasta paaosin tosin ravintolavaunua halvemman oluen mieltakiihottavassa vainussa. Tasta matka jatkui meidan ja heidan osalta napparasti 3 paivan ja 4 yon osalta ilman suurempia muutoksia paivittaisiin kaavoihin. Ja taisi votkapullokin jossain valissa jonkun huulilla heilahtaa. Kaksi kertaa paivassa teimme tuttavuutta nuudelipurkin kanssa samovaarin loylyssa ja makuhermoja kutkuttavat yhdistelmat (makuina siis kasvis, katkarapu, nauta ja kana - minkaanlaisia eroja ei havaittavissa) huuhdottiin asianmukaisilla tyokaluilla keuhkoihin. Ansku tosin ratkaisi ruokailuvalineita koskevan ongelman huuhtomalla oman sveitsin armeijan monitoimisen lusikka-haarukka-veitsi-kirves-tehosekoitin-yhdistelman vessan pontosta jonnekkin Novosibirskin pajukkoon. Julistammekin siis suuren lusikka-haarukka etsinnan alkavaksi! Vinkkina suosittelemme hakeutumaan Omskin ja Novosibirkin laitamille. Toisena vihjeena: Kiskot. Loytaja saa pitaa.

Ja sitten lahes asialinjoille. Onnellisesti olimme saaneet sijoitettua itsemme lipunoston yhteydessa ylapetien tietamille, minka ansiosta kollottelimme punkissamme paivat aamunsuusta illan varjoon. Valilla toki jalkauduimme tekemaan tutkimusta kolmannen, toisen seka ensimmaisen luokan eroihin. Ja naureskelimme asiaankuuluvasti ensimmaisen luokan saksalaisille ich liebe Deutche-turisteille. Paljon puhutusta platskart-matkailusta ei kylla muiden (kuin meidan kolmannenluokan suomalaisturistien) osalta nakynyt havaintoja. Julistimme itsemme ainoiksi ei-venalaisiksi ja tyydytyksella jatkoimme orastavaan sankeen naureskelua (Anskulle ei kylla viela parta kasva - minahan olen jo ihan Marx). Taisi jossain ravintolavaunun kulmilla kuulua sana-kaksi suomea. Ja sehan olikin hyva aika poistua vaunusta.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli loistava ja tuo satavuotias kiskojen taideteos synnytti ainakin minussa alkavaa rakkautta venalaiseen kiskokulttuuriin. Suosittelen - viisi tahtea. Anskun osalta matkan loppua varjosti lievan ruokamyrkytyksen kaltainen paholainen, joka jai tietysti diagnosoimatta. Nyt meno ennallaan ja vatsa valmis uusiin pirulaisiin. Irkutskiin tultuamme hakeuduimme viimeisimman Venajan ystavamme majapaikkaan Irkutskin yliopiston teknillisen tiedekunnan kampuksen kulmille. Venalaiseen menoon (Pietari ja Moskovahan ei ole Venajaa, kuten olemme kuulleet kerrottavan) on jo kivasti paasty sisalle. Maailman syvimman jorpakon, Baikalin ehdimme jo kayda mittailemassa. Syva oli. Lisaksi jokaiselle Irkutskiin tulevalle huomiotavaa lienee kaupungin satavuotiaat (parhaimmillaan kaksisataa-) puutalot, joihin tormaileminen ei pyromaanien parhaista yrityksista huolimatta ole viela kovinkaan vaikeaa. 20-vuoden paasta jo vahintaan haastavaa. Naiden tutkailu ja ihmettely on osaltaan kuluttanut kerhomme aikaa ansioituneella tavalla. Venajalla pelkka tollistely on tavattoman palkitsevaa. Kasittamattomien yksityiskohtien ja eriskummallisuuksien maailmana tama on eras varteenotettavimmista. Ihmiset ovat hienoja ja kaikki niin erilaisia samanlaisuudestaan huolimatta. Jos suuresta Amerikasta puhutaan (puhuttiin) kansojen sulatusuunina, niin Venajan taytyy olla (heikolla kielikuvalla johon vain mina pystyn) raivoava tulipatsi. Kansat ja uskonnot elavat Venajalla keskenaan mittaamattomin variaatioin ja yhdistelmin. Eivat todellakaan aina sulassa sovussa, mutta esim. taalla Irkutskissa lahes taydellisessa harmoniassa. Ortodoksit, juutalaiset, muslimit, katolilaiset ja buddhalaiset noin nopella laskennalla. Samoin ovat kansat (iso-)venalaisista, mongolialaisiin ja kiinalaisista kaukasuksen kansoihin. Vaikee on asiaa selittaa - tulkee katsomaan.

-KS

"Time to move on - time to get going - what lies ahead I have no way of knowing - but under my feet baby the grass is growing - Time to move on - time to get going"

-Tom Petty