Viimeiset tunnit Pekingin kaltevilla kaduilla!

Lahtoa ilmassa, evaat pakattu, rinkat valjastettu, Peking hyvastelty. Taakse jaavat ahtaat vanhat kadut, taytta sci-fia huokuvat keksinnot ja pilvenpiirtajat, ristiriitaisuudet ja paakaupungin vaikutuksen tehnyt ilmapiiri. Koska kerta Kiinassa on ensimmainen ja opaskirjat lukematta en tieda, mita Kiina Pekingin ulkopuolella mahtaa olla. Veikkaus suurkaupunkien samanlaisuudesta on usein aika paikkansapitava. Reissuilla on kuitenkin jotenkin kouriintuntuvasti tullut huomattua, etta jokaisella kaupungilla on oma persoonansa, tietty tunnelma hyvasssa ja pahassa jota kaupunki honkii. Yleensa hyvassa. Persoonallisuus kun on hyvasta.

Kunmingin liput kertovat meille, etta kahdelta vaihdamme valiaikaisosoitteemme alati liikkuvaan, jo useat yot meita hyvailleeseen syliin. Venajan ja Mongolian yojunien jalkeen innostus tulevaa Kiinan edustajaa kohtaan on vaihtelevan sekaista. Toisaalta Peking oli paljon enemman kuin silta uskalsi missaan vaiheessa odottaa. Vahemman saasteisen oloinen (huom. vain oloinen ei valttamatta juurikaan vahemman saasteinen), enemman vanhahtava ja perinteikas kuin pelkastaan hi-tech ja moderni. Perinteikas ja menneisyyttaan puhtaasti kunnioittava Peking ei pelkastaan ole, vanhoja taloja ja taidetta on tuhottu julmalla tavalla uuden tielta jo vuosien ajan. Silti olemme olleet onnekkaita saadessamme elella juuri siina osassa Pekingia, joka on edes jotenkin saastanyt vanhat kasvonsa. Qianmenin alue on ollut hyva paikka puhdistaa subjektiivista kuvaansa Pekingin paskan kaupungin leimasta. "Truth as many as tellers".

Modernin maailman elkeet tasta paikasta huokuu joka tapauksessa ylitsevuotavasti ja konkreettisesti taas seka vahemman pahassa etta vahemman hyvassa. Kulutuskulttuurin kirous nakyy esimerkiksi alati jatkuvan muovin pyorittelyna. Itsekin siihen ansaan astuvana moralisointi ei olisi oikein, mutta maininta saanee riittaa. Vesipulloja tunnutaan kierrattavan ja hyva niin, silla niita on joka nurkka (muovi)pullollaan. Aasialaisten maiden tuttu joka asian pakkaaminen muoviin on kuten Kaakkois Aasiassa myos taalla sangen rankkaa. Pienimmatkin tuotteet lyodaan muoviin ja sita 'pirua' tungetaan jokaisen tavaran ja ostoksen yhteyteen. Luonnollisesti mahdollisimman vahan ostaminen auttaa, mutta kun jokainen 'pakollinen' kadunvarsievaskin lyodaan muovikuoriin tuntuu homma riistaytyvan kasista. Mahdollisimman ankara kieltaymyksen tie on tuntunut luonnolliselta ja ainoalta jarkvelta. Tekopyhyytta vastaan taistelevat sielut ovat kuitenkin kovin kaarmeissaan, kun kaikelle talle on helppo tulla sokeaksi. Tahan asti mallikkaasti kestavin kulkuneuvoin kulkeneet tarinankertojatkin joutuvat ottamaan kuukauden paasta lennot Intiaan, kun Burman lapi ei menna maitse nailla passeilla ja naamoilla edes korruption keinoin. Mutta mutta - Peking ja Kiina on myos osoittanut hyvia puolia pienissa ja ei-niin-pienissa valinnoissa, joista myos muut voisivat ottaa mallia. Yksityinen autoilu on rajoittunut ratkaisevasti etenkin taalla keskustan alueella, missa tiet ovat lahes pyhitettyja busseille ja takseille. Leveat kymmenmetriset tienpatkat ovat tyhjillaan, mika ei vain vahenna atuojen saasteita, vaan myos rohkaisee pyorailemaan vanhan kunnon Kiinan meiningilla. Vain sangen harvoin kuuluu moottoripyorien aania, silla kadut tayttyvat sahkoisista mopoista, onhan naita joskus muuallakin nahty, mutta taalla nayttavat toimivan patevasti. Aanettomat ja saasteettomat kulkupelit etenevat sujuvasti osin polkemisella jne. Eli jotain selvasti halutaan ja yritetaan taallakin tehda, vaikka media antaa pelkkaa Kiinan mustaavaa kuvaa. Totuus, suhteellista sekin, lienee jossain kaiken taman valissa. Suuret tehdasalueet ja rankin liikenne kun siirrettiin ainakin olympialaisten ajaksi pois Pekingista ja 'silmista'. Palaan asiaan kun Kunmingista on raportoitavaa - ehka siella asioista alkaa muotoutua kokonaisempi kuva, jos sellaista on edes mahdollista piirrella. Jotain tehdaan kuitenkin koko ajan ja jospa ongelmat ovat edes tiedostettu jollain tavalla entista paremmin.

Jahas ymparistopamfletista liikumme sujuvasti eilisiin kokemuksiin, jolloin paatimme 'pelastaa maailman' ja ottaa polkupyorat, joilla etsityminen Kiellettyyn kaupunkiin voitaisiin mahdollisimman huomaamattomasti tehda. Kaupunki oli ... suuri, varikas, puutarhamainen, labyrinttinen, kielletty. Aikaavieva ja haastava haltuunotettava. Mahdoton arvatakseni. Pienia palasia, tuskin mitaan ehjaa siita kuitenkin oli mahdollista saada irti. Keskioon emme edes edenneet, silla jokapuolella riitti tutkittavaa pienen ikuisuuden ajaksi.

Muutoinhan Kiina (ainakin Peking) on kaiken tarpeellisen, mutta lahinna tarpeettoman materiaalin kehto ja suuri alkukoti. Tamanhan sai jo pikkupoikana huomata kaikkien pikkuautojen ja lelujen Made In China- kirjoituksesta. Shoppailun sairastuttamille sieluille Kiina voisi olla paratiisi, jotain syysta ei tassa retkikunnassa. Silti hakeuduimme eilen tavaratalojen pahoinvoivuutta aiheuttaviin markkinatalouden pesakkeisiin. Sen verran olivat meilla puhtaat jauhot pussissa (ja ihan konkreettisestikin) etta syyna tavaratalomatkaan olivat Anskun hupenevat puurovarastot, joten taisimme saada synninpaaston! Puurot loytyivat, vaikka nayttaa silta, etta kiinalaiset syovat kaikkea muuta kuin ryyneja kuivatuista keuhkoista kilpikonniin. Ai niin - olihan siella White Rabbit (?!) karkkeja myos joukossa. Mina niita sormissani pyorittelin (lahinna 60-lukulaisen psykedeelisen nimensa puolesta) ja illalla netissa uutistulvassa huomasin, etta oli Valkoiset Puputkin saastuneet melamiinista ja kielletty Uudessa-Seelanissa. Taalla nyt ei toki - ei pienista hatkahdeta. Synkronisiteetti kohdallaan. Ja sitten sita romua. Mita tassa viela voi sanoa: Kulutus on sairaus! Ei muuta.

-K

'Truth As Many As Tellers'

- 5.15