Rajan ylitys Ecuadorista tänne Peruun meni mallikkaasti, mutta siihen menneen viikon onnistumiset ovat melkein jääneetkin...

Matkasimme siis 10 tuntia (8 piti kestää) Lojasta Piuraan ja bussin laskeutuessa Andeilta alas saimme ihmetellä ikkunasta Etelä-Amerikan suurinta jäljellä olevaa "trooppista kuivametsää" (saa ilmoittaa, jos tietää virallisen nimityksen) - siihen se vehreys sitten loppuikin. Peruhan on Andeista itään pelkkää aavikkoa. Kaunista. Myös tienvarressa olevien roskien määrä alkoi viestittää, että olemme palanneet Väli-Amerikasta tuttuihin kaupunki-infrastruktuurin ratkaisuihin: eli kadut täyttyvät jätteistä ja epämääräisistä liikennejärjestelyistä. Lisätään yhtälöön vielä lämpö sekä häsellys ja Nicaragua -déjà vu oli valmis.

Piura - tuo kaupunki kaunokainen - oli ensimmäinen perulaiskohteemme, jossa majoittauduimme Hotel Moon Nightiin (ei, se ei ollut bordelli). Hmm... mitä muuta siitä Piurasta kertoisi? Siellä oli ostoskeskus, kyllä. Siellä oli pääkatu, kyllä. Siellä oli kuuma, kyllä. Ja mitä muuta? No, totta puhuen ei juuri mitään, joten matkamme jatkui kahden yön jälkeen Chiclayoon.

Chiclayo - tuo aavikon helmi - saavutettiin viime torstaina ja se olikin kotimme seuraavat viisi yötä. Valitsimme majapaikaksemme Hotel Sicanin, mikä osoittautuikin hyväksi valinnaksi niin hintansa (11 euroa kahdelta) kuin laatunsakin osalta (erittäin siisti). Chichlayo olikin jo hieman eläväisempi kuin Piura, joten päätimme viettää Milkan syntymäpäiväjuhlat siellä. Kaupungissa on yksi Etelä-Amerikan suurimmista noita-toreista, jolta syntymäpäivätarvikkeiden lisäksi löytyy parannus kaikkiin kuviteltavissa oleviin tauteihin.

Lauantai koitti ja juhlat sen myötä. Nautimme illallisen ravintola Romanassa, jonka edellisenä iltana todenneet hyväksi syöttölä/juottolaksi. Maittavan aterian jälkeen piipahdimme vielä paikallisessa, joten seuraava päivä olikin omistettu televisioviihteelle ja ruoasta nauttimiselle. Tämä viimeksi mainittu muuttui kaikeksi muuksi kuin nauttimiseksi sen jälkeen, kun Jussi oli saanut metsästettyä vaivalla pitsan. Luulisi, että fiinin näköisestä paikasta ostetusta pitsasta ei voisi saada ruokamyrkytystä, mutta mitä vielä. Milka aloitti ruumiin tyhjentämisen jo aamu-yöstä, Jussi vasta aamulla.

Oikein klassinen ruokamyrkytystapaus: oksentelua, ripulointia ja kuumeilua... kerrassaan mahtavaa! Jussin ollessa aamusta vielä hieman paremmassa terässä lähetettiin hänet urhoolliselle veden, urheilujuoman, imodiumin ja suolakeksin hakureissulle. Varastot täydennettyinä olikin hyvä alkaa tosissaan voimaan pahoin. Ja voi mitä kärsimystä maanantai olikin. Milkan Hondurasin olotilat muistaen aloitimme antibioottit välittömästi. Tiedä mikä auttoi, mutta eilen aamulla totesimme taudin helpottaneen huomattavasti. Ruokahalun palauttamisessa on tosin vielä työstettävää.

Ajan käydessä vähiin päätimme - yleiskunnon laskusta huolimatta - suorittaa siirtymän tänne Perun toiseksi (tai kolmanneksi) suurimpaan kaupunkiin Trujilloon. Palkitsimme itsemme kuitenkin itsemme kalliimmalla Bus Camalla, jossa penkit ovat mukavampia ja isompia. Hotelli valinta oli kylläkin huono: Hotel Turismo (17 euroa kahdelta, ränsistynyt ja pahan hajuinen).

Oi miksi kaikki perulaiset kaupungit näyttävät keskeneräisiltä rakennustyömailta? Vielä kun ovat 500 vuotta vanhoja.