Profile
Blog
Photos
Videos
22.10 - 25.10.09 Kota Kinabalu. Sabah. Malaysia.
"Jesselton". Jo pelkka nimi tuo mieleen vanhan siirtomaa ajan brittilaisine rautateineen ja vahaviiksisine siirtomaaherroineen. Kylla. Taalla Borneossakin britit ovat kerenneet huseeramaan melkein sadan vuoden ajan ennen toista maailmansotaa. Japanilaisten valloitettua kaupungin sodan aikana Jesselton alettiin tuntea nimella "Kota Kinabalu" vieressa kohoavan Kinabalu vuoren mukaan. Nykyaan Kota Kinabalu tunnetaan Sabahin maakunnan paakaupunkina seka pohjoisborneon suurimpana kauppakeskuksena. Kaupunki itsessaan ei ole kauhean kiinnostava mutta sita ymparoivat viidakot viimeisine paakallonmetsastajineen ovat sitakin kiehtovampia. Time to chop some heads beibee!
Saavuttiin Filippiinien kaoottisuudesta tanne Malesian lansimaisuutta jaljittelevaan jarjestaneisyyteen. Ero on kuin paivalla ja yolla ja nyt tuntuukin silta kuin olisi saapunut johonkin Eurooppalaiskaupunkiin. Fixit lansimaisuutta Filippiinien jalkeen eivat toisaalta ole ollenkaan pahasta.. Malesiassa kaikki on tosin hieman kalliimpaa ja kristinuskon, islamin ja buddhalaisuuden sekoittama sekametelisoppa tuokin taysin omanlaisensa fiiliksen katukuvaan. Borneossa kulttuurit kukoistavat entiseen malliinsa ja vanhan ajan henki on jotenkin taalla sailynyt nykypaiviin saakka.
Lennettiin Cebusta kolme paivaa sitten iltalennolla KK:N kansainvaliselle lentokentalle josta hoidettiin rajamuodollisuuksien jalkeen taxi-kyyti varaamaamme majoitukseen. Majoituksena toimii talla kertaa kaupungin ydinkeskustassa sijaitseva "Asia Adventure Lodge" josta parihuone ilmastoinnilla lohkesi 8 Eurolla\yo. Ensimmaiset paivat on nyt hoidettu juoksevia asioita ja suunniteltu seuraavaa liiketta. Kaupunki on "melko sopivan kokoinen" ja taalla pystyy myos kerrankin kavelemaan paikasta A paikkaan B.
Yleensa turistit ovat Borneoon saapuessaan kiinnostuneet kahdesta asiasta: Mt.Kinabalusta seka sukeltamisesta. Sabah tarjoaakin loistavat sukeltelu mahdollisuudet useine mahtavine sukelluskohteineen eika esim. hylyista ole pulaa.. 4100 metria korkea Mt.Kinabalu sen sijaan olisi mahdollista valloittaa kahdessa paivassa. Trippi maksaisi 800 Ringittia (n.160 Euroa) taysyllapitoineen mutta koska vuorella tuulee ja on kylma niin pitaisi ostaa ulkokerrasto pipoineen ja hanskoineen paivineen.. Koska vaateparret jaisivat kayttokelvottomiksi +30C:n ilmastossa retken jalkeen, ollaan jouduttu pitkan harkinnan jalkeen luopumaan ajatuksesta ja jatetaan vuorikiipeily hampaita kiristellen suosiolla seuraavaan kertaan. Sukeltelun ja vuorikiipeilyn sijaan ollaan kavaisty paivan omatoimi reissulla esim. "Monsopiad Cultural Villagessa" harrastamassa puhallusputkella ammuntaa seka syomassa betelpahkinoita. Monsopiad on 300 vuotta sitten elanyt heimopaallikko joka omakatisesti irroitti 42:n vihollisheimolaisen pollat ja kaytti niita sitten myotajaisina oman kylan neitokaisia kosiessaan.
"Headhuntingia" taalla on harrastettu aina viime vuosisataan asti ja Borneohan tunnetaankin mm. Papua Uuden Guinean ohella kannibalismin kehtona..
Tarkoituksenamme on kavaista lahipaivina jossain lahella sijaitsevassa "Wild Life Sanctuaryssa" nauramassa suu auki orankeja ja Proboscis-apinoita mutta paikkaa ei ole viela valittu. Kulkuyhteydet viidakossa ovat vahan "sinne pain" joten hiukankin pidempi matka ottaa ajallisesti vuorokauden. Viidakkojunaa olisi tosin kiva paasta kokeilemaan mutta se kulkee periaatteessa vain lyhyella patkalla muutaman kylan valissa. Patikointi viidakossa tuskin tulee kysymykseen joten bussimatka tuntuu taas karaokevehkeineen kutsuvan...
"Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaan.."
-I-
- comments