Profile
Blog
Photos
Videos
Auto hajalla, mangoihottuma ja rahakriisi.
Hienosti siis menee! Pomo, eli automme, paatti kaunis viime perjantainen aamu sanoa sopimuksensa irti ja vasahtaa mihinkas muuallekkaan, kuin paikallisen McDonaldsin pihaan. Mangoihottuma on vallannut nyt meidat kaikki, Hennan niin pahasti, etta sai popon ihottumaansa ja saa nyt nappailla antibiootteja urakalla. Lisaksi joulunaika paljasti karun totuuden, etta rahavaramme eivat millaan tule riittamaan loppua aikaa. Syomme siis tanaan noodeleita, huomenna noodeleita, sita seuraavana noodeleita, noodeleita, noodeleita...
Viela ennen rahahuolien iskua paatimme ettemme halua vietta Joulua farmilla. Ajatus Joulun viettamisesta teltassa, ja riisipuuron valmistamisesta trangialla Jouluaamuna kuulosti liian masentavalta, joten paatimme lahdemme juuri ennen Joulua takaisin Cairnsiin. Sunnuntai iltana pystytimme sitten telttaa Rodeo Groundin pihaan Mareebassa ja ihmettelimme pihassa majailevia Kenguruita. Ensimmainen yo kului hyvuinkin unettomana ukkosmyrskyn iskettya paalle. Ensimmaista kertyaa elamassaan sai pelata hengensa edesta, kun salamat ja jyrahdykset tuntuivat persuuksissa. Tyoaamu valkeni hyvinkin tokkuraisina valvotun yon jaljilta. Mangofarmilla aamu alkoi sekavissa merkeissa, kun mango kautta farmilla vasta aloiteltiin. Jo ensimmaisena paivana meille selvisi, etta pomo oli taysi idiootti. Huutoa, valitusta ja kettuilua seurasi vaikka kuinka yritti tehda tyonsa kunnolla ja olla mieliksi. Henna liittyi ensimmaisten paivien jalkeen poikien kanssa ulos toihin, kun sisalla majassa ei riittanyt meille kaikille toita, ja saastyi suurimmalta osalta valituksia. Ollaan nyt paasty nakemaan koko mangoprosessi poiminnasta valmiisiin laatikoihin.
Ensimmaisten paivien jalkeen paasimme myos farmin omistaneen perheen pihassa sijainneeseen autiotaloon. Oli mukavaa kun ensimmaista kertaa reissun aikana oli "oma koti", vaikkakin talossa joutui kaymaan vessassa yhdessa mielettoman vihreiden sammakoiden kanssa. Ponton huuhtelukin tapahtui kaatamalla vetta ponttoon. Muutenkin talo oli iso elaintarha perhosineen, sammakoineen, liskoineen ja torakoineen. Viimeisiksi oiksi pystytettiin sisateltta talon sisalle suojaamaan meita talon otokoilta ja parantamaan unia. Muutenkaan farmiaika ei kulunut kommelluksitta, seka Sanna etta Poro saivat pistokset mielettoman suurilta ammppareilta, Henna hukkasi puhelimensa ja ajoi vahingossa mangotraktorin puuhun. Paastiin farmilla juhlimaan Sannan synttareita tosin vahan ankeassa ja vasyneessa ilmapiirissa juustokakun kera.
Yhdeksan paivaa kuluivat kuitenkin nopeaa ja aatonaatto iltana saavuimme jalleen Cairnsiin. Farmiaika oli vasyttanyt niin, etta Jouluaatto kului lahinna nukkuen ja riisipuuroa keitellen. Illalla kavimme syomassa ravintolassa. henna ja Poro soivat maailman mureinta ja herkullisinta kengurunlihaa. Joulupaivana lahdettiin sitten tutustumaan aussien tapaan vietta joulupaivaa. Kierreltiin lapi Cairnsia ymparoivat rannat, joilla aussiperheet olivat picknikilla ja grillailivat. Vesi oli 28c ja aurinko paistoi taydelta taivaalta. Harmiksemme mango ihottuma ei antanut uipotella suolavedessa. Nyt odotellaan aurinkoisia keleja ja mangoihottuman paranemista, jotta paastaan nauttimaan biitsielamasta.
Eilen korjattiin autoa. Onneksi hajalla oli vain bensapumppu josta rahat saadaan takaisin vakuutuksista. Illalla lahdettiin sitten innoissamme ajelulle korjatulla autollamme. Suuntasimme Palm Coveen katselemaan oista tahtitaivasta rannalle. Rannalla oli paljon aussi perheita viettamassa lomaansa kalastellen. Paluumatka ei sujunutkaan yhta hilpeissa merkeissa poliisien pysaytettya meidat. Essi oli ratissa, mutta unohtanut passinsa ja ajokorttinsa hostellille, eika myoskaan poliisi-seta saanut vali-aikaisesta rekisteritarrastamme selvaa. Hetken aikaa koetettuamme soperrella selityksia ja rapsyteltyamme sinisia silmia, poliisi-seta paasti meidat onnekksemme jatkamaan matkaa ilman sakkoja, pienen puhuttelun ja taka-kontin tiirailun jalkeen.
Tanaan kavimme varaamassa reissun Magnetic Islandille, Whitsunday Islndsille ja Fraser Islandille. Toinen paiva vuoden 2009 puolella lahdemme Magnetickille snorklaamaan ja nautiskelemaan auringosta. Siita jatkamme Whitsundaysille purjehtimaan kahdeksi paivaa. Fraseria olisis sitten tarkoituksena kiertaa nelivedolla kolmisen paivaa ja olla kuun puolen valin tienoilla sitten viimein Brisbanessa. Vihdosta viimein on kunnon reissun makua!
- comments