Tosiaan tässä nää luvatut ranskan seikkailut. Tiiän että on liian paljon tekstiä, mutta yritän kiteyttää saksan jutun lyhyemmäks. Ja tosiaan, sori että tulee näin myöhässä, me kirjoteltiin jo tuonne blogiin thaimaasta sun muusta, eli jos jaksatte niin ne näkyy tossa oikealla puolella kun selailette blogia nimellä Thailand ja Singapore! Eli niistä ei tuu tällasia megamerkintöjä :D

24.4

Kahdentoista aikoihin bussi saapuu Pariisin Eurolines-terminaaliin, vaivaiset 2 tuntia myöhässä. Reput tuntuvat taittavan niskan ja selän katki 12 tunnin bussimatkan aiheuttaman kidutuksen jälkeen. No, eipä tästä muuta kuin jalan rinkat selässä etsimään hotellia 28 asteen helteessä. Mieltä ja vettä kuluu hikoillessa ja ähkiessä, mutta lopulta hotelli löytyy puolen tunnin kävelyn jälkeen ja kamat huoneeseen saatua onkin jo selkeästi mukavampi olla. Hotellin vierestä löytyy 2 supermarkettia jotka ovat aina mukava lisä muihin mukavuuksiin. Moisen loistava hotellin valinta ei jätä sankareitamme kylmäksi ja ilakoinnin ja tyytyväisten kättelyjen jälkeen parimme päättää lähteä tutkimaan Pariisia hieman jalan. Metroon! Täkäläinen metrosysteemi on hieman epäselkeä verrattuna esim. Lontoon vastaavaan, vaikka typerä Lonely Planet muuta väittääkin. Lippujen osto kestää oman aikansa kun kone ei millään suostu puhumaan englantia (ei harvinaista Ranskassa) ja vaikka toimenpide ei sinänsä ole vaikea niin ihmetystä aiheutti opiskelija/nuorisolippu alennukset joista jomman kumman olisi luullut koskevan meitä mutta ei... Opasteet olivat myös jokseenkin ihmeellisiä mutta kaikkeen tottuu, kyllä sitä fiksut matkailijat sentään sammakoiden metrosysteemin osaa taltuttaa, tuloksena keskustaan saapuminen järjettömän kokoisen vaalean monumentin juurelle. Joku muistomerkki ilmeisesti, oli noin 40 metriä korkea kivinen rakennelma missä oli goottiarkkitehtuuria (niinkuin aina näillä kulmilla) ja ihmishahmoja hakattuna sivuihin. Monumentti sijaitsi myös sopivasti puistossa, joten istuminen puiston penkillä helteessä houkutti liikaa, jotta matkaa olisi samantien voitu jatkaa.

Päivä kuluikin sitten suurin piirtein kyseiseen tapaan: Kävellään 10 metriä, eksytään, nähdään joku uskomaton monumentti/rakennus/esitys/näkymä, ihmetellään sitä hetki, yritetään päässä jonnekin ja sama toistuu 5 minuutin päästä uudestaan. Kyllä, Pariisi on TÄYNNÄ nähtävää, aina kaikesta pienestä aina kaikkein suurimpaan. Puistoja tuntuu olevan kilometrin välein (ja varmaan onkin) ja joka kulmassa on aina jotain meininkiä, oli se sitten ihmiset harrastamassa piknikkiä auringonlaskua katsellen louvren edessä sijaitsevalla sillalla samalla kuin kuuluisa TV-Kokki kuvaa ohjelmaansa (ei muistu nyt mieleen kaverin nimeä).

Eli vähän tarkemmin, harhailtiin kunnes löydettiin kirkko upea, jota ei edes kartassa ollut mainittu? Upeat väritetyt ikkunat (yksi isoimpia mitä ollaan euroopassa nähty) ja komeat, tuttu goottiarkkitehtuuri tekee aina vaikutuksen. Kirkon edessä oli ihmisiä piknikillä (niin kuin aina Pariisissa) ja me eväsvammaiset matkailijat emme voineet kuin katsoa kateellisena onnellisia voisarven täyttämiä ranskalaisia.

Seuraavaksi suunnattiin Latinalaiseen korttelistoon, missä Victor Hugon Notre Damen Kellonsoittajan päätapahtumat tapahtuivat. Käytiin vilkaisemassa Notre Dame ulkoapäin. Kyseinen operaatio päättyi siihen, että kumpikin yritettiin vuoronperään taittaa niska takaisin 90-asteen kulmaan. Turisteja oli paljon ja sisäänpääsy ei ollut niin helppoa kuin luultiin, jonot olivat mielipuoliset. Lisäksi alueella pyöri mustalaisia jotka kerjäsivät koko ajan rahaa sanomalla että isällä on syöpä ja äiti on kuollut ja molemmat tarvitsee pikaista lahjoitusta lääkekuluja varten. Emmie tiiä auttaako nykytiede kuolleitten herättämisessä, mutta rahaa ei kehannut antaa. Latin Quarterissa oli muuten kiva pyöriä, rakennukset olivat ehtoja noin vanhoiksi ja alueella oli helppo kävellä, kun autoja ja autoteitä ei paljon ollut. Lisäksi puistoja puski koko ajan tielle, joten tuli niitäkin nähtyä. Isoja kukkaniittyjä, suihkulähteitä, nurmikoita ja elämästä nauttivia pariisilaisia! Itsekkin oli pakko loikoilla puiston penkillä pari minuuttia aurinkoa ottaen.

Sellane päevä. On jotenkin mahdoton kuvailla sitä ihmettelyä ja ihastusta joka tuli vastaan jokaisessa kadunkulmassa. Päiväkirja saa paikan kuulostamaan tosi bliisulta, mutta uskokaa pois, kyseisessä paikassa on TUNNELMAA! Ei oikeen osaa muuta sanoa... koko ajan sellanen ilonen lärpätys sydämmessä kun kävelee pariisin romanttisia katuja pitkin ja nauttii kaikilla aisteillaan niistä pienistä ja suurista asioista, jotka tekevät Ranskan pääkaupungista yhden lempipaikoistamme tällä hetkellä. Jos ette oo käyny, ette voi ymmärtää :) Käykää hyvät ihmiset näkemässä pariisi keväällä tai syksyllä, kun romantiikka on ilmassa!

25.4

Seuraava päivä oli kiva herätä hyvin levänneenä. Iltainen kävely venähti hieman ja kotiin päästyään nuoret sammuivat kuin savolaiset juhannuksena. Aamiaisen viran täytti naapurikaupasta löydetty kolmioleipä jonka hinnalla olisi ostanut itselleen skootterin Ugandasta. Vitivalkoinen leipä/majoneesi mössö vatsassa oli kiva ihmetellä Pariisin metroa, jonka metrokartta ja lipun hinnoitus olivat ensikertalaiselle yhtä selkeät kuin kvanttifysiikka. Valmistuimme kuitenkin 15 minuutin ihmettelyn jälkeen Pariisin metrotieteen professoreiksi ja päräytettiin menemään.

Metrokikkailu keskustaan onnistui ja pieni venytys ennen kuin lähdetään 12 kilometrin kävelylle ympäri kaupunkia, jälleen kerran. Pariisissa terve jalkapari on parasta mitä voi tuoda mukanaan, sillä metrolla ei jaksa kulkea joka etappia ja kävellessä näkee paljon enemmän kuin maan alla kulkevalla metallihykkyrällä. Tänään ohjelmassa: Champs-Élysées, Arc de Triomphe ja totta hitossa Ehvelin Torni. Champpi ei ollut niin kummonen, lähinnä jättimäinen katu, jossa paljon kalliita kauppoja, leffateattereita ja ns. Tourist trap-ravintoloita, jonka ainoa tarkoitus on tarjoilla kakkaa ruokaa aivan liian kalliilla hinnoilla tyhmille turisteille, jotka luulevat saavansa "aitoa" ranskalaista ruokaa kohtuullisin hinnoin. Itse asiassa parin viime päivän aikana huomattiin, että Pariisi on täynnä tällaisia ukotus yrityksiä, joka on tehnyt hyvän ravintolan löytämisestä vaikeaa. Usein ollaan sorruttu syömään jossain halvassa etnisessä ravintolassa. Champs-Élysées päättyi (niin kuin kaikki tiedämme) riemukaarelle! Ensimmäinen dilemma syntyi jo kättelyssä: Miten sen luo pääsee? Kaarta ympäröi miljoonakaistainen liikenneympyrä, jonka miljöötä ei parantanut suomalainen turistibussi, jonka kyljessä luki isoin sinivalkokirjaimin "PETTERI". Lopulta löytyy maanalainen käytävä, jonka päästä pilkahtaa jumalallinen valo. 50 metriä koristeltua kiveä on huikea näky riippumatta kriteereistä ja tunnelmaa paransi vielä se, että paikalle ei ollut ehtinyt vielä yhtäkään turistilaumaa. SCORE! Mukavasti rauhassa kaarta ihaillen oli hellpo unohtaa ajan taju, tai ainakin siihen asti kunnes paikalle rupesi ilmaantumaan pikkasen liikaa porukkaa, jolloin päätettiin livahtaa paikalta.

Tässä vaiheessa pidettiin Anun kanssa kiivas keskustelu siitä miten ärsyttää, kun kaikki aina olettaa, että pitää käydä eiffel tornilla kun käy pariisissa. "Se on vaan sellanen ruma rautakanki keskellä puistoo! Ja ylös maksaa joku tuhat euroa ja siel on koko ajan liikaa turisteja, me ei ainakaan mennä!" "Ei niin kerpele!". Nöyryys maistui suussa kitkerältä kun kyseinen monumentti nähtiin muutaman sadan metrin päästä, muutaman kymmenen metrin korkeudelta kirkkaalla säällä. "Ei juma, emmä tajunnu et se on noin korkee!" Niin, oma tietämättömyys teki kuitenkin kokemuksesta vielä kallisarvoisemman. Tornin komeillessa edessä päivästä hävisi kokonaan ajan taju. Hämäriä muistikuvia eiffelin juurella pyörimisestä, puiston ihmettelemisestä, mäkkärissä syömisestä aina siihen asti kunnes oltiinkin jo yli sadan metrin korkeudessa. Päätettiin jäädä torniin sen verran pitkäksi aikaa, että nähtäisiin sieltä auringonlasku ja pariisin valot. Ei voi muuta sanoa kuin "vau". Kamera ei suostunut oikeen kaappaamaan magiaa digitaaliselle filmille, joten kuvat jäivät vähän vaisuksi. Ei se mitään, muistot jää! Alas kiivettiin ja mentiin Palais de Chaillotille (iso palatsi Eiffel Tornin lähellä) katselemaan vielä valaistua tornia viimeisen kerran. Portaikolla oli pari muusikkoa soittamassa ja porukka kuunteli ja tunnelma oli katossa (näin aina Pariisissa). Huikeus sai uuden merkityksen kun torniin asennetut salamavalot rupesivat välkehtimään musiikin pauhatessa, joka antoi tornille "kimaltelevan" vaikutuksen. Romantiikkaa sydän täynnä onnistuttiin jotenkin hoipertelemaan takaisin hotellille. Nukahdettiin silkasta liikutuksesta.

P.S. Meillä on video tuosta Tornin valoshowsta, yritetään saada se blogiin.

26.4

Aurinko paistaa ja traktorit pitää hirveetä meteliä ja... hetkinen... trak...? Pomppaan sängystä ylös nopeammin kuin homofoobi, joka tajuaa heränneensä miehen vierestä ja syöksyn akkunalle. Mitä hittoa? Meidän kotikatu on TÄYNNÄ värikkäitä traktoreita, useampi sataa metriä molempiin suuntiin näkyy pelkkiä traktoreita. Traktori on kiva sana. Ihmettelyä seuraa kiivas videokameralla kuvaaminen, eihän tällaista spektaakkelia voi jättää näyttämättä kotikonnoille. Pariisi näyttää hampaitaan vielä silloinkin, kun aamiaiset on syöty ja lähetään valumaan kohti Louvrea, joka on yksi maailman isoimmista museoista ja käydyin museo maailmassa. Traktorit tööttäilee ja ottaa ihmisiä kyytiin, ilmeisesti joku protesti meneillään.

Niin, Louvre. Tai niin kuin se Anun kanssa tunnetaan, LÖÖvrö. Sisäänpääsymaksu meinaa räjäyttää pään kalleudellaan kunnes luetaan pikku präntti: "Alle 26-vuotiaat EU-kansalaiset pääsevät sisään ilmaiseksi. MITÄ!? Ei voi olla! Ilakointi kuului varmasti Saksan rajalle asti, mutta minkäs teet kun kerrankin saat jotain käytännön hyötyä irti siitä, että olet eurooppalainen nuori. Porukkaa ei myöskään ole liikaa vielä tähän aikaan vuodesta, etenkin sen takia, että Islannin tulivuori pitää nörtit, kohlot ja ne kamalat brittituristit loitolla. Bussi olikin siististi cool!

Louvren voi kiteyttää näin. Massiivinen, aivan upea palatsi joka on muutettu museoksi jonka kiertämiseen meni reippailta nuorilta 8 tuntia(!), jotka pysähtyi katsomaan vain niitä mielenkiintoisimpia teoksia. Arkkitehtuuri ja Louvren ympäristö ovat molemmat aivan uskomattomia, sen edessä on puisto jossa porukka chillaili ja ympärilla kaikkea kivaa, kuten se kuuluisa lasinen pyramiidi. Palatsimuseo on sisältä aivan upea ja useimmat teokset niin hienoja, että taiteen ystävät saisivat sydänkohtauksen. Teoksia on loputtomiin ja meidän onneksemme ainoastaan Mona Lisa ja Venus de Milo olivat täynnä turisteja. Kyllä me molemmat nähtiin ihan hyvin kun jaksettiin rauhassa jonottaa ja änkeä väkijoukon läpi. Koko päivä kului koko museo läpi köydessä, mutta kannatti. Kohokohtia Napoleon III:n asunto, eurooppalaiset 1600-1800 luvun maalaukset, (espanjalaiset ja ranskalaiseet etenkin) ja antiikin veistokset.

Tosiaan, harva jaksaa koko museota käydä läpi päivässä (lue: ei kukaan) mutta me ollaankin kävelymestareita. Myönnettäköön, että oltiin aika turtana päivän lopussa. Seuraavana päivänä olisi sitten tarkoitus kulkea Amélien jalan jäljissä ;)

27.6

Herätys ja majoneesileipä. Montmartre odottaa! Montmartre, "marttyyrien vuori" (mont des martyrs), on Pariisin pohjoisosassa, XVIII kaupunginosassa sijaitseva kaupungin korkein kukkula. Se on tunnettu historiastaan taiteilijoiden asuinpaikkana. Montmartren värikäs historia ja idyllinen ilmapiiri alkoivat kuitenkin viehättää taiteilijoita. Georges Michel oli ensimmäinen tulija, häntä seurasivat muut, joukossa 1900-luvun alussa joukossa mm. Pierre-Auguste Renoir, Henri Matisse, Pablo Picasso, Vincent van Gogh, Claude Monet, Maurice Utrillo ja Suzanne Valadon. Aluella on asunut myös joukko säveltäjiä kuten Claude Debussy ja Erik Satie sekä jo aikaisemmin Frédéric Chopin. Kiteytetään se jos se on ennestään jollekin tuntematon: Täällä sijaitsee Moulin Rouge, Kahvila jossa Amélie oli töissä elokuvassa Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain ja täältä on komeat näkymät Pariisiin (Pariisin korkein kukkula). Metro saapui sopivasti Moulin Rougen myllyn juureen ja siitä räpsästiin pari kuvaa. Joskus tulevaisuudessa kun päästään uudelleen Pariisiin olisi tarkoitus käydä katsomassa Can-Can-tanssia kyseisessä puljussa, mutta tällä kertaa ei ole aikaa. Lähetään kävelemään jyrkkää tietä ylös ja ei aikaakaan, kun löydetään se kuuluisa Amélien kahvila. Ihan kivan näköinen, aateltiin että olisi voinut ottaa aamukahvit, mutta hinta ei tee vaikutusta, 4 euroo peruskahvi. Ilmeisesti kyseinen kuppila taitaa nykyään ratsastaa leffasta saadun kuuluisuuden avulla, sen sijaan että panostaisi aidosti hyvään asiakaspalveluun ja laadukkaaseen ruokailukokemukseen. Lähdetään pois hieman pahoitellen tarjoilijan nyrpistellessä nenäänsä. Hohhoijaa, kaikkia ei ole tehty rahasta.

Montmartrella kiertely oli kivaa, se on kuin pieni, sata vuotta ajassa taaksepäin jäänyt pikkukylä, joka lepää euroopan isoimman metropolin naapurissa. Tunnelmaa on kuin Hercule Poirot-elokuvassa. Kiertelyn tuloksena löydetään myös hieno hautausmaa ja cabaret-kapakoita, plus pienen pieni viinitila, jonka rypäleistä tehdyt viinit kaupataan huutokaupassa joka vuosi ja tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Sacré-Coeur kirkko tuli myös nähtyä, kuten kukkulan huipulla sijaitseva Dali-näyttely. Sisällä oli dalin veistoksia ja piirroksia, mutta ei maalauksia. Näyttelystä saatiin silti paljon irti, sillä jokaisen työn symboliikka oli selitetty ja ne olivat hienoja ja mielenkiintoisia. Hullu mies se Dali, mutta pirun taitava artisti. Päivänvaloa oli vielä rutkasti jäljellä, joten reippailtiin kohti yksiä hienoimmista Pariisin nähtävyyksistä, Pantheonia!

Ehittiin juuri ja juuri Pantheonille, jotta ehdittiin nähdä maanalainen hautauskammio, jossa oli 1700- ja 1800-lukujen kuuluisien ranskalaisten hautoja. Itse Pantheon oli aivan järkyttävän upea, niska inisi protestista kun piti ihailla kattoa ja holveja. Sisältä löytyi myös sellanen jättimäinen heiluri, jonka tarkoitusta ei oikeen saatu selville. Yritän blogiin merkata Pantheon kuviin leimat, jotta tiedätte mitkä kuvista kuvaa tätä rakennusta :) Illalla käytiin ensimmäisen kerran syömässä aitoa ranskalaista ruokaa Louis-kahvilassa, jossa syötiin coq au vin ja boeuf à la bourguignonne. Hyvää oli, mutta pirun kallista! Ja tää oli halvin ravintola Pariisissa joka ei ollut turistirysä...

Vatsa lihaa täynnä hyvä nukkua zzz....

28.4 Apua, viiminen päivä Ranskassa! Koska aikakone ei mahtunut rinkkaan niin nyt pitää käyttää kaikki aika hyväkseen, eli tyydytään tänään käymään läpi ainoastaan loput pariisista, notre dame, katakombit jne jne. Aikataulu ei suinkaan ole kiireinen, sillä vain toinen jaloista on täysin lamaantunut päivittäisestä 12-tunnin kävelyreissuista. Tarpeeksi siis toimivia raajoja jäljellä. Ensimmäinen retki vie kohti katakombeja, useamman kilometrin pituinen verkosto käytäviä, jonne on haudattu 5 miljoonan ihmisen luut. Katakombin alkupäivinä luut usein vain heiteltiin käytävien seinien viereen isoiksi kasoiksi, kunnes Louis-Étienne Héricart de Thury sai tehtäväkseen järjestää katakombit uuteen uskoon. Luut aseteltiin koristeellisesti pitkin käytäviä ja katakombit avattiin turistinähtävyydeksi jo 1867. Yleisölle avoinna olevat osat ovat vain pieni osa Pariisin alla kulkevista käytävistä. Yhteensä tunneleita on yli 300 kilometriä. Katakombeihin pääsee kuitenkin joistakin kohdin myös Pariisin viemäri- ja metroverkoston kautta. Myös räjähteitä tiedetään käytetyn, ja katakombit houkuttelevatkin huumekauppiaita, erikoisuudentavoittelijoita ja salaisten kokouksien pitäjiä. Kuulosti sen verran siis jännältä, että pakko oli käydä! Ne kuvat, missä näette luita ja pääkalloja seinillä ovatkin näistä käytävistä. Oli aika tunnelmallista kulkea kylmissä, kosteissa ja kolkoissa käytävissä luiden ja pääkallojen ympäröimänä. Turisteja ei taaskaan onneksi ollut paljon, joten saatiin nauttia haudan hiljaisuudesta...

Upeudestaan huolimatta häiritsevä kokemus päättyi supermarkettiin, joka sijaitsi sopivasti ulostulon läheydessä. Eväitä matkaan ja matka jatkuu. Nyt olisi sitten tarkoitus nähdä se pyhän kolminaisuuden viimeinen osa, eli Notre Damen katedraali. Kyseinen puljuhan on 685 vuotta vanha ja sen rakennus kesti 162 vuotta. Notre-Dame on suuri, viisilaivainen katedraali. Sen sisätiloilla on pituutta 130 metriä, leveyttä 48 metriä ja korkeus lattiasta kattoon on 35 metriä. Kaksi suurta länsitornia, joissa sijaitsevat kookkaat kellot, rakennettiin 1210-1250. Tornien korkeus on 68 metriä. Katedraaliin lisättiin 1200-luvulla kolme suurta pyöreää ruusuikkunaa. Ikkunat ovat halkaisijaltaan 13 metriä (wikipediasta bongattua). sisältä kuten ulkoakin, tämä on varmaan heti näyttävin kirkkorakennus heti Vatikaanissa sijatsevien jälkeen. Itse suosittelisin näkemään tämän ensin, ja sitten vatikaanin vastaavat. Kirkko on mahdoton kuvailla itse, katsokaa kuvat tarkkaan läpi. Kierreltiin ja kaarreltiin ja päätettiin jopa jonottaa torneja varten, joka ei onneksi maksanut mitään (taaskaan, kun ollaan alle 26-vuotiaita EU-kansalaisia) ja jonotus kesti vain tunnin. Oli kyllä sen arvoista, sillä näkymät olivat upeat, sekä tornien sivuissa, sisältä että päältä, kun katseltiin tornien lisäksi itse Pariisia, joka jälleen kerran avautui upeana edessämme taas uudesta kulmasta. Matka päättyi sinne mistä alkoikin, sillalle, jossa paikalliset pitävät pinikkejä. Tällä kertaa oli omat eväät mukana, ja tunnelma on auringon laskeutuessa katossa.

Illalla kamppeet kasaan ja kohti seuraavaa bussia. Tämä veisi meidät sitten Saksaan Bavarian kuntaan, jossa nähtäisiin Ludwig toisen satulinna ja muuta kivaa. Seuraavaan kertaan!