Linkkasin tuohon lokaatioksi reissun keskivaiheilta Nashvillen, joko on huomattavasti hehkeämpi paikka kuin Jamaica, New York, missä nyt odotellaan sitten koneen lähtöä. Muutama päivä sitten tuli herättyä tietoon, että alkuperäiset lennot oli peruttu. Oli tätä alkanut jo aavistelemaan seuratessa tulevan lennon käyttäytymistä muutaman päivän ajan. Onneksi kuitenkin lentoyhtiön chatissä roikuttua sai uudet lennot perjantai-illalle. Ei yhtään kiinnostanut reissata yhdeksi yöksi metrossa toista tuntia suuntaan, kun Nykin tilanne on mikä on. Uber Eats toimittaa ruuan hotellin pihaan ja peiton alla on lämmin mutustaa.

Matka on polveillut aika lailla, ahtaalle on pikku hiljaa laitettu matkaajat täälläkin. Kukaan ei ole liikkumista onneksi rajoittanut, mutta ei moneenkaan paikkaan ole mitään asiaa ollut enää toviin. Ensimmäisessä Nykin jälkeisessä kohteessa kaikki oli vielä ns. normaalisti. Milwaukeessa pääsi illallistamaan ulos tavernaan, eikä oikeastaan jo New Yorkissa levinnyt yleinen pieni paniikki ollut nähtävissä Michigan järven rannalla. Ilta oli kylmä ja kun burgerit oli vedetty nassuun niin hotellille unille. Milwaukee oli valittu kohteeksi silmällä pitäen sunnuntai-illan Chicago Bullsin peliä, joka toki tiedettiin perutuksi jo New Yorkista lähdettäessä. Puolilta päivin Chicagossa sai vielä huikean hyviä ribsejä ja briskettiä. Maistan vieläkin suussani sen bbq kastikkeen, jonka kanssa läträsin urakalla näiden luista pehmeästi irtoavien lihapalojen kanssa. Siihen kylkeen vähän mac n cheeseä ja kivan kirpsakkaa coleslawta. Ostoksiakin pystyi vielä hoitamaan Chicagossa, mutta iltapäivällä United Centerin fanikaupassa korviin kantautui tieto, että Chicago tullaan sulkemaan pitkälti illan aikana. Tämä ei vielä huolestuttanut kovinkaan, koska suuntana oli Indiana vielä sunnuntain aikana. Walmart Indianan puolella kuitenkin herätti todellisuuteen, että jotain hyvin poikkeuksellista on meneillään. Olen muutamaan otteeseen vieraillut Walmarteissa ja ikinä en ole tuollaista kaaosta ja puutosta niissä nähnyt. Paljon tyhjiä hyllyjä ja sotkuista, kun osa tavaroista oli lattialla. Viimeistään silmäni avautuivat tälle tilanteelle kaartaessani Munsterissä Three Floyds panimon pihaan, joka oli juuri liimannut lapun oveen, että avaamme jälleen, kun tilanne normalisoituu. Tiesin, että sitä hetkeä en voi jäädä tälle parkkipaikalle odottamaan. Kylmä viima puhalsi, tuijotin kaukaisuuteen, en pystynyt lähteä ajamaan saman tien, oli kerättävä itsensä. Lohtua sai onneksi Texas Roadhousessa, joka tarjoili pihviä ja muussia tuttuun tyyliin. Heillä oli pullossa Three Floydsia, se valoi uskoa, että tästä reissusta selvitään.

Yö Merrillvilleläisessä motellissa palveli tarkoitustaan ja aamulla Corollan keula suuntasi etelään, edessä oli yksi pisimmistä siirtymistä viskeistään ja hevoskilpailuistaan tunnettuun Kentuckyn osavaltioon. Louisvilleen päästyään huomasi, että Kentucky on ottanut jo kovat keinot käyttöön ja sulkenut keskustan ravintolat. Pienen rundin käveltyään huomasi, että illallisvaihtoehtoja ei juuri ole ja kaduilla on pitkälti näkyvät ihmiset ovat kodittomia. Stone Coldin vierailu Rawissa tyhjien katsojien edessä sai pohtimaan, että ei kaikkea kannata väkisin toteuttaa näinä erityisinä aikoina. Aamulla uusia lauhkeampia metsästysmaita lähdettiin etsimään Nashvillestä. Teema kanaa ja kantria toteutuisi varmasti siellä. Peltomaat muuttuivat kumpuilevammaksi metsämaaksi. En tiennyt, että tästä iltapäivästä oli kehkeytymässä yksi matkan hauskimmista. Tarkoituksena oli piipahtaa Nashvilleläisen pienpanimon taproomissa keskellä seesteistä asuinaluetta. Rempseä pitäjä ja värikäs pariskunta tiskillä sai unohtamaan maailman menon hetkeksi. Hanoista kuohusi herkkua, kunnes ovista astui kutsumaton vieras. Davidsonin maakunnan terveystarkastaja. Tuomio oli odotettu, ovet säppiin ja jatkossa vain myydään mukaan, tiskillä ei notkuta. Pientä lohtua toi, että sisällä olleita ei tarvinnut potkia pihalle, uudet asiakkaat eivät vain olleet enää tervetulleita. Tässä vaiheessa Tennesseen osavaltion määräys oli, että yli 50% juomista liikevaihtoa tekevät ravitsemusliikkeet on suljettava. Eli Suomeksi sanottuna ravintolat jatkakoon samaan malliin, mutta baareissa ei enää hengailla. En ole googlaillut jälkikäteen, mutta luulisin, että ovet on laitettu Tennesseessäkin säppiin jo ravintoloissakin tähän mennessä. Iloksi sai kuitenkin syödä muutamassa odotetussa ravintolassa paikan päällä Nashvillessä ja osavaltion itä-osassa Knoxvillessä. Nashvillen keskusta vaikutti viihtyisältä, mutta jo autioituvalta. Huhuilin Bridgestone areenan edessä Pekkaa, Juusea ja Kulta-Mikkeä. Vain kuvat seinältä tuijottivat takaisin.

Seuraavana vuorossa oli Great Smokey Mountainsien ylitys Pohjois-Carolinaan. Alue kuuluu Appalakkien vuoristoon, jonka annoin aina kasiluokan maantiedon kysymyksiin vastaukseksi, kun kysyttiin vanhaa poimuvuoristoa. Jotkut muut vastasivat Ural, minä suuntasin silloin jo katseeni tänne. Luonto oli odotetun kaunista kavutessa ylös vuorenrinnettä. Hieman teemaan sopien, pienelle vastoin käymiselle oli taas tilaa ja huipulle päästyä näkyvyys oli nolla. Ihmisiä oli selvästi tullut vaeltamaan ja varautuneet säänmukaisesti. Matka jatkui alas laaksoon ja lounaaksi kiskaisin kitusiin makealla Havaijin pekonilla kruunatun sämpylän, jossa oli leikkeileitä yli 200 grammaa. Pitäisiköhän sitä kotonakin alkaa vetämään ruispalan väliin kokonainen loota ohuen ohuita. Osavaltion suurimmassa kaupungissa Charlottessa kevät oli pitkällä, ja elohopea kipusi celsius asteikolla yli 25:n. P-Carolina oli kieltänyt jo kaiken ravintolaruokailun ja koska ytimessä ei löytynyt mitään näppärää takeaway ruokaa, niin ruokakauppa ravitsi tässä tapauksessa. Charlotten kohokohdat olivat kauniissa kukassa olleet puut ja sortsikelit. Carolinan läpi oli ihan mielekästä ajella, seuraavana kohteena oli osavaltion pääkaupunki Raleigh, jossa oli alun perin tarkoitus käydä seuraamassa Teukan ja Sepen otteita paikallisen Hurrikaanin pyöriessä jäällä. Ruokaa täytyi hakea ravintolasta hotellille, ja sitä odottaessa sai jälleen todeta maailman olevan pieni paikka. Myös ruokaa noutavaa tullut mies kysyy, että oletteko Suomesta. Afrikkalaisella painotuksella puhuva mies kertoo, että hänellä oli pari vuotta aikanaan suomalainen tyttöystävä Oulusta. Olen hieman ihmeissään. Hän oli tavannut tytön Helsingin MM-kisoissa 2005. Liekö tyttö koria kantanut Garylle? Muistan hyvin nämä sateiset kisat, olin kesäleirillä Nurmijärven metsissä, ei ollut vielä nykyaikaista seurantamahdollisuutta. Viestit kuitenkin tavoittivat, että tulevaisuuden nimi Pitkämäki oli jäänyt neljänneksi. Välillä vettä satoi niin, että keskisalko ei meinannut pysyä paikallaan lainehtivassa maassa. Tosiaan Kongon Gary oli ollut olympialaisissakin välierissä ja viipynyt sileällä ratakierroksella vain hieman päälle 44 sekuntia. ''Niin ja managerini oli Jukka Härkönen, tunnetko Jukan?''

Tosiaan kun jääkiekko oli peruttu, niin suunnitelmat menivät uusiksi. Päivästä tuli ''etsi parhaimmat Suomeen vietävät kastikkeet'' päivä. Joku voisi arvata, että ainakin ranchiä. Yö meni Rocky Mount nimisessä pitäjässä ja aamulla moottoritie vie kohti Norfolkia, Virginiaa. Norfolkissa ilma oli epävakaampi, jolloin hohtoa katosi paljonkin vierailusta merenrannalla. Fiilistelyä tuli harrastettua Papa Johnsin pizzan merkeissä. Aikanaan vaihto-oppilas aikoina minut majoittaneen perheen veli oli töissä Papa Johnsissä. Muutama lätty tuli silloin syötyä. Olin kuitenkin unohtanut, että reunat dipataan täällä valkosipulivoihin.

Nautin ajeltaessa hyvästä infrasta ja siitä osoitus oli Chesapeakenlahden silta-tunneli Virginian Eastern Shorea, kun matka jatkui kohti Ocean Cityä. Lähes 30 kilometriä pitkä lahden ylitys kaksikaistaista moottoritietä suuntaansa on aikamoinen näyte vesirakentamisesta. Matka maanteitse kesti vielä noin kaksi tuntia Marylandin kesäkaupunkiin Ocean Cityyn. Sitä kaupunki näytti tosiaan olevan. Kun otetaan huomioon tämän hetken tilanne, niin paikka tuntui aavekaupungilta. Seitsemän tuhannen asukkaan kaupunki, joka vetää kesäviikonloppuisin jopa yli 300,000 vierailijaa. Puitteet ovat kyllä kunnossa. Toinen lomakohdekaupunki oli Atlantic City, jossa matkan oli tarkoitus kruunautua. Tämä päätös tehtiin puolestamme, Caesars sulki kaikkien resorttiensa ovet, joten ei viihteeseen perustavaan kaupunkiin ei ollut asiaa, jos huvittelut on kiinni. Vaihtoehtoinen reitti löytyi yllättävän helposti. Hain fiilistä katselemalla Rockyn treenipätkät, jossa askel tihenee ihailtavasti pitkin Benjamin Franklinin puistotietä ja missä porrasjuoksu ei ole näyttänyt missään niin helpolta. Pari yötä aika varmasti suljetussa Philadelphiassa ei varmasti olisi mikään kamala päätös retkelle. Philly oli aika kiinni, mutta evästä saatiin ja Rocky fiilistely pienessä tihkusateessa tuntui tutulta. Ehkä askel tällä kertaa tuntui kevyämmeltä, koska Reading Terminal marketilla ei saanut ahdettua vatsaa täyteen donitseilla, kuten lokakuussa 2013.

Näin se tämän reissun ympyrä sulkeutuu New Yorkiin. Alkuperäisin lennon pitäisi lähteä näillä näppäimillä, mutta vielä yö täällä ollaan. Tai ainakin yö. Tuntuu, että mikään tällä hetkellä ei ole niin varmaa kuin epävarma. Moni on kysellyt vointia ja ollut huolissaan kotiin pääsystä. Jotkut olleet varmoja, että ei täältä hetkeen kotia pääse. Ei tästä reissusta sellaista aivan tullut kuin odotti, mutta harvoin niin täysin käykään. Intian samanlaista kiertomatkaa en ehkä olisi uskaltanut vetää loppuun asti tässä tilanteessa. Silti sanon, että reissu jää selvästi positiivisuuden puolelle erilaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Ei näinä aikoina Suomessa ainakaan olisi ollut näin hauskaa. Toisaalta tässä maailmassa on tällä hetkellä muutakin ajateltavaa, kuin hauskan pito. Katson hieman pönöttävää vatsaani ja totean, että reissu on tehnyt tehtävänsä. On kotiinpaluun aika.