Perjantaina 25.2 oli aika jättää Buenos Aires taakse ja suunnata kelkka kohti uusia maita ja mantuja. Takki auki mielenkiintoiseen seikkailuun, vain menolippu Iguazulle kourassa. Kiitti moi Buenos Aires ja San Telmo.

Kuusitoistatuntinen bussireissumme Via Barilochen kyydissä oli tähänastisista kyydeistä paras. Tällä kertaa etupenkin poijjaat saivat nauttia parhaista 80- ja 90-luvun hittimusiikkivideoista sekä samppanjatarjoilusta, bueno! Ei kuitenkaan makiaa mahan täydeltä, ei tämäkään reissu ilman takaiskuja mennyt. Aamupalan jälkeen vaivuttiin takaisin untenmaille ja herättiin siihen, kun bussimme nököttää keskellä pitkää ylämäkeä totaalisesti poissa pelistä. Sinnehän se louhahti keskelle ei mitään, vain kahden tunnin päähän Puerto Iguazusta. Tunnin verran odoteltiin kunnes seuraava auto nappasi haaksirikkoutuneet matkustajat kyytiinsä kohti määränpäätä.

Iguazulle päästyämme etsimme itsellemme mukavan hostellin. Leppoisan näköinen Residencial Colonial Iguazu löytyi parin korttelin päästä. Kysellessämme vapaita huoneita irstaan oloinen herrasmies huitoi meidät peremmälle ja näytti huoneen. Pablo huuteli vain että no problemos chicos, maksakaa sitten joskus... huone oli hyvä+ ilmastointivehkeineen ja tuulettimineen, suihku oli kylläkin vähintäänkin mielenkiintoinen väkerrys erivärisine piuhoineen ja mokkuloineen. Kaiken lisäksi vesi oli niin kuumaa, ettei normaalin suihkun tarjoamaa virkistävää tunnetta kannattanut aamuisin odotella. Aamupalat kuului kattaukseen ja hostellin piha oli rentouttavan trooppinen, uima-allas tarjosi sen mihin suihku ei pystynyt. Henkilökunta oli järjettömän leppoisaa, eikä mikään asia ollut niin justiinsa, no problemos oli vastaus useaan kysymykseen. Ilmapiiri oli muutenkin jeesjees. Ensimmäisenä iltana käytiin kylillä hieman kartoittamassa tarjontaa Iguazu Fallsien osalta, turisteille oli jälleen kerran tarjolla erilaisia matkakokonaisuuksia sisältäen pakolliset museohässäkät. Päätimme napata pelkät bussiliput putouksille ja ihmetellä siellä sitten tarkemmin päivän ohjelmaa. Loppujen lopuksi maksoimme lipuista kymmenen kertaa vähemmän kun vältimme turistihuijaukset.

Sisäänpääsymaksu Iguazun kansallispuistoon kustansi 20euroa. Alueella oli hyvin merkityt reitit jalankulkijoille, ja selvät varoitukset siitä , ettei reitiltä saa poistua. Viidakossa kun asustaa jos jonkinlaista mäkäräistä ja mörrimöykkyä. Melkoisia ääniä metiköstä kyllä kuuluikin, eikä edes olisi tehnyt mieli poiketa omille teille vaikka olisi ollut kalleimmat Camel-bootsit jalassa. Villejä elukoitakin matkan varrella pyöri. Vinkeimpinä otuksina muurahaiskarhu-pesukarhu-mäyrä kombinaatiot, jotka käyttäytyivät kuin pulut Turun torilla...(eli häiritsevät ihmisiä ja närppivät ruokia pöydiltä mutta eivät sentään lentäneet). Olihan maastossa myöskin paljon apinoita. Venereissulla viidakon siimeksessä putouksien yllä törmäsimme vielä krokotiiliin ja kilpikonniin. Aika konnia.

Putousten vallattua näkökenttämme, olimme myytyjä. Uskomattomat vesimassat jylläsivät ja kuohusivat joka puolella, niin Argentiina kuin myös Brasilia puolella, rajana vain veteen piirretty viiva. Reitti saattoin kulkijansa putousten päälle ja alle. Maagista. Kävimme heittämässä myös pienen veneilyn putousten ALLA, paatti puski vauhdilla suoraan tyrskyihin, aamusuihkut oli näin otettu. Raikasta. Päivän luontoseikkailun jälkeen oli makoisaa pulahtaa virkistävään altaaseen iltauinneille. Siihen vielä päälle reilut sapuskat ja päivä oli lusittu.

ja niin, uusi määränpäämme on Salta, se mitä siellä tapahtuu selvinnee seuraavassa jaksossa...

Antsa ja Petu