Viime viikonloppu osoitti sen, ettei mikään ole mahdotonta. Vilustuminen neljänkymmenen asteen kuumuudessa on mahdollista. Voi kuitenkin olla, että vilustuin kuultuani suhteellisen paljon marinaa kotikylän pakkasista...oli miten oli, parin päivän makoilu sängyn pohjalla sai mielessäni pyörimään kysymyksen; jos on sairaana lomalla, onko silloin sairaslomalla? Rohtoja naamariin, ja olin taas mukana taistelussa.

Tiistai toi tullessaan päiväreissun Coloniin, Uruguayhin. Tämä Unescon suojelukohde on mainio määränpää, mikäli tahtoo jotakin pikkukivaa päiväksi. Helppo matkustaa ja oiva tapa hellittää Buenos Airesin kiireet ja kaasut hetkeksi. Laivalla matkustettaessa sinulla on jopa valinnanvaraa, ottaako nopea ja tahdikas tunnin lautta vaiko hieman rauhallisempi kolmen tunnin paatti. Laiva tarjoaa sinulle lähes kaiken saman kuin mikä tahansa ruotsinlaiva; taxfreen, risteilyn tähtiartistin, nenät tukkoon vetävät kokolattiamatot ja reilusti ylihintaiset oluet. Päätimme ottaa 3 tunnin luksusristeilyn, mikä olikin hellempi myös rahastollemme. Matka meni sutjakasti pienehköiden päikkärien merkeissä.

Perille päästyämme päätimme ottaa tuntumaa Atlantin aaltoihin ja suuntasimme rannalla tallustelemaan. Rantahiekan poltellessa jalkapohjia, oli hyvä käydä välillä kahlailemassa vetten puolella. Päivä kului jännästi katuja tallaillen ja kulmia tutkiskellen, katukuva oli kuin suoraan legendaarisesta Zorro-sarjasta. Z. Viimeiset tunnit istuskelimme Atlantin rantakivillä tsuumaillen vedennousua, kunnes aallot yllättivät meidät ja vaatteemme. Oli aika lähteä satamaa ja kotia kohti.

Terminaaliin saavuttuamme, outo tunne valtasi mielen. Miksiköhän oli niin tyhjää, missä kanssamatkustajat olivat? laivammehan lähtisi puolen tunnin kuluttua. Nokka kohti check-inniä ja vilkaisu kelloon...hetken hiljaisuus...toinen vilkaisu kelloon. Kas kas, tänäänhän olikin juuri se päivä kun emme muistaneet siirtää kelloa Uruguayn aikaan. Paattimme oli lähtenyt puoli tuntia sitten. Ei auttanut muu kuin pyhittää hetki hyville nauruille. Kokosimme itsemme ja menimme ostamaan uudet liput seuraavaan laivaan (taistelimme pitkään itsemme kanssa, ottaako uudet liput vaiko jäädä vielä seuraavaksikin päiväksi mestoille). Seuraava lähtö oli vasta muutaman tunnin kuluttua, joten saimme lisäaikaa tutustua paikalliseen juomakulttuuriin...

Laivaan noustaessa saikin taasen olla skarppina, kun hommaan tarvittiin noin kaksisataa lipuketta ja lapuketta. Paperit järjestykseen ja lisää leimaa passiin! Laivassa meitä ei huolittu ykkösluokkaan, joten otimme mukavat asennot turistiosastolta, ajatuksena vaipua pieneen koomaan seuraavaksi kolmituntiseksi. Jokin oli kuitenkin pielessä, potski täräytti matkaan sen verran vauhdikkaasti keula pystyssä, että olimme kutakuinkin varmoja kyseessä olevan se tunnin, nopea ja tahdikas, express buquebus. Paluumatka taittui siis paljon odotettua rivakammin ja se sopi meille mainiosti.

Antsa ja Petu, suorittajat.