Ei ollut vaikea kehitellä teemalaulua saarivisiitille Koh Taolla. Pienestä pandakarhusta laulettiin usein ja kiihkeästi, tosin vahvasti ohi nuotin. Ei sen taas väliä. Letkeä kiinalaissävellys toi juuri toivotun tunnelman lomailuun Taon saarella.

Ensimmäinen tavoite suoritettiin jo edellisblogissa, eli käytiin moikkaamassa Siniä ja Hannaa, ennenkuin ne karkasivat omille teilleen. Vuorossa seuraavana olikin sitä parasta eli Eevan sanoin 'löffäystä'.Jos joku ei tiedä, niinkyselkää ihmeessä mitä se meinaa, mutta luulisin, että kaikilla on ainakin mielipide. Siispä riippumatto alle ja vieno tuuli puhaltamaan ylimääräiset hikikarpalot iholta. Eeva luki taas pari tusinaa kirjaa ja minäkin sain yhden päätökseen rentoutumissession aikana. Se mun lupailema mopokin käytiin vuokraamassa ja ihan kylille lähdettiin shoppailemaan. Joku sai nimiinsä jopa tuliaisia, mutta jätetään jännityksen vuoksi nimet mainitsematta.

Seuraavan päivän aihe oli se vaellus pitkin rantaa meidän biitsiltä päärannalle. itse asiassa se oli tarkoitus suorittaa jo edellispäivänä, mutta aamulla mua ei saanu edes dynamiitilla ylös sängystä, joten Eeva sanoi, että ' voidaan me huomennakin mennä'. No mentiin sitten huomenna. Reitti oli löydetty paikallisesta turistilehtisestä, jossa muutamin sanoin kuvailtiin reitti ja kunnon karttaahan ei ollut. Silmät kiinni ja sinnepäin toimi hyvin mottona. Hyvinhän se menikin. Välistä käveltiin ihan 'kunnon' tietä ja välillä mentiin ihan umpi viidakossa, mutta varmasti oltiin ainoat sillä polulla ja se tuntui kivalta. Löydettiin hienoja rantoja, ei toki mitään autioita, mutta maisemat oli eri jees ja hiki virtasi, taas. Pari kolme tuntia myöhemmin saavuttiin viimeiselle rannalle ja kuolaten käveltiin hienostolomahotellien lävitse. Tai siis niiden pihojen, ei nyt toki rakennuksiin tunkeuduttu. Ne oli niitä paikkoja, joissa on lakanat sängyissä ja ne vieläpä vaihdetaan tiheään tahtiin. Yö semmoisessa paikassa maksaa enemmän mitä me maksettiin meidän bungalowista 4 yönä yhteensä. Noh, me vaan kuolattiin ja käveltiin ohi. Päästiin kylille ja otettiin tyytyväisenä onnistuneen urheilusuorituksen jälkeen taksi takaisin kotiin.

Siitä meidän bungalowia tuli kehuttua jo edelliskirjoituksessa, mutta hehkutetaan vielä muutama sana. Siis kunnon kapuamisen päässä kukkulan päällä oli meidän rakenteiltaan ei leikkimökkiä kummoisempi talo. Se ei toki haitannut jos tuuli kävi läpi talon kun asteita oli 35 ja kun terassi oli 9 neliötä iso niin siihen oli kiva laittaa itsensä mattoon riippumaan tai vaikka riiputtaa vain jalkoja yli terassin kaiteen kun näkymät oli (paremmat) kuin Näsinneulasta. Se oli niitä asumuksia, jotka oli tosi ikävä jättää taakseen. Kerrankin hinta ja laatu kohtasi, lisäten, että gekot ja oravat piti meille seuraa öin päivin.

Saatiin trekki tehtyä ja iloisena join voittajan kaljaa riippumatossa. Matkanjohtaja ilmoitti ykskantaan jo sovitun asia, että seuraavana päivänä suunnattais Taon kehutuille vesille eli snorklaamaan. Ostettiin liput veneelle. Sen suuremmin on vaikea kertoa mille, yhdelle niistä, joka myi samaa reissua samaan hintaan kuin kaikki muutkin. Semmoinen tietty kilpailuvietti paikallisyrityksistä puuttuu kun kaikki tietää, että turisteja on kaikille tarpeeks, niiin kaikki laivat saadaan myytyä täyteen, eikä tarvitse kilpailla hinnoilla asiakkaista. Kuulostaako lievästi kartellilta? Niin minustakin, tervetuloa Kaakkois-Aasiaan.

Aamu oli aikainen, tai no, kahdeksan aikaan piti nousta, mutta Taolla se on ainakin mulle aikainen aamu. Päästiin paattin, joka huomattiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olevan täysi aasialaisia ja ruotsalaisia. Näistä kahdesta ihmisryhmästä ei vaan pääse eroon. Tästäkin huolimatta matka alkoi ja heti alkuun todettiin meri aika aallokkaaksi. Vaikka meilläkin oli iso paatti alla niin keinutti reilusti ja tunnin sisään ensimmäinen kinkki oksensi. Onneksi se jäi ainoaksi. Phi Phin pettymyksen jälkeen päästiin semmoiselle reissulle joka oli oikeasti keskittynyt snorklaukseen. (Lantan snokrlireissua ei voi mainita kun se oli valkoihoisten järjestämä). Snorklattiin kolmessa paikassa, plus räpiköitiin maskit naamalla Nangyuan Saarella, mikä on käytännössä kolmen saaren ryhmä joita yhdistää hiekkaranta. Uinti paikat oli melkein kaikki paljon mielenkiintoisempia kuin useimmat Thaimaassa ja erosivat kivasti myös toisistaan. Jälleen kerran sai polskutella keskellä hirveen isoja kalaparvia ja kaikennäkösitä pikku kalaa nähtiin myös kauempaa. Mikä toisaalta oli myös se ongelma. Vieläkään ei olla nähty ainuttakaan haita ja isot kalat on muutenkin vältelleet meitä. Kilpikonna on viimeks havaittu Gilin saarten kupeessa Indonesiassa. Eli onhan ne koralliriutat ja erilaiset lahdenpoukamat todella jänniä, mutta onhan se niinkin, että kun viidakkoon menee niin tahtoo nähdä mielummin eläimiä kuin puita, eiks je?

Näillä aasialaisten tekemillä reissuilla yhteistä on semmonen yleisen informaation ja ylipäänsä englannin puute. Tälläkin reissulla aina jollekin uimapaikalle saavuttaessa henkilökunnan ainoa englantia puhuva poika tuli kertomaan meille paikan nimen (thaiksi) ja kuinka kauan oli aikaa kätettävissä ko. paikassa.That's it. Ei muuta. Muuten henkilökuntaa ei sitten oikeastaan edes tavoittanut mistään. Kontrastina toisen matkafirman veneessä valkoihoinen kundi selitti vieraille skotlantia murtaen (mutta ymmärrettävää englantia silti), missä oltiin, missä kannatti uida, mitä oli nähtävissä ja miten eri kalat saattoi tunnistaa. Toisaalta se ryhmä oli liikkeellä paljon pienemmällä veneellä, joten uskon että siinä aallokossa me oltiin voittajia.

No mutta saatiin uitua, syötyä, otettua aurinkoa ja välistä oli jopa ihan kivaa. Välistä nimenomaan kielimuuri aiheutti sekaannuksia ja Eevalle harmaita hiuksia. Selvittiin silti. Päästiin takasin bungalowille ja suihkun kautta päiväunille. Levon jälkeen kylille, se urheilusuorituksen jälkeen asiaan kuuluva voittajankalja ja Eevalle lisää lukemista. Aiheesta on muutenkin sanottava, että tuo tyttö lukee ihan liikaa. Mä oon varma, että se joku päivä poksahtaa kun sen pää on täynnä luettua tekstiä. Väittää, ettei voi lopettaa kun kerran on alkanut. Mä kun oon luullu, että suomalaisella on vaan yks asia, mitä ei kesken lopeteta ja se ois toi juominen. Ehkä sillä on vaan niin hyviä kirjoja, mutta vaikka mulla oli kuin hyvä 550-sivuinen opus luvussa, niin pakko se on laskea alas aina pari sadan sivun välein. Eevalla tämmöisiä tapoja ei ole. Ihme typy.

Nyt tää viimeinen päivä alkaa kääntyä yöksi ja ollaan taas laivalla. Yölautta kuljettaa, ainakin toivottavasti meidät Surat Thaniin ja sieltä bussilla Khao Lakiin. Khaosta pitäis saada järkättyä vielä viimeinen sjorklausreissu. Mä olen oikeasti jo aika täynnä näitä snorkleja, mut nyt on edessä (ainakin maineeltaan) semmonen paikka, mikä pitäis useammassakin paikassa uitetun matkakoiran syttymään. Surinin saaret, Thaimaan niemimaan länsipuolella, siellä missä Thaimaan ja Myanmarin rajat yhdistyy etelässä. Taas yks paikka mistä sanotaan 'paratiisi maanpäällä' ja muuta hömppää. Edellisiin paratiiseihin verrattuna Surinilla on se vahva valtti, että siellä pitäis olla tosi paljon vähemmän ihmisiä. Saaret itsessään on rakennuskiellossa ja yöt vietettään, jos niin valitsee, teltassa rannalla. Luonto pitäis olla 'uskomatonta' ja snorklaus vähintään samanmoista. Näitä turistienkiihotuspuheita on kuullut ja lukenut nyt niin monta, että mä todellakin uskon vasta kun näen, mutta odotuksen on kuitenkin korkealla. Johtuen varmaan myös siitä, että se reissu maksaakin sit tosi paljon enempi . Se yleensä on sen merkki, että jotain hyvää ois luvassa.

Jos jotain hyvää tapahtui niin kuulette siitä sitten ensi kerralla. Kuulette kyllä vaikka homma ois menny reisillekin. Jatketaan tästä, laiva keinuttaa ja yö on pimee..

Syrämmellä Villee ja Evaaaa