Profile
Blog
Photos
Videos
Pura Vida!
Ennen lähtöäni Costa Ricaan luin joistakin oppaista, joissa kerrottiin Costa Ricalaisten rennosta elämänasenteesta ja siitä kuinka tulet kuulemaan usein Pura Vida termin siellä ollessasi. En silloin vielä ymmäräntänyt mitä tämä oikein tarkoittaa, mutta matkan aikana tämä avautui minulle paremmin.
Aloitin matkani Costa Ricassa tekemällä G Adventures reissun Costa Rica Quest joka kestää 9 päivää. Saapuessani San Jose pääkaupunkiin, minua ja miestäni olikin vastassa iloinen G Adventures työntekijä, joka heitti meidät ja muut samaan reissuun osallistuvat meidän aloitushotellillemme. Seuraavana päivänä olikin vapaata aikaa kierrellä San Josen keskustassa. Oltiin alkuvaiheessa todella innoissamme muutamista puistoista ja niiden kasvillisuudesta, koska ei vielä ymmärretty mitä kaikkea Costa Rican luonto vielä tarjoakaan.
Minulla oli sellainen ennakkokäsitys San Josesta, että siellä ei ole paljon nähtävää ja paikka on myös hieman vaarallinen. Olin siis hieman varuillani niin kuin suurkaupungeissa on hyvä ollakin. Huomasin kuitenkin, että päiväsaikaan ei tuntunut mitenkään vaaralliselta ja keskikaupungista löytyi ihan mielenkiintoisia paikkoja, kuten kävelykatu kauppoineen ja toreineen, jossa keskellä viikkoa soitti bändi letkeää latinomusaa. Kaiken kaikkiaan päivä oli mukava ja pidin kaupungista vaikka siellä ei jaksaisi useampaa päivää pidempään olla. Illalla tapasimme hotellilla muut reissuun osallistujat sekä meidän tour leaderin Nandan. Menimme vielä ulos syömään ja tutustuimme eri maista tulleisiin ihmisiin.
- comments
Bruno elenastevensonHey, Erik .re your comment on my blog, I'd be happy for us to link to one anhtoer. I love the photo of you onstage for Band of Brothers. Glad that you've experienced recognition for your work.