Ihan ensiksi, hyvää syntymäpäivää Monicalle!
Päivä Kochinissa on edennyt iltapäivään ja ollaan ehditty vähän tutustumaan ympäristöön. Kaksi kertaa ollaan lähdetty kävelemään ja kaksi kertaa oltu eksyksissä. Toisella kerralla ei ollut edes surkeaa karttaa mukana. Vähän turha kuuma ilma eksymiseen, varmaan jotain 35c. No, huomenna tuntuu kuin oltaisiin oltu täällä viikko, niin se aina menee.
Aamiainen tarjoiltiin yläkerrassa, jossa on ikäänkuin pieni olohuone ja siellä pääsee myös nettiin. Aamupala oli hintansa väärti; kannullinen teetä, paahdettua paahtoleipää, voita, hilloa, paistettu kananmuna, tuoretta ananasta ja minibanaaneja. Tämän matkan jälkeen en kotona paistele kananmunia vähään aikaan, täällä on syöty lähes joka aamu kananmunaa jossakin muodossa. Aamupalan jälkeen lähdettiin kävelemään rantaa kohti, jossa heti näkyi kalastajien verkkoviritykset. Kochi on kuuluisa kiinalaisista kalastusverkoistaan, jotka on kyhätty puunoksista ja köysistä. Verkko lasketaan veteen ja toivotaan, että verkkoa nostettaessa kalat jää verkkoon. Yksinkertaista, mutta ei idioottivarmaa, kuten tänään saatiin todistaa. Verkon ylös nostamiseen tarvittiin kuusi miestä, kivipainot nousi ilmaan ja tyhjä verkko nousi pinnan alta. Pettyneet sivustakatsojat poistuivat paikalta ja kalastajat laskivat taas verkon veteen.
Seikkailtiin pikkukujilla ja taidettiin olla paikallisten asuinalueella. Täällä on yllättävän vähän lehmiä, mutta vuohia näkyy usein. Tänään kaksi vuohta tuijotti toisiaan päät vastakkain ja kun koitin ottaa kuvan, lopettivat tietenkin. Paikallisten asumukset on rakennettu vieri viereen ja ne ovat pieniä ja usein kaksikerroksisia. Välillä näkee todella värikkäitä taloja valkoisten joukossa. Pyykkinaruja viritettyinä sivukujien yli ja niissä perheen pyykit kuivumassa. Roskia tien reunat täynnä, välillä nousee jostakin savu kun niitä poltetaan. Nähtiin kaksi eri poikaporukkaa lennättämässä leijaa, mies luki sanomalehteä yläkerran parvekkeellaan ja pikkutytöt huusi meille Hello!
Lopulta me oltiin sen verran eksyksissä, että otettiin riksa joka heitti meidät hostellille. Täällä riksat on paljon aktiivisempia kuin Goalla. Jokainen pysähtyy kohdalle ja heiluttelee karttaa ja tarjoaa kiertoajelua. Eikä usko ensimmäistä kieltävää vastausta.
Päiväunien jälkeen lähdettiin syömään lähistöllä olevaan italiaiseen ravintolaan. En ole koskaan Italiassa käynyt, joten en osaa sanoa, tekeekö siniseksi maalatut ikkunaluukut ja menusta löytyvät pitsat ja pastat italialaista ravintolaa, mutta paikka kelpasi meille. Ehdittiin just sopivasti syömään, kun ravintola sulki ovensa klo 15-18 väliseksi ajaksi, kuten moni muukin putiikki täällä. Lähistöllä oleva kirjakauppa piti ovensa auki ja se oli hieno paikka. Kaksi huonetta, joissa hyllyt täynnä kirjoja eri kielillä. Suurinosa käsitteli Intiaa, mutta oli siellä Harry Potterkin. Vähän hämärää siellä oli, kuten kunnon kirjakaupassa kuuluukin. Päätin ostaa pienen valokuva-albumiksi tarkoitetun kirjan, jonka sivut on käsintehtyä paperia. Siinä on sellaista henkeä, mitä Intiasta olen aikaisemmin kuvitellut ja haluan laittaa tiivistetyn version matkamme kuvista siihen albumiin. Myyjä (hindulainen nainen, joka ei puhunut mitään, hymyili varovasti vaan) laittoi ostokseni pieneen kassiin, jonka materiaali muistuttaa säkkikangasta. Mä kannoin kotimatkan ylpeänä sitä kassia, se on niin suloinen, kun joku on kaksi sivusaumaa käsin ommellut juuttinarulla kiinni. Olisin siitä pussukasta maksanut ekstraa jos olisi pyytänyt. Parhaimmat matkamuistot on ne, jotka eivät maksa mitään.
Mutkien kautta löydettiin takaisin majapaikkaan, vedettiin lariamit naamaan ja nyt odotellaan sivuvaikutuksia. Mua puri Goalla nettikahvilassa tusina hyttysiä jalkoihin, joten varmuuden vuoksi otettava lääkkeet, vaikka Goan pitäisi kuulemma olla malariavapaata aluetta.
Sari kyseli mausteista ja meidän ainut kokemus mausteista on se mitä ollaan ravintoloissa syöty. Maustekauppoja näkyi Delhissä ja täällä Kochinissa jokainen riksakuski haluaisi viedä meidät maustemarkkinoille. Mulle nämä mausteet on liian tulisia, Goalla tilasin pastaa ja sekin oli niin tulinen, että koitin poimia pelkkiä makarooneja ilman soosia haarukkaani. Eikä se ollut edes intialaista ruokaa. Onneksi useimmiten löytyy myös miedompia ruokia, kuten bruccettoja ja pitsoja. Nälkää en ole ehtinyt näkemään, joten kyllä täällä tälläinen vähän nirsompikin länsimaalainen selviytyy. Mausteita aion kotiin kuitenkin tuoda, kun eihän koko pussia tarvitse yhteen annokseen käyttää ;)
Meillä menee nyt pari päivää täällä Kochinissa ja sitten kokeillaan miltä junalla matkustaminen tuntuu. Senpä takia yritän olla ostamatta mitään sellaista tavaraa, jonka joudun selässäni vielä pari viikkoa kantamaan. Kummasti karisee ostohalut :) Tänään katsoin vähän kultaisia korvakoruja, mutta ne oli liian intialaisia kotona käytettäviksi ja muutenkin pitää pitää kukkaron nyörit tiukalla, kun onhan tässä vielä vaikka mitä edessä ennen kuin Delhiin palataan ja sitä kautta kotiin. Just nyt koti tuntuu kaukaiselta ja kun tietää, että te käytte tätä lukemassa, niin ei ole koti-ikävä iskenyt. Oikeastaan mä haluaisin tietää kuinka kauan pystyn olemaan poissa kotoa, ennen kuin ikävä tulee, mutta en usko kuukauden siihen riittävän.