Profile
Blog
Photos
Videos
Päivät täällä Shanghain sykkeessä on mennyt todella nopeasti. Viime viikonloppuna oli siis tarkoitus tavata reissutovereita ja lähteä niiden kanssa ulos, mutta ei niistä sitten kuulunutkaan mitään. Oltiin alustavasti sovittu perjantaina, että lähdettäis lauantaina juhlimaan ja piti sitten palata myöhemmin astioille, mutta oli vissiin astiat hajonnu tai hukkunu matkalla, kun eivät sitten palanneetkaan astiastolle. Ilmeisesti tuli muita suunnitelmia. Olis toki ollut kohteliasta mulle siitä ilmottaa. Noh, en kyllä oikeestaan ollut yhtään pahoillani, koska olin aika kipee koko viikonlopun. Aikamoinen räkätauti oli / on päällä ja vatsavaivoja oli myös hieman. Sainpahan siis ainakin huilia rauhassa Nightlife täällä on tosin aika mageeta, mutta onneks oon sitä kerinnyt jo aikasemmin koluumaan.
Toissa päivänä kävin sitten Shanghain "urban planning museossa", joka oli aika mielenkiintonen mesta! Ite nyt en todellakaan mitään museoihmisiä ole, mutta tuolla oli kyllä kaikkea jännää näytillä ja sain jopa yli tunnin siellä kulutettua aikaakin Ihan hyvin multa. Oli paljon kuvia ja tarinoita tän kaupungin historiasta ja sen lisäksi, niinkuin nimestäkin voi päätellä, niin kerrottiin tän stadin tulevaisuuden suunnitelmista, jotka on yllättäen aika huimia ja lisää pilvenpiirtelijöitä ja vaikka mitä on siis luvassa! Esillä oli myös kuvia 80-luvulta ja sitten samoista paikoista tältä vuosituhannelta.. Ero oli kyllä todella huikee! Parissakymmenessä vuodessa tää mesta on kyllä muuttunut ihan käsittämättömän paljon. Myöskin sporia täällä on ollut joskus aikanaan, mitä en edes tiennyt ennen, mutta nyt sekin sitten selvis. Harmi, että sporat on joutunut väistymään kehityksen tieltä
Eilen oli tarkotus shoppailla ja jonkun verran sitten loppujen lopuksi shoppailinkin. Kaiken kaikkiaan jonkun neljä tuntia ja pyörin tossa "Qi pu roadilla", jossa on paikalliset törkeen isot markkinat ja joka oli kyllä aivan käsittämätön ostoshelvetti tai vaihtoehtoisesti paratiisi. Siis kuteita, laukkuja, alusvaatteita, kenkiä jne oli enemmän kun turkkilaisissa basaareissa yhteensä! Ihan käsittämätön mesta. Toi "nanjing road", joka on siis tän kaupungin pää shoppauskatu, niin sekin tuntu melkeen rauhalliselta ja pieneltä tohon verrattuna. Nanjingilla on myöskin turisteja paljon enemmän ja hinnat korkeemmat. Ite oon yrittänyt sitä jopa vältellä viime päivinä, kun alkaa olemaan jo mitta aika täynnä noita kaupustelijoita. Eilen meinas kyllä hermot suorastaan räjähtää pariinkin otteeseen, kun tuntu, että joka paikassa on joku repimässä hihasta ja ulvomassa naama punasena, eikä missään saanut olla rauhassa. Toi kaupustelu nyt ei täällä edes ole niin hurjaa kuin esim Vietnamissa, mutta oon vaan yli kolme kuukautta saanut jo kuunnella vähän väliä noita "hello sir" huutoja niin alkaa riittämään Ekaan pariin tuntiin en sitten eilen edes löytänyt _yhtään mitään_ kovasta yrityksestä huolimatta. Kaikki paidatkin mitä ziigasin ja mitkä vaikutti kivoilta oli liian isoja! Siis mitä ihmettä?! Onks noi kiunalaiset kasvanu tän vuoden aikana 10 centtiä vai miten tää on mahollista
Ennen kun täällä oon ollut, niin ei ole mitään vaikeuksia ollut löytää sopivia paitoja. Noo loppujen lopuks mukaan tarttu sit kuitenkin yks paita ja vyö ja muutama sukkapari, ettei ihan turha reissu ollut kuitenkaan :) Tässä vaiheessa reissua voi jo shoppaillakkin ihan huoletta, kun ei kamoja tarvii enää paljoa roudailla. Tänään bongasin vielä yhet kivat kengät kun pyörin pitkin stadia
Nyt oon budjannu taas kuuden hengen dormissa ja on kyllä varmaan paras dormi ikinä! Tosi siisti huone, mukava bunkka ja ihan kunnon petivaattetkin, ilmastointi, wlan (joka tosin toimii "yllättäen" erittäin huonosti), vessa kuumalla suihkulla, loistava sijainti jne. Kaikin puolin tosi jees!
Huonetovereina on ollu viis kiinalaista teiniä, jotka nyt välillä on vähän ärsyttänyt. Oisko ne ollu jotain 15-20 vuotiaita ja esim aamuisin (lue klo 12 jälkeen) jokainen käy toki suihkussa vuorotellen ja kuivaa hiuksia vessassa tunnin ja kampaa tukkaa ja meikkaa ja ja ja..
Joten aamulla ei oo vessaan paljoa asiaa ollut. Eikä välillä myöskään iltasin jos ollaan kämpille samaan aikaan osuttu. Alakerrassa on onneks vessa mitä saa myös käyttää ja oon siellä sitten asioinut (suihkussa käyntejä lukuunottamatta) suht usein. Enkkua ne ei oikeen myöskään tuntunut bamlaavan, joten aika hiljasta on ollu :) Joku oli myös röökiä vetäny sisällä (hyi saatana) yks päivä ja sekös lämmitti mun mieltä kovasti. Muuuuutta pikku vikoja! Toi porukka sit lähtikin tänään aamulla veks ja itse asiassa just NYT tupaan lappas neljä paikallista mimmiä ja yksi kundi..
Pitää kyllä kertoa eräs juttu vielä Sanyalta. Vikana päivänä kun siellä olin ja beachilla levyttelin, niin yht`äkkiä rantaan tuli joku kalastusalus ja fisustajat heitti pari mega isoa limpikonnaa (lue:kilpikonna) rantaan ja saman tien miljoona paikallista hyökkäs ihailemaan niitä konnia ja silmän räpäyksessä ne olivat "piirittäneet" limpikonnat ja alkoivat sitten laulamaan siinä jotain laulua niille ja pitivät käsiä ristissä.. Ihmettelin sitten, että mikäs ihmeen limpikonnaralli tämä on?! Sitä laulua ja rukoilua jatkui siinä sitten ehkä 15-20 minsaa, jonka jälkeen limpikonnat päästettiin takaisin mereen ja juhlat oli juhlittu :) En tiedä mikä hommeli toi oli. Enpä ollu vastaavaan ennen törmännyt. Harmi kun kamera ei ollut pykälässä, niin en saanut sitä ikuistettua. Sattuneesta syystä nykyään rannalle ei paljoa mitään ylimäärästä lähde enään mukaan.
Takas Shanghaihin. Tää stadihan jakautuu periaatteessa kahteen osaan. Uusi puoli on nimeltään "Pudong" ja vanha on "Puxi", ite budjaan tässä Puxilla. Näiden kahden "kaupunginosan" halkojana toimii joki nimeltä Huangpu. Pudong on todella futuristinen erikoistalousalue ja ajoittain siellä hengatessa tuntuu siltä, että eletään vuotta 2050.. Mesta on täynnä isoja pilvenpiirtäjiä ja lisää rakennetaan yötä päivää. Neonvalot loistaa ja ihmiset vilisee. Tervetuloa tulevaisuuden Kiinaan! Puxi on taas tätä "vanhaa" kaupunkia, tosin ei sekään kyllä miltään vanhalta tunnu, saatika näytä. Kyllä täältäkin löytyy vielä noita vanhoja 1900-luvun alussa rakennettuja taloja, mutta pilvenpiirtäjät on syrjäyttänyt niistäkin jo suurimman osan. Näin se kehitys kehittyy.
Kelasin eka eilen, että olisin suunnannut tänään tohon parin sadan kilsan päähän Hangzhoun kaupunkiin ja olisin sieltä sitten ylihuomenna ottanut yöstogen Beijingiin, mutta eilen illalla pyysin yhtä respan friidua tekemään pikakyselyä paikallisiin hostelleihin ja kaikki tuntu olevan täynnä Joten päätin sitten jäädä vielä täksi päiväksi Shanghaihin ja lähen täältä sitten huomenna illalla kohti Beijingiä. Tiketin kävin buukkaamassa tänään päivällä ja tällä kertaa siihen kulu aikaa ehkä noin 15 sekuntia
Hommasin etukäteen lapun kiinaksi jossa luki mihin oon menossa, koska ja mitä saa maksaa :) Heitin sitten vaan lapun luukulle (ei ollu ees jonoa! mitä nyt pari kiunalaista etuili tottakai) ja täti löi tiketin handuun välittömästi. Huomenna sitten illalla kybän aikaan lähtee stoge ja perillä pitäs olla klo 11 jälkeen ylihuomenna. Eli reilu 13 tunnin setti, ei paha. Otin tosin kyllä tällä kertaa "hard seatin", eli vapaasti käännettynä kovan penkin ;) Joten katotaan mitä nukkumisesta tulee. Toivottavasti noissa penkkivaunuissa ei sais vetää röökiä, ja toivottavasti se ei olis ihan täynnä jengiä, riisisäkkejä jne jne jne :)
Jees huomenna sitten suunta kohti viimeistä määränpäätä ja sen jälkeen käännetäänkin nokka Lontoon kautta kohti stadia!!!!
-Jussi
- comments