Vielä viimeinen pikkureissu ennen kotiinpaluuta. Olin ostanut jo ennen lähtöä Greyhoundin bussipassin 1000km ja se piti saada käytettyä ennen lähtöä. Ihan vinkkinä vaan kaikille jotka joskus suunnittelevat Australiaan lähtöä. Älkää missään nimessä ostako bussipasseja Greyhoundille!! Olisin halunnut mennä Great Ocean Roadille, mutta se olisi maksanut 1100km. Tiedustelin Greyhoundilta että voisinko maksaa ylimenevän 100km rahalla. No sehän ei tietenkään käy päinsä, mutta he nyt poikkeuksellisesti voivat myydä minulle 500km hintaan 80 dollaria. Jaahas, ja mitäs hittoa mä sitten teen sillä lopulla 400 kilometrillä. Kysyin myöskin josko olisi mahdollista saada rahoja takaisin, sillä en ollut käyttänyt passia laisinkaan. No tottahan toki on, mutta siitä pitää maksaa kuluja 100 dollaria. Jep jep. Ja ikävä kyllä passi on ehdottoman henkilökohtainen, sitä ei saa myydä eikä edes lahjoittaa kenellekään. Eipä siis auttanut kun kiireellä käyttää se itse. En valita, oikein hauskaa oli, mutta ottihan se päähän että olin maksanut passista 179 dollaria ja retken hinta suoraan maksettuna oli 110 dollaria. Melkoista huijausta sanon minä.

Retki lähti liikkeelle heti aamusta ja hauskan oppaamme johdolla pääsimme ensimmäiseen kohteeseemme. Viinitiloja päivään kuului yhteensä neljä, mikä oli kyllä mielestäni jopa hieman liikaa kun aikaa itse paikkojen näkemiseen jäi kovin vähän. Lempitilallani aikaa oli huikeat 20 minuuttia.

Opin kovasti kaikenlaista uutta ja oli mahtavaa maistella kaikkea erilaista. Olin hieman ottanut tavoitteekseni löytää edes jonkun valkoviinin mistä pidän, mutta ei vaan onnistunut. Maistelu ainoastaan vahvisti mielipidettäni siitä mistä pidän. Havaitsin myös että mulla on aika kallis maku. Ehdottomaksi lempparikseni nousi pienen perhetilan vuoden 2004 black label cabernet sauvignon. Saman vuoden hieman halvempi white label maksoi jo 50 dollaria pullo, niin en uskaltanut edes kysyä mitä tuo kalliimpi versio olisi ollut. Harmi vaan etten tuskin koskaan enää saa maistaa kyseistä viiniä, sillä tilalla tuotetaan niin pieni määrä viiniä ettei sitä riitä edes kauppoihin asti. Ainoastaan lähiravintolat saavat osansa, joten on aivan turha haaveilla että sitä riittäisi vientiin.

Toisessa paikassa pääsimme syömään. Koska lounas kuului retken hintaan, oli pakko päästä maistamaan barramundia. Se oli oikein herkullista, mutta tietysti kun pääsee maistamaan jotain hieman erikoisempaa, odottaisi sen maistuvankin jotenkin erikoiselta. Se maistuu lähinnä hauelta. :D

Nyt sitä sitten kai osataan oikeaoppisesti maistella viiniä. Ihan hauskaa se on, mutta ei minusta kyllä ammattilaista saa koskaan. Muut siellä innokkaasti tunnistivat pähkinäisiä vivahteita, selvää mustaherukkaa ja vaikka mitä. Minä hiljaa mielessäni mietin että ootteko te hulluja, täähän maistuu viiniltä. Jep, ei ihan ammattilaistasoa. :)

Punainen kuohuviini oli herkkua ja sitä täytyy löytää Suomestakin. En oo ikinä oikein ollut kuoharin ystävä. Mielestäni se on valkoviiniä kuplilla, jotka vain korostavat valkoviinin kamalaa makua. Rosee nyt on vielä kamalampaa ja sitä ei saa alas edes väkisin. Että siinä teille viiniarvostelua!! :D

Joka tapauksessa kokemus oli hieno ja varmasti lähtisin uudestaankin. Maisematkin olivat upeita ja olisi tehnyt mieli vaan istua pihalla katselemassa niitä kera viinilasillisen. Harmi tosiaan ettei aikaa ollut läheskään riittävästi. Eikä laseja edes saanut viedä ulos. Ehkä joskus jos saa tilaisuuden niin voisi tehdä reissun uudestaan omalla autolla. Tosin pitäisi pakottaa joku kuskiksi, sillä minähän en hyvää ainetta pois sylje!!