<!-- @page { size: 21cm 29.7cm; margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } Perjantai 13.3, lauantai 14.3, Sunnuntai 15.3, Maanantai 16.3, Tiistai 17.3, Keskiviikko 18.3, Torstai 19.3, Perjantai 20.3, Lauantai 21.3

Ensimmäisenä kiitos taas kaikille blogia kommentoinneille. Mukavaa, että uusiakin nimiä oli ilmaantunut sivuille.

Nyt kun alkavat tulvat, metsäpalot ja syklonit olla taaksejäänyttä aikaa, niin vuoden suurin ekokatastrofi on kohdannut Austalian luontoa- öljy. Täällä kun rantaa on useita satoja kilometrejä, siivottavaksi. Katsotaan miten matkamme etelään jatkuu...lähdemmekö apulaisiksi öljyntorjuntaan.

Sunnuntaina lähdimme siis katamaraanilla purjehdusmatkalle. Täälläkin kun kaikki on maailman nopeinta, suurinta ja hienointa, niin Camira, aluksemme oli ainakin maailman nopeimpia katamaraaneja. Sää oli suotuisa ja päivä varsin mukava. Sen verran ovat vedet vielä sekoittuneet syklonin jäljiltä, että snorkkelointinäkyvyys on kuin itämeressä konsanaan- alle metrin. Se niistä upeista koralleista ja harvinaisesta kalakannasta. Valkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri olivat maisemaa parhaimmillaan. Herra haluaa ilmoittaa eräällä kilpikonnafanille nähneensä 4 isoa kilpikonnaa matkalla.

Maanantaina pakattiin laukut hiukan pidemmälle merimatkalle ja seilattiin 3 tuntia ulkomerelle, uloimmalle reefille, jossa oli ponttoni täynnä aktiviteettejä. Tällä kertaa aluksemme oli hiukan Tallinnan pikalaivoja suurempi. Nyt oli jo snorklusnäkyvyyskin kohtalainen ja märkäpuvuissa eivät meduusatkaan hätistelleet. Käytiin puolisukellusveneellä tutkailemassa merenalaista maailmaa ja ihmeteltiin sitä vielä meriobservatooriostakin.

Viimeinen pidempi bussimatka 13 tuntia on siis takana, melkein täydessä yöbussissa Hervey Bayhyn. Nyt enää muutaman tunnin pikkupyrähdyksiä jäljellä kohti Sydneytä. Hervey Bay oli meille välietappi ennen ja jälkeen Fraser Islandin, joten siitä paikasta ei juuri kerrottavaa jäänyt.

Keskiviikkoaamusta matka kohti maailman suurinta hiekkasaarta alkoi. Fraser vastasi kaikkia odotuksiamme vaikka sää oli pilvinen ja ja vähän sateinenkin. Käsittämätöntä oli ylipäätään se kuinka bussilla päästiin etenemään umpihiekkaisilla metsäpoluilla, joita joku ehkä teiksikin saattoi kutsua. Saari oli siis reilu viikko aikaisemmin evakuoitu ja vasta edellisenä päivänä oli kaikki reitit saatu avattua liikenteelle.

Aloitimme retken ajelulla 75-mailin rannalla, jossa hiekkaa riittää koko matkan verran. Seuraavaksi patikoimme yli hiekkadyynien uimaan Lake Wabbyyn, jossa pieni virkistäytyminen oli jo tervetullut. Hienojakoista hiekkaa kun tuppasi olemaan jo jokapuolella ja hampaissakin rahisi jännästi. Lounaan jälkeen suuntasimme kohti subtrooppista sademetsää. Yllättävintä sademetsäretkellä oli se, että auringonvaloa ei näkynyt juuri nimeksikään, mikä käsittäkseni on yksi tunnusomainen piirre tälle maastotyypille. Toinen oli yllättävä hiljaisuus, kun aina olin kuvitettellut, että eläimistöä olisi runsaasti ja sen kyllä kuulisi. Tietysti Fraserilla oli hyvin omalaatuinen eläinkantansa, johtuen eristyneestä sijainnista. Ainakin saarelta löytyy suurin luonnonvarainen dingokanta. Dingon ovat tuoneet itseasiassa aasialaiset kalastajat kesynä sutena, asuttaessaan saarta ensimmäisinä ihmisinä. Niin ja maailman top 10 myrkyllisimmän käärmeen listalta löytyy 6 juuri tältä saarelta.

Meille riitti leiriyöpymiset edellisellä retkellä, joten nyt oli hotellihuone ja täyshoito tilattuna. Mukavaa niin, sillä olisin ollut ehkä liian vanha heräämään teltasta vesisateeseen. Totuus on kuitenkin se, että ikämme puolesta emme päässeet kolmen päivän telttailuretkelle, koska olimme liian vanhoja liittymään ryhmään. Hahaa, ikärasismiako?

Toisen päivän aamu aloitettiin kiipeämällä Indian Headille, kukkulalle, josta kirkkaana päivänä näkee kuulemma koko merieläimistön, hait, kilpikonnat, delfiinit yms. No, meidän oli tyydyttävä ainoastaan ihailemaan maisemia ja

hengittelemään raikasta meri-ilmaa. Pysähdyimme myös Maheno hylyllä, joka on kuulemma maailman kuvatun kasa ruostunutta rautaa. Kahlatessamme pitkin Eli-puroa meidät pysäytti kovin tutunnäköinen tyttö. Hän oli Saksasta ja kysyi olimmeko kaksi vuotta sitten Vietnamissa häämatkalla? Olimme asuneet samaan aikaan "Vladin rannalla". Maailma on uskomattoman pieni paikka ja olemme ilmeisen unohtumaton pariskunta.

Tässä vaiheessa, kuten jännittävillä retkillä kuuluukin bussi hajosi ja evakuoiduimme pieneen tihkusateeseen rannalle. Silmänkantamattomiin pelkkää hiekkarantaa ja muu ei auttanut kuin odotella korvaavaa ajoneuvoa. Onneksi meille sattui saaren kovin bussikuski kirimme kiinni jonkin verran menetettyä aikaa seuraavalla pikataipaleella. Viimesenä kohteena oli uintihetki Mc Kenzie järvellä, jossa vesisateen takia ei kuitenkaan olisi tuntitolkulla viihtynyt, joten ei meitä pikku viivytys haitannut.

Nyt olemme vaihteeksi taas matkalla eteenpäin... kohteeseen jonka nimi on oikein luntattava: Maroochydore! Todennäköisesti tulemme viettämään ainakin 3 päivää kiinteällä manteteella meidän meripainotteisen viikon jälkeen ja todennäköisesti olemme vielä tekemättä yhtään mitään. Siitä seuraavaksi Brisbaneen kaupunkilomalle.

PS. Airlie Beachilta löytyi HAPANKORPPUJA