Torstai 5.3, Perjantai 6.3. Lauantai 7.3, Sunnuntai 8.3

Sen verran ovat nuo viikonpäivät sekaisin, että emme todellakaan olleet torstaina koskenlaskussa vaan perjantaina. Harmi sinänsä, sillä torstai oli aurinkoinen päivä ja perjantaina tuli vettä kuin Esterin ahterista konsanaan. Mistähän tuokin sanonta on alunsa saanut. Toisaalta melkein kaikki muut aktiviteet olivat sateen takia peruttu, eli meille kuitenkin kävi ihan mukavasti. Joku jopa väitti, että koskenlasku on parhaimmillaan vesisateessa.

Barron joki, semi-vaikea koskenlaskupaikka oli tämänkertainen päiväetappimme. Kokonaisuudessaan 260 metriä korkeutta ja matkaa 3 km, päämääränä Lake Placid, kyllä vaan. Näin sadekaudella on joessa kiitettävästi vettä, joten päivästä olisi tulossa mielenkiintoinen. Kapteeninamme oli Jesse, joka oli päättänyt meidän noviisitiimimme olevan kaikkien lauttaryhmien aatelia. Hän luotsasi meitä melat ojossa kohti seikkailuja. Ensin harjoiteltiin ”kyykkyhyppyjä” lautan oikealle ja vasemmalle laidalle jotta saadaan proomumme irroitettua kivikosta ja tiukan paikan tullen maastoutumista lautan pohjalle. Vettä satoi, mutta mitäpä väliä, kun tulisimme kastumaan joka tapauksessa. Sääntönä oli, että naapurilaivueen sai kastella, mikäli he liian lähelle tulivat: ei tänne tultu kavereita hakemaan.

Ensimmäiset pienet kosket olivat kumiveneellemme lasten leikkiä. Muutama aalto paiskahti kasvoille, mutta köysistä roikkuen pysyimme helposti kyydissä. Haastavuusaste koveni ja muutamaan kunnon pyörteeseen jouduttiin. Laivueita oli matkassa kuusi ja välillä odoteltiin ”kivillä” kun kapteenit turvasivat jokaisen veneen selustan. Sitten tuli reissumme haasteellisin putous: maastoutuneena lautan pohjalle olimme edelleen kaikki kyydissä. Näinhän ei Jessen suunnitelmissa ilmeisesti pitänyt olla, sillä meidän tiimimme suoritti putouksen alapyörteen vielä uudelleen, jotta saatiin vene kumoon ja kaverit koskeen! Loppumatka sujuikin kelluskellen ja oltiin kirjaimellisesti virran vietävinä.

Valokuvia valitettavasti tästä matkamme extreme-osiosta ei ole, sillä koski ja kamera eivät ole kavereita, emmekä suostuneet ostamaan kiskurihintaisia otoksia, jotka kaiken lisäksi eivät tehneet oikeutta meidän urhoolliselle suorituksellemme. Voihan olla, että harrastamme koskenlaskua vielä uudestaankin.

Olemme kovin tyytyväisiä valintaamme asustella Youth Hostelleissa. Varsinkin kun perusyöpymiset on etukäteen maksettu, niin helposti tulee 8-hengen dormipaikat vaihdettua kahdenhengen huoneeksi, pientä lisämaksua vastaan. Keittiöt ovat olleet kohtalaisen hyvin varusteltuja ja ruokalaskut minimaalisia verrattuna ravintolaruokailuihin. Viimeisen kolmenpäivän ruokabudjetti on ollut 30€ ja jokaisena päivänä on syöty kokolihaa. Ei tämä nyt niin kallis maa ole. Ja jos en ole muistanut riittävästi mainita, niin kuohuviini ei maksa juuri mitään!

Keittiöt ja ruokailutilat toimivat myös äärimmäisen viihdyttävinä tarkkailukeskuksina. Olemme tehneet aamiaisanalyysejä ja tarkkailleet eri mannerten välisiä ruoanvalmistus- ja syömistottumuksia. Aasialaiset saattavat viettää keittiössä puolikin päivää kokaten useita kymmeniä ruokalajeja valmiiksi pakasterasioihin. Paikalliset ja britit tuntuvat elävän paahtoleivällä ja yllättäen pastaa löytyy aika monen kattilasta. Meillä ei yleensä ruuanvalmistukseen kauaa mene, kun saumattomasti silppuamme, keitämme, paistamme ja kokoamme ateriat. Vanhempi keittäjä halusi mainittavan, että hän määrää tahdin keittiössä. (olisikohan hän kenties hiukan natsi?) Lähes kuukauden jälkeen edelleen voittamaton suosikki on lammas erimuodoissaan.

Rannikolle on ollut luvassa kolmannen asteen sykloni, sateineen ja ukkosineen. Pääsimme kuitenkin mukavasti Magnetic Islandille ja syklonikin hävisi matkalla. Niin ja Melbournessa on ollut maanjäristys, joten elämme jännittäviä aikoja.

Jos matkustamisessa jostain voi tehdä taidetta, niin se on pussittaminen. Pakon sanelemana lentomatkalaisilla on aina minigrip- pusseja mahdollisten pikkunesteiden varalle. Näihin pusseihin on helppo pakata myös ruokaa muurahaisten varalta, pesupulveria kun laatikko tuppaa hajoamaan, kirjoja tai muita paperiyksiköitä kostumisen varalta, elektrioniikkaa pölyn varalta yms. Näin pikkuhiljaa syntyy varsinainen lokerointijärjestelmä, jolloin tuotteet on helpompi löytää kassista. Samaa periaatetta kun soveltaa vaatteisiin hiukan isompien pussien muodossa, niin aina on puhtaat ja likaiset erikseen ja sukat ja alusvaatteet ja t-paidat yms. omissa pusseissaan. Pikaisella inventaariolla saa selville, että pian olisi taas pyykkipäivä kun shortsipussista näkyy jo pohja. Ei varmaan tarvitse mainita, että systeemin takana on tuo keittäjä.

Mikä edelleen jaksaa kummastuttaa on laukunpakkaus kombinaatioiden (tiedän että olisi yhdyssana) määrä, kun matkassa on kaksi rinkkaa, kaksi reppua, päiväreppu, ”käsilaukku”, rantakassi ja kylämälaukku. Yleensä liikkeelle lähdetään neljällä yksiköllä, mutta useinmiten on kylmlälaukku viidentenä. Aina kun on mahdollista niin suurinosa tavaroista jätetään säilytykseen. Kaksi päivää Kakadussa vaati yhden ison ja yhden pienen laukun. Kolme päivää Ulurulla ainoastaan kaksi pikkureppua. Öinen bussimatka vaatii aina omat ”välineensä”, jolloin yhdestä repusta tulee unireppu. Päivällinen koskenlasku tehtiin rantakassilla ja niin oli pakkaaminen taas verissä, että yhdet kuivat vaihtohousut jäivät sitten puuttumaan. Kesä kuivaa sen minkä kasteleekin!

Nyt olemme siis Magnetic Islandilla keskellä ”viidakkoa.” Kotieläiminä meillä on ötökkä, jonka luulemme olevan oppossium tai jokin vastaava (jos joku tietää, niin kertokaa meillekin). Hän esittäytyi meille ensimmäisen iltana bungalowimme terassilla. Lintuna meillä on undulaatteja, vikloja, kakaduja, tikkoja, korppeja ja lokkeja. Eli siis meillä ei ole mitään käsitystä linnusta, mutta olemme nimenneet ne vapaavaltaisesti uudelleen.

Asustelemm Koala Villagessa, eli meillä on myös oma pieni eläintarha. Emme kuitenkaan ole siellä vierailleet vaan lähdimme taas vaihteeksi vaeltamaan ja etsimään villieläimiä. Herran toivomaa pientä, vihreää sammakkoa emme tosin nähneet, emmekä myrkytöntä pientä, vihreää kärmestä, joita esite meille ehkä lupaili. Kahden ja puolen tunnin mäkisen vaelluksen kohokohta oli tuo suloinen koalakarhu, joka istuskeli polun varressa ja vilkutteli meille. Siinä unohtuivat taas hiki ja hestehukka. Vanhana eläintenvihaajana joudun ehkä hiukan jo joustamaan koalakarhun suloisuuden kohdalla ja värikkäiden lintuja osalta.