Back in Saigon.

Tänään saavuimme takaisin suureen Saigoniin. Onneksi bussi oli tällä kertaa ihan normaali tyyliä, eikä niitä ahdistavia makuubusseja.

Mui Ne oli oikein mukava pieni rantakaupunki, mutta eiköhän tuo neljä päivää siellä riittänyt. Aika meni hyvin pitkälle mopolla kruisaillessa ja syödessä. Ainakin sen verran Mui Ne elämääni muutti, että sain ensinmäisen kerran syötyä krokotiilin lihaa. Liha olikin oikein hyvää, jotain kanan ja kalan väliltä.

Myöskin mieleen jäi hiekkadyynit, jollaisia en ole ennen elämässäni nähnyt. Olo oli kuin Saharan valloittajalla, paitsi kamelit vain puuttui. Hiekkadyynejä oli kaksi erinlaista, toinen ruskeaa hiekkaa ja vähänpienempi ja toinen valkoista hiekkaa ja huomattavasti suurempi. Tuonne jälkinmäisille dyyneille joutui ajelemaan semmoset 50km, mutta tiet olivat hyvät, joten eipä siinä kerennyt paljoa kyllästymään. Skootterissakaan ei ollut valittamista, semmonen 125 kuutionen josta sain irti semmoset 110km tunnissa (jos nopeusmittari piti paikkaansa).

Ensinmäisillä dyyneillä joudui menettämään hermoni, kun pikku pojat olivat "pitäneet huolta pyörästäni" ja tietenkin kinusivat siitä sitten rahaa. Annoin niille 2000 dongia, mikä ei oikeastaan ole mitään, joten he alkoivat osoittelemaan minua jollain muovikuulapyssyillä ja inisivät kuin pikku rotat, samalla kun yrittivät nakella minua pikkukivillä. No kyllä se siitä sitten helpotti kun huusin heille liudan Suomalaisia kirosanoja ja kaasuttelin skootterillani heidän suuntaan ja revittelin vähän pikkukiviä niiden päälle. Enpä ole ennen noin joutunut suuttumaan matkoillani, mutta saivatpa saatanan äpärät opetuksen. Täytyy sanoa ettei näillä pojille kyllä paljon oltu käytöstapoja opetettu.

Seuraavat hiekkadyynit sitten saivat tämän ikävän tapauksen unohtumaan. Tuuli puhalsi hiekkaa iholle mikä tuntui kuin neuloilla olisi pistelty, mutta vaadin itseäni ja emäntää, että kiikumme korkeimmalle kukkulalle. Se oli sen takia, että niin myöskin parisuhteessa ja elämässä, taival ei aina ole helppoa ja huipulla tuulee. Huipulle päästyämme sitten laskeuduin polvelleni ja kysyin sen suurimman kysymyksen, eli menetkö kanssani naimisiin. Vastaus oli kyllä ja tilanne oli erittäin romanttinen. Erikoinen paikka, erikoinen tilanne jaettuna erikoisen ihmisen kanssa. Siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospas olisit saanut olla mukana. Paluumatkalla satoi sitten kaatamalla vettä, mutta se ei hirveästi tunnelmaa huonontanut.

Illalla juhlimme sitten kihlajaisia hyvän ruoan (eli krokotiilin) ja viinin kera. Myöhemmin menimme baariin jossa soitettiin elävää musiikkia. Sattuikin niin, että artisti oli Filippiiniläinen ja hän sitten innostui laulamaan meille joukon rakkauslauluja. Oli oikein mukavaa istua siinä käsi kädessä ja kuunnella sinulle omistettuja balladeja.
Seuraavana päivänä yritimme etsiä vesiputousta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ajelimme semmoset 100km kaiken maan hiekkateillä ja muilla teiksi kutsutuilla. Ihmeellistä oli, että kaikki ihmiset neuvoivat ihan eri suuntiin. Olihan meillä kyllä karttakin, mutta se oli jonkun itse piirtämä, eikä paljoakaan apua antanut.

Että semmosta Muinessa. Varattiin nyt huomiseksi lennot Saigonista Bangkokiin, eli viimeinen pysäkki lähestyy. Ja tämä pysäkki on, niin paljon rakastamani Koh Phayam. Pieniä ongelmia ja hammasten kiristystä on myös ollut. Tämä johtuen siitä, että rahamme lähenivät loppuaan ja saimmekin viimeisillä rahoillamme liput Thaimaaseen. Mutta kaikki järjestyy ja heti liput hankittuamme sainkin kauan odotetun sähköpostin ja matka voi taas jatkua ilman huolia.

Hyvät suolistockit pojille, jos luette.

Morjens!