Profile
Blog
Photos
Videos
Hei taas, viikot rullaavat kuin siivillä. Viime viikolla oli melko koulupainotteinen viikko. Arkipäivät menivät koulussa ja illalla aherrettiin lisää kotona. Viikonloppuna vietettiin meidän "tupareita" ja loppu viikonloppu meni kouluhommien parissa todella tehokkaasti valmistellen maanantain Busineksen case tehtävän esitystä. Tällä viikolla taas on ollut koulua, ja illat ovat jaksaneet sadella vettä aika reilustikin. Kuka väitti marraskuun olevan jo pelkkää aurinkoa? No valopilkkuna viimeiset pari päivää ovat olleet melko hyviä ja Karonilla alkoi naisten beach volleyn mm-tourin kisat. Käytiin katsomassa kuinka Nyströmit lopettivat kanadalaisten pelit. Kerrassaan mahtavaa katsoa kun toiset osaavat oikeasti pelata.
Hieman ikävämpiä uutisia puolestaan olivat kameran ja puhelimen hajoaminen laukun tippuessa lattialle penkiltä. Onneksi on vakuutukset olemassa. Uuden kameran ostaminen menee ensi viikon alkuun, lisää kuvia siksi vasta ensi viikolla. Pikainen hintatiedustelu osoitti kameroiden olevan täällä jopa kalliimpia kuin Suomessa, osa kameroista jopa yli kaksinkertaisissa hinnoissa. Phuketista ei siis kannata suunnitella ostavansa kameraa ellei ole pakko. Tosin Singaporesta pari vaihtaria toi tuliaisina järkkäreitä, jotka olivat Suomen hintoihin verrattuna reilu 100 euroa halvempia ilmeisesti.
Ruuanlaitossa ollaan taas tehty toinen toistaan parempia ruokia, suosittelen kurssia kaikille! Ensin tehdään ja sitten syödään, ei tarvitse käydä niin usein syömässä ravintolassa kun saa samaa ruokaa itsetehtynäkin. Pitää varmaan lähettää kotiin laukullinen eri curryjä ja chilejä. Täällä vaan osataan tehdä niistä niin tajuttoman hyviä ruokia. Katalta löytyy muuten irtokarkkeja myyvä kauppa. Jos tullaan Kata noilta katalle ja käännytään kohti Karonia niin melko heti norsujen jälkeen oikealla tulee vastaan Ricos ravintola (sekä Ricos bungalows), josta saa hyvää skandinaaviseen makuun sopivaa ruokaa. Tosin nyt marraskuun alusta alkaa "high" season, joten tiskin alta kaivetaan myös se suomenkielinen lista, jossa hinnat ovat huomattavasti edellisviikkoa korkeammat. Pitsasta sai maksaa nyt 7€, mutta oli se vaihteeksi hyvääkin. Heti Ricosin jälkeen oikealle kääntyvän tien risteyksessä on 99 bar, jonka vieressä on kauppa muistaakseni Swedish goods tai jotain.
Keskiviikkona oli thaikielen maraton, sekä aamupäivä että iltapäivä molemmat thaita. Tänään oli lisäksi mid-term kielestä. Sisälti kirjallisen, että suullisen osuuden. Hieman vähälle jääneen lukemisen johdosta kokeessa riitti haastetta kerrakseen.
Illalla käytiin katsastamassa Central festivalissa SFX cineman first class, suosittelen. Hintaa 600 bahtia, mutta vastaavaa ei taida löytyä suomesta. Ensin loungessa naposteltavaa, josta siirrytään salin puolelle. Paikat ovat kahden hengen sohvapaikkoja, joita koko salissa on yhteensä n. 40 hengelle. Sohvan saa mukavasti lähes makuu-asentoon, lisäksi saa viltin, popparit ja juoman toimitettuna sohvalle. Sellaisen haluaa kotiinkin!
Vaihtareille tiedoksi myös, että Patongin Go-Kart myöntää Songlan opiskelijoille kuulemma pientä opiskelija-alennusta, sekä on hieman halvempi kuin Rawain ampumaradan yhteydessä oleva rata. Näin viikon hintatiedustelut antoivat selvityksestä ulos.
Sunnuntaina säiden salliessa Rayalle snorklailemaan, saa nähdä kuinka käy...
- comments
Tuleva vaihtari Hienoa lukea blogiasi maistuvista ruuista! Itsekin ajattelun tuon kurssin valita:) Kuulemma siinä oppii kokkauksen lisäksi paljon Thaimaan kulttuuristakin... Tuosta Go Kartista lukee myös AE:n sivulla seuraavaa: AE:n opiskelijakorttia näyttämällä 10min karting 500 THB Huom! Paikalle mentävä omalla kuljetuksella (esim. skootteri, bussi). Tuktukilla tai taxilla tuleville alennusta ei voida myöntää. http://www.asiaexchange.fi/index.php/site/vaihto-ohjelmat/kumppaneiden-alennukset-ja-edut
Maiju Hei, olen mielenkiinnolla lukenut blogiasi ja muutama asia mietityttää. Miten Thaikuista muualle reissaaminen on onnistunut vaihdon aikana? Pitääkö joka kerta ostaa uudestaan viisumi? Toiseksi kiinnostaa. että millainen sää siellä on ollut tänä aikana kun olet siellä asunut?