Taivaalta sataa tiiliskiven kokosia vesipisaroita ja koko Moshi on hiljentyny sisatiloihin treenaamaan sadetansseja. Moista sadetta ei olla montaa kertaa nahty.

Etureidet huutaa hallelujaa, jossain siis tuntuu 7 tunnin vaellus. Kilimanjaron osittainen vaellus onnistui meilta neljalta. Kivinen oli tie viimeseen etappiin asti, mutta jalleen kerran kokemus oli jotain hyvin ainutkertasta. Oon luullu etta ihminen on mukavuuden halunen mut miks ihmeessa kaikista tollasista tuskasista hetkista nauttii niin paljon?? Alkumatka meni kirjaimellisesti lauleskellen. Peter opetti meille afrikkalaisia lauluja, me toiseltiin perassa..Musta tuntuu etta opittiinki jotain :"Jambo, Jambo bwana, habari gani? Mzuri sana" jne..Parin tunnin jalkeen rupes reisia jomottaa pahemman kerran. Nousu otti voimille, ainakin mulla! Tytoilla ei tainnu kolotella niin pahasti (muistelisin kylla etta en ollut ainoo jonka oli vaikee nousta seuraavana aamuna moskiittoverkon alta uuteen paivaan). Valilla juomataukoja sademetsan vehreiden puiden ja vesiputousten juurella ja taas matka jatku. Nalkaki yllatti ennen pidempaa taukoa ja kummasti ajatukset rupes pyorimaan lunch-boxien ymparilla. Loppu metrit ennen taukoa juostiin sen mita nalkasen voimilla paastiin, rankka sade yllatti. Ei muutaku sadetakkia paalle ja ruoan kimppuun. Marat vaattet ja paikoillaan oleminen ei ollu kauheen hyva yhistelma. Hetkee myohemmin kaikki me, Peterista lahtiin, varistiin ja maristiin vilusta. Mulla ei kiertany veri sormissa, eika kananketara meinannu pysya tarisevissa kourissa. Se vilu! Haaveiltiin tyttojen kans kuumasta saunasta enemman ku mistaan muusta. Tuossa vaiheessa maa mietin tuskissani miten ihmeessa jaksan takasin saman matkan. Ei oltu viela edes puolessa valissa. Jotku Peterin kaverit oli keittany meille teekupposet campsitella pienessa bambuvajassa. Tuntu niin hyvalta pidella sita lamminta kuppia kadessa ja odotella sateen laantumista. Noin tunnin jalkeen viimein kiiteltiin niin paljon meille merkanneista tee-kupeista, ja lahettiin jatkaa matkaa. Kun vihdoin paastiin meijan tavote-korkeuteen,fiilikset oli huikeat! Sielta 3,5 kilmetrista oli upeat maisemat. Jokainen hikipisara oli worth of that! Kaihoisasti katottiin tyttojen kans ku muut vasyneet kipuajat ympari maailmaa jatko matkaansa kohti Kilin huippua ja unelmaansa. Meijan piti tyytya vahempaan ja sehan meita harmitti. Liian kallis unelma talle reissulle. Siita oon varma etta Kilimanjarolle palataan viela, sen verran sen hyvalta se huippu naytti jo puolesta valista katottuna.

Paluu matka alkoi sutjakkaasti. Taiettiin juuri ajatella ruoka/herkku palkkiota mika meita perille paastya odottais kun Peterin pelko kavi toteen. Koko matkan se oli hokenu: "Pole,Pole", mika tarkotta"hitaammin hitaammin". Polku oli sateesta marka, eika me haluttu mtn inhottavia yllareita. Mutta tosiaan, Suskulla nyrjahti nilkka. Ei muutakun ensiapua sademetsan siimeksessa. Onneks oltiin tajuttu ottaa ensiapulaukku mukaan.Loppumatkan tavotteena oli: "No more broken legs".Sonjan Ja Peterin kasikynkassa saatiin Susku perille, vaikka viimenen tunti matelikin pahemman kerran. Mutkia mutkien peraan, matka ei tuntunu loppuvan koskaan. Mulla oli erittain hyodyton ja turhaantunu olo roskapussien kantajana.

Perilla odotti kylmat kokikset ja olo parantu samantien. Moshiin paastya sade saapu sinnekkin. Tiet tulvi ja rapa roiskui. Hotelille paastya oli tullut jo pimeeta. Sahkokatkos kuulu jo traditioon. Ulla ja Sone jatko extreme elamaa ja lahti salamoiden valkkeessa kaatosateeseen hakemaan meille sapuskaa laheisesta katukookista. Hyoryavat ranskismunakkaat mukanaan tytot palas takas. Tuntu niin hyvalta saada murua mahaan.

Nama kaikki fiilikset on suoraan keskiviikkoillan tunnelmista Moshissa. Aikasemmin niita ei olla paasty postaamaan.

-lilli