..jatkoa.

Muutama lisays viela pohjois-saarelta. Siella ihmiset kyselivat/juttelivat paljon enemman. Ensimmaisessa tankkauspisteessa tankkaajaseta (joka oli meidan mittapuussamme elakeikainen, kuten tyontekijat monessa muussakin paikassa taalla) oli iloinen kun vaihteeksi oli muunkin maalaisia ihmisia kuin saksalaisia.

Pictonista ajoimme Kaikouraan ita-rannikolle. Siella yovyimme TOP 10 holidayparkissa 2 yota (18$/yo/hlo). Ihan ok paikka, mutta liian vahan vessoja ja suihkuja (pelihuoneet ym.kylla loytyi..). Kaikourassa kavimme merella katsomassa valaita. Oli luvattu vahainen merisairaus-varoitus, ei onneksi tarvittu oksennuspusseja. Taalla ei muuten kylla oikein autollakaan parjaisi, jos olisi taipumusta matkapahoinvointiin, semmoista vuoristorataa meno valilla on (varsinkin kun meidan autossa ollaan sen verran korkeammalla). "Valasjahti" maksoi 140$/hlo, 80% rahoista luvattiin takaisin jos valaita ei nakyisi. Yleisimmat valaat taalla on spermavalaita (kylla, siis sperm whale, emme tieda onko niille joku muu nimi suomeksi.. Olemme tainneet nukkua bilsan tunnilla, kun puhuttiin naista valaista). Nimi tulee siita, etta aikojen alussa valaan pyytajien halkaistessa ensimmaisten pyytamiensa urosvalaiden kallot, tuli sielta limaista, valkoista nestetta, eli.. Oletus osoittautui sitten vaaraksi, kun naaraiden kallojen sisalta tulikin samaa nestetta. Nimi kuitenkin jai. Meista ei mitenkaan kummallista, etta urosten kallojen sisalta loytyisi.. Heti retken aluksi bongasimme valaan, Manun. Valtavia otuksia. Toista valasta saimmekin sitten tovin odottaa. Valaat ovat veden alla keskimaarin 45 minuuttia, joten yritimme bongata Manun uudestaan. Sen sijaan bongasimme Taikin (tai jotain sinne pain, tarkoittaa suojelijaa maorikielella). Odotellessa naimme myos muutamia lintuja, joita Sanna ei pitanyt kovinkaan ihmeellisina. Niista ei otettu kuvia, kuten lahes kaikki muut tekivat.. Paluumatkalla kavimme myos hyljealueella, jossa turisteja oli uimassa niiden kanssa. Veikeita otuksia..

Kaikouran jalkimmaisena yona n.klo.2 Sannan mennessa yopissalle alkoi kuulua yleista hatamerkkia muistuttava kova ujellus. Yritimme tiirailla muiden reaktiota, mutta missaan ei ollut mitaan liiketta. Pohdimme tarkoittaako ujellus tsunamia tai maanjaristysta. Kun mitaan ei tapahtunut ja ujelluskin loppui, kavimme takaisin nukkumaan. Unohdimme aamulla kysya mita yollinen aani tarkoitti, joten se jai mysteeriksi. Ainakaan poistuessamme ei isoja aaltoja nakynyt tai maa vavissut..

15.1 (luulisimme, ajantaju hiukan heikkenee..) ajoimme Kaikourasta Punakaikiin lansirannikolle. Matkalla pysahdyimme Hanmer springsiin tarkoituksena menna kylpylaan, mutta kaannyimmekin portilta takaisin. Liikaa punoittavia turisteja kuumissa altaissa helteessa. Varmasti erittain ihana paikka talvella! Kavimme sitten vain syomassa ja jatkoimme matkaa. Ylitimme vuoret Lewis passia pitkin. Odotimme paljon pahempia ja rankempia teita vuorilla, mutta samoja mutkittelevia teita ne oli. Matkalla korvat meni lukkoon ja mahaan keraantyi ilmaa kuten lentokoneessa.. Auto ei aina ihan kaikkia makia oikein jaksanut vetaa, kakkosella ajoittain koroteltiin. Olisimme monesti kaivanneet 2.5 vaihdetta, koska kolmosella auto ei jaksanut vetaa ja kakkosella moottori huusi.

Maiseman vaihtumisen huomasi selvasti jo vuorilla ja selvemmin lansirannikolle saavuttaessa. Vehreys lisaantyi, kunnes lansirannikolle saavuttaessa meri, sademetsa ja vuoristo sulassa sovussa rinnakkain. Punakaikiin ajoimme Westportin kautta. Siella majoituimme paikan ainoalle leirinta-alueelle (Punakaiki beach camp, 14$/yo/hlo), joka sijaitsi aivan pannukakku-kivien (pancace rocks) vieressa. Idyllinen ja rauhallinen paikka. Kavimme saman tien katsastamassa pannukakku-kivet ja puhallus-reiat (blow holes) kun viela aurinko paistoi. Onneksi, silla seuraavana aamuna olikin ihan pilvista. Kerrankin leirinta-alueella oli myos 4 nuoren miehen ryhma (ilman naisia), laitoimme ruokaa samaan aikaan. Eivat kiinnittaneet meihin suuremmin huomiota..

Seuraavana paivana matka jatkui lansirannikkoa pitkin alaspain. Greymouthissa pikapysahdys kauppaan. Ostimme 2 plo viinia ja kassalla kysyttiin Nealta paperit (YES!). Ikarajahan taalla on 18v. Myyja kylla selitti, etta heidan pitaa kysya kaikilta alle 25v.nayttavilta, ja nahtyaan Nean syntymaajan kysyi, mika on nuoren ulkonaon salaisuus (HAH!). Hokitikassa makailimme hetken rannalla kun ilma kirkastui. Fox glasierissa kavelimme jaatikon alareunaa katsomaan. Silloin olikin jo kuuluisa lansirannikon sade alkanut (tahan saakka siis paistanut aurinko pienia harvoja kuuroja lukuunottamatta!). Matka jatkui sateessa kohti Haastia. Ajanpuutteen vuoksi yovyimme Haastin keskustan ainoalla leirinta-alueella, joka oli jonkinlaisen leirikeskuksen takapihalla, kalyisin paikka tahan mennessa (motor lodge, 17$/hlo/yo). Sielta kirjoittelimmekin eilen blogia, kunnes kolikot loppuivat kesken. Taalla maksetaan monessa paikassa kolikoilla netti ja kun sopivat kolikot loppuu, kone sammuu. Koko illan satoi ja yolla alkoikin ukkostaa. Pohdimme voiko sahkotolpasta tulevaa latausjohtoa pitaa kiinni ukkosella, mutta olimme liian vasyneita menemaan kaatosateeseen sita irroittamaan. Nukkumaan mennessa totesimme myos automme vuotavan vetta. Olimme jo suunnittelemassa soittavamme heti aamulla autofirmaan, kun ilmastointiteippikaan ei auttanut ja vaatimaan hyvitysta. Tilanne kuitenkin korjaantui kun paiskasimme takaovet viela kerran kunnolla kiinni.

Tanaan aamu valkeni edelleen sateisissa merkeissa. Jatkoimme matkaa Haast passia pitkin kohti Queenstownia. Matkalla pysahdyimme katsomassa kahta vesiputousta. Sateessa putoukset varmasti nayttivat hienommilta kuin kuivana paivana veden runsauden vuoksi. Haast passin jalkeen maisema muuttuikin jalleen, lansirannikko jai siis taakse. Automatkojen ratoksi meilla muuten on Suomesta mukaanotettuja CD:ita, joissa vanhoja hitteja (Elama on -levyt) ja muutamia suomilevyja. Nama alkaa menna aika monetta kertaa lapi, mutta hyvilta edelleen kuulostavat...

Queenstownissa ilma kirkas ja aurinkokin paistaa, helle.. Taalla on pitkasta aikaa todella paljon ihmisia ja autoja, ei oikein ole tottunut kun lansirannikolla vastaantulijat melko harvassa eika ihmisia missaan. Taalla tarkoitus olla kaksi yota (Lake view Holiday park 17$/hlo/yo) ja jatkaa matkaa Dunediniin 19.1.

Kuvia tulee taas joskus kun muistamme pitaa piuhaa matkassa... Nyt alkaa jo punoittaa laiskittain, mutta ei voi viela puhua rusketusta ja timmiyskin on viela hakusessa