Laos on nyt takana ja lopullinen vaikutelma on erittäin miellyttävä. 2,5vkoa ei yksinkertaisesti riitä Laosin tutkimiseen ja tuntemiseen, varsinkin kun tykkään oleskella yleensä yhessä paikassa enemmän kuin pari yötä. Laos ei todellakaan ole samanlailla massaturistoitunut paikka kuin Thaimaa. Itsei kiersin nyt Laosin suosituimmat turistimestat, ja Vang Viengia lukuunottamatta, tykkäsin niistä. Turisteja on, mutta kyllä silti paikallisia on enemmän. Yleensä turistit on pakkaantunut yhdelle alueelle ja kun sieltä poikkeaa pois paikallisia on heti enemmän suhteessa. Paikalliset eivät ole niin tottuneita turismiin kuin Thaimaassa ja elämäntapoja ja kulttuuriakin näkee enemmän. Laosilaiset ovat erittäin mukavaa ja ystävällistä kansaa, kun taas Thaimaassa tämä jäi jo monissa paikoissa haaveeksi. Varsinkin lapset ovat uteliaita ja tulee lähelle katsomaan ketäs ollaan. 

Laosissa luonto oli kaunista, mutta karua johtuen kuivasta kaudesta. Varsinkin Pohjois-Laosissa oli erittäin kuivaa. Don Detillä oli jo vihertävää ja runsasta luontoa. Maastokin oli erilaista. Pohjoisessa oli vuoristoista ja etelässä taas alavaa. Missä olinkin Laosissa, mahtava Mekong on ollut koko ajan läsnä.  Ja nyt olen Kambodzassa Phnom Penhissä ja edelleen Mekong virtaa tossa parin sadan metrin päässä. 

Voin lämpimästi suositella Laosia ja sielä vierailua. Parissa viikossa ehtii raapaista pintaa ja alkaa toivomaan, että aikaa olisi enemmän. Itse olisin helposti voinut olla pitempää. Paljon jäi vielä näkemättä ja tekemättä. Olo oli koko ajan turvallinen ja eikä busseissakaan ollut enää asemiehiä. Vielä ainakin pari vuotta sitten Luang Prapangin ja Vientianen välisillä bussimatkoilla oli asemies mukana, koska vuosia sitten vuorilla asuva sissijoukko pysäytti matkaa tekevän auton ja teloittivat kaikki kyydissä olleet. Eroa ei tehty länkkäreiden ja paikkallisten kesken, kaikki tapettiin. Laosin valtio haluaa kuitenkin turvata turismin, koska se on tärkeä tulonlähde köyhälle maalle, ja se aseisti bussit asemiehillä sissijoukkoja vastaan. Tilanne on rauhoittunut siltä osin ettei asemiehiä enää tarvi turvaamaan tilannetta. Kerron tän vasta nyt, ettei kukaan olisi vaan ollut turhaa huolissaan. 

Nyt tajuaa, kun on täällä Kambodzassa, missä tuntuu että kaikki haluu susta jotain ja yrittää huijata koko ajan, niin ettei kukaan yrittänyt sua kyniä Laosissa puhtaaksi. Kaikki oli rehellisesti halpaa ja hintoja sai vielä puhuttua alas. Onneksi jo 2kk jälkeen oon tottunut tinkaamiseen ja pois kävelemiseen, jos hinta on liian korkea. Ennen en oikein osannut kävellä pois jos aloin tinkaamaan ja aina aloitin liian korkeasta summasta, joten päädyin maksamaan aika paljon. Ja mitä kauemmin täällä on ollut, tietoisuus kasvaa mitä mistäkin tulee maksaa. 

Jo Laosin ja Kambodzan rajalla sai maistaa Kambodzan korruptiota. Viisumi maksaa 20 dollaria, mutta käytännössä rajalla se oli 23 dollaria + 5 dollaria kaikki lisämaksut. Kukaan ei pystynyt niitä kiertää. Seurasin tilannetta ja monet yritti, mutta ei auttanut. Eka kerta kun piti maksaa siitä, että saa poistumisleiman maasta.  Laosissa passiin lyötiin parilla dollarilla poistumusleima ja tän jälkeen sulla ei ole enää vaihtoehtoja kuin mennä Kambodzaa, koska maahan ei ole takaisin menemistä ilman, että on vieraillut jossain muussa maassa välissä. Ennen kuin pääsi hakemaan Kambodzan viisumia piti käydä "tarkistuksessa" ettei kanna mitää karanteenia vaativia saurauksia. Eli täytät paperin, jossa laitat rastiin ruutun että ei ole mitään sairauksia ja tyyppi mittasi jokatoiselta, joka kolmannelta kuumeen (mun oli 35,9. Voi voi ku alilämpöä pukkaa helteessä) ja tämän jälkeen sai paperin, joka todistaa ettei sulla ole tartuntatauteja. Tämä toimenpide maksoi dollarin. Sitten hakemaan viisumia, joka piti olla 20 dollaria mutta olikin 23 ja sen jälkeen vielä passiin piti saada leima, että on astunut maahan ja tämä leima myös kevensi lompakkoa parin dollarin verran. Ärsyttävää, koska pitää maksaa ylimääräistä ja tietää, että se menee tyyppien omiin taskuihin, mutta asia oli jo tiedossa ja eipä siinä oikein auta hermojen menettäminen. 

Matka Laosista Phnom Penhiin oli pitkä ja odottelua koko ajan. Lähtö oli Don Detiltä kasilta ja perillä oltiin kasilta illalla. Rajalta päästiin lähtemään ennen yhtätoista. Eli aikaa oli jo mennyt kolme tuntia, vaikka raja oli vain n20km Don Detiltä. Kun päästiin rajalta etenemään, matkaa hidasti Kambodzan huonokuntoiset tiet. Matkalla nähtiin mm. kuinka rekka oli uponnut renkaista tiehen. Teitä kyllä koko ajan kunnostettiin ja rakennettiin uusia, mutta vielä ne oli kyllä pahasti vaiheessa. Myös kuuluisasta Kanbodzan kaaottisesta liikenteestä sai heti ensi makua. Päätin heti etten matkusta täällä yhtään pimeällä, jos vain mahdollista. Kaaottisen liikenteen lisäksi tiet on huonossa kunnossa ja autoilla todella huonot valot, joten näkyvyys on huono. Yks yleisistä kuolinsyistä Kambodzassa on liikenneonnettomuudet. On ollut jo tarpeeksi huonoa onnea matkassa, niin ei ärsytetä karmaa lisää. 

Phnom Penh on selkeästi iso ja kehittyvä kaupunki, ei vielä Bangkokin veroinen mutta sitä kohti ollaan menossa. Bussi matkalla tutustuttiin saksalaiseen mieheen, joka on alkuperältään kiinalainen ja asunut ensimmäiset 15 vuotta Indonesiassa ja loppu ajan Saksassa. Hän oli alkuperin matkalla Siem Reapiin, mutta vaihto lennosta suunnitelmaa ja lähti meidän mukaan Phnom Pehniin. Ois myös halunnut jakaa majoituksen, mutta jotenki se oli vähän liian innokas ja ei tuntunut hirveen hyvältä idealta jakaa huonetta oudon ihmisen kanssa, missä säilytät kaikkia arvotavaroitasi ja passia. Onneksi se sit meni omaan huoneeseen. Ollaan yhdessä kuitenkin vietetty päivät. 

Mun ja Annan huone on tähän mennessä ehkä yksi isoimmista. Meillä on erikseen huone, jossa on sängyt ja ilmastointi ja sitten toinen huone, jossa on pari vesihana ja vähä niin kuin eteinen kengille ja sit vielä aika isohko vessa. Varmaan meen tohon samaan guesthouseen yöksi, kun tuun takas Phnom Penhiin, koska lennän täältä Singaporeen. 

Eilen mentiin vaan shoppailee ja mun tärkeimpänä ostoslistalla oli uusi kamera. Olin jo netistä katsonut minkä kameran haluan. Tarkistin myös kamerasta pyydettävän hinnan Suomessa, joka oli pari sataa. Halusin saada sen täältä 150€. Kierreltiin kauppoja ja vertailin hintoja. Tästä kamerasta, jonka halusin hinnat liikkui 239-279 dollarin välillä. Olin valmis maksamaan 200 dollaria, koska silloin se olisi sen 150€. Lopulta päädyin ostamaan kameran, jonka sain haluamaani hintaan. Itseasiassa se on just se sama kamera minkä halusin, mutta vaan japanilaisen mallimerkinnän alla, tästä syystä se oli halvempi. Heti parin testikuvan jälkeen totesin, että tää kamera on paljon parempi kuin se mun edellinen. Enää ei silleen harmita, vaikka hukkasin sen. Pystyn myös lohduttautumaan, että saan osan menetetyistä kuvista kavereilta. Ostin myös uuden laukun. Meinasin ostaa kaksi, kun en oikein olisi osannut päättää kumman oisin halunnut. 

Tänään päivä oli varattu kulttuurille ja historialle. No ei ehditty perehtyä kuin historiaan vain, koska lähdettiin liian myöhään liikenteeseen ja kaikki kulttuurimestat oli kii, kun päästiin sinne asti. Mutta päivä oli silti erittäin antoisa ja vaikuttava, mutta myös erittäin ahdistava. Vierailtiin S-21 vankilamuseossa ja Killing Fields. Nämä paikat puhu karua kieltä siitä, kuinka ihminen on toisen ihmisen pahin vihollinen ja pystyy aivan käsittämättömän julmiin tekoihin toista kohtaan. Voin oikeastaan näiden vierailujen ajan koko ajan pahoin. Kolmessa vuodessa 3miljoonaa kambodzalaista kuoli, osa sairauksiin, mutta suurin osa kidutettiin hengiltä, tai jos ei kuollut kidutukseen heidät lopulta murhattiin. S-21 vankilassa, joka aikoinaan koulu,  keskimääräistä vankia kuulusteltiin eli kidutettiin 2-4kk ja tärkeimpiä vankejaa 6-7kk. Vankilassa pidettiin kolmessa vuodessa noin 20000 vankia (tämä luku ei sisällä lapsia, jotka murhattiin)  ja vain 7 löydettiin elävänä, kun hirmuvalta kaadettiin 1978. Vankila on jätetty alkuperäiseen kuntoonsa ja osissa suurissa selleissä on loputtomia kuvia ihmisten kasvoista. Viattomista kasvoista, joita kidutettiin halutun tunnustuksen saamiseksi. Esillä on myös kuvia kuolleista vangeista ja kidutustavoista mitä käytettiin. Ajatuksena oli, että on parempi tappaa viaton kuin vahingossa jättää vihollinen henkiin. Oman maan kansalaisista tehtiin vihollisia ja heitä tapettiin surutta. 

Tämän jälkeen menimme Killing Fields, minne vangit ohjattiin alastomina, silmät sidottuina ja toisiinsa köytettyinä. Matka tehtiin jalan. Matkaa paikkaan vankilasta on n 14 km. Täällä heidät kaikki tapettiin ja haudattiin joukkohautoihin, osa avonaisia ja osa  maalla peitettyjä. Ehkä koko alueen hirvittävin hauta oli lasten joukkohauta. Vieressä oli iso puu mihin vauvat ja pienemmät lapset oli jalasta pitäen hakattu niin kauan, että he kuolivat. Muihinkaan vankeihin ei käytetty kalliita panoksia, vaan heidät joko kidutettiin hengiltä tai jollain terävällä iskettiin päähän. Keskellä aluetta on kaunis korkea torni, jossa säilytetään haudoista löytyneiden luita. Tornissa on 12 kerrosta luita. Noin puolesta kerroksista säilytetään pääkalloja ja yläkerroksissa muita luita. Alueeseen tutustuttiin audiotallenteen ja kuullokkeiden avulla. Laitteesta valitaan oikea tarina numeroiden avulla. Tämä äänitallenne avasi paikan aivan toiseen ulottovuuteen verrattuna siihen, että alueen olisi kiertänyt ilman tallennetta. Varsinkin eloonjääneiden uhrien tarinat koskettivat syvästi. 

Tämän jälkeen tuli katsottua kaikkia vanhempia ihmisiä uusin silmin ja mietin aina kummalla puolella he olivat olleet ja mitä hirveyksiä he ovat kokeneet. Mutta olivat he sitten olleet vankeja tai sotilaita, kaikki ovat omalla tavallaan uhreja. Sotilaatkin oli pakotettu hirmutekoihin, jos ei tehny mitä käskettiin, sai itse kuolla. Nekin ihmiset, joita ei vangittu, pakotettiin maaseudulle ja pakkotöihin aamusta iltaan. Kaikki kaupungit tyhjennettiin ihmisistä ja myös Phnom Penh oli aavekaupunki kolmen vuoden ajan. Nyt on erittäin vaikea ymmärtää, että tästä kaikesta on vain alle 40 vuotta aikaa ja viimeisimmät levottomuudet oli -90luvun loppupuolella. 

Kaikkein hulluin asia on se, että ainoastaan yksi ihminen on saanut tuomion rikoksistaan tuolta ajalta. Tämä henkilö on S-21 vankilan johtaja. Koko hirmuvallan johtaja kuoli pidätyksen yhteydessä, joten hän ei saanut koskaan tuomiota rikoksistaan inhimillisyyttä kohtaan, kidutuksista ym. Tästä johtuen sekä vangitsijat että vangit elävät nyt vapaina. Toinen toisen joukossa tietämättä kumpi kumpikin on.