Hellurei!

Viitisen päivää ollaan värjötelty Mongolian pakkasissa ja noin viikon verran vielä lisää ollaan täällä pääkaupunki Ulan Batorissa. Oltaisiin varmaan aikaisemmin jatkettu matkaa kohti lämpimämpiä seutuja, mutta paikallisesta Kiinan suurlähetystöstä ei saa Suomen passilla (EU-passilla) tällä hetkellä ainakaan viisumia kiirepalvelulla ja toimisto on avoinna vain kolmena päivänä viikossa, joten normaalilla käsittelyajalla saadaan viisumit keskiviikkona. Hinnaksi tuli vain 30 taalaa, joten aika halvalla kuitenkin päästiin. Onpahan aikaa tutustua paikalliseen elämänmenoon vähän syvemmin ja kenties jotain retken tynkääkin myöhemmin tehdään avaraan luontoon.

No kuitenkiin. Lauantaina oltiin ostettu hostellin kautta siis bussilippu suoraan Ulan Udesta Ulan Batoriin. Aamulla silmät ristissä möngittiin lähtöpaikalle ja perille odotti täpötäysi. Mentiin sisälle bussiin ja kaikki paikat olivat jo täynnä. Kuski tuli selvittämään tilannetta ja tässä vaiheessa huomattiin, että lippuihin oli kirjoitettu vahingossa lokakuu marraskuun sijaan. Syytä tähän ei hostellissakaan osattu kertoa, mistä tuplabookkaus olisi voinut johtua. No saatiin kuitenkin ruplat takaisin reilulta omistaja-Denisiltä ja päätettiin oikopäätä ottaa hieman työläämpi suunnitelma B käyttöön eli perinteinen rajaylitys.

Maittavan Subbari-patongin jälkeen suunnattiin bussiasemalle, josta lähtee tasatunnein pikkubusseja Khyahtaan, pieneen kylään lähellä Venäjän ja Mongolian rajaa. Vajaat nelisen tuntia köröteltiin kylään, josta napattiin taksi rajalle. Rajaa ei voi ylittää muuten kuin auton kyydissä. Ensimmäisenä jonossa oli joku mongolialaisen marttakerhon syysretkeläisten bussi, johon seurueemme (me ja kaksi brittimimmiä) hypättiin. Molemmat ylitykset sujuivat ongelmitta. Ylityksen jälkeen pysähdyimme syömään ensimmäisen lounaa Mongolian puolella. Kielimuuri iski vastaan välittömästi. Ajattelin, että ymmärtäisin jotain mongoliasta venäjän takia, mutta vaikka kirjaimet ovat suht samanlaiset, puhe on aivan eri. Ruuan tilaaminen on mukava kokemus kaikissa paikallisessa ravintolaissa. Näytetään sormella muutamia ruokalajeja listasta tai sitten naapuripöydästä ja katsotaan mitään eteen tulee. Onneksi en ole kovin nirso ja ruoka on yleensä aika maittavaa. Mongoliassa suosikkejani ovat keitetyt (buuz) ja paistetut (khushuur) dumplings-lihanyytit, joita on saatavilla kaikkialla. Paikallisissa perusravintoloissa vatsan saa täyteen muutamalla taalalla, kahvit ja limut taala lisää. Oikein edullista syöminkiä siis! Tällainen setti oli kuitenkin ensimmäinen lounas.

Ruuan jälkeen bussimme jatkoi läheiseen Sukhbataarin kylään. Perillä oli muutamia minibussivaihtoehtoja. Hintaneuvottelu oli suhteellisen hankalaa ja kusetuksen makua oli ilmassa. Intimme jatkuvasti, että Ulan Bataar, Ulan Bataar. Vastauksena tuli, että "yes yes". Hypättiin minipakun kyytiin, joka tungettiin täpötäyteen paikallisia. Lämmin tunnelma lukuunottamatta jääkylmää lattiaa.

Muutama tunti huristeltiin arojen läpi Darkhanin kylään, jossa selvisi, että täällä meidän tuleekin vaihtaa bussia Ulan Bataariin. No onneksi meitä auttoi nainen, joka työskenteli bussissa ja saatiin turistipalvelua. Hän osti takakautta meille liput, jotta ehdimme seuraavaan bussiin, sillä lippuluukulla oli todella paljon porukkaa. Vajaat 5 taalaa seuraavasta 4 tunnin matkasta. Matka sujui leppoisasti musiikin ja leffoja katsellassa läppäristä. Saavuttiin perille jääkylmään UB:hen yhdeksän aikaa illalla (12 tunnin kuluttua startista Ulan-Udesta). Selvittiin kuitenkin noin puolet halvemmalla tällä tyylillä, kuin mitä suora bussilippu olisi maksanut eli hyvä näin, vaikka aikaa kului hieman enemmän ja säätöä oli hieman enemmän. Seikkailuna kuitenkin ehdottomasti antoisampi! Suosittelen tätä vaihtoehtoa lämpimästi.

Perillä UB:ssa suunnattiin ylihintaisella taksilla (UB:n superedulliset taksihinnat (n. 50 senttiä/kilometri) eivät olleet vielä selvillä) hostelliin, jossa selvisi, että toinen briteistä oli todennäköisesti joutunut heti pahamaineisten UB:n taskuvarkaiden kohteeksi, sillä hänen lompakkonsa oli kadonnut tai sitten se oli pudonnut taksiin. Onneksi siellä oli vain käteistä rahaa, passi yms. tärkeät olivat takin taskuissa.

Maanantaiaamuna väsytti todella paljon, mutta haluttiin lähteä heti aloittelemaan viisumiprosessia. Luukulle päästyämme selvisi kuitenkin, että tarvittiin aika paljon lisää papereita. Hostellivarauksia, kutsujalta lisää todistusta, jonkunlaista lippua maasta (feikkilentoliput matkatoimistosta tähän tarkoitukseen). Keskiviikkona sitten oli kaikki tarvittavat dokumentit onneksi ja hakemus hyväksyttiin tiskiltä eteenpäin.

Muuten aikaa on kulutettu kaupungilla pyöriessä ja museoissa tähän asti. Hostellin vieressä oli myös sali, joten pääsi ottamaan kunnon jumppaa taas pitkästä aikaa. Myös mein uuden sohvasurffauspaikan vieressä on sali, joten pääsee muutamat reenit ainakin vetäsemään!

Iltaisin ei oikein tee mieli ulos, sillä auringon painuttua mailleen lämpötilat vajoavat nopeasti. Aamulla ja yöllä pakkasta saattaa olla jo melkein -30 astetta. Parina viimeisenä päivänä on ollut hellettä ja päivälämpötilat ovat olleet melkein nollan tuntumassa! Eilen oli Chingis Khaanin juhlapäivä (hallitus keksi uuden pyhäpäivän itsenäisyyspäivän sijaan, joka oli eilen) ja aukiolla oli meininkiä. Kuvia myös Talvipalatsista, jossa asui hallitsija Bogd Khaan 1900-luvun alussa sekä Zaysan-muistomerkiltä, josta avautuu hienot näkymät kaupunkiin. Tänään siirryttiin muutamaksi päiväksi sohvasurffaamaan australialaisen Caseyn luo, jonka jälkeen siirrytään takaisin hostelliin. Hostelliin tuli tänään myös savolainen reissumies Suomesta, jonka kanssa tavataan tässä joku päivä. Lisää kuulumisia Mongoliasta myöhemmin!