Kannari-Lineri Expedition vol. 3 On the Road Again!

Terveisia taas taalta Kaakkois-Aasian suunnalta, kahden honkkelin kolmannelta reissulta. Talla hetkella matkaamme jo kolmatta viikkoa Filippiinien saaristossa, ja viela on kolme viikkoa suurinpiirtein jaljella.

Aloitetaanpa ihan alusta. Matkamme alkoi 5. Tammikuuta Helsinki-Vantaan lentokentalta Lontoon Heathrowin kautta Hong Kongiin. Yllattaen huomasimme jo Helsingin paassa, etta olimme taas napparina matkaajina buukanneet hostellin Hong Kongista, vaikka emme sita edes tarvinneet. Onneksi lentokentan langaton netti toimi hyvin ja saimme peruutettua huoneen. Oli todellakin naurussa pidattamista, koska matkan alkusahlays on tullut jo nakojaan tavaksi. Ensimmaisena vuonna sahlasimme hotellin kanssa Mumbaissa, Intiassa ja toisena vuonna vietimme antoisan loskan tayteisen paivan Amsterdamissa, koska olimme buukanneet lennon, missa oli 23h valilasku. Hyvin alkoi siis tamakin reissumme kohti Aasian lampoa.

Hong Kongissa emme siis paasseet kaymaan, tai no, saimme passiin leimat kun jouduimme menemaan lentokentalla tullin lapi odottelemaan lentoa Filippiineille. Kuuden tunnin odottelun jalkeen paasimme Cebu Pacificin koneeseen ja kohti matkamme ensimmaista kunnon etappia. Cebuun paastyamme suuntasimme suoraan satamaan jossa taas ihan pienen odottelun ja jahkailun jalkeen ostimme liput Leyten saarelle, Ormocin kaupunkiin. Ormoc ei alunperin ollut matkasuunnitelmassamme, mutta paastaksemme mukavasti, lyhyimman odottelun kautta Leytelle, meidan oli pakko koukata saaren pohjois-osaan, josta oli viela 140 kilometrin matka oikeaan paamaaraamme, eli Padre Burgosiin. Ormoc on ihan tavallinen filippiinilainen satamakaupunki, jossa saimme taas tuntea olevamme ensimmaisen kerran pitkaan aikaan melkeimpa kuin filmitahtia, sen verran katseita sateli kahden vitivalkoisen hujopin suuntaan. Ihmisten kiinnostus meita kohtaan oli hyvantuulista ja iloista ja jalleen kerran saimme muistutuksen siita, etta Filippiinilaiset ovat taatusti kaikista Kaakkois-Aasian kansoista se hymyilevaisin ja hyvantuulisin.

Ormocista lahdimme heti seuraavana aamuna kohti Leyten etelaa ja Padre Burgosia. Jet lag painoi vasyneita matkaajia esimerkiksi sen verran, etta Mika nukahti paikalliseen tapotayteen minibussiin, ja melkein rojahti vieressa istuvan sedan paalle. Padre Burgos kiinnosti meita erityiseti sen takia, etta sukeltaminen siella on muutamien ystaviemme mukaan erittain hyvaa. Paikkana tama pieni kyla Sogod-lahden suulla on mita herttaisin, vailla suuria turistimassoja. Olimme hieman niin sanotusti pihalla paastyamme koko paivan matkustettuamme perille, etta menimme viemaan painavat rinkkamme ensimmaiseen paikkaan mika luki jo ehka pikkaisen vanhassa opaskirjassamme. Paikan ulkona oli hienot kyltit, mutta kun menimme itse majapaikkaan, huomasimme paikan olevan lahes hylatty. Saimme jalkeen pain kuulla, etta paikan britti-omistaja oli kuollut jo muutama vuosi sitten, joten sita ei oltu huollettu pitkiin aikoihin. Huone haisi vahvasti homeelta ja vetta tuli suihkusta muutama tippa, silloin talloin. Muutenkin tama koko paikka huokui jotain kummitusmaista hylattya energiaa, minka vuoksi ainakin Kannari sai ensimmaisen kulttuurishokin.

Lahdimme illemmalla etsimaan heiman parempaa paikkaa, ja seuraavana aamuna kannoimme rinkkamme Peter's Dive Resorttiin. Kulttuurishokkikin alkoi hellittaa, vaikka edellisesta paikasta muistutti aika vahva homeen haju vaatteissamme. Olimme todella iloisia myos siita, etta tiesimme paasevamme sukeltamaan maailman luokan sukellusta. Teimme yhteensa 7 mahtavaa sukellusta Sogod Bayn viileissa vesissa, joka on peraisin lahden keskella olevasta neljan kilometrin syvyisesta vajoamasta. Veden viileyden takia alueen korallit ovat aivan mahtavassa kunnossa, emme ole nahneet vastaavaa loistoa missaan muualla Kaakkois-Aasiassa. Taytimme myos yhden pitkaaikaisista unelmistamme, kun paasimme snorklaamaan maailman suurimpien kalojen, eli valashaiden ymparilla. Voin sanoa, etta on ihan mielettoman uskomatonta ja alyttoman hienoa olla niin lahella niin suurta, mutta lempeaa jattilaista. Suurin viidesta valashaista oli noin 8-9 metria pitka, mutta Sogod Bayn vesista on spotattu jopa 12 metrinen yksilo. Elina taisi tirauttaa sukellusmaskinsa sisaan muutaman kyyneleenkin, niin uskomaton kokemus tama oli.

Kavimme syomassa usein iltaisin Lungsodaanin alueen ainoassa ravintelissa, jonka nimi oli Moose&Squirrel, Hirvi ja Orava. Nain Pernion Riistaveikkojen jasenena olin nimesta varsin innoissani J. Ruoka oli todella hyvaa ja halvempaa kuin Peter'silla. Yhtena iltana kuulimme ehka parasta karaoke-laulantaa pitkiin aikoihin, kun paikallinen tytto lauloi kuin enkeli useamman balladin. Taytyi menna ihan kattelemaan tata tyttoa, sen verran hienosti han lauloi!

Vietimme Burgosissa seitseman yota, jonka jalkeen lahdimme onnellisina sukeltajina aamulla viiden aikoihin kohti Baton satamaa, josta lahti vene kohti Ubayta ja Boholin saarta. Vene oli paikallinen Bangka-vene ja kyytilaisista meista oli valkoisin iho! Vieressamme istuneet kaksi pienta paikallista tyttoa tuijottivat meita lahes koko matkan, silmista paistoi uteliasuus.

Ubaysta posotimme suoraan Panglaon saarelle ja Alona Beachille, jossa olimme jo kerran kayneet kaksi vuotta sitten. Oli jalleen pienoinen shokki tulla paikkaan, joka on aikamoinen turistirysa. Kaksi vuotta sitten olimme Filippiineilla kesakuussa, joka ei ole sesonkia, mutta nain tammikuussa sesonki jyllaa kovimmillaan. Oli toisen kulttuurishokin aika ja tuli ikava takaisin rauhalliseen ja pieneen Padre Burgosiin.Teimme Alonassa nelja sukellusta paikallisen (ja halvimman) keskuksen kanssa. Alonassa sukellusliikkeista ei todellakaan ole pulaa, useimmat ovat ulkomaalaisten, lahinna saksalaisten hallinnoimia, me halusimme paasta naiden paikallisten jatkien kanssa veden alle. Ihan mahtavia tyyppeja olivat, koko ajan joku heitti huulta ja nauru raikasi! Huumorin viljely taitaa olla filippiinilaisten erityisalaa!

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli, kun Mika otti hiustenleikkuun paikallisen miehen tekemana. Aikaisimpina vuosina Mika on onnistunut saamaan jos jonkinlaista hiusmallia, mutta tama mies todellakin osasi asiansa! Emme ole koskaan nahnyt mitaan vastaavaa, mies leikkasi mikan tukan ennatysvauhdilla ja ennatystarkasti. Harmi ettei ollut kameraa mukana, etta olisi saanut jotain todistetta miehen taitavuudesta. Kaiken lisaksi sedalla ei ollut kuin yksi jalka ja han heitti todella hyvaa vitsia leikatessaan. Elina voi antaa sitten kun ollaan kotona demonstraation halukkaille, miten seta hiukset leikkasi !

Nyt olemme matkalla Cebu Cityyn, jossa olemme pari paivaa ennen kuin lento kohti Palawanin saarta lahtee. Naihin kuviin, naihin tunnelmiin!

Kannarin Elina & Linerin MikaelsingissaHH