Profile
Blog
Photos
Videos
12.4.2012 Namche Bazaar 3440m
Ja aurinko paistaa VIIMEINKIN!!
Ollut mielenkiintoinen ja rasittava seka erittain kiireinen reissu alaspain. Tengbochesta 4h Namzeen ilman mitaan lounastaukoja, vetta kerkesi horpata hieman kiireessa ja tanaan on olo ihan sen mukainen. Hengittaminen helpompaa, mutta nayttaa silta edelleen, etta alaspain pitaa paasta etta paranemista alkaa taoahtua huomattavasti nopeammin. Keuhkot tuntuu olevan riekaleina, mutta ruoka alkaa vahitellen maistua. Pitanee vierailla taallakin laakariasemalla ja kuunteluttaa nuo keuhkot, kun tuntuu ettei yskimisesta tule loppua.. ilmeisesti ottaa aika paljon aikaa tyhjentaa keuhkot nesteista.
Voi kuulkaas, keitetyt perunat voin ja suolan kanssa - ON TAIVAS!! Halleluja ruokaa :) Tosin ainutta ruokaa mita edelleen haluaa syoda. Huonoa tuuria ollut talla reissulla ihan liikaa. Toivottavasti kun KTM:n paasen niin suuntaus muuttuu.
Eilen oli jalleen kylmaa jopa taalla Namzessa. Kerkesin sentaan perille ennen kaatosadetta. Sekin viela, etta olisi ollut jaatynyt uitettu koira niin varmasti ei olisi oloa parantanut yhtaan. Happisaturaatio hipoo sentaan taivaita :) JA voi sita ihanuutta kun uskaltautui eilen viimein kuumaan suihkuun. Tunsi itsensa jalleen kerran ihmiseksi. Pyykkia on vuori, mutta nyt ne jo roikkuukin tuolla ulkona kuivumassa. Pahemmin mitaan erikoista ei viitsi ostella taalta kun ne joutuu kaikki itse kantamaan alas... kiitos ei! Ollut jo sellaista helvettia selviytya ylos ja kipeana alas, etta huh...
Eilen kun tupsahdin tuttuun tupaan taalla niin, innostuneet kanssa matkailijat, en tosin tieda mista maasta olivat, olivat jo kimpussa kysymyksineen. Tosin paasin niihin vastaamaan vasta suihkun jalkeen. En kylla osannut odottaa ihan sellaisia kysymyksia, kuten kiipesitko Everestille?? Siina oli sitten hieman hammentavan sekavaa seista kun ei tiennyt, etta nauraako aaneen vai lieko tyttonen ihan oikeasti tosissaan kysyy moista... Ja olihan tuo tosissaan. Viimein sain sanottua siihen etta, en tietenkaan.. seuraava kysymys koski saata, kylma kuin helvetissa. Naita matkailijoita oli 3, 2 poikaa ja tytto. Huolestuneita katseiden vaihtoja. Seuraava kysymys, tuo sinun takkisi nayttaa lampimalta (untsikka), onko se?? Mina: siina kerkesi ajatella jo vaikka mita, joo, onhan se. Silla siis tarkenee sielle ylhaalla. Mina: Oh, joo. Hieman ihmetytty koko touhu, ennen kun aloin syodessa hieman seurata mita ihmeen porukkaa he olivat. OKEI, lossi oli lahtenyt reissuun ilman mitaan lampimia kamoja. Kateista heilla ei ollut enaan kuin 50 dollaria, automaatti taalla Namzessa rikki... He olivat kayneet sentaan ostamassa down takit, joten ehka jaatymista voi sentaan valttaa. Uskomatonta porukkaa!! :) No jokainen taplaa tavallaan...
Eilinen iltapaiva tuli vietettya tuttujen kanssa Saksalaisessa bakeryssa. Oikeasti, jos haluaa vatsataudeilta valttya niin ALA SYO mitaan paikallisista bakereyista. Tosin kaikista bakeryista mita on reissulla nahnyt niin tama oli kylla ihan huippu luokkaa. Persikka teeta ja palanen suolaista pizzaa... ah ja voih... Jos vierailette taalla niin paikka tunnetaan nimella German bakery!! Sakemannit tykkasi kovastikin paikasta ja saksalaisiahan on kaikkialla. Klausin ja Shawn kanssa kulutettiin kivasti aikaa, seuraten kuinka vetta losottaa alas maailman katolta.
Allottavinta on ollut ehka seurata, kuinka samat kadet laittaa/tarjoilee ruokaa seka alkaa lammittaa kaminaa. NOH, kaminaahan lammitetan kuivatetulla jakin kakalla!! =) Lamminta tulee, mutta kun samainen henkilomenee takaisin keittioon niin siina alkaa vakisinkin miettia asioiden laitoja......
Pahoittelen, mutta en ikava kylla ottanut ihkusta porroisesta koiran pennusta kuvia. Ressulla oli ihan oma HRA lappunen ymparillaan. Ja ekana paivana naytti kutittavan ihan kamalasti :) Aten sivuilta ehka loytyy kuvia, joten pitanee piipahtaa sielta varastamassa.
Poijaat on ilmeisesti ylittaneet rajan eilen Tiibetin puolelle. Viimeisen viestin mukaan, minka viimein sain eilen perille, Helvetti odottaa! Joten hyvaa matkaa sinne vaan :) Itse taalla pidetaan vain peukkuja, etta saa pysyy hyvana 15 paivaa asti, sen jalkeen ei mitaan valia. Lennot on olleet kuulema myohassa ja erittain toyssyista menoa. Yksi oppaista oli kuulema ollut lennolla mika ei pystynyt laskeutumaan vaan joutui kaantymaan takaisin KTM:n. Oli kuulema ekaa kertaa lennon aikana rukoillut!! Ilmeisesti tosi kamalaa menoa... Ei halua edes ajatella!
Okei, treffit odottaa joten lyhyesta virsi kaunis. Shawn kanssa tama paiva ja huomenna suunnataan taas alaspain puhtaiden kamojen kanssa.
Jos KTM:n selvian niin 16 paiva lahden parin paivan virailulle Pokhraan. Toivottavasti lampimampaa.
Pollon olon selvittelya Namzessa,
Marika
- comments