Varasimme jo viime vuoden puolella Wayki Treksin kautta 4 päivän Inca Trail-vaelluksen. Hintaa reissulle tuli yhteensä 480 USD ja osoittautui, että vaellus oli jokaisen dollarin ja askeleen arvoinen...


1.päivä: Meidät haettiin epäinhimillisen aikaisin hostellistamme ja kyydittiin Piscacuchoon (alt. 2750 m), josta aloitimme 45 km pituisen matkamme. Ryhmässämme meitä oli oppaan lisäksi yhteensä seitsemän ja vielä yhdeksän kantajaa ja kokki. Matka alkoi kevyesti ja saavuimme ensimmäisille inkaraunioille (Llaqtapata) piakkoin. Ilmat suosivat meitä ja oli mukavan lämmintä. Lounasta varten meille oltiin mukavasti pystytetty teltta ja oli selvää, ettei tällä reissulla ainakaan nälkää näkisi... Ensimmäiseksi yöksi leiriydyimme Wayllabambassa (alt. 3000 m) ja kello viiden teen lisäksi (koka-teetä ja popcorneja) söimme vielä kolmen ruokalajin illallisen. Auringon laskettua ihailimme tähtitaivasta.


2.päivä: Tätä päivää olimme pelänneet etukäteen, sillä olimme kuulleet paljon pahaa tästä treilin osuudesta... Wake-up-teen (makuupusseihin tarjoilu) ja aamiaisen jälkeen aloitimme nousun Warmiwanusccan (Dead Woman´s Pass) huipulle (alt. 4200 m). Puolivälissä matkaa alkoi tietenkin vielä satamaan, joka teki matkasta entistäkin mukavampaa. Ja vielä mukavammaksi se muuttui kun huomasin, että ostamani nätti vaaleanpunainen sadeponcho ei ollutkaan ihan vedenkestävä. Ensi kerralla pitänee valita varusteet muutenkin kuin värin perusteella (mutta siis se oli ihan tosi nätti)... Lopulta litimärkänä ja uupuneena saavutimme huipun. Nousu oli rankka, mutta ei kuitenkaan ihan mahdoton ja menemällä omaan tahtiin ja hegittämällä muutamaan kertaan syvään siitä selvisi. Näkymät olisivat epäilemättä olleet upeat, ellei vuori olisi ollut pilvien peitossa. Vaivailloisen nousun jälkeen oli aika aloittaa vaivalloinen laskeutuminen, leiriydyimme Pacamayu nimisessä paikassa.

3.päivä: Kolmantentena päivänä kuljimme pisimmän matkan (16 km) ja tämän osuuden piti olla se, mistä nauttisimme kaikkein eniten. No joo... Päivä alkoi taas aikaisin kipuamisella vuoren huipulle. Onneksi saimme välillä huilata hetken Runkuraqay inkaraunioilla. Lisähengitystaukoja ansaitsi myös kysymällä jotain oppaaltamme Edwinilta, joka puhui loistavaa englantia ja tiesi hämmästyttävän paljon kaikkesta ympärillä olevasta. Selvisimme toisellekin huipulle, josta alkoi jyrkkä laskeutuminen pitkin liukkaita kiviä. Vierailimme vielä inkaraunioilla ja ympäröivä metsä muuttui sankaksi viidakoksi ennen lounasta. Lounaan jälkeen jatkoimme kulkuamme pitkin alkuperäistä inkatietä, joka mutkitteli korkealla vuorten rinteillä, mennen parin tunnelinkin läpi. Upeat maisemat! Kun saavutimme Phuyupatamarcan (lisää raunioita), opaamme osoitti meille Machu Picchun pyhän vuoren, joka nousi laaksosta edessämme. Siinä vasta tajusi miten lähellä jo olimme päämääräämme. Tästä eteenpäin matka muuttui kuitenkin aika rankaksi, olimme kaikki väsyneitä ja laskeuduimme liukkaita kiviä alas laaksoon - jalkoja särki ja polviin sattui. Vihdoin saavutimme viimeisen leiripaikkamme, jossa oli myös mahdollisuus kuumaan suihkuun. Suurin osa meistä jätti kuitenkin tämän mahdollisuuden käyttämättä, parin minuutin matka alas suihkuille tuntui liian mahdottomalta. Illalla kiitimme ja hyvästelimme kantajat, jotka olivat siis kantaneet kaikki leiritavarat, teltat ja ruuantekovälineet, meidän kaikkien kantaessa itse kuitenkin omat tavaramme, joita tarvitsi treilin aikana. Ja mitä vähemmän, sitä parempi...

4. päivä: Herätys klo 4.00 (kiva) ja aamiaisen jälkeen matkaan. Asteittain nousimme Machu Picchun vuorelle ja vihdoin saavutimme Intipunkun eli Sungaten. Tätä hetkeä olimme odottaneet, edessämme tuli avautua henkeäsalpaava postikorttinäkymä inkojen muinaiseen pyhään kaupunkiin... Mutta kuinkas sitten kävikään - oli pilvistä, emmekä nähneet yhtään mitään. Oli se kaupunki varmaan siella suoraan edessämme, mutta sitä ennen oli pilvi. Jep... Aloitimme laskeutumisen kaupunkiin ja matka tuntui tässä vaiheessa ihan tajuttoman pitkältä. Pysähdyimme vielä uhraamaan Pachamamalle, polkua muinoin kulkeneiden inkojen tapaan. Kiitimme Äiti Maata parilla kivellä, orkidealla, koka-lehdillä ja muutamalla Tic Tacilla. Kuka äiti nyt ei näistä ilahtuisi... Ja sitten vihdoin saavuimme Machu Picchun kaupunkiin. Olihan se nyt hienoa... Ilma oli selkiintynyt ja otimme paljon kuvia ja kiertelimme parin tunnin ajan kaupungissa Edwinin opastuksella. Verrattuna junalla ja bussilla saapuneisiin turisteihin, meistä kaikista tuntui, että me todellakin ansaitsimme olla siellä. Ja näkymät ympäröivään laaksoon olivat aivan mielettömät. Lopulta laskeuduimme Aguas Calientesin kylään bussilla (onneksi) ja lounastimme siella porukalla. Rautatie kaupunkiin oli vielä poikki suurimman osan matkaa, joten pääsimme junalla vain 28 km matkan Piscacuchoon, josta jatkoimme minivaneilla Cuscoon.

Matka oli kokonaisuudessaan ihan mieletön kokemus ja onnekkaasti meidän ryhmä oli ihan tosi kiva ja juuri sopivan kokoinenkin. Kyllä kannatti...