Luang Prabangista lahdettiin aamulla minivanilla kohti Luang Namthata. Herattiin aikaisin, jotta ennen lahtoa ehtisismme nahda munkkien almunannon. Mutta ai etta, mika myotahapea tuli turistilaumojen puolesta, jotka ihan hapeilematta rapsivat valokuvia munkkien naaman edessa ja polvistuneista paikallisista, jotka tarjosivat munkeille ruokaa. Salamavalot vaan vilkkuivat. Kulku pohjoiseen minivanilla oli aika vaihtelevaa, tie mutkitteli lapi vuoristojen ja oli alussa varsin hyvassa kunnossa. Oudomxayn jalkeen tie muuttuikin hieman kuoppaisemmaksi. Ja hieman on aika kevyesti ilmaistu. Sen lisaksi, ettei tien kunto ollut kovin mainittava, se mutkitteli vuorien rinteilla, ollen valilla vaan yhden kaistan levyinen. Mutta maisemat olivat aivan mahtavat! Matka kesti yhteensa n. 8 tuntia. Perilla Luang Namthassa ostettiin liput seuraavana paivana starttaavalle trekille Jungle Eco-Guide Servicesta. Kavimme syomassa perinteista laolaista ruokaa, laabia (eraanlainen salaatti, jossa on lihaa/kalaa/kanaa). Seuraavana paivana herasimme molemmat kipeina, Aiskilla vatsatauti ja minulla flunssa. Aiski paatti jattaa trekin valiin, minun suunnatessa aloituspaikkaan. Meita oli seitseman vaeltajaa ja kaksi opasta. Vaelluksen Nam Han kansallispuistoon aloitimme Khmu-kylasta (paikallinen vahemmistoheimo) josta mukaamme liittyi viela kaksi opasta. Heti alusta alkaen matka oli pelkkaa kiipeamista. Jossain vaiheessa tajusin, ettei voimani valttamatta riittaisi tahan nousuun, mutta enaa ei voinut kaantya takaisinkaan, joten oli vain jaksettava. Vahan kirosin, ettei tullut sen tarkemmin selvitettya trekin yksityiskohtia, muistelin vain lukeneeni, etta yopyminen tapahtuu 1600 metrissa. Viisaammat olisivat paattelleet tasta jotain... No ehka se olisi ollutkin terveena ihan inhimillinen matka, mutta kylla otti voimille niiskuttaa ja puhista niita hiton vuorenrinteita ylos. Mutta lopulta paasimme perille yopymispaikkaan, missa meita odotti katettu laveri ja toinen avonainen mokki seka aivan mielettomat maisemat. Heti tuntui paremmalta... Illalllinen syotiin banaaninlehtien paalta ja ilta vietettiin nuotio aarella, lammikkeeksi oli viela varattu lao-laoa, paikallista pontikkaa. Aamulla olo oli jo vahan parempi ja lisaksi tiesin, etta matka suuntautuisi lahinna alaspain. Ikava kylla maisemat olivat talla kertaa piilossa sumun takana, mutta itsessaan jo metsa oli ihmeellinen. Oppaamme naytti matkalla kaikenlaisia eri hyotykasveja, joita paikalliset kayttavat eri tarkoituksiin ja lounas nautittiin taas banaaninlehdilta. Matkamme paattyi toiseen Khmu-kylaan, jossa lapset nopeasti piirittivat meidat ja riehaantuivat taysin, kun naytin heista ottamiani kuvia. Loppujen lopuksi trekista jai kuin jaikin tosi hyva mieli. Ja seuraava vaellus meilla onkin ehka vasta Incatrail Andeilla, mutta onneksi siella onkin sitten ihan tasaista maastoa tiedossa ;)