Unelma aallosta

Sri Lankan koluaminen jatkuu Hikkaduwassa - lounaisen Lankan surffauskeskittymassa, jossa kuin luonnostaan tulee tormanneeksi surffilautaan ja tuota hulluutta harrastaviin sekopaihin. Lasken itseni erittain orastavan noviisin voimalla tahan sekalaisen sekopaiseen joukkoon. Niinpa etsiydyin eilispaivan kaihoisan katselun jalkimainingeissa tanaan todellisiin toimiin. Nostin itseni laudalle, kaatuilin, kompastelin ja taisin siina sivussa ottaa muutaman aallonkin - ja onnistuneen paivan paatteeksi tervehdin peilista punanaamaista, punapolvista ja kovasti vettyneen oloista partasuuta, joka oli taynna sita riemua, jonka vain aaltojen piiskaama sieluriepu voi tuntea.

Ambalangodan hyvastelin siis eilen vain yhden paivan osanoton jalkeen. Kiva pikkuruinen kyla, mutta haaveet olivat jo laitettu alulle Lankan lautailusta Bentotassa, jossa aamuinen vaellus rannalle murskasi yleensa unelman pikkuruisenkaan aallon kohtaamisen mahdollisuudesta. Niinpa suunta yha etelammas ja Hikkaduwa matkalipussa etsimaan sita kadonnutta aallokkoa. Ja toden totta - loytyihan moinen. Eilisilta musersi jo hieman mielia - aallokkoa piisasi, mutta joka paikan tuntui olleen jo varannut puoliammattilaiset lyhyilla laudoillaan. Huoli siita, eiko meita aallokon ratsastajien kammailijoita ja laudalta putoilijoita ollutkaan Hikkaduwassa alkoi hiertaa mielta hiekkaisten sandaalien tavoin.

Tanaan oli jo toinen aani kellossa - aaltoihin mennaan oli mika oli ja niinpa tosiaan tehtiin. Korallinen puoli, joka vasta-alkavana aakkosten opettelijana oli itselleni ja ulkoisesti juuri ja juuri ehealle ruumilleni sen verran haastava, etta etsiydyin aallokon toiseen paahan - hiekkaisille temmellyskentille. Ja mikas siina - sieltahan loytyi muitakin tunareita, jotka nippa nappa surffilaudan kakkosnelosesta osasivat tunnistaa - talla tarkoittaen lahinna itseani. Aamun hamyssa olin tehnyt alustavat kaupat - pitkan laudan pariksi tunniksi - silla kokopaivainen aallokon kyntaminen olisi sinallaan ollut reissussa rappeutuneen kuntoni tuntien sulavaista hulluutta.

Sitten vain lautaa vesille ja aaltoa kalastelemaan. Alku aina hankalaa - mutta nopean tilannekatsauksen jalkeen olin kykenevainen etsiytymaan kohtaan joka tyydytti seka minua etta lautaani. Aivan karkeen olin tietty hakeutunut paikkaan, josta muita saikin sitten hakea. Noloutta alkavista tai ainakin erittain piilevista taidoista tuntien potkottelin lautani paalla tovin tyynta merta tutkiskellen. Tarpeeksi tyyneydesta nautiskeltuani totesin, etta kaikki on joskus aloittelijoita, joten tuskinpa minua siitakaan rangaistaan. Eika rangaistu - muiden aallokon alkajien seassa alkoi jo tuntua, etta aalto on sittenkin valjastettavissa jos ei sentaan orjuutettavissa.

Kahteen ja puoleen tuntiin ehti sitten mahtua isompaa ja pienempaa aaltoa. Muista mainittavista tapahtumista mainittakoon, etta sain kerran omalta laudaltani turpaan - tai tassa tapauksessa paalaelleni ja pyoriskelin tapoihin kuuluen aallokossa enemman kuin suoranaisesti aallokon paalla. Mutta kokonaisuutena olin erittain tyytyvainen suoritukseeni, silla kuten jo Malesiassa lajin hyvin haparoivia ensimmaisia tanssiaskeleita ottaessani sain huomata, homma on pirullisen koukuttavaa ja narkoottista. Lisaa on saatava eika mikaan riita mitenkaan, missaan tai milloinkaan.Viela se tosiasia, etta homma meni talla kertaa kovallakin itsekritiikin piiskansivalluksella huomattavasti ensi kertoja paremmin, teki paivasta eksponentiaalisesti mukiinmenevamman kuin esim. normisaatopaivasta Intian suurkaupungissa.

Surffauksen salat vaikkeivat viela kokonaisuudessaan aukeaisikaan vahaan aikaan, on hommassa jo nyt hohdokkuutta yli sanojen. Jos silloin talloin saa aallon on sekin riittava peruste jatkaa tuntien aallonetsintaa. Talla kertaa aaltoja piisasi, kun lopulta laudalle kivunnut sen oikean paikan sattui loytamaan. Vuokraamani lauta, Malibu on klassinen esimerkki pitkasta laudasta ja on yleisesti 3-4 metrin pituinen jattilainen, jolla aloittelevankin on mahdollista napata ylivoimaotetta aallokosta. Ja laji itsessaan oman nakemykseni mukaan niita asioita, joihin ei kukaan pysty flappitaululla opettamaan, vaan ainoana konstikkaana konstina on matkattava aaltojen piestavaksi ja itse aikansa kammailtya opittava homman jalot salat. Homman hanskaamiseen menee tiettavasti vuosia ellei jopa valo- sellaisia, mutta koskaan ei liene liian myohaista ennen kuin on sitten myohaista. Laji on myos omien nakokykyjeni mukaan sen verran hienoa, etta vaikka kilpailuja jarjestetaan, on silti hommassa sellaista yhteislaulun tuntua. Kaveria kannustetaan ja itsekin innostuin aina kun joku meista vasta-alkavista pysyi aallon harjalla kahden sekunnin ajan. Kateus toisten taidoista tai ylipaataan juuri mistaan on aallokossa tiessaan - ja se se on vasta hienoa.

Reilun parin tunnin pituinen kahlaaminen ja aallokosta mittaa ottaminen oli talta paivalta tarpeeksi. Loppuvaiheessa kateni nousivat juuri ja juuri sen verran, etta pystyin guesthousen emantaa tervehtimaan ja lopetin kun sain viela yhden pitkan aallokon kesytettya ja vauhdilla singahdettua lautoineni rantaan asti. Homma jatkuu huomenna - ja pelkaanpa lukijaystavani, etta pian jatkuu myos jatkuva tuuletus addiktoivuutta ylitsevuotavan lajin koukuista.

-K

'Our envy of others devours us most of all.'

-Alexander Solzhenitsyn