Heippa!

Seattle on vaihtunut Havaijiin, jossa olemmekin kahdeksan päivän ajan. Lensimme tänne Alaska Airlinesilla, joka on yksi USA:n hyvämaineisimmista lentoyhtiöistä. Palvelu olikin mainiota - laukut sai tsekattua sisään jo lentokentän ulkopuolella ennen menoa sisään - säästyimme jonoilta. Alaska Airlinesilla on myös lupaus siitä, että laukut saa viimeistään 20min laskeutumisen jälkeen (tai saa rahallisen korvauksen). Viiden ja puolen tunnin matka oli mukava - muista jenkkiyhtiöistä poiketen tarjolla oli (hyvin) pientä purtavaa, ilmaisia virvokkeita sekä yllättäen myös ilmainen Mai Tai -alkoholidrinkki. Koneesta löytyi myös Wifi-yhteys, ja vuokralle oli tarjolla elokuvia ja tv-ohjelmia sisältäviä tablettikoneita. Sen sijaan kone oli yhtä antiikkinen, kuin muidenkin jenkkiyhtiöiden...

Honolulun kenttä on n. 10km:n päässä Waikikin keskustasta. Taksi maksoi neljältä yhteensä n. 40 dollaria, tosin 5 dollaria tuosta oli tippiä, josta taksikuski oikein tappeli, kun meinasimme antaa dollarin vähemmän, kuin on virallinen suositus. USA:ssa tipin jättö ei olekaan valinnaista, vaan pakollista - ja tipit ovat yleensä melko suuria. Tämä saattaa olla yllätys pohjoismaiselle matkaajalle, sillä meillä tippejä annetaan yleensä vain erityislaatuisen hyvästä palvelusta. Jenkkien palkat kuitenkin perustuvat suurelta osin tippeihin, joten ne täytyy muistaa antaa, vaikka mieli ei tekisikään.

Majoituimme asiakkaitteni suosituksesta edullisessa Equus-boutiquehotellissa, joka on pieni, perheen ylläpitämä hotelli lähellä Ala Moana -ostoskeskusta Waikikin keskustassa. Olin lukenut netistä myös huonoja arvioita hotellista, mutta kannatti luottaa asiakkaiden suositukseen - hotelli on kerrassaan mainio. Pieni tuloaula hämää askeettisuudellaan, mutta huoneet ovat suuria, tyylikkäästi Ralph Lauren -tyyliin (hevospoolotyyli) sisustettuja, kylppärit ovat ylellisen näköisiä, ja hintaan kuuluu lämmin amerikkalainen aamiainen (munia, pekonia/nakkeja, pannukakkuja, paistettuja perunoita ja paahtoleipää) - ei kuitenkaan hotellissa, vaan viereisessä ravintolassa. Hotellissa on kerran viikossa myös johtajan hostaama ilta, jossa on ilmainen viinitarjoilu. Equus-hotlasta on myös lyhyt matka Waikikin pääostoskaduille.

Kaverini ovat täällä töissä muutaman päivän, joten minulla on ollut paljon aikaa kävellä ympäriinsä ja tutustua keskustaan. Havaijilla on vain n. 4% vero, joten tuotteet ovat halvempia kuin monessa paikkaa Manner-USA:ta. Niinpä Ala Moanan ostoskeskus olikin ensimmäinen tutustumiskohteeni. Sekava ja sokkeloinen ostoskeskus on puoliksi ulkona, puoliksi sisällä - puoliksi maan alla ja maan yllä. Koska Havaiji on japanilaisturistien suosiossa (heitä on PALJON!), löytyy ostoskeskuksesta muutama japanilainen kauppahelmi - muotia, mutta ennen kaikkea MUSIIKKIA, jota on vaikea ja kallis tilata Japanista. Mukaan tarttui japanilaisversioita muutaman länsimaisen artistin levystä - niissä on aina mukana pientä ekstraa. Yritin kaupan ihanalta japanilaismummulta kysellä myös paria japanilaista levyä. Japanilaiset levyt kun olivat japanilaisten kirjainmerkkien mukaan aakkostettu. Mummu ei kuitenkaan lukenut latinalaisia aakkosia, enkä minä japania, ja luultavasti lausuin esittäjien nimet niin väärin, ettei yhteistä kieltä oikein löytynyt - täytynee yrittää uudelleen.

Waikikissa on pari pääkatua (Honolulun keskustassa sen sijaan ei matkaajalle ole juurikaan nähtävää). Kalakaua Avenue on shoppailukatu, joka alkaa Ala Moana -konferenssikeskuksen vierestä, ja jatkuu Waikikin rantaa pitkin. Kalakaualta löytyy muutama ostoskeskus, ja tietenkin kaikki kalliit vaatemerkit ovat edustettuina. Viereinen Kuhio street on puolestaan bailu- ja raflakatu, josta löytyvät parhaat baarit ja klubit, ja kalleimmat ravintolat. Havaijilainen, perinteinen ruoka maksaa paljon - aasialaisia maahanmuuttajia täällä on puolestaan niin paljon, että edullisimmat sapuskat saa japanilaisista tai filippiiniläisten pitämistä yleisaasialaisista paikoista.

Ilma on ollut mieletön, ja kuulinkin, että lämpötila pysyy koko vuoden samana - päiväsaikaan n. 30 astetta, ja yöllä n. 20 astetta. Illalla on kiva tuulenvire, päivällä taas aika tukahduttavan kostea kuumuus. Waikikin rannan ympäristössä lämpötila on kaikkein mukavin, mutta rannalla ei oikein tee mieli olla: se on niin täynnä, että oman paikan löytäminen veisi tuntikausia aikaa. Täytyy siis löytää joku hieman autiompi ranta! Bussit koko saaren ympäri maksavat vain 2,50 USD, joten ajattelimme käydä ainakin katsastamassa pohjoisrantaa, jossa on kai kaikkein häkellyttävimmät maisemat.

Maisemista puheenollen - hieman kiukku tulee toisaalta, kun katselee Honolulua. Oahun saari voisi nimittäin olla juuri sellainen jyrkkävuoristoinen vihreä paratiisi, jota esim. Lost-sarjassa katseltiin - maisemat ja ympäröivä vehreävihreä vuoristo on sen verran dramaattisen näköinen. Mutta ei: Honolulu on rakennettu täyteen, eikä edes kovin kauniilla rakennuksilla. Illalla kaikki näyttää valojen keskellä kauniilta, mutta päivällä totuus paljastuu: 40-50-60-luvulla rakennettuja teitä ja vaaleita blokkirakennuksia ei ole uusittu varmastikaan kymmeniin vuosiin, ja se näkyy. Asfaltti rakoilee, ja luksushotellienkin seinustat ovat parhaat päivänsä nähneet. Siluetti muistuttaa värimaailmoineen aika lailla Tel Avivia. Paratiisisaarta etsivän kannattaa valita jokin toinen Havaijin saari, tai suunnata suoraan vaikkapa Fidzille tai Cookinsaarille.

Sen sijaan tunnelma on rauhallinen ja mukava, ja paikalliset todella ystävällisiä ja hymyileviä. Kodittomia ei juurikaan ole (vs. muut USA:n kaupungit), ja olo on koko ajan turvallinen. 300 000 asukkaan Honolulu on sen verran pieni, että kaikkialle voi kävellä (tosin kaupunkisuunnittelua ei ole tehty kävelijöitä varten!). Liikenne on melko lungi.

Tänään katsastamme hieman Kuhio Streetin baaritarjontaa - palailen siitä siis myöhemmin! Nyt on aika ottaa rauhallisesti.

Aloha,

J